Mekaaninen työ vapautti luovuutta

"Vanhan" keittiön kaakelit - näitä olen inhonnut kaikki ne vuodet, jotka olemme tässä kodissa asuneet

Meillä on menossa keittiöremontti. Tiesin koko kevään, että meille on tulossa keittiöremontti, mutta jotenkin olin onnistunut blokkaamaan sen pois ajatuksistani. Vasta tällä viikolla tajusin, että sehän on nyt. Sehän tarkoittaa sitä, että keittiön kaapit pitää tyhjentää ja vanha keittiö purkaa. Mieleni pullikoi aluksi vastaan, että vielä tämäkin pitää mahduttaa viikkoon. Keho ja mieli ovat olleet vähän jumissa ja tämä tuntui vielä ihan ylimääräiseltä jutulta tähän ajankohtaan.

Torstaina aloitin keittiön kaappien tyhjentämisen. Hylly kerrallaan tyhjensin. Astiat, jauhopussit, mausteet. Kaikki pois. Koko keittiö tyhjäksi. Ja se olikin tosi meditatiivista. Mekaanista, suorittavaa, samanlaisena toistuvaa työtä, jossa ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin sitä, mihin laitan tämän tavaran. Tunnista toiseen, sitä samaa.

Ja tämä olikin juuri sitä, mitä mieleni kaipasi. Olen viime viikkoina tehnyt tosi paljon isoja päätöksiä esim. ensi syksyn töitä koskien. Tuntuu, että aivoni ovat menneet tukkoon. Nyt tekemällä täysin samanlaista suorittavaa työtä, aivoihin tulikin tilaa ja luovuutta alkoi vapautua.

Olen todennut aikaisemminkin sen, että kun aivot ovat jumissa, on hyvä lähteä vaikka metsälenkille ja luuhailla. On hyvä olla tekemättä mitään. Mutta vaikka tämän tietää, miten helposti sen unohtaa omassa elämässään. Nyt, kuin vahingossa ja tilanteen pakosta, tein samanlaisena toistuvaa mekaanista työtä, joka johti aivojumin poistumiseen ja vei minua kohti luovuutta. Onko sinulla samanlaisia kokemuksia?

ps. tiedän ettei tavaroiden laittaminen takaisin paikoilleen uusiin kaappeihin ole välttämättä enää niin terapeuttista. Siinä vaiheessahan minun pitää tehdä karsintaa. Ja aivotyötä. Laitanko tämän kaappiin vai kierrätykseen? Mihin lajittelen minkäkin pois heitettävän jätteen? Kaatopaikalle en haluaisi ikinä laittaa mitään ja aina ei ole helppoa lajitella ja löytää jatkosijoituskohdetta.

Kodin Feng Shui (ja arvonnan voittaja)

 
Puhdas, levollinen ympäristö vaikuttaa meihin positiivisesti ja saa energiat liikkeelle. Niinpä. Mutta tällaista meillä nyt on. Elämme kaaoksen keskellä. Luin sunnuntain Hesarista erään bloggaajan tarinan. Hän mainitsi jutussa, ettei ketään kiinnosta katsella blogeista pyykkikasoja tai epämääräisiä tavarapinoja. Olenko outo, kun minua kiinnostaa? Minä haluan nähdä myös sitä tavallista elämää enkä vain kiiltokuvaa ja siloiteltua.

Yläkuvassa on työhuoneeni. Todella levollinen ympäristö, joka saa luovuuden suorastaan kukkimaan. Not. Tällä hetkellä työpöydälleni ja tietokoneelle menee kapea sola, jota pitkin mahdun kulkeman, kunhan ensin hyppään pärekorin yli. Huone on täynnä kodinhoitohuoneen tavaroita. Tavarakaaoksen päälle olen heitellyt kuluneella viikolla käytettyjä jumppakamoja, jotta ne löytyvät sitten helposti kun lähden taas ohjaamaan seuraavaa tuntia. Tarkkasilmäinen löytää tuolta leikkivarjon, jumppa-alustan, höyhenpussin ja pääsiäistarrat. Huomasinpa myös kuvaa katsoessani, että meidän pääsiäiskranssikin näyttää olevan tavarapinossa. Senpä voisi laittaa esille, kun noin näppärästi löytyi.

Esikoisen huoneessa on sulassa sovussa kotimme joulu- ja pääsiäiskoristeet. Pääsiäiskoristeet olisi tosi kiva laittaa esille, mutta kun en tällä hetkellä pääse sinne asti. Liian paljon tavaraa edessä. Kodinhoitohuoneen tavaramäärää on tyhjennetty myös esikoisen huoneeseen. Kuvan etuosassa on tyhjiä lelulaatioita. Mieheni on halunnut säilyttää ne kaikki, niihin sitten pakataan lelut, kun ne poistetaan poikien huoneista. Tosi nastaa on ollut niitä vuosia säilytellä. Varsinkin isot legolaatikot vievät aika paljon tilaa. Toisaalta olen saanut sitten kirppiksellä myös myytyä hyvin tavaroita ihan alkuperäisisissä lelulaatikoissa ohjeineen.

Tällaista on elämä keskellä remonttia. Nyt on sauna- ja kylpyhuone valmiita ja tämän viikon loppussa toivon myös kodinhoitohuoneen valmistuvan. Silloin saamme suurimman osan minun työhuoneessani ja esikoisen huoneessa olevasta tavaramäärästä paikoilleen. Odotan sitä aika paljon. Minun oli tarkoitus tehdä nyt maaliskuussa yksi uusi luento, mutta kun ei oikein ole luovuus kukoistanut tämän kaaoksen keskellä.

Korttien ja huulirasvan arvonta loppui eilen illalla. Kiitos kaikille kommentoineille ja arvontaan osallistuneille! Arvoin voittajan perinteiseen tyyliin eli kirjoitin osallistujien nimet lapuille ja sieltä vedin voittajan. Arvonnan voitti Aikku. Onnea! Laitatko minulle meilillä (heli at kasvuntaika.fi) osoitteesi, niin laitan palkinnon tulemaan.

ps. huomaan, että minua vähän mietityttää tämän postauksen julkaisu. Nuo kuvat tavarakaaoksesta. Entä jos joku tulee ekaa kertaa blogiini ja ajattelee, että meillä on aina tällaista. Tulee olo, että pitäisi vahvasti korostaa, että elämme Remontin keskellä.

Huom! Postaus ei sisällä tuotesijoittelua.

Joulun tunnelmaa

Joululta odotan rauhaa. Ja rakkautta. Yhdessä olon hetkiä. Rentoutta. Lautapelejä, kirjojen lukemista. Hyvää ruokaa. Ulkoilua. Meillä joulua vietetään löysin rantein ilman turhaa pönötystä ja suorittamista.

Mutta koska tunnen lapseni, tiedän että joulu on myös malttamattomuutta, jännitystä, lahjojen avaamisen odottamista, ehkä jossain vaiheessa myös tekemisen ja kavereiden puutetta. Kaipaamaani harmonista idylliä joulumme on aikaisempien vuosien perusteella vain ajoittain. Ehkä se harmoninen idylli on täydellisin siinä vaiheessa, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja itse istun nojatuolissa ja katselen kaunista joulukuusta ja syön luumurahkaa. Ja samalla muistelen päivää ja sitä iloista tohinaa, joka on ollut kodissamme.

Joulun aikaa, pyhää taikaa, rakkauden valoa, olemista aitoa.
Mahdollisuuksia uusia, onnen tuulia. Tätä kaikkea toivon sinulle.

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille!

Ei-niin-hehkeää-blogiarkea (sis. hiiren)

Mietin, että olisi ihanaa blogata joskus siitä, että siemailinpa glögiä. Istuin nojatuolissa, päälläni oli mukavat lutuiset kotivaatteet (ei mitään pieruverkkareita, vaan jotain trendikästä...eli ei mulla itseasiassa mitään sellaisia kotivaatteita ole). Olisin juuri tupsutellut ihanaa uutta hajuvettä (paitsi enhän minä käytä hajuvettä kun saan siitä migreenin) ja lukenut kivaa kirjaa (jotain klassikkoa tai Finlandia-voittajaa). Pöydällä olisi muutama kynttilä palamassa (eikä mies hokisi ollenkaan, että mikä täällä oikein käryää - minkä hän aina toteaa, jos poltan kynttilöitä) Tästä sitten nappaisin muutaman tunnelmallisen kuvan blogiini.

Mutta. Juuri kun tällaista miettii, huomaa jotain kummallista silmäkulmassa. Mikä se oli? Uudelleen. Vielä kerran. Iik! Se on hiiri! Meillä on hiiri sisällä! Iik (suoraa huutoa!!). Juuri kun tunnelmoit ja olet käymässä nukkumaan, toteat, että sisällä on hiiri. Mies tulee paikalle ja toteaa, että vaimo on tainnut kajahtaa, ei täällä mitään hiirtä ole. Aikamme kun siirtelemme huonekaluja, hiiri säntää esiin jääkaapin alta. Iik! Meillä on hiiri sisällä! Ensimmäinen ajatus on häätää se ulos, mies jahtaa hiirtä imurin kanssa ja minä olen valmiina avaamaan ulko-oven. Ei onnistu, hiiri on meitä vikkelämpi, häviää jonnekin. Tässä vaiheessa kuopus herää (minun huutooni kait). Kello on 22.45 ja kuopus alkaa huutaa. Hän huutaa, että "aamupalaa,  olen myöhässä koulusta...". Toteamme, että et ole myöhässä koulusta, nyt on ilta ja mene vaan uudelleen nukkumaan, me jahtaamme hiirtä.

Niin, taisin unohtaa mainita, että minä olin jo aiemmin hakenut kumpparit jalkaani, koska pelkäsin, että hiiri tarrautuu kiinni varpaisiini. Olen siis pyjama päällä, kumpparit jalassa ja jahtaan hiirtä sen sijaan, että istuisin sensuellisti nojatuolissa, siemailisin glögiä ja lukisin kirjaa. Tai että olisin nukkumassa.

Hiiri on kadoksissa. Menemme nukkumaan. Kuinka moni on yrittänyt saada unta tietoisena siitä, että kodissa vilistää hiiri? Voin sanoa, että minulle oli hankalaa nukahtaa. Aina kun olin nukahtamassa, näin mielessäni jättimäisen hiiren, joka syö meidän ruokamme, meidän huonekalut ja meidät...Tai sitten näin joukon pikkuhiiriä tai kokonaisen hiiriyhteisön, joka on muuttanut meille asumaan. Samalla muistin, että edellisenä yönä olin kuullut hiiren rapistelua. Meillä kuuluu vintiltä aika ajoin hiiren rapistelua. Muistan tuolloin yöllä ajatelleeni, että ellen tietäisi hiirten olevan vintillä, voisin ajatella niiden olevan ihan tässä lähellä. Ja luultavasti hiiri oli meillä jo silloin. Ehkä hyvinkin lähellä. Kääk. Iik.

Seuraavana aamuna hiirtä ei näy. Lähdin ohjaamaan liikuntaleikkitunteja ja koko ajan toivoin, että kun tulen kotiin, mies sanoo, että on saanut houkuteltua hiiren ulos ja ongelma on ohitettu. Mutta ei. Mies ei ole tehnyt asian eteen mitään. Eli hiiri on meillä edelleen. Pitää ottaa käyttöön Plan b: hiirenloukut. Onneksi niitä sai ihan lähikaupasta. Eläinaktivisteille tiedoksi, että pidämme eläimistä, meillä ei esim. syödä lihaa ja yritimme saada hiiren ulos kodistamme ensin elävänä, mutta mun hermot ei vaan enää kestäneet hiirtä. Oli pakko ottaa järeämmät keinot käyttöön.

Vielä tiistai-iltana hiiri ei jäänyt loukkuun. Eikä hiiri antanut mitään merkkiä itsestään. Mutta tänä aamuna tassutellessani keittiöön hiiri oli nalkissa. Vähän kävi sääliksi, mutta suuri helpotuksen huokaus tuli sisältäni. Koti on taas meidän ja vain meidän. Voin nukkua hyvin ja kulkea taas paljain jaloin. Pääsen elämään hehkeää blogiarkea tällaisen arkirealityn sijaan. Paitsi onkohan meillä sellaista blogiglamouria koskaan....

Ei aavistustakaan, mistä hiiri meille tuli. Ehkä ulko-ovi oli joskus jäänyt liian pitkäksi aikaa auki ja hiiri oli päässyt livahtamaan lämpimään. Toivon ettei meillä ole mitään hiirikoloa ulos, josta meille alkaa säännöllisesti tulla hiiriä. Tuttavani (joka asuu neljännessä kerroksessa kerrostalossa) kertoi, että heille on tullut hiiriä sisälle jonkun ilmastointikanavan kautta. Ei kivaa.

Ja tänään tietenkin joka puolella kuulen hiiristä. Aamulla junassa eräs perheen isä kertoi ystävälleen, että heiltä oli kuollut lemmikkihiiri ja hän oli ostanut nopeasti uuden etteivät lapset olisi huomanneet mitään. Ja mitäs jumppia minä menen ohjaaman tänä iltana? Ohjelmassa lukee: hiirenhäntää ja muita naruleikkejä.

ps. kuvia ei ole. Voisihan tässä kuvata itsensä pyjama päällä ja kumpparit jalassa, mutta säästän teidän nyt siltä.

Ruskeaa unelmaa

Asumme 1970-luvun lopulla rakennetussa tiilitalossa. Ja meillä rakennusajankohta näkyy ihanasti kodissamme. Tiedättekö, kivat neliöparkettilattiat, alakerrassa ruskeat laattalattiat ja ylipäänsä ruskeaa meiltä löytyy paljon. Ruskeaa unelmaa! Olemme halunneet säilyttää kotimme alkuperäisyyttä ilman että olemme tärvelleet kodin tunnelmaa. Tässä muutama makupala teemalla "all you need is brown". Katso, ihastu ja inspiroidu!

Esikoisen huoneesta löytyy kivaa ruskeaa muovimattoa. Tosi kätevää, pölyt ja pienet roskat ei ollenkaan erotu lattialta!

Keittiön helmi ovat nuo ihanat beigenruskeat laatat, joissa on mahtavat kukkakuviot. Ja toki varmaan huomasitte, että keittiön tasot on myös reunustettu kivasti tummanruskealla. Ja samaa tummanruskeaa sävyä löytyy myös ikkunanpielistä. Hurmaavaa!

Olohuoneen katto on ruskeaa puuta, samanlaista löytyy myös takkahuoneestamme. Pimentää kivasti!

Olohuoneessa myös ikkunanpielet ovat tummanruskeat. Sopii hyvin yhteen katon kanssa, värisävy lähes sama.

Toki myös talon ulkopinnoilta löytyy ruskeaa. Värikkäät kukat erottuvat kivasti, kun taustana on ruskeaa.

Huomasin, että minulla on kuvaamatta meidän koko sisustuksemme helmi, yläkerran vessan muovimatto. Ah miten suloista 70-lukua, aitoa tunnelmaa! Se tuo mieleen myös oman lapsuuteni, sillä omassa lapsuudenkodissani oli aivan samaa muovimattoa kuin täällä nykyisessä kodissamme. Samaa tyyliä on siis ollut sekä Mikkelissä että Vantaalla, maalla ja kaupungissa. Huimaa! Mutta pidän teitä lukijoita tämän ihanuuden kanssa vielä jännityksessä eli palaan myöhemmin tähän inspiroivien sisustuspostausten sarjaan. Maltatteko odottaa?

Löytyykö blogini lukijoista muita ruskean värin ystäviä?

ps. tämän postauksen voi lukea niinkin, että postauksen kirjoittaja on elänyt ruuhkavuosia monen vuoden ajan eikä ole jaksanut panostaa kotinsa pintojen uudistamiseen. Toki karmeimmat yksityiskohdat alkuperäisestä sisustuksesta on uusittu, kuten nyt vaikka säkkikangastapetti vaihdettu kivempaan. Lisäksi perheen isä on erittäin ekologinen ajattelutavaltaan ja hänen mielestään on turhaa lähteä uudistamaan sellaista, mikä on toimivaa. Nyt vaan odotellaan sitä, että ruskeasta tulee taas sisustuksen muotiväri ja me voidaan ratsastaa taas aallonharjalla!

Kotona työskentelystä

Olen tässä harjoitellut työntekoa kotona. Huokaisin helpotuksesta kun poikien koulu alkoi. Vihdoinkin päiviin tuli edes hetki rauhallista työskentelyaikaa. Mutta mitä ihmettä on tämä pehmeä lasku kouluun? Nyt kun oppilaat olisivat innokkaita koulua käymään, tunteja on vähän. No, ehkä tässä on myös oma lehmä ojassa...nyt kun aika on tosi kortilla, toivoisin että minulla olisi rauhallista työskentelyaikaa vähän kauemmin kuin neljä tuntia päivässä.

Liiketoimintasuunnitelman, laskelmat ja starttirahahakemuksen tein vaiheessa, jossa pojat olivat vielä lomilla. Ne kaikki tuli tehtyä muutaman minuutin pätkissä. Olen ollut myös uimarannalla muistivihko kädessä ja pohtinut palveluiden hintoja ja markkinointia. Poikien viimeinen lomaviikko oli jo vähän kireä. Minä olisin kaivannut rauhallista työskentelyaikaa, mutta poikien oli melkein pakko olla kotona. Ulkona oli liian kuumaa puistoiluun ja oma piha oli täynnä ampiaisia. Rannalle en uskaltanut heitä kaksin lähettää - ja sielläkin oli paljon ampiaisia. Kaverit olivat vielä mökeillään. Ah mikä ilo onkaan tehdä vaikka yrityslaskelmia kun ajatus keskeytyy muutaman minuutin välein. Yksi huippuhetki oli se, kun soitin TE-keskukseen ja pojilla alkoi kamala riita samantien kun aloitin puhelun. Lopulta oli kesken puhelun pakko huutaa pojille, että "nyt lopettakaa se riitely ja heti!". Sitten jatkoin selittämistä puhelimeen, että "olen siis perustamassa yritystä vanhemmuuden ja vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukemiseksi. Sellaisia kursseja kuten nyt vaikkapa "myönteisiä keinoja kasvatukseen" (ja prkl, olkaa nyt hiljaa siellä taustalla...)

Ilmeisesti kuitenkin se muutaman minuutin pätkissä työskentely tuotti ihan hyvän tuloksen, koska yritysneuvoja sanoi liiketoimintasuunnitelmani olevan selväjärkisen ihmisen tekemä. Sanoinkin hänelle, että itsellä on ollut välillä aivan päinvastainen olo, selväjärkisyys on tuntunut olevan kaukana.

Aamulla on ihan luksusta, kun voin herätä samaan aikaan kuin pojat heräilevät kouluun. Aikaisemmin olin jo siinä vaiheessa lähtemässä fillaroimaan työpaikalle. Kun pojat ovat lähteneet kouluun, käyn facessa, blogissa ja sitten olen aloittanut päivän hommat. Poikien koulupäivät ovat loppuneet nyt klo 12. Silloin menee ihan ok, jos kuopus on kavereitten luona iltapäivän ja vain esikko on kotona. Silloin pystyn vielä vähän jatkamaan työntekoa iltapäivälläkin. Mutta sitten kun on tilanne, että kuopus tulee koulusta kotiin kera parin kaverin, niin siinä ei enää pysty töitä tekemään. Kotona on härdelli. Tällä hetkellä vaatii myös vähän uutta rutiinia sen miettiminen, milloin teen töitä ja mikä on vapaa-aikaa. Nyt tuntuu, että teen töitä vähän koko ajan. Tosin tässä vaiheessa kun olen perustamassa yritystä ja sitä työtä riittää loputtomasti, niin näin onkin pakko tehdä. Toivon, että tilanne helpottuu kun nämä paperiasiat on saatu valmiiksi. Tällä hetkellä mun työnteko on vielä ihan täysin papereitten pyörittelyä (ja välillä on tuntunut että se nimenoman on sitä pyörittelyä eikä mikään etene)  ja suunnittelua. Ensi viikolla on jo ihan eka työpäivä, jumppien suunnittelun merkeissä. Ja elokuun viimeisellä viikolla alkavat ekat ryhmäni, Vipeltävän Siilin jumpat.

Meillä mies tekee töitä tosi paljon etätyönä ja häneltä se onnistuu hyvin. Hänellä on toimistonurkkaus alakerrassa (meidän elämä keskittyy yläkertaan) ja kun hän sanoo pojille, että hän tarvitsee työrauhan, pojat pääasiassa antavat sen hänelle. Mutta kun minä sanon, että "tarvitsen työrauhaa", niin jo viimeistään 6 minuutin päästä se on unohdettu ja tarvitaan riitojen ratkojaa, tekemisen miettijää, välipalan antajaa, läksyjen tarkistajaa tai tulee jotain äärettömän tärkeää asiaa, joka on sanottava juuri silloin.  Se tärkeä sanominen saattaa olla esimerkiksi: "Äiti, mulla olis asiaa". Kysyn, että "mitä asiaa". Vastaus on monesti "minä unohdin sen jo". Ja taas ajatus keskeytyi, mitä olinkaan tekemässä. Ai niin, käymässä läpi ihan loputonta toimialaluokitusten listaa.

Mutta tiedättekö mitä se mahdollistaa, että sekä minä että mies tehdään töitä kotoa käsin? "Parisuhteen hoitamisen" aamupäivän aikana. Tosin työt eivät kyllä silloin hetkeen etene kummallakaan.

Nyt kun olen käyttänyt tuntikausia aikaa yritysasioiden miettimiseen, rekisteröinnin selvittämiseen, tilitoimistojen läpikäyntiin ja kaikkeen muuhun, löydän netistä tekstin "Perusta yritys 45 minuutissa". Minulla meni vähintään 45 minuuttia jo siihen kun kävin läpi toimialoja ja mietin, mikä on yritykseni päätoimiala.

Tekeekö joku muu lapsiperheellinen töitä kotoa käsin? Miten se teillä onnistuu?

Myös Leluteekin Emilia kirjoitti kotona työskentelystä ja parikin kertaa kommentoin hänen tekstiään.

ps. laitan vielä inspiraatiokuvan kotitoimistostani. Ideaa saa vapaasti hyödyntää oman toimistopisteen sisustamiseen!

Arkikuvahaaste 4/5

Arkikuvahaaste jatkuu.

Keräsin tänään ekat valkovuokot.

Tällä hetkellä jokainen aamu alkaa allergialääkkeellä. Hesari meille tulee pe - su ja näinä päivinä on myös aikaa lukea se.

Lauantai-iltaisin meillä katsotaan Duudsoneita koko perheen voimin. Telkkarimme on pieni ja myös sen merkitys elämässämme yritetään pitää mahdollisimman pienenä.

Tänään olin aarrekarttakoulutuksessa koko päivän, huomenna sama juttu. Illalla ehdin pestä koneellisen pyykkiä ja vähän haravoida pihaa. Ja katsoa lasten kanssa Duudsoneita.

Kotikuvia

Lisää kuvia kotoamme. Lastenhuoneen väri-ilottelua. Tämä on kuopuksen huoneesta. Hyllykössä on kirjoja, pelejä, ihanat sirkus- ja eläinmaatuskat (tuliaiset Tukholman matkalta kesältä 2011) ja Star Wars legoja. Lisäksi kuvataidekoulun töitä ja poikien ekat maalaukset kehystettynä.

Makkarissa on vanha ompelukone, Singer.

Esikoisen huoneessa on pöllöjä. Sekä isoja että pieniä. Huovutettuja ja ommeltuja. Rahin päällä oleva pöllö on ostettu vuosia sitten Lapsimessuilta ja se on Ferm Livingin mallistoa. Rahi on Anno-sarjaa.

Tämä kaappi on kulkenut mukanani monta kotia. Sain sen ehkä joskus kymmenvuotiaana lahjaksi kummiltani. Viime kesänä mies maalasi kaapin valkoiseksi. Kaapin päällä on Willow tree - patsaat (eli meidän perheemme), meidän "hääkuvamme"  ja minun ekat kenkäni. Kaapin sisältä löytyy minun keräilyaarteitani eli Finellin kahvipannuja ja vanhoja purkkeja.

Pieniä paloja kotoamme

Kotimme on täynnä väriä, isoäidinneliöitä, käsitöitä, aarteita ullakoilta ja kirppiksiltä. Kotimme on rakennettu 1970-luvun lopulla ja se näkyy vielä meillä. Ollaan tapetoitu, maalattu pintoja ja yritetty uudistaa kotiamme tähän päivään, mutta vielä meiltä löytyy 1970-luvun helmiä. Kuten nyt vaikka kamalaa muovimattoa vessassa ja vaatehuoneessa.

 Pienemmän pojan huone. Väriä ja paljon tavaraa. Kirjoja, pelejä, isot Jaffatyynyt. Vaaleanpunainen pieni keinutuoli on minun vanha.

Esikoisen huone. Vähän hillitympi värimaailma. Graafisuutta, kirjoja, legoja.

Makuuhuone. Sinistä värimaailmaa. Iso peitto isoäidinneliöistä, tyynyjä, vanhoja täkkejä. Vanha arkku, pärekoreja.

Olohuoneessa oleva vitriinikaappi. Kaapissa ovat keräilykohteeni eli Muumimukit ja Mariskoolit.

ps. säästän lukijat vielä toistaiseksi niiltä kamalilta muovimatoilta...