Viikon hyvät ja huonot

Takana on oman olon kannalta niin huono viikko, että olen onnellinen, että tämä viikko alkaa olla ohi ja uusi viikko on vaihtumassa. Tämä olisi ollut täysin surkea viikko ellei työasioiden tiimoilta olisi sattunut niin positiivisia ja ihania asioita.

Kaiken piti olla ok tälle viikolle. Takana hiihtoloma ja tämän viikon aikana tavallista vähemmän töitä. Oli sovittuna lounastreffit ystävän kanssa, muksuoppi-kurssin aloitus. Kummitytön synttärit ja uudistetun Ipanaisen avajaiset. Maanantai ja tiistai meni normaalisti. Keskiviikkoaamuna heräsin outoon oloon. Päässäni oli tyhjä olo, tuntui ettei ajatuskaan liiku. Näin kaveria Helsingissä, sain suunniteltua tunnetaitoryhmääni. Illalla olin "Muksuoppia vanhemmille ja kasvattajille" - kurssilla ja sen aikana oloni muuttui koko ajan huonommaksi. Bussimatka kotiin oli kamala. Päätä alkoi särkeä kunnolla. Tiesin jo, mistä on kyse. Pms. Pms, joka taas tällä kertaa on normaalia rajumpi. Pms, joka invalidisoi elämäni muutamaksi päiväksi.

Lounaalla ystävän kanssa Kampin Sandrossa

Torstaiaamuun heräsin klo 5.15. En saanut nukuttua pidempään päänsärystä johtuen. Kello olisi herättänyt seitsemältä. Jaksoin tehdä päivän työt ihan hyvin, mutta iltapäivä ja ilta meni lähes ohi vain maaten sängyssä paikallaan. Haaveilin, että olisi joku assari, jolle voisin jakaa työhommiani tällaisina hetkinä tai kotiapulainen, joka kävisi ruokakaupassa ja tekisi ruuat. Yleensä minulla on perjantait vapaita, mutta tällä viikolla minulla oli poikkeuksellisesti töitä. Taas jaksoin kaksi ryhmää ihan hyvin, mutta siihen voimat jäivätkin. Päivällä alkoi mennä myös kylmät väreet pitkin kehoa ja oli tehtävä päätös. En mene illan tanssitunnille, siirrän seuraavan päivän Ipanaisella olevan uniluennon viikon päähän ja menen kummitytön synttäreille toisena ajankohtana. Vielä eilinen oli aivan toipilas-päivä. Nyt vihdoin tunnen oloni normaaliksi. Onneksi en tainnut saada flunssaa ja lepo auttoi.

Vaikka oma olo oli aika monta päivää surkea ja moni asia seisoi, kun en jaksanut tehdä iltapäivisin ja iltaisin mitään, silti viikkoon kuului muutama ihan älyttömän iloinen asia. Sain tarjouspyynnön tunnetaitoluentoon eräästä päiväkodista. Tarjoukseni meni läpi ja maaliskuun lopulla pääse luennoimaan vanhempainiltaan tunnetaidoista. Laitoin perjantaina iltapäivällä myyntiin ensimmäisen Lasten Tunnetaitoryhmäni ja se ryhmä on ollut todella suosittu, siinä on enää yksi paikka vapaana. Huikeeta! Nämä tunnetaitoryhmät ovat juuri sitä, jota haluan tehdä jatkossa enemmän ja tämän ryhmän nopea täyttyminen antaa viitettä siihen, että ryhmille on kysyntää. Näyttää, että lisäryhmille olisi tarvetta, mutta en tiedä, kuinka täyteen uskallan buukata loppukevään kalenterini etten uuvu. Viimeistään ensi syksynä käynnistyy sitten enemmän tunnetaitoryhmiä. Perjantain satuhierontatunnit Taidetalo Toteemissa olivat myös suositut ja saan sinne ensi syksylle kolmen kerran kurssit.

Tänään olen lukenut Liane Moriartyn uutta kirjaa "Tavalliset pikku pihajuhlat". Olen pitänyt paljon Moriartyn kirjoista. Tämän kirjan kohdalla meinasi käydä pieni "uupuminen" kirjan pituuteen. Tuntui, että tarina meinasi väljähtyä keskivaiheilla ja eteni liian hitaasti. Kun pääsin siitä ohi, kirja eteni taas vauhdilla kohti loppua. "Tavalliset pikku pihajuhlat" on tuttua Moriartya, tarina rakentuu pikku hiljaa kirjan edetessä. Tämänkin kirjan jälkeen suosikkinani hänen teoksistaan pysyy "Mustat valkeat valheet", joka on ensimmäinen kirja, jonka Moriartylta luin.

Olen saanut ihania kirjoja arvostelukappaleiksi. Toivon, että tulevat viikot ovat normaaleja ja jaksan paneutua taas myös lukemiseen ja bloggaamiseen. Onneksi joka kuukausi ei ole näin kamalia pms-oireita. Viimeksi näin kamalaa oli varmaan puolisen vuotta sitten.

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

Oi ihana kuukuppi!

En ehkä ole aikaisemmin maininnutkaan, että olen tyytyväinen kuukupin käyttäjä? Nyt asia tuli mieleeni, kun kävin ostamassa itselleni uuden kuukautiskupin. Edelliselle nimittäin kävi vähän hassusti. Se katosi. Hävisi. Luultavasti kävi niin, että unenpöpperöisenä aamutuimaan vetäisin sen vessanpöntöstä alas. Tai sitten se vielä jonakin päivänä löytyy jostakin.

Hankin ensimmäisen kuukuppini esikoisen synnyttyä. Käytin lapsillani kestovaippoja ja alkoi tuntua hassulta ajatukselta, miksi tungen omiin housuihini jotain hiostavaa, haisevaa ja kertakäyttöistä. Aloin tutkia, millaisia vaihtoehtoja on naisten kestoiluun. Silloin yli 10 vuotta sitten ei ollut kovinkaan montaa kuukautiskuppivaihtoehtoa markkinoilla. Taisin silloin ostaa itselleni DivaCupin. Nyt ostin suomalaisen Luneten. Muutenkin haluan tukea suomalaista työtä ja yrittäjyyttä, mutta lisäksi tähän nyt vaikutti se, että kuukupille oli akuutti tarve eikä täältä meidän lähiöstä muuta löytynyt tähän hätään. Lunettea myyvät myös apteekit ja sieltä löysin itselleni uuden kuukupin.

Itselleni kuukupin käyttö on ollut niin luontevaa yli kymmenen vuoden ajan, että välillä aina ihmettelen, miksi kaupoissa myydään vieläkin tamponeja ja kuukautissiteitä? Kuka niitä käyttää? No, ehkä olen elänyt vähän omassa kuplassani ja ajatellut, että kaikki muutkin naiset ovat päätyneet tähän ekologiseen, edulliseen ja helppoon ratkaisuun. Olen kuullut, että jotkut ovat kokeneet kuukupin käytön vaikeaksi tai "likaiseksi" tai joidenkin värkkiin se ei ole vain sopinut. Itse en voisi olla tyytyväisempi.

Minulle pms on aika ajoin tuskallista aikaa, mutta menkoista haluan tehdä itselleni mahdollisimman mukavat ja helpot. Siksi kuukuppi.

Flowsta tahmaan

Kuluneeseen viikkoon on kuulunut mielettömiä flown hetkiä. Ihania ryhmiä, luentoja ja kohtaamisia. Olen saanut myös hienoja palautteita kursseiltani. Loppuviikosta olo alkoi mennä tosi tahmaiseksi. Aamut tuntuivat käynnistyvän hitaasti ja mieleni alkoi syöttää minulle tarinaa siitä, miten minusta ei ole mihinkään ja miksi koskaan kuvittelin elättäväni itseni yritystoiminnalla. Mieleni syötti minulle valtavasti kaikkea negatiivista. Samalla laskin että tästä kuusta on tulossa minulle ennätyshyvä taloudellisesti. Kaikki on mennyt hyvin. Olo oli silti aivan toisenlainen. Perjantaina aloin tuntea myös surullisuutta, kuin itkettäisi, mutta kyyneleet eivät tulleet. Mies tuntui täydelliseltä idiootilta parin päivän ajan. Ja aivan kuin sen olisin hänelle sanonutkin...

Lauantaina oli aivan kujilla. Olo oli tahmea ja apea. Selitys selvisi illalla. Menkat. Taas. En osannut aavistaa, että ne ovat taas sekoittaneet mieleni ja elämäni. Etuajassa kun alkoivat. Mutta toisaalta, onneksi löytyi joku selitys ololleni. En ole masentumassa, uupumassa, menettämässä elämänhaluani. En ole myöskään lopettamassa yritystoimintaa, vaikka meinasin vajota kummallisiin epätoivon fiiliksiin.

Alaselkä on ihan paskana, vatsaa juilii. Sitä vaan mietin, kuinka monta kertaa elämäni vielä musertuu muutamaksi päiväksi menkkojen takia. Ja mitähän vaihdevuodet tuovat tullessaan? Voi tätä naisen elämää.

PMS-lamaannus

Minulla oli taas pari päivää totaalinen lamaannus. Tunnistaako kukaan muu sitä tunnetta, kun tuntuu että tulee maailmanloppu, selkä ja vatsa hajoo, päässä pyörii samat tutut negatiiviset ajatukset ja pienikin asia saa ärsyyntymään. Kuten nyt vaikka se, että mies on olemassa ja asuu samassa kodissa. Argh. Ärsyynnyttää superhelposti. Tekisi mieli mennä makaamaan lattialle ja vetää itkupotkuraivarit parivuotiaan taaperon tyyliin. Ja tekisi myös mieli vetää suklaata kilokaupalla.

PMS. Minulla on monesti aika kamalia PMS-oireita päivän-parin ajan ennen menkkoja. Ne on niitä hetkiä, kun tekisi mieli lopettaa koko yritys tai ainakin tää blogi. Kaikki tuntuu ihan räpeltämiseltä. Miksi ihmeessä mennä tekemään joku fb-sivu blogille, koska ei ketään kiinnosta tykätä mun blogista? Miksi edes kuvitella, että jotain kiinnostaisi tulla satuhieronnan tutustumistunnille, olisi parempi ollut jättää se koko idea kehittämättä. Miksi ylipäänsä tehdä mitään, kun ei mistään tule mitään?

Ja sitten menen lukemaan jostakin blogista, että kun olet sinut naiseutesi ja itsesi kanssa, niin kas, sinulla ei ole PMS-oireita. Tekisi mieli vastata siihen blogiin, että mitä hemmettiä. Mutta kysehän on siis siitä, etten vaan ole tarpeeksi nainen ja sinut itseni, henkisyyteni ja maailmankaikkeuden kanssa. Ommmmmm. "Kun elämässä on kaikki kohdallaan, voi olla että kuukautiset jäävät kokonaan huomaamatta". Elämäni on siis ollut vinossa vuosia. Aina. Koskaan kuukautiset eivät ole jääneet huomaamatta.

Toivon, että tavoitan naiseuteni tai keksin jotain jatkossa. Ihan mitä vaan. Mutta pää ei meinaa kestää niitä paria päivää ennen kuin menkat alkavat. Eikä sekään nyt ihan elämän kukkeinta aikaa kyllä ole kun ne menkat sitten alkavat. Mutta kunhan päästään taas muutama päivä eteenpäin, alkaa maaninen vaihe. Ideat lentää ja olen villinä, monella tapaa. Olen taas ihan "in love", rakastan kaikkea. Etenkin miestäni ja lapsiani. Ja koko maailmaa. Aurinko paistaa ja kaikki sujuu enemmän kuin hyvin.

Kyllähän PMS antaa myös mahdollisuuden itsetutkiskeluun. Miksi minua ärsyttää näin paljon? Mikä minua ottaa päähän? Ovatko jotkut tarpeeni jääneet täyttymättä? Mitä voin tehdä tälle asialle? Ja onhan se ihan raadollista ja kasvattavaa huomata etten olekaan aina niin lempeä äiti ja vaimo vaan nalkuttava ja kärttyinen riiviö.

Onko muita naisia,jotka kärsivät PMS-oireista? Muistan kun joskus etsin luonnonmukaisia hoitokeinoja, niin joku suositteli raskautta. Juu ei. Jotain muuta kiitos. Vinkkejä?

Ugh. Olen puhunut. PMS-raivo on helpottanut.