lauantai 2. huhtikuuta 2016

Hetkessä: Leffareissuja (Äkkilähtö, Onnenonkija, Kung Fu Panda 3)


Pääsiäisen aikaan minulla oli mahdollisuus käydä katsomassa useampi leffa. Mikkelissä on niin helppo lähteä leffaan, kun äitini asuu aivan keskustan tuntumassa ja leffaan pääsee ihan vain kävellen. Lisäksi Mikkelissä harvoin on leffat loppuunmyyty eli päätöksen leffaan lähdöstä voi tehdä vaikka puoli tuntia ennen leffan alkua. Minä käyn suht harvoin katsomassa muita kuin perheleffoja, nyt minulla oli ihana mahdollisuus nähdä myös kaksi ihan aikuisten elokuvaa,

Äkkilähtö kertoo lapsettoman uranaisen, Katrin, ja laiminlyödyn tytön, Annan, karkumatkasta kohti tytön mummolaa. Viedessään tyttöä mummolaan Katri joutuu pitkin hampain epämukavuusalueelle lapsen kanssa. Matkantekoa mutkistaa takaa-ajoon lähteneet Mikko ja Tero. Kuviota sekoittaa myös kirpputoria pitävä Johannes. Hieman epärealistista juonen kulkua, liikaa tupakointia ja kiroilua. Ihan ok leffa, mutta ei noussut minun suosikkieni joukkoon.

Onnenonkija on ensimmäinen blogimaailmasta tehty elokuva. Itse en juurikaan samaistunut bloggaajaan enkä muutenkaan seuraa trendikkäitä muoti- ja kauneusteemaisia blogeja. Silti tarina vei minut mukanaan. Onnenonkijan päähenkilöt ovat bloggaaja Marja ja rikkaan suvun poika Olavi. Bloggaaja Marja kuvaa arkeaan hehkeäksi. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Hän asuu vanhempiensa luona, kuvaa vaatteita ja meikkejä lapsuudenkodin huoneessaan ja elää pikavipeillä. Olavi on syntynyt kultalusikka suussa, mutta hän haluaa olla ihan tavallinen. Marja ajattelee, että Olavi olisi ratkaisu hänen bloginsa nousuun ja rahapulaan.

Pidin elokuvasta. Siinä oli muutama tosi hauska kohtaus. Toteutus oli mielestäni raikas. Hehkeän siloitellun blogielämän kuvauksesta päästiin myös elämän realismiin ja postauksiin, jotka kertoivat muustakin kuin siitä, miten hyvin menee ja mitä uutta on hankittu tai saatu.

Kung Fu Panda 3 käytiin katsomassa koko perheen voimin. Leffa yllätti minut. En ole nähnyt aikaisempia osia (esikoinen oli nähnyt ykkösen ja kertoi kyllä, että leffan pääsanoma on, että itseen pitää luottaa). Ajattelin, että leffa on yhtä päätöntä kaahailua ja taistelua alusta loppuun, mutta elokuvassa olikin syvää elämänfilosofiaa ja sanomaa. Tutustu itseesi, tule siksi mitä olet ja kun olet tasapainossa itsesi kanssa, voit löytää sisäisen rauhan ja chin. Yhteisöllisyys on voimaa. Elämä on positiivista iloittelua. Kaikki elämän suuret viisaudet saatu samaan leffaan.

Sattumalta samana iltapäivänä telkkarista tuli myös Kung Fu Panda 2 ja se katsottiin sitten telkkarista. Sanoma oli sama. Itse pidin enemmän kolmososasta, vaikka kakkonenkin oli hyvä. Nyt tuli tarve nähdä myös ykkönen. 

Oletko sinä käynyt viime aikoina katsomassa elokuvia? Mitä olet nähnyt?

4 kommenttia:

  1. Hauska kuulla, että KUng fu Panda 3 oli noinkin hyvä! Nimittäin olen samoin ajatellut koko leffasarjan olevan kaahailua. Me kävimme perheen kanssa muutama viikko sitten katsomassa Zootropoliksen. Jos ette ole vielä nähneet sitä, niin käykää katsomassa! Todella hyvä, niin tarina kuin sanoma.

    Muistin sinua juuri äsken pienellä haasteella:

    http://luminenomena.blogspot.fi/2016/04/sieluni-hymyt-haaste.html


    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin ajatellut, että nuo Kung Fu Pandat ovat juuri sitä päätöntä kaahailua ja taistelua, jota inhoan. Toki leffoissa on vauhtia, mutta viehätyin valtavasti siitä kaikesta elämänfilosofiasta, jota leffoissa on. Zootropolista monet ovat kehuneet. Meillä on muutama joululahjaksi saatu Finnkinon leffalippu ja varmaan ensi viikonloppuna käydään katsomassa tuo tai sitten Soppalinnan salaseura, joka sekin vaikuttaa kiinnostavalta ja on kuvattu Tartossa, jossa olimme pari kesää sitten.

      Kiitos haasteesta, käyn lukaisemassa sen iltapäivällä. Mukavaa sunnuntaita sinnekin, me lähdetään katsomaan kohta Momoa teatteriin.

      Poista
  2. Kiitos leffavinkeistä. Just mietin, että pitkästä aikaa pitäisi mennä leffaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait leffavinkkejä. Minä innostuin Hesarin arvostelun luettuani uudesta Eddie the Eagle - elokuvasta. Toivon ehtiväni nähdä sen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!