Mikä on lomalla tärkeintä?

Luin muutama päivä sitten Meidän Perhe -lehden päätoimittajan kirjoituksen ja nyökkäilin. Parasta perheen lomamatkalla oli se, minkä olisi voinut tehdä kotonakin - koko perheen yhteinen uimareissu. Tyttö oli koko kevään pyytänyt äitiään uimaan, mutta äiti oli keksinyt milloin mitäkin verukkeita. Lomalla perhe sitten ehti uimaan yhdessä. Kivointa ei ollutkaan se, että perhe oli ulkomailla kahdessakin eri maassa vaan se, että he kävivät uimassa yhdessä. Pieni voi olla lapselle suurta.

Aikuiset ajattelevat, että lapset tarvitsevat hienoja ja kalliita matkoja viihtyäkseen ja kehittyäkseen, saadakseen arvokkaita kokemuksia ja ties mitä. Lapsille usein taas riittää aivan tavalliset asiat. Tästä sain oivalluksen jo aikana ennen omia lapsiani. Ohjasin muutamana kesänä seikkailuleikkikenttätoimintaa eri leikkikentillä Mikkelissä. Järjestimme erilaisia ohjattuja seikkailuja leikkikentällä ja sen lähiympäristössä. Viimeisenä seikkailuleikkikenttäpäivänä lapset piirsivät, mikä oli ollut kivointa viikossa. Yksi tyttö piirsi viikon kivoimmaksi jutuksi koiran, joka oli yhtenä päivänä kulkenut leikkikentän ohitse. Muistan ajatelleeni, että "ahaa, aina kivoin juttu ei siis olekaan se järjestetty toiminta, jonka aikuinen on ajatellut kivaksi ja kehittäväksi vaan se voi olla jotain ihan muuta. Aikuisen mielestä vähäpätöistä, mutta lapselle ihanaa ja tärkeää".

Viime kesänä kävimme Berliinissä, Mikkelissä ja pojat kävivät Tampereella. Ja kävimme myös entisten naapureidemme luona Kotkassa. Ja minkä asian lapset nostivat kesän kohokohdaksi? Sen, kun olimme Kotkassa ja he kävivät seikkailemassa metsässä ja maalasivat kasvonsa mustikalla. Muutaman vuoden takaa muistan Tukholman reissumme, jossa kahden päivän ajan kiertelimme useassa eri kohteessa (Junibacken, Vasa-museo ja Tekniikan museo). Lapsista kaikkein kivointa oli pelata laivalla pleikkaa. Sitä he olisivat voineet tehdä naapurissakin.

Uskon, että moni lapsi pitää tärkeimpänä asiana lomalla sitä, että perhe on yhdessä. Sitä, että on aikaa. Sitä, ettei ole kiirettä. Sitä, että aikuinen ehtii paneutua lapseen ja olla hänen ajatustensa äärellä. Sitä, että aikuinen ehtii katsoa sitä muurahaista, joka kiehtoo lasta ja jota lapsi jaksaa tuijottaa pitkät ajat. Tärkeää on se, ettei loma ole suorittamista. Lapsikin tarvitsee lomalla luppoaikaa ja myös tylsyyttä. Itse ajattelen, että tylsyys on hyväksi. Ajattelen myös, että vähemmän on enemmän. Jos kesä on täyteen viritetty erilaisia retkiä, matkoja ja kohteita, mikään niistä ei tunnu erityisen arvokkaalta mielessä. Mutta kun on käyty parissa-kolmessa kohteessa, ne jäävät enemmän lapsen mieleen. Ja sitten jää aikaa myös niille mustikkanaamoille, muurahaisille ja leikkipuiston ohi kulkeville koirille.

Meidän perheen hyvään lomakonseptiin on jo useamman vuoden ajan kuulunut koko perheen yhteinen lomamatka ulkomaille. Matkan optimaalinen pituus on 4-5 päivää, enempää ei lapset jaksa (ja tulee koti-ikävä; jopa Legolandissa tuli mieleen koti-ikävä!) ja myöskään puutarha ei voi olla ilman hoitoa pidempään. Sen lisäksi käymme Suomessa pari reissua, toinen reissuista on aina kotiseudulleni Mikkeliin. Minä käyn lasten kanssa pari päivää jossakin, jotta mies saa omaa aikaa ja mies puolestaan käy lasten kanssa parin päivän reissun, jotta minä saan omaa aikaa. Esikoiselle on tärkeää, että lomalla ollaan myös tarpeeksi kotona. Hän on kotikissa, tykkää olla kotona ja lukea kirjoja. Kuopus taas tykkää olla kavereitten kanssa ja hänellekin on tärkeää, ettei olla liian paljon reissussa - jotta saa olla aamusta iltaan omien kavereittensa kanssa. Meidän perheelle lomalla on tärkeää yhteisen ajan lisäksi myös jokaisen tarpeet ja oma aika. Näin lomasta tulee paras mahdollinen.

Mikä on teidän perheelle lomalla tärkeintä?

* Kuvat ovat parin viikon takaa kesän toiselta Mikkelin reissultamme, tivolista ja keilahallista.

Oi ihana kuukuppi!

En ehkä ole aikaisemmin maininnutkaan, että olen tyytyväinen kuukupin käyttäjä? Nyt asia tuli mieleeni, kun kävin ostamassa itselleni uuden kuukautiskupin. Edelliselle nimittäin kävi vähän hassusti. Se katosi. Hävisi. Luultavasti kävi niin, että unenpöpperöisenä aamutuimaan vetäisin sen vessanpöntöstä alas. Tai sitten se vielä jonakin päivänä löytyy jostakin.

Hankin ensimmäisen kuukuppini esikoisen synnyttyä. Käytin lapsillani kestovaippoja ja alkoi tuntua hassulta ajatukselta, miksi tungen omiin housuihini jotain hiostavaa, haisevaa ja kertakäyttöistä. Aloin tutkia, millaisia vaihtoehtoja on naisten kestoiluun. Silloin yli 10 vuotta sitten ei ollut kovinkaan montaa kuukautiskuppivaihtoehtoa markkinoilla. Taisin silloin ostaa itselleni DivaCupin. Nyt ostin suomalaisen Luneten. Muutenkin haluan tukea suomalaista työtä ja yrittäjyyttä, mutta lisäksi tähän nyt vaikutti se, että kuukupille oli akuutti tarve eikä täältä meidän lähiöstä muuta löytynyt tähän hätään. Lunettea myyvät myös apteekit ja sieltä löysin itselleni uuden kuukupin.

Itselleni kuukupin käyttö on ollut niin luontevaa yli kymmenen vuoden ajan, että välillä aina ihmettelen, miksi kaupoissa myydään vieläkin tamponeja ja kuukautissiteitä? Kuka niitä käyttää? No, ehkä olen elänyt vähän omassa kuplassani ja ajatellut, että kaikki muutkin naiset ovat päätyneet tähän ekologiseen, edulliseen ja helppoon ratkaisuun. Olen kuullut, että jotkut ovat kokeneet kuukupin käytön vaikeaksi tai "likaiseksi" tai joidenkin värkkiin se ei ole vain sopinut. Itse en voisi olla tyytyväisempi.

Minulle pms on aika ajoin tuskallista aikaa, mutta menkoista haluan tehdä itselleni mahdollisimman mukavat ja helpot. Siksi kuukuppi.

Puoletkin riittäisi

Uusin Tatu ja Patu - kirja on ilmestynyt. "Tatu ja Patu etsivänä.Tapaus Puolittaja". Kirja on hyvä. Siinä on loistava sanoma. Puoletkin riittää. Kirjassa nelivuotias Aada ymmärtää, ettei kaikkea tarvita niin paljon. "Liikaa tavalaa. Aata ei tykkää. Liikaa leluja, liikaa lahjoja. Liikaa vaatteita. Liikaa helkkuja. Puolet vähemmän liittäisi". "Aata ei tykkää kun huone on ihan täynnä tavalaa, ei mahlu leikkimään. Aata piilotti lahjat komeloon. Aata antaa ne semmoisille, joilla ei ole yhtään leluja". Ja Aada toteaa myös, että kun tavaraa on vähemmän, tulee myös vähemmän roskia. Miten viisas sanoma tässä lastenkirjassa onkaan!

Olen raivannut tavaraa KonMarin innoittamana. Vähän liiankin ahkerasti. Meinasi nimittäin mennä jo raivaus överiksi ja aloin kihistä kiukusta, kun koko elämä on raivaamista ja siivoamista. Onneksi tajusin pysähtyä. Mistä tämä kiukkukihinä kertoo? Mitä minä oikein olen tekemässä? Siivoamassa hampaat irvessä? Siivoamassa niin tosissani, että kihisen kiukusta? Mikä oma tarpeeni ei toteudu, kun koen tällaista kiukkua?

Kaiken tuo raivaamisen keskellä olen miettinyt paljon tavaraa. Todellakin, puoletkin riittäisi. Olen jo vuosia ostanut aika säästeliäästi. Jo siksikin, että näin yrittäjyyden alkuvaiheessa niitä tuloja ei ole ihan hirvittävän hulppeasti ollut. Olen samalla kyseenalaistanut paljon kulutukseen perustuvaa kulttuuria. Mihin ihmiset tarvitsevat sitä kaikkea tavaraa, mitä he ostavat? Moni lohtushoppailee eli kun elämässä mättää joku asia, lähdetään shoppailun kautta hakemaan hyvää oloa ja iloa elämään. Ehkä se lohtu ja ilo pitäisi kuitenkin etsiä jotain muuta kautta?

Tällä hetkellä minulla on olo, etten osta mitään uutta. Olen kerännyt Muumimukeja ja Mariskooleja, mutta vitriinikaapit hyllyt ovat täynnä. Niitä ei mahdu lisää. Olen kerännyt retroa, esimerkiksi Finelin kahvipannuja ja vanhoja kahvipurkkeja. Niitäkään ei enää mahdu. Kirjoja on enemmän kuin tarpeeksi. Vaatteitakin minulla on. Pojat eivät enää tarvitse leluja. Kaikkea on yllinkyllin.

Aikaa ja hyvinvointia moni sen sijaan tarvitsee. Ehkä sitäkin saisi sitä kautta, kun puolet riittäisi eikä tarvitsisi rahaa niin paljon? Mieleeni tuli keväällä lukemani Sanna Wikstömin kirja "Hyvän elämän resepit. Oivalluksia arjen keskelle". Luku "Rikkaaksi" alkaa viisivuotiaan lapsen kysymyksellä (jonka lapsi kysyi omalta äidiltään): "Miksi te haluatte tulla niin rikkaaksi rahasta, että pitää mennä joka päivä töihin?" Luvussa todetaan, että viisaus piilee sen ymmärtämisessä, että ihminen voi tulla rikkaaksi muustakin kuin rahasta. Voi elää vapaaehtoisesti vähemmällä (esim. ilman autoa ja televisiota) ja tehdä sen valinnan, ettei tarvitse mennä joka päivä töihin. Itse olen myös tehnyt valintoja tähän suuntaan.

Tämä Uppo-Nallen runo on niin hyvä: 

"Ihmiset tahtovat kaikenlaista, vieraita tavaroita vieraista maista. 
Pian ovat kaapit täynnä kamaa, elämä kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarvitse tavaraa hankkia, onneen et tarvitse edes pankkia".

- Elina Karjalainen - 

Mitä sinä ajattelet? Riittäisikö puolet? Puolet vähemmän tavaraa? Entä puolet vähemmän palkkaa?

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Vuosi Hetkiä

Aloitin vuosi sitten postaussarjan Hetkessä. Hetki on arkeen voimaa tuova asia. Hetki on sellainen asia, joka on minua itseäni varten ja josta saan arkeeni iloa ja hyvinvointia. Hetki saa arjen näyttämään valoisalta, se tekee oman olon kepeäksi ja mielen kirkkaaksi. Hetket inspiroivat itseä ja tuovat hyvinvointia. Hetki saa energian virtaamaan ja sydämen laulamaan. Hetki saa minut kontaktiin itseni kanssa.

Aika monta Hetkeä vuoteen on sisältynyt. Olen kokeillut erilaisia hemmotteluhoitoja intialaisesta päähieronnasta hermoratahierontaan. Olen käynyt teatterissa niin lasten kanssa kuin ystävieni kanssa. Teatterireissuista erityisesti mieleeni on jäänyt Billy Elliot - musikaali, Äitikortti, Saiturin joulu ja Momo. Olen käynyt leffoissa myös sekä lasten kanssa että itsekseni tai ystävieni kanssa. Olen myös kokenut tavallisessa arjessa näitä hetkiä esimerkiksi haravoinnin merkeissä. Erityisesti vuoden varrelta mieleeni on jäänyt mindfulness-ohjaajakoulutukseeni kuulunut hiljaisuuden retriitti. Se, jos mikä oli Hetkessä olemista.

Olin maanantaina Voimakorukurssilla ja siellä syntyi tämä koru krysopraasista.

Selatessani Hetkessä - postauksia läpi mietin, että olen aika monta kertaa vuoden aikana kokenut hyvää oloa ja elänyt hetkessä. Noiden postausten lisäksi on ollut muutama muukin hetki, teatteriesitys tai kurssi, joka on jäänyt taltioimatta. Mutta muistoissa ja sydämessä ne ovat.

Tämä on ollut hyvä postaussarja. Joten nyt alkaa toinen vuosi hetkiä. Tämän toisen vuoden Hetkessä tunnisteena tulee olemaan Hetkessä vol 2. Luultavasti postaussarja tulee jatkumaan aika saman tyylisenä. Teatteria, leffoja, arjen hyviä ja voimaannuttavia hetkiä. Toivon kirjoittavani entistä enemmän arjen pienistä hetkistä - aina ei tarvitse lähteä teatteriin tai kodin ulkopuolelle kokeakseen hetken. Lisäksi minun tekisi mieli myös kokeilla jotain ihan uutta. Kuten nyt vaikka suklaahierontaa, metamorfista hoitoa ja sointukylpyä. Miltäs kuulostaa?

Lomalla kannattaa lukea!

Viime lauantain Hesarissa oli pieni artikkeli: Lomalla kannattaa lukea. Artikkelissa todettiin lukemisen kehittävän aivoja samalla tavalla kuin kuntosaliharjoittelu lihaksia. Lukeminen treenaa aivoja ja tekee muistille hyvää. Jatkuva läsnäolo sosiaalisessa mediassa ja stressaava arki voivat saada keskittymiskyvyn koville. Tällöin lukemisesta ei meinaa tulla mitään. Aivoja voi kuitenkin alkaa treenata keskittymiseen lukemalla esimerkiksi viisitoista minuuttia kerrallaan ja pitämällä pienen tauon. Ja sitten taas lukemalla vartin verran. Keskittyminen paranee toistojen myötä. Kesä ja loma on hyvää aikaa lukemiseen.

Olen ehtinyt lukea jo ihanan monta kirjaa tänä kesänä. Moni kirja odottaa myös lukemista. Ja kirjastossa on varattuna vielä useampi. Minulle lukeminen on tärkeä harrastus, joka on jäänyt harmittavan vähään parina viime vuonna, kun opiskelut ja niihin liittyvät kirjat ovat vieneet aika ison siivun vapaa-ajastani.

Loman alussa luin Sari Luhtasen chick lit - romaanin "Tähtirooli". Se oli kepeää kesälukemista ja ihan viihteellinen, mutta jostain syystä en pitänyt siitä yhtä paljon kuin vanhemmista Luhtasen chick lit - romaaneista. Tämän jälkeen kuin kaksi itsemyötätuntoon ja itsetutkiskeluun liittyvää kirjaa. Maaret Kallion kirjan "Lujasti lempeä" ja Kristin Neffin kirjan "Itsemyötätunto - luovu itsesi soimaamisesta löydä itsevarmuutesi". Pidin molemmista kirjoista.

Liane Moriarty on vienyt sydämeni tänä kesänä. Koukutuin kirjaan "Mustat valkeat valheet" heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Kirja todella piti otteessaan alusta loppuun ja aihe (perheväkivalta) oli myös mielenkiintoinen ja kirjan edetessä koko ajan syvenevä teema. Eilen illalla aloitin saman kirjailijan kirjan "Hyvä aviomies" ja hyvin kirjoitetulta kirjalta sekin vaikuttaa. Näiden kirjojen välissä luin "Konmarin" ja John Greenin kirja "Teoria Katherinesta". KonMari oli nopealukuinen, mutta "Teoria Katherinesta" tökki jonkin verran. Mietin jo, että jätän kirjan kesken, mutta koska kirja oli saanut ihan hyvät arvostelut, luin sen vähän sinnitellen loppuun asti. Minusta kirja oli vähän pitkäveteinen eikä minua jaksanut kiinnostaa kirjassa ollut matemaattinen jaaritus. Odotin koko ajan kirjan loppumista ja sitä, että pääsen "Hyvän aviomiehen" pariin.

Nyt on lukemisen alla mainitsemani "Hyvä aviomies". Tämän jälkeen on suunnitelmissa lukea Alan Bradleyn kirja "Piiraan maku makea" ja sen jälkeen joutunen palaamaan hetkeksi opiskelukirjojen pariin. Lasten tunnetaito-ohjaajaopintojen päättötyö pitää palauttaa elokuussa enkä ole kirjoittanut sitä vielä sanaakaan. Eli vähitellen pitää alkaa suunnata lomamoodista tunnetaitokirjallisuuden pariin.

Minulla on kirjastoon varaus uusimpaan Rei Shimuraan, "Rei Shimura menetysten rannikolla". Olin aivan innoissani, kun alkukesästä huomasin, että Rei Shimura - sarja on saanut jatkoa. Luin muutama vuosi sitten sarjan läpi muutamassa kuukaudessa. Myös yksi suosikkisarjoistani, Mma Ramotse on saanut uuden osan ("Kahvia komeille miehille") ja sitä odottelen myös kirjastosta.

Kuuluuko sinun kesälomaasi lukeminen? Mitä sinä olet lukenut tänä kesänä?

Kun jemmari kohtasi KonMarin (sis. arvonnan)

Minä myönnän olleeni aikamoinen jemmari. Olen keräillyt kaikenlaista tavaraa ja säilönyt monia asioita vuosikausia ajatuksella "jos näitä vielä joskus tarvitaan". Muistan, kun tyhjensimme lapsuudenkotiani vuosia sitten ja siellä oli ullakko täynnä ties mitä koriste-esineitä, maljakoita, muovipusseja ja muovirasioita. Silloin mietin, että omat tavarat on järjestettävä vuosien saatossa niin, ettei kenenkään tarvitse läpikäydä minun pakastusrasiavarastojani. Olenkin viime vuosina myynyt ahkerasti tavaraa kirppareilla ja myös lahjoittanut tavaroita ja vaatteita kierrätyskeskukseen ja eri keräyksiin. Samalla olen vähentänyt huomattavasti kulutustani ja ostelen aika harvoin ja pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Olen täysin luopunut halpavaatemyymälöiden trikoovaatteiden ostamisesta, koska ne nyppyyntyvät heti. Mieluummin ostan vähän kalliimpaa ja laadukkaampaa, mutta pitempään kestävää. Mutta silti. Kyllä meillä niitä jemmakätköjä on. Jopa sellaisia, ettei viitsisi avata koko kaappia ja laatikkoa, koska tietää sen läpikäymisen olevan niin iso urakka.

Sain KonMari.Siivouksen elämänmullistava taika - kirjan jo kuukausia sitten arvostelukappaleeksi, en kuitenkaan ole ehtinyt lukea sitä kuin vasta nyt. KonMari on ollut julkisuudessa paljon, tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta tästä metodista. KonMari on japanilaisen järjestäjägurun Marie Kondon kehittämä siivousmenetelmä.

KonMarin olennaiset piirteet voi tiivistää kahteen seikkaan: tavarasta luovutaan fiilispohjalta. Kysymys "tuottaako tämä tavara minulle iloa vai ei?" voi auttaa monet päästämään irti kaappeihin kertyneistä tavaroista ja vaatteista. Toiseksi menetelmä on hyvin kokonaisvaltainen. Siinä missä monissa muissa oppaissa neuvotaan hitaaseen etenemiseen, KonMarissa suositellaan siivouksen tekemistä kertarysäyksellä. Kodin kaaoksen kimppuun käydään oikeassa järjestyksessä. Kaiken A ja O on taito heittää tavaraa pois. Sen jälkeen koti järjestetään kerralla, täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti.

Marie Kondo lupaa, että menetelmää noudattamalla koti ei enää palaa koskaan epäjärjestykseen. Kirjassa kerrotaan myös, miten järisyttäviä vaikutuksia menetelmän omaksumisella on ollut ihmisten elämään. Siivouksen elämänmullistava taika lisää rohkeutta minimoida elämästä negatiivisia asioita. Järjestys ja turhasta roinasta luopuminen tuovat energiaa,  joka parantaa elämänlaatua.

Mitä minä, entisenä jemmarina, ajattelen tästä kirjasta ja metodista? Kirja on selkeä ja varmasti motivoi monia ihmisiä aloittamaan kotonaan jonkinlaista siivousprojektia. Minäkin olen tämän kesän aikana siivonnut vaatekaappini tavallista reilummalla kädellä. Samoin kävin läpi lasten vanhat kouluvihkot, kirjat ja piirustukset ja suurin osa lähti kierrätyslaatikoihin. Siivosin työpöytäni, paljon tavaraa lähti kierrätykseen ja  järjestelin kaikki paperit mappeihin ja kansioihin ja se toi paljon selkeyttä. Seuraavaksi olisi edessä kirjojen läpikäynti (kirjahyllyni pursuaa kirjoja ja siellä on myös tosi monta lukematonta kirjaa - auts). Myös keittiössä olevat ruokaohjepinot minun olisi tarkoitus käydä läpi. Minulla on valtava määrä kaupoista napattuja ilmaisia ruokaohjelehtiä. Katsonko minä niistä ruokaohjeita? Tosi harvoin. Ja niitä lehtisiä on monta laatikollista.

KonMarissa minua häiritsee se, ettei kirjassa mainita, mihin  ne pois heitettävät tavarat laitetaan? Kirjassa käytetään useamman kerran termiä "tavarat heitetään menemään". Ei kai vaan kaatopaikalle? Meiltä lähti kierrätyskeskukseen (joka toki on paljon parempi vaihtoehto kuin työntää kamaa sekajätteeseen) monta kassillista vaatetta ja tavaraa ja itselleni tuli vähän olo, että nyt siirrän jonkun toisen vastuulle omia vanhoja vaatteitani ja muita tavaroita.Toki kirppisharrastajana tiedän myös sen, että toisen romu voi olla toisen aarre.

Minusta ei ole niin kokonaisvaltaiseen siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen, mihin KonMari kannustaa. Ja minä haluan alentaa vaatteitani kotivaatteiksi (tämä on siis menetelmän mukaan kiellettyä). Minä nautin siitä, että saan kulkea iltaisin lököverkkareissa. Erityisesti tarvitsen näitä kulahtaneita verkkareita silloin, kun teen pihahommia.

Kirja sai minut inspiroitumaan kodin tavaroiden perusteellisempaan läpikäymiseen, vaikka marittajaa minusta ei tulekaan. Tuntuu, että nyt minulla on intoa tarttua myös sellaisiin "arkeologisiin kätköihin", joihin ei ole vuosiin edes huvittanut tarttua, koska on tiennyt projektin aikaa vieväksi. Olen nauttinut paljon lisääntyneestä tilasta kodissamme. Voin myöntää kurkkivani usein vaatehuoneeseen, koska siellä on nyt tilaa hyllyissä. Ne eivät ole enää tupaten täynnä. Kiitos KonMari innostuksesta.

Koska itselläni on kirjoja yllin kyllin ja seuraavaksi minun pitäisi käydä läpi tupaten täynnä olevat kirjahyllyni ja miettiä, mitä haluan pitää itselläni ja mitkä kirjat laitan eteenpäin, päätin arpoa tämän kirjan blogini lukijoitten kesken. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt  ja päättyy ma 1.8. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani.

Onnea arvontaan!

Valkoisen kissan kirja

Sain arvostelukappaleeksi Marjo-Kaisu Niinikosken Valkoisen kissan kirjan. Sain tämän kirjan käsiini jo ennen vuodenvaihdetta ja luinkin sen läpi samantien, mutta arvostelun tekeminen unohtui. Näin kirjan kirjakaupassa muutama päivä sitten ja mieleeni välähti, etten ole kirjoittanut kirjasta mitään.

Valkoisen kissan kirja on aikuisten satukirja. Se on henkis-filosofinen satukokoelma. Kirjassa on kymmenen satua, joissa kaikissa seikkailee kissa. Tarinat sijoittuvat niin tropiikkiin, itämaisiin maihin kuin kotoisiin maalaismaisemiin. Ennen kaikkea valkoinen kissa seikkailee mielenmaisemissa. Satukirja vie matkalle omaan mieleen. Valkoinen kissa on sellainen kuin moni meistä haluaisi olla: hän on sinut itsensä kanssa, ei takerru mihinkään, ei kerjää huomiota tai rakkautta ja on huumorintajuinen ja peloton. Valkoinen kissa ei neuvo eikä opeta, sillä kaikki tieto on meissä itsessämme.

Kirjan pääsanoma on: Kukin luo oman elämänsä ajatustensa avulla. Muuttamalla ajattelunsa voi muuttaa elämänsä. Tärkeää on myös osata päästää irti silloin kun on sen aika.

Suosikkitarinani on "Hiiri, joka luuli olevansa harmaa". Tarinassa on pieni hiiri, joka elää samalla tavoin kuten heidän suvussaan on aina eletty. Hän elää kotikolossaan eikä ole koskaan uskaltautunut lähtemään päiväsaikaan pois sieltä. Kunnes eräänä päivänä hän kuulee äänen, joka sanoo: "Oletko valmis seikkailuun?". Hiirtä pelottaa ensin ajatus seikkailusta, mutta lopulta hiiri uskaltautuu tekemään jotain sellaista, mitä se ei ole aikaisemmin tehnyt. Hiiri saa huomata, ettei olekaan se pieni mitätön hiiri, millaiseksi se on itsensä aina ajatellut. Ja kuinka monella meistä onkaan näin? Että olemme ajatuksissamme pienentäneet itsemme ja teemme kuten "meidän suvussa on aina tehty" uskaltamatta tehdä omia ratkaisuja.

Saamani satukirjan on alun perin kustantanut Valkoisen kissan maailma loppuvuodesta 2015. Nyt Readme.fi on ostanut kirjan kustannusoikeudet ja kirja uusi laitos on julkaistu tämän kevään aikana. Näin kirjan kirjakaupassa ja se on erimuotoinen kuin tämä minun arvostelukappaleeni.

Marjo-Kaisu kirjoitti minulle "Lempeitä lukuhetkiä". Niitä kirja tarjoaa. Kirja ei anna valmiita vastauksia vaan jättää avoimia kysymyksiä ja pohdittavaa. Kirja avaa tutkimusmatkaa omaan itseen ja omiin ajatuksiin. Uskon, että saduilla ja lukemisella on suuri vaikutus ihmisen hyvinvointiin.

Tykkääthän blogistani myös facebookissa!

Ajatuksia kiitollisuudesta

Kotiuduimme eilen illalla kesän toiselta Mikkelin reissultamme. Mietin kiitollisuutta paljon tuon reissun aikana. Mikkelissä asuu äitini ja vierailut hänen luonaan ovat aina askelia kohti sitä, mikä kaikki on maailmassa, Suomessa ja Mikkelissä huonosti. Luulen, ettei hän ole omassa ikäluokassaan mikään kummajainen vaan perusnegatiivinen ilmapiiri on aika yleistä yli 70-vuotiaissa suomalaisissa. Kuten varmaan monessa muussakin ikäluokassa. Ehkä jopa perusominaisuus aika monessa ihmisessä?

Olen tiedostanut jo aika varhain, että olen suhteellisen negatiivinen ihminen myös itse. Mikä sinällään ei ole ihme, jos ajattelee omaa kasvuympäristöäni. Olen saanut aika vahvan mallin siitä, miten asioista voi valittaa. Muistan joskus ihailleeni positiivisia ihmisiä ja miettineeni, että voi kun joskus pystyisin ottamaan askelia kohti kiitollisempaa elämää.

Aloin tietoisemmin kiinnittää huomiota kiitollisuuteen muutama vuosi sitten. Ehkä viitisen vuotta sitten. Vaikka moni asia oli elämässäni tosi hyvin, tunsin tyytymättömyyttä ja myös kateutta. Aloin tietoisesti työstää itseäni. Aloin tiedostaa, että omiin ajatuksiin voi vaikuttaa. Aloin tiedostaa omaa "sisäistä puhettani". Aloin tiedostaa, että myös omiin uskomuksiin voi vaikuttaa. Samalla ahmin kirjoja ja kävin kursseilla ja luennoilla. Ahaa, kiitollisuus on asia, jota voi opetella ja sitä voi tietoisesti lisätä elämäänsä.

Aloin miettiä asioita, joista olen kiitollinen elämässäni. Aloin tietoisesti haastaa mieltäni huomaamaan asioita, jotka ovat hyvin. Aloin miettiä joka päivä asioita, joista olen kiitollinen. Alussa se tuntui teennäiseltä. Voiko tämä oikeasti vaikuttaa siihen, että minusta tulee kiitollisempi? Tuntui, että lähes mekaanisesti luettelin asioita, joista ajattelin voivani olla kiitollinen: perhe, työ, terveys. Ehkä vähän hampaat irvessä - tyylillä aloin treenata kiitollisuutta. Kun tarpeeksi pitkään tein töitä itseni ja ajatusteni kanssa, se ei enää tuntunutkaan teennäiseltä ja ulkokohtaiselta. Aloin tuntea syvää kiitollisuutta sisälläni monista asioista juuri sillä hetkellä, siinä tilanteessa missä olin. Kun katselin lapsiani pihaleikeissä, sisälläni läikähti. Kun istuin itse puiston penkillä ja katselin kaunista ympäristöä. Kun kävin nukkumaan miettiessäni päivän tapahtumia. Kiitollisuus alkoi ruokkia itse itseään.

En ole edelleenkään mikään "kaikki hyvin naminami" - tyyppi. Edelleenkin  helposti humpsahdan negatiivisuuteen. Joskus aikaisemmin soimasin itseäni siitä. Kiitollinen, sinun pitää olla kiitollinen eikä saa antaa negatiivisille ajatuksille tilaa. Nyt tiedän, että ihmisen aivot ovat suuntautuneet enemmän negatiiviseen kuin positiiviseen. Se on aivojen perusominaisuus. Siitä ei kannata soimata itseään. Mutta kiitollisuus on asia, mitä voi oppia ja opetella. Se lisää elämäniloa, tyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Se lisää onnellisuutta. Mitä enemmän hyvää havaitsee itsessä ja ympäristössä, sitä paremmin voi.

Mistä asioista sinä olet kiitollinen? Onko sinun aina ollut helppoa olla kiitollinen vai oletko joutunut opettelemaan kiitollisuutta?

Kiasma, Päivälehden museo ja Iso kiltti jätti

Olemme viettäneet Viron reissun jälkeistä aikaa kotosalla ja pieniä retkiä tehden. Kuopus huitelee aamusta iltaan kavereidensa kanssa ja häntä hädin tuskin näkee. Esikoinen sen sijaan on kotosalla koko ajan.

Olen käyttänyt sadepäivinä aikaa kaappien läpikäymiseen ja nyt on tehty eräs iäisyysprojekti. Eli kävin läpi lasten koulukirjat, vihkot ja kuvistyöt monen vuoden ajalta ja otin talteen muutaman jutun ja loput on viety kierrätyspisteisiin. Tulipa kaappeihin tilaa! Myös omia lehtivarastojani olen pienentänyt aika lailla.

Tiistaina vietin esikoisen kanssa äiti-poika-päivää Helsingissä. Kävimme ensin syömässä sushia, sitten suuntasimme Päivälehden museoon ja sieltä Kiasmaan. Matkalla söimme pehmikset.

Päivälehden museossa on Somecity-näyttely, joka on aika pieni ja vaatimaton. Odotin siltä näyttelyltä enemmän. Sen näyttelyn läpikäyminen ei vienyt pitkään, mutta itse Päivälehden museo on kokenut uudistumisen ja siellä vietimme aikaa sitten pidempään.  Ukkoskuurokin ehti olla juuri tuon museovisiittimme ajan.

Päivälehden museosta suuntasimme Kiasmaan, jossa on nyt kaksikin lapsiperheille sopivaa näyttelyä: Ernesto Neto ja Choi Jeong Hwa. Paikalla oli paljon pikkulapsiperheitä. Moniin teoksiin sai koskea ja yksi huone oli varattu kokonaan rakentelupaikaksi, jossa pienillä "atomeilla" sai rakennella.

Esikoinen, teini 13 v, ihmetteli, missä ovat ne teokset, joissa on maisema- tai henkilökuvia. Olemme käyneet aikaisemminkin Kiasmassa ja puhuneet nykytaiteesta, mutta enemmän hän tuntuu mieltävän taiteeksi sen perinteisen tyylilajin eli maisemat ja henkilöpotretit.

Kiasmassa nyt olevia näyttelyjä voin suositella lapsiperheille. Esikoinen on jo sen verran teinii, ettei hän siellä innostunut leikkimään, mutta monet pienemmät lapset näyttivät olevan innokkaana touhuamassa nykytaiteen parissa.

 

Tänään kävimme katsomassa leffateatterissa Ison kiltin jätin ja se on hyvä elokuva. Olen lukenut sen pojille iltasaduksi jo vuosia sitten ja näin juoni ei ollut enää muistissani. Elokuva on aika jännittävä, hauska ja myös supersympaattinen. Pidimme! Poksutuhnut ja perskurkkanat naurattavat edelleen.

Mansikat saimme pakastettua tiistaina ja olen myös päässyt kesäkirjoissani vauhtiin. Nyt luen Liane Moriartyn kirjaa "Mustat valkeat valheet" ja kirja on koukuttanut minut ihan täysin. Innostuin kirjasta niin paljon, että laitoin samantien kirjastoon varaukseen kirjailijan pari muutakin teosta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Kondomit ja dildot

Tämä on jatkoa Penis ei nouse, vaikka kuinka yrittäisi - postaukselle. Olen tajunnut, että poikieni seksuaalikasvatuksen aika olisi nyt. Mutta miten? Erityisesti kuopus nappaa tällä hetkellä sanoja kavereiltaan ja netistä ja sitten sopivissa tilanteissa täräyttää hyviä kysymyksiä. Kuten vaikka juhannuksen alla, kun olin juuri istunut lasten kanssa Onnibussiin, hän kysyi kovaan ääneen: "Äiti, mikä on kondomi?". Taisin vastata jotain siihen tyyliin, että se on pippelin päälle laitettava suojus. Johon kuopus kysyy: "Ai, se estää pissaa tulemasta?" Minä totesin, että no ei varsinaisesti, mutta puhutaan siitä sitten kotona..."Miksi siitä voi puhua vasta kotona?". Kotona hän tietenkin muisti kysyä uudelleen. Vastauksessa en edelleenkään päässyt asian ytimeen.

Pari päivää sitten hän kysyi, mikä on dildo. Taas jokin täysin ympäripyöreä vastaus. Harvoin olen lasteni kanssa täysin pihalla. Nyt olen. Ja luultavasti, jos olisi kyseessä asiakastilanne, osaisin antaa jonkinlaisen vastauksen vanhemmalle, miten puhua näistä asioista lastensa kanssa. Mutta omien lasteni kanssa olen täysin kuutamolla. Ajatuksissani he ovat vielä niiiiin pieniä poikia. Kyllä poikani tietävät, miten lapset saavat alkunsa. Mutta se, miten vastata näihin dildo, kondomi, huora - kysymyksiin onkin kinkkisempää. Raiskaus - termistä juttelimme myös (koska kuopus käytti sitä termiä) ja selvästi kuopus käytti sitä sanaa tietämättä ollenkaan mitä se tarkoitti.

Uusimmassa Meidän Perhe - lehdissä on artikkeli, miten puhua seksistä lapselle. Artikkelissa todetaan, että lapsen kysymyksiin on tärkeä vastata suoraan eikä olla niin kuin ei olisi kuullutkaan kysymystä. Lapsi oppii torjuvasta reaktiosta, että aiheessa on jotain hankalaa tai noloa. Kysymyksiin pitäisi vastata selkeästi, asiallisesti ja lässyttämättä. Ja on tärkeää puhua totta. Asioiden edelle ei tarvitse mennä vaan vastata niihin kysymyksiin, mitä lapsi kysyy.

Artikkelissa todetaan myös, että lapselle pitää kertoa, että hän on arvokas ja päättää itse, kuka ja miten häneen saa koskea. Mihin tahansa ei tarvitse suostua. Mutta liika varoittelu on silti liikaa. Jos pelottelee lapsen tainnoksiin, koko seksi alkaa näyttäytyä pahana asiana. On tärkeää puhua siis myös myönteisistä asioista. Kuten siitä, että aikuisilla voi olla seksiä, vaikka he eivät toivo vauvaa. Luultavasti juuri tämä on asia, joka minun lapsiltani on oivaltamatta. He ajattelevat, että isi ja äiti ovat "seksineet" (tätä termiä he käyttävät) kaksi kertaa.

Jo edellisen kerran kun pohdin tätä teemaa, mietin kirjastoon suuntaamista. Kirjastossa olen käynyt kyllä monta kertaa, mutta seuraavan kerran pitää suunnata hyllylle, jossa on yli 10-vuotiaille lapsille sopivia kirjoja seksuaalikasvatukseen liittyen. Ja selvästi tarvittaisiin myös lapsi- ja aikuisystävällinen sanakirja teemaan liittyen.

Onko teillä kyselty kondomeista ja dildoista? Miten olet vastannut näihin kysymyksiin? Mitä ajatuksia kirjoitukseni herättää?

Uusia kirjoja kouluikäisille lapsille

Olen iloinen, kun viime aikoina on ilmestynyt useampi uusi laadukas lastenkirja, jotka sopivat myös kouluikäisille lapsille, joko itsekseen luettavaksi tai iltasaduksi. Meillä oli viime syksynä ja talvena vähän haasteita löytää kivoja iltasatukirjoja, osa oli tylsiä, täysin mitäänsanomattomia ja juonettomia tai semihyviä. Tuntui, että olemme lukeneet jo kaikki hyvät kirjat eikä uusia hyviä juurikaan ilmestynyt. Nyt olen ollut iloinen, kun on useampi hyvä ja kiinnostava lastenkirjoja ilmestynyt.

David Walliamsin "Gangsterimummi" oli hyvä, hauska ja loppua kohden myös haikea kirja. Mummi on 11-vuotiaan Benin mielestä maailman tylsin mummi. Pakollinen viikottainen vierailu mummin luona on aina samanlainen ja sisältää kaalia jossakin muodossa. Eräällä vierailulla tapahtuu kuitenkin jotain sellaista, joka muuttaa Benin ja mummin suhdetta. Ollaankin jännittävien asioiden äärellä. Maailman tylsimmästä mummista tuleekin gangsterimummi ja yhdessä Ben ja mummi kokevat huiman seikkailun. Olemme lukeneet myös David Walliamsin aiemmat suomennetut kirjat "Herra Lemu" ja "Poika ja mekko" ja tykänneet niistä paljon. 

"Noitapeili" on Mila Teräksen kirjoittama kiehtova satufantasia. Noitapeili on vauhdikas seikkailu, joka saa alkunsa unohdettujen tarinoiden kirjastosta. Sekkailu johtaa sieltä Kyöpelinvuorelle. Mila Teräksen kieli on kaunista ja paikoin myös runollista. Tarina on täynnä taikuutta, jännitystä ja huumoria. Tykkäsimme! Noitapeili aloittaa uuden sarjan, Salainen kirjasto. Innolla jään odottamaan sarjan jatko-osia.

"Mörkövahti" on Tuutikki Tolosen mainio kirja. Hillan, Maikin ja Kaapon kesäloma alkaa jännittävissä merkeissä. Äiti on voittanut kahden viikon rentoutumisloman ja lapsia tulee hoitamaan kodinhoitaja, joka ei olekaan ihan tavallinen hoitaja vaan mörkö. Pian selviää, että moni kaverikin on saanut kotiinsa mörkövahdin. Kirja on sekä hykerryttävän hauska että jännittävä. Meillä pojat tykkäsivät kirjasta niin paljon ettei heille riittänyt, että kirjaa luetaan vain iltasatuna. Tätä kirjaa piti lukea myös päivällä. Loppu oli poikien mielestä vähän outo ja jäi olo, että jatkoa seuraa. Ja niin seuraakin, kirja Mörköreitti ilmestyy ensi syksynä.

Timo Parvelan "Paten kalastuskirja" jatkaa Pate-kirjasarjaa. Pate lähtee isänsä kanssa kalastusreissulle Norjaan eikä kaikki mene ihan suunnitelmien mukaisesti. Kirja on humoristinen ja nopealukuinen.

"Supermarsu ja lasten valtakunta" jatkaa Supermarsu-kirjojen sarjaa. Supermarsu- Emilian koululle iskee valtava trombi. Koko juhlasali oppilaineen sinkoutuu ilmaan hurjalla rytinällä. He saapuvat Lappiin ja perustavat sinne lasten valtakunnan, jossa meno on villiä ja vapaata. Emilia saa myös uuden tehtävän jättiläismarsulta, joka vie hänet Kreikkaan asti. Seikkailussa tarvitaan myös rohkeusluumuja ja totuuslaseja. Luimme Supermarsu-kirjan Viron reissumme aikana. Erityisesti kuopus piti tästä kirjasta.

Seuraava iltasatumme on Sanna Iston kirja "Maan alaiset". Sanna Isto on aiemmin kirjoittanut Tinka ja Taika - sarjan kirjoja, joista olemme tykänneet paljon. Kirja "Maan alaiset" vie Suomenlinnaan ja sen maanalaisiin tunneleihin ja luoliin.

Odotan myös innolla pian ilmestyviä kirjauutuuksia. Lähes samaan aikaan on ilmestymässä uusi Risto Räppääjä (Risto Räppääjä ja pullistelija), Ella (Ella ja kaverit rakentavat ihmekoneen)  ja suosikkimme Etsiväkerho Hurrikaani (Etsiväkerho Hurrikaani ja tyly tubettaja) eli onneksi hyviä iltasatukirjoja riittää nyt joksikin aikaa.

Tallinnassa ja lähiseudulla

Viron reissulla olimme kaksi päivää Haapsalussa ja sieltä saavuimme bussilla Tallinnaan. Tallinna on meille tuttu kohde jo monelta kesältä ja olemme käyneet suunnilleen kaikki Tallinnan lapsiperhekohteet läpi. Tälle vuodelle etsimmekin vähän kauempana olevia kohteita.

Atlantis H2O Aquapark on viime vuonna avattu Viron suurin kylpylä, joka sijaitsee Viimsissä, noin puolen tunnin päässä Tallinnan keskustasta. Me menimme Viimsiin Viru-keskuksen terminaalista bussilla 1A. Vesipuisto sijaitsee aivan bussilinjan päätepysäkin vieressä, pysäkin nimi on Ravi tee.

Vesipuistossa on kahdeksan eripituista ja erilaista vesiliukumäkeä, virtaava joki ja aaltoallas. Atlantiksen yhteyteen on rakennettu interaktiivinen löytöretki- ja tiedekeskus, jossa on näytillä kolmisenkymmentä vesi- ja avaruusaiheista konetta, laitetta tai pienoismallia. Nämä tiedepisteet toivat mukavan lisän vesipuistokäyntiin, tosin niistä oli harmittavan moni rikki meidän vierailupäivänämme.

Vesipuiston perhelippu maksaa 35 euroa ja sillä sai olla kolme tuntia puistossa. Se aika vierähti tosi nopeasti. Tykkäsimme! Ja minä ylitin täydellisesti itseni uskaltamalla menemään useampaan vesiliukumäkeen, monesti olen käynyt vain ihan "nössöimmissä".

Keskiviikkopäivän vietimme Vembu-Tembumaassa. Vembu-Tembumaa on Viron Puuhamaa. Vembu-Tembumaa sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Tallinnan keskustasta.  Me menimme Vembu-Tembumaahan junalla, joka pysähtyy noin kahden kilometrin päähän Kiisan asemalle. Olin lukenut netistä, että siitä eteenpäin on viitoitus Vembu-Tembumaahan, mutta ensin kyllä piti osata kävellä puoli kilometriä oikeaan suuntaan ennen kuin löytyi ensimmäinen kyltti. Takaisin Tallinnaan palasimme pikkubussilla 219, jonka pysäkki piti olla ihan vieressä, mutta me ei ainakaan löydetty. Pysäkki löytyi kauempaa ja pysäkillä olleen aikataulun mukaan sillä pysäkillä pysähtyy kerran päivässä Tallinnaan menevä bussi. Pysäkille tuli onneksi pari paikallista, joilta saimme varmistettua, että pysäkki on oikea. Bussi tosiaan oli tupaten täynnä oleva pikkubussi, jossa sitten seisoimme lähes koko matkan Tallinnaan. Mutta jotain hyvääkin, sen pikkubussin pysäkki oli aivan hotellimme vieressä. Vembu-Tembumaahan pääsee siis julkisilla liikennevälineillä, mutta se vaatii ehkä vähän seikkailumieltä.

Vembu-Tembumaassa on pomppualue, jolla oli ilmamäkiä, pomppulinnoja ja erilaisia trampoliineja. Uima-allasalueella oli vesiliukumäkiä ja erilaisia altaita. Näissä pojat ja mies kävivät monta kertaa, itselleni vesi oli liian kylmää, vaikka aurinkoinen päivä olikin. Vembu-Tembumaasta löytyi myös sähköautoja, formuloita ja törmäilyautoja, joilla sai ihan oikeasti törmäillä. Lisäksi oli erilaisia kiipeilytelineitä ja tarzan-ratoja. Kaikkiaan kiva paikka ja meillä vierähti kohteessa koko päivä. Olemme käyneet Tervakosken Puuhamassa joskus vuosia, vuosia sitten ja voi olla, että se on vähän monipuolisempi paikka, mutta toisaalta on vaikea verrata, koska pojat ovat nyt niin eri-ikäisiä kuin sillä reissullamme.

Monesti meillä on eväät puuhapuistoihin tai huvipuistoon mennessä, koska ruuat ovat usein täyttä kuraa noissa paikoissa. Nyt meillä ei ollut eväitä, koska emme muistaneet käydä edellisenä iltana ruokakaupassa. Ja voin sanoa, että kasvissyöjänä oli superhankalaa löytää sopivaa ruokaa. Annokseksi valikoitui lopulta sipulirenkaat ja ranskikset. Ei ollut järin hyvää, mutta nälkä onneksi lähti. Parasta tuossa annoksessa oli dippikastike.

Näyttääkö tämä herkulliselta kasvisruualta? Ei minustakaan.

Torstaille olimme suunnitelleet retkeä Televisiotorniin, mutta totesimme olevamme jo sen verran väsyneitä bussilinjojen selvittelyyn ja matkusteluun, että päädyimme lähellä keskustaa olevaa kohteeseen, Energian oivalluskeskukseen. Tämä Energiakeskus on uudistettu ja avattu uudistettuna pari vuotta sitten. Kävimme muutama vuosi sitten paikassa ja siihen nähden oli kyllä tapahtunut totaalinen uudistuminen.

Energiakeskuksessa on 130 interaktiivista eli ns. käytännön näyttelyesinettä, jotka kertovat sähkötalouden historiasta, sähkön keksimisestä, salamoista, uusiutuvista energiamuodoista, ydinenergiasta, äänestä ja optiikasta. Pidimme eniten ääneen ja optiikkaan liittyvistä näyttelykohteista. Toiminnalliset näyttelykohteet ovat aina kivoja, kun pääsee itse kokeilemaan.

Energiakeskus on lähellä satamaa ja siitä olikin helppo lähteä kohti laivaa ja Suomea. Matkustimme ensimmäistä kertaa kantosiipialuksella ja olipa se nopeaa ja mukavaa matkantekoa. Merellä ei tuullut ja näin alus ei juurikaan keikkunut.

Haapsalussa

Totesimme, että kesäkuun lopulla matkustaminen oli hyvä ratkaisu, sillä mikään kohde ei ollut tupaten täynnä ja jonottaminen jäi hyvin vähäiseksi. Tosin onhan Tallinna ja Haapsalu myös pienempiä kaupunkeja kuin vaikkapa Berliini, jossa saimme jonkin verran jonotella viime kesänä jo sisäänpääsyissä. Tai Legoland muutaman vuoden takaa, jossa sai ainakin heinäkuussa jonotella lähes joka paikkaan.

Monta mukavaa muistoa jää tästäkin Viron reissusta. Virossa on paljon kivoja lapsiperhekohteita. Meillä on kokemusta Pärnusta, Tartosta ja Tallinnasta ja kaikista löytyy paljon puuhaa. Emme ekologista syistä lennä joka vuosi ja Viro on siksi muotoutunut meille kesälomakohteeksi monena kesänä.

ps. Seuraa blogiani myös facebookissa!

Sympaattinen Haapsalu

Viron lomastamme vietimme kaksi päivää Haapsalussa. Matkustimme Haapsaluun bussilla Tallinnasta. Haapsalu on sympaattinen pieni kaupunki, josta löytyy kaunis rantabulevardi, rappioromantiikkaa, linna ihan kaupungin keskeltä ja kiva vanhakaupunki.

Piispanlinna on Viron parhaiten säilyneitä linnoituksia. Vallihaudasta löytyy lasten leikkipaikka, josta pojat totesivat, että "tää on tosi kiva", mikä on paljon, sillä pojat 13 v ja kohta 11 v ovat jo vähän ohittamassa leikkipuistoikää. Piispanlinnassa pääsi kiipeämään 38 metriä korkeaan torniin. Rappuset kapenivat kapenemistaan loppua kohden. Näkymä tornista oli hieno.

Kuopusta vähän jännitti piispanlinnassa, erityisesti kun olimme etukäteen lukeneet tarinan Valkoisen Daamin kummituksesta. Tarinan mukaan eräs tuomioherra toi pojan vaatteisiin pukeutuneen naisen luoksensa linnaan. Petos paljastui, ja koska luostarin laki kielsi naisia astumasta jalallaankaan luostarin kynnyksen yli, lakia rikkonut neito muurattiin kastekappelin seinään. Nyt sama neito käy näyttäytymässä luostarin ikkunassa Valkoisena Daamina.

 

Haapsalun vanha rautatieasema oli käytössä vuosina 1905-1995 ja nyt se toimii paitsi kaukoliikenteen linja-autoasemana, myös rautatiemuseona. Asemarakennus on kaunis ja huomionarvoista on myös 216 metriä pitkä katettu asemalaituri. Museo esittelee vanhoja vetureita ja vaunuja. Museo on suhteellisen pieni. Kuopus innostui lipunleimauslaitteesta, jota sai kokeilla.

Ilonin Ihmeidenmaa on lapsille ja perheille tarkoitettu teemakeskus, joka perustuu Astrid Lindgrenin kirjojen virolaissyntyisen kuvittajan Ilon Wiklandin piirroksiin. Teemakeskuksessa seikkaillaan Melukylän lasten, Katto Kassisen ja muiden Astrid Lindgrenin hahmojen hengessä. Käväisin teemakeskuksessa kuopuksen kanssa. Kuten jo etukäteen epäilin, pojat ovat ohittaneet keskuksen kohdeiän, parhaiten teemakeskus sopii leikki-ikäisille lapsille. Sisältä löytyy Ilonin keittiö, Katto Kassisen huone ja leikkihuone, jossa oli esillä leluja, roolivaatteita ja pelejä. Toukokuusta elokuuhun pihalla on avoinna Mattiaan talo ja käsityöpaja.

Rantabulevardilla on kaunista kävellä. Merestä löytyi erilaisia taideteoksia. Kävimme Afrikka rannalla, jossa oli lasten leikkipaikka, mutta joka rantana oli aika huono. Ranta oli täynnä kiviä ja levää. Kuopus kävi uimassa, me muut vain kävelimme hetken aikaa vedessä. Sunnuntai oli tukalan kuuma päivä ja harmittavasti emme jaksaneet lähteä enää etsimään muita rantoja, jotka olisivat olleet mukavampia.

 

Yövyimme Haapsalussa kotimajoituksessa (kodumajutus), jossa oli pihalla jättitramppa, jolla pojat pomppivat paljon. Majoitus oli muuten ok, mutta ensimmäinen yö oli aika levoton, sekä kadulta että talosta kuului meteliä ja olin tunnin välein hereillä läpi yön. Lisäksi huoneemme oli todella kuuma ensimmäisenä yönä ja sekin hankaloitti nukkumista. Sain huonosta yöstä johtuen päänsäryn, joka kesti koko maanantaipäivän. No, siitäkin selvittiin ja Haapsalu jää mieleen kauniina ja sympaattisena pikkukaupunkina.

Haapsalusta jatkoimme tiistai-iltapäivällä bussilla kohti Tallinnaa. Tallinna on meille kovin tuttu, taidamme olla käyneet siellä jo viisi kertaa. Nyt oli vuorossa kohteet, jotka eivät ole ihan Tallinnan ytimessä vaan kauempana. Matkakertomus jatkuu siis lähipäivinä.

ps. Olemme käyneet Virossa monta kertaa. Linkitän tähän kertomuksen Tarton matkastamme kahden vuoden takaa.