Mikä kasvatuksessa korostuu tänä päivänä?

Teen työtä vanhemmuuden ja lasten tunnetaitojen tukemisen parissa. Luen paljon kasvatuskirjallisuutta oppiakseni lisää sekä äitinä että ammattilaisena. Olen esitellyt paljon hyviä kirjoja myös täällä blogissani.

Viimeisen vuoden aikana olen esitellyt esimerkiksi kirjat: Näe sydämellä - luo arvostava yhteys lapseen, Rauhoita ja rohkaise, Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen ja Vahvista lasta. Näissä kaikissa kirjoissa korostuu myönteiset kasvatuskeinot, lapsen arvostaminen ja lapsen tunnetaitojen tukeminen. Ne asiat, jotka tämän päivän kasvatuksessa koetaan tärkeiksi asioiksi.

Myönteiset kasvatuskeinot

Tämän päivän kasvatuksessa korostuu myönteiset kasvatuskeinot ja lapsen tunnetaitojen tukeminen. Korostetaan lapsen sisäisen motivaation tukemista, tunteiden nimeämistä ja tunteiden säätelykeinojen opettamista, empatiaa ja myötätuntoista suhtautumista lapseen.

Enää ei ajatella, että lapset pitäisi kasvattaa tottelemaan aikuista, vaan kasvatuksessa korostuu menetelmät, joiden avulla tuetaan lapsen omaa ajattelua. Enää ei ajatella, että lapsen kuuluu käytöksellään mielistellä aikuista ja niellä omat tunteensa. Enää ei ajatella, että lasta kuuluu rangaista, jos käytös on huonoa. Tiedetään myös, että ulkoinen palkitseminen esimerkiksi karkeilla, rusinoilla tai rahalla heikentää lapsen sisäistä motivaatiota.

Kasvatuksessa on eri asiat pinnalla kuin silloin, kun tämän päivän vanhemmat ovat olleet itse lapsia. Omien vanhempien toimintatavat puskevat hyvin monilla vanhemmilla läpi omasta selkärangasta - siksi onkin tärkeää pohtia omia kasvatustapoja - ja päivittää niitä ajan tasalle. Yksi tapa pohtia kasvatuskeinoja on lukeminen.

Kasvatuskirjahaaste

Heinäkuussa on menossa kasvatuskirjahaaste, josta voi lukea lisää täältä. Tavoitteena on saada vanhemmat ennakkoluulottomammin tarttumaan kasvatuskirjallisuuteen, jotta saisivat tukea, helpotusta ja ajatuksia arkeen ja kasvatukseen.

Minä osallistun kasvatuskirjahaasteeseen jakamalla heinäkuun aikana yritykseni fb-sivulla ja instagramissa vinkkejä esim. teinien vanhemmille suunnatuista kirjoista, itsetuntemusta lisäävistä tehtäväkirjoista ja lisäksi jaan kirjavinkit sisarussuhteen tukemiseen, ruuhkavuosien pyörteisiin, rennompaan vanhemmuuteen ja tulistuvien lasten kanssa toimeen tulemiseen.

Tavoitteeni on heinäkuussa eli lomallani lukea pääasiassa kevyttä hömppää, jolla saan aivoni narikkaan. Jos saan inspistä lukea kasvatuskirjallisuutta, sitä varten on varattuna kirja "Puuseppä vai puutarhuri. Vanhemmuuden suorittamisesta onnellisen lapsuuden tukemiseen".

Luetko sinä kasvatuskirjallisuutta kehittääksesi omia vanhemmuustaitojasi?

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Vahvista lasta

Luin kirjan "Vahvista lasta". Kati Kärkkäisen kirja "Vahvista lasta" nostaa esille erityisesti keinoja, joiden avulla lasta voi varustaa tulevan varalle. Miten lasta voidaan jo pienestä pitäen varustaa voimavaroilla ja selviytymiskeinoilla, jotka auttavat hänen terveessä kasvussaan kohti nuoruutta ja aikuisuutta.

Sparraamalla lapsen tunnetaitoja, sosiaalisia taitoja, toiminnan taitoja ja ajattelun taitoja luodaan lapselle vahvaa perustaa tulevaisuuteen. Itsesäätelyn oppiminen on lapselle tärkeää. Kyvyttömyys itsesäätelyyn on kuin jarruttomalla pyörällä ajamista.

Kirjassa nousee useaan kertaan esille lasta arvostava ja kunnioittava asenne: lapsen on saatava kokea olevansa hyvä juuri sellaisena kuin hän on. Vanhemman ja kasvattajan on hyvä tiedostaa omien ajatusten merkitys: sillä, mitä toisesta ajattelee, on hämmästyttävän paljon väliä sen kannalta, mitä hänestä huomaa arjen tilanteissa. Jos lasta pitää levottomana, huomaa helpommin hetkiä, joissa hän käyttäytyy levottomasti ja on helpompi sivuuttaa toisenlaista todistusta tarjoavat tilanteet. Onkin tärkeä huomata omat ajatuksensa ja suunnata katsetta tietoisesti positiiviseen. Kirjassa on hyvä harjoitus hyvän huomaamiseen: "Merkitse viikon aikana paperilapulle kaikki sellaiset havainnoit, joista olet ilahtunut lapsesi tavassa toimia. Sanoita myös näitä asioita lapsellesi".

Kirjassa muistutetaan, että lasten kanssa käytetään usein uhkailua, lahjontaa ja kiristämistä (kun nyt lähdet kiltisti kaverilta kotiin, saat rusinoita / jos et nyt tottele, laitan kotona suosikkilelusi piiloon tms), mutta kuinka moni meistä aikuisista viihtyisi työpaikassa tai kaverisuhteissa, jossa käytettäisiin vastaavia keinoja? Lapsi ei opi mitään rakentavaa noiden toimintatapojen kautta. Kasvatus on kasvattamista tulevaisuutta varten, sitä varten, että lapsi oppii taitoja, joita hän tarvitsee elämässään. Lapsi helposti alkaa käyttää kaverisuhteissaan samoja keinoja, joita hänen kanssaan käytetään kotona.

Kirjassa on hyviä ajatuksia myös lapsen ajattelun kehittymisen tukemisesta ja siitä, miten ajattelun vinoumia, uskomuksia ja sisäistä puhetta olisi hyvä käsitellä niin, että pystytään löytämään erilaisia näkökulmia tilanteeseen. On hyvä miettiä, onko tämä ajatukseni hyödyllinen ja saako se jotain hyvää aikaan? Myös lapselle on hyvä kertoa, että ajatuksia tulee ja menee ja läheskään kaikki ajatukset eivät ole itselle hyödyllisiä eikä niihin kaikkiin tarvitse uskoa.

Suosikkiharjoitukseni on tämä: "Päätä havainnoida päivän ajan, mistä kaikesta "kärpänen katossa" huomaisi, miten paljon tykkäät lapsestasi".

Kirjassa "Vahvista lasta" korostuu lasta kunnioittava ja arvostava, tunnetaitoinen vanhemmuus ja kasvattajuus. Itselleni kirjassa oli paljon tuttuja asioita ja sain vahvistusta omille ajatuksilleni. Ja muutaman uuden harjoituksen / ajattelutavan sain omaan työkalupakkiini.

* Kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Kustannusosakeyhtiö Duodecim)

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Miten rauhoittaa ja rohkaista lasta?

Moni vanhempi ja kasvattaja miettii, miten lapsen rauhoittumista voi tukea? Entä miten lasta voi rohkaista?

Kirja "Rauhoita ja rohkaise. Apua lapsen stressitilanteisiin" antaa kattavan tietopaketin lapsen stressinsäätelyn vahvistamisesta ja rauhoittamisen ja rohkaisemisen keinoista. Kirja antaa myös hyvää viitekehystä siihen, mitä kasvatuksesta tänä päivänä ajatellaan. Lapsi ei ole tahallaan hankala. Lapsen kuuluu saada olla lapsi, lapsen ei kuulu totella kerrasta ja tehdä aina kuten aikuinen sanoo. Aikuisen tehtävä on löytää juurisyy lapsen käytökselle ja pystyä menemään lapsen käytöksen taakse - mistä tunteesta ja tarpeesta tämä käytös kertoo? Aikuisen mentalisaatiotaidot nousevat tärkeään asemaan, se, että aikuinen osaa asettua lapsen asemaan. Ja jotta aikuisen mentalisaatiokyky olisi hyvä, aikuisen on tärkeä kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiin ja stressinhallintataitoihin - mitä stressaantuneempi aikuinen on, sitä vaikeampi lapsen näkökulmaa on löytää.

Erityisesti pidin Minna Martinin ajatuksista kirjassa. "Lapsen pitää voida olla hankala kaikilla mahdollisilla tavoilla. Huonekasveistakin on vaivaa, miksei siis lapsista". Pidin myös tästä hysteerisen lapsen rauhoitteluvinkistä: Hysteerisen lapsen ei kannata antaa jumittua tunteeseen loputtomiin. Kun lapsi on saanut itkeä jonkin aikaa, rauhoittumista voi kokeilla Minna Martinin mukaan tähän tyyliin: "Voisit pikkuhiljaa yrittää lopettaa. Mitä jos vaikka ihan ensin niistäisit nenän tyhjäksi?" Kun henki taas kulkee, lasta voi pyytää rauhallisesti hengittämään nenän kautta sisään. Näin hysteerinen lapsi alkaa vähitellen rauhoittua.

Kirjassa on kahdeksan esimerkkitarinaa erilaisista lapsista. Tarinoissa käydään läpi niin täydellisyyden tavoittelijaa, ulkopuolisuuden tunnetta, aistiherkkiä lapsia kuin lapsen ylikuormitusta. Kirjassa korostuu myönteisen kasvatuksen keinot, myötätunto ja empatia ja aikuisen omat tunteiden säätelytaidot. Myös tietoisuustaidot, mindfulness, mainitaan kirjassa. Kirjan ote on ratkaisukeskeinen. Löysin kirjasta tosi paljon samoja ajatuksia ja viitekehystä, jotka ovat pohjana omille "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" ja "Myrskyn sydän - kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit" - verkkovalmennuksilleni. Lämpimät suosittelut kirjalle!

* Kirja saatu arvostelukappaleeksi (Nemo Kustannus).  Kuten kuvasta huomaa, se on otettu jo syksyllä ja tämän postauksenkin kirjoitin jo syksyllä. Epähuomiossa tämä jäi sitten lojumaan luonnoksiin moneksi viikoksi.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Näe sydämellä - luo arvostava yhteys lapseen

Olen viime vuosina lukenut paljon kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyviä kirjoja ja nettiartikkeleita. Osa näistä on ollut todella hyviä, osa aivan ala-arvoisia ja vanhakantaisia. Tämän päivän kasvatus korostaa tunnetaitoja ja empaattista, lasta kuuntelevaa vanhemmuutta. Tämän päivän kasvatus ei ole uhkailua, lahjomista, kiristämistä eikä lapsen muokkaamista sellaiseksi kuin vanhempi toivoisi hänen olevan.

Sain arvostelukappaleeksi kirjan "Näe sydämellä - luo arvostava yhteys lapseen". Kirjassa korostuu myötätuntoinen asenne ja kirjan teoriaperustassa yhdistyy ratkaisukeskeisyys, neuropsykiatrinen tietämys ja mindfulness. Ja lasta arvostava, empaattinen asenne. Nämä kaikki ovat juuri niitä asioita, joita myös itse haluan edistää sekä vanhempana että työssäni vanhemmuuden tukijana.

Kirjassa korostuu myönteinen vanhemmuus: "Jos sinun pitäisi valita yksi asia, jota muutat toiminnassasi, se kannattaisi olla myönteisen palautteen lisääminen lapselle". Tutkimusten mukaan lapsen myönteinen huomioiminen on yksi toimivimmista kasvattamisen tavoista, jota kuitenkin teemme liian vähän. Myönteinen huomio on kokonaisvaltaista vuorovaikutusta, jossa aikuisen iloa, tyytyväisyyttä ja turvaa viestivät paitsi sanat, myös kosketus, äänensävy ja ilme.

Kirjassa korostuu, että lapsi on peili meidän käytöksestämme - hän reagoi siihen, millä tuulella me tänään olemme tai mitä kautta lähdemme ratkomaan tilannetta. Lapsi ottaa meistä myös mallia, hän tutkii miten me teemme asioita. Lähtökohtana on se, että jos lapselle on ongelma, aikuisen täytyy miettiä, miten hän voisi muuttaa käytöstään. Jos se ei onnistu, silloin pitää katsoa peiliin ja etsiä luovasti ja kärsivällisesti tapaa, jolla tavoittaa yhteys lapseen.

Kirjassa käsitellään myös tottelemista. Moni vanhempi toivoo, että lapsi tottelisi nopeasti, jopa kerrasta. Tämä ehdottoman tottelemisen vaatiminen on kuitenkin hyvin jäykkää ja kontrolloivaa aikuisuusroolia. Tällöin meissä puhuu ikiaikainen perinne, joka vaatii lapsen totteluvaisuutta. Voi olla kysymys siitä, että vanhempi on epävarma ja keinoton, ei ole toista tapaa toimia. Tutkimusten mukaan toimivin kasvatus on empatiaa ja molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvaa - ei aikuisen yksinvaltaan. Kun aikuinen on liian autoritäärinen ja tiukka, lapsi ei voi sisimmässään luottaa aikuiseen, joka käskee, mutta ei kuule häntä ja hänen näkemyksiään. Tällöin lapsi joutuu pistämään omat tunteensa sivuun ja hänen yhteytensä aikuiseen katoaa.

Kirjassa oli kivoja vinkkejä myös myönteisyyden ja läsnäolon lisäämiseen arjessa. Pidin kirjan vankasta teoriaperustaisesta tekstistä, jota siivittivät myös käytännön esimerkit. Erityisen paljon pidin luvun lopussa olleista kysymyksistä, joiden avulla pystyi itse pohtimaan, miten luvun teemat näkyvät omassa elämässä. Kirjassa oli myös kivasti koostettuja yhteenvetolaatikoita, joissa oli tiiviissä muodossa lukujen teemoja ja esim. vinkkejä arkeen. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille vanhemmille ja kasvattajille!

* kirja saatu arvostelukappaleeksi. Kiitos Kirsi Consulting!

Mistä saada myönteisyyttä kasvatukseen?

Moni vanhempi pohtii, miten saada myönteinen ja hyvä suhde lapsen kanssa, Itsekin olen tätä pohtinut paljon. Omien lasteni syntyessä olin sekä sosiaali- että terveysalan ammattilainen (sosionomi ja toimintaterapeutti). Minulla oli paljon tietoa lasten kehityksestä. Huomasin kuitenkin pian, että omien vanhempien käyttämät kasvatuskeinot puskivat läpi myös omaan vanhemmuuteeni. Uhkailu, rankaiseminen, kiristäminen, tottelemisen vaatiminen. En halunnut olla se äiti, joka sanoo lapselleen: Laitan nämä lelut pois, kun et osannut käyttäytyä kunnolla ja saat ne taas takaisin kun osaat taas käyttäytyä ja totella". Tuo, jos mikä on niin 1970-lukua. Sitä aikaa, kun itse olin pieni. Nyt on olemassa paljon enemmän tietoa vuorovaikutuksesta, tunnetaitojen tukemisesta, rakkauspohjaisesta kasvatuksesta. On olemassa paljon tietoa myönteisistä kasvatuskeinoista, jotta meidän nykyajan vanhempien ei enää tarvitsisi turvautua noihin vanhoihin tapoihin. Itse huomasin, että siirtyminen "tämän päivän kasvattajaksi" noista ikiaikaisista vanhoista menetelmistä ei ollutkaan niin helppo kuin kuvittelin. Selkärangasta puski läpi vanhat menetelmät. Alkoi vuosien työ itseni kanssa. Kursseja, luentoja, kirjallisuutta. Näiden oppien perusteella on syntynyt kurssini Myönteisiä keinoja kasvatukseen".

Kurssin bonus on 20-sivuinen e-opas "Tunnemyrskyn keskellä - näin autat lasta rauhoittumaan"

Neljäs verkkovalmennukseni, Myönteisiä keinoja kasvatukseen, on nyt myynnissä. Loin valmennuksen kolme vuotta sitten luentokurssiksi ja olen luennoinut sitä muutaman kerran läpi ja saanut kurssista hyvää palautetta. Nyt kurssi on viety verkkoon neljän viikon syväluotaavaksi verkkovalmennukseksi. Valmennukseen on koottu kaikki se ymmärrys ja tieto, mikä minulla on tällä hetkellä vuorovaikutuksesta, tunnetaitojen tukemisesta, vanhemman oman hyvinvoinnin tukemisesta ja kannustavasta ja positiivisesta kasvatuksesta. Ei enää uhkailua, jankuttamista, kiristämistä, lahjomista eikä lapsen ehdottoman tottelemisen vaatimista. Vaan iloa, empatiaa, tunnetaitoja ja kannustavaa kasvatusta.

Jos sinua kiinnostaa kasvaa vanhempana ja kasvattaa tunnetaitoisia lapsia, suosittelen tutustumaan valmennukseeni. Blogini lukijat saavat 8 euron alennuksen koodilla TAIKA8.

Maman finlandaise - kuria, sokeria ja hometaloja Ranskassa

Luin Helena Liikanen-Rengerin kirjan "Maman finlandaise. Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa".  Tykkään lukea perhe-elämästä kertovia kirjoja ja minua Mikkelissä syntyneenä ja lapsuuteni ja nuoruuteni siellä viettäneenä viehätti myös se, että kirjan kirjoittajana on hänkin Mikkelistä kotoisin.

Kirjan kirjoittaja Helena tapaa ranskalaisen miehensä Tahkolla, pari muuttaa yhteen ja he muuttavat sittemmin Kaliforniaan ja sieltä Ranskan Rivieralle. Kirja kertoo toisen lapsen odotusajasta lapsen syntymään ja pikkulapsiaikaan. Kirjassa kuvataan kulttuurieroja ja - yhtäläisyyksiä ja yhden perheen asettumista Etelä-Ranskaan.

Kirjassa kuvataan ranskalaista tapaa olla vanhempi. Ranskassa moniin asioihin tunnutaan suhtautuvan rennommin kuin Suomessa. Taloissa on kosteutta ja hometta, mutta ei sillä niin väliä. Lapsille annetaan sokeria jo pienenä ja sen ajatellaan olevan ok. Leikkipuistoissa ollaan hienoissa vaatteissa ja sateella ollaan visusti sisällä. Naiseutta ja parisuhdetta arvostetaan Ranskassa enemmän kuin Suomessa. Ranskassa nainen saa, ja hänen pitääkin olla itsekäs. Helena Liikanen-Renger oppii, että on erilaisia tapoja tehdä asioita, tavat eivät välttämättä ole sen huonompia.

Lapsia imetetään lyhyemmän aikaa kuin Suomessa ja monen ranskalaiset lapset nukkuvat yönsä hyvin jo aika pienenä. Lapset elävät kurissa ja tuntuu, ettei tunteille jää tilaa. Luunapit ja fyysinen kuritus on ok ja se tuntuu itsestäni huolestuttavalta.

Huomasin kirjaan lukiessani olevani ihan tyytyväinen siihen, että olen suomalainen äiti ja olen saanut imettää pitkään ilman että sitä on kauheasti kummasteltu ja saan myös huomioida lasteni tunteet ja tarpeet. Suomessa lasten fyysinen kuritus on ollut jo pitkään kiellettyä. Ranskassa peräti 70 % vanhemmista vastustaa lakia, joka kieltäisi fyysisen kurittamisen. Tuntuu hurjalta.

Kirja on rehellinen ja rento ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ajankohtaisuutta kirjaan tuovat karmealla tavalla Ranskan terrori-iskut.

Mieleeni tuli, että olisipa hauska lukea vastaavalla tavalla kirjoitettu kirja Suomeen muuttaneelta ranskalaiselta äidiltä. Mitä hän ajattelisi ja kummastelisi suomalaisessa kasvatuskulttuurissa ja elämässä?

* kirja on saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Atena-kustannus). 
Kirjassa on 240 sivua ja se on nopealukuinen.

Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin

Luin kirjan "Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin" (arvostelukappale). Kirja tuo esille tietoa ja ymmärrystä useilta tieteenaloilta ihmisen stressijärjestelmän syntyyn, kehitykseen ja merkitykseen. Kirjan avulla stressijärjestelmää voi oppia ymmärtämään ja hallitsemaan tavalla, joka vahvistaa hyvää elämää ja tasapainoista kehitystä.

Ihmiset kykenevät kesyttämään reagointivalmiuksiaan, kun he oppivat stressin säätelyn taitoja. Säätelemätön stressi aiheuttaa merkittävää haittaa sekä yksilölle itselleen että ympäröivälle yhteiskunnalle. Esimerkiksi monet mielenterveyden ongelmat, riippuvuudet ja oppimisen häiriöt liittyvät stressin säätelyn vaikeuksiin. Ihmisen stressijärjestelmän kehittymiseen vaikuttavat hyvinkin pienet asiat vuorovaikutusympäristössä. Säätelytaitojen oppiminen alkaa heti elämän alussa, jatkuu kiihkeänä lapsuus- ja nuoruusvuosien ajan ja on mahdollista yhä aikuisiälläkin. Hyvät stressin säätelyn taidot ovat hyvinvoinnin lähde.

Kirjasta jäi mieleen muutama asia: lapsi tarvitsee säätelytukea aikuiselta hädän hetkillä. Lapsi tarvitsee aikuisen vierelleen antamaan tukea kiukun hetkillä, jäähy ja eristäminen toimintatapana eivät ole lapsen kehitystä tukevia. Aikuisen kiukustuminen, ärtyminen ja komentamisen tarve eivät korjaa yhteyttä lapseen vaan ne pahentavat tilannetta. Jos lapsi joutuu toistuvasti säätelemättömään tilaan, jota muut ihmiset vahvistavat torjumalla, moittimalla tai häpäisemällä, lapsen kehitys vaarantuu ja riski erilaisille käyttäytymisen häiriöille lisääntyy. 

Kirjassa kerrottiin myös peuhaamisen ja fyysisen leikin tärkeydestä. Liikunnallinen aktiivisuus tasaa stressijärjestelmän toimintaa. Riittävästä päivittäisestä liikunnasta huolehtimisella ja liikuntaan kannustamisella voitaisiin ehkäistä oppimisvaikeuksia taloudellisesti ja tehokkaasti. Jaak Panksepp on ehdottanut, että mikäli jokainen päiväkoti- tai koulupäivä alkaisi puolen tunnin peuhaamistuokiolla, lapset oppisivat paremmin.

Kahden esimurrosikäisen pojan äitinä jäi mieleen seuraava asia: Nuoret herkistyvät stressille. Aivojen amygdala syttyy herkemmin murrosiässä ja taipumus reaktiivisuuteen voimistuu. Pojilla se ilmenee voimakkaammin, koska amygdalassa on paljon testosteroniherkkiä tunnistimia. Pojat ovat taistele- tai pakovalmiustilassa tuon tuostakin testosteronikuohun aikana. Näissä tilanteissa on äärimmäisen tärkeää, että vastuulliset aikuiset eivät toimisi väärin. Vastuullisen aikuisen ei esimerkiksi kannata provosoitua, koska se vain vahvistaa nuoren reaktiivisuutta. Nuorelle pitää sen sijaan viestiä, että hän on turvassa eikä hänen tarvitse kokea itseään uhatuksi.

Suosittelen kirjaa kaikille vanhemmille ja lapsiperheiden parissa työskenteleville! Toivon, että tämä tulee tenttikirjaksi kaikille tuleville lastentarhanopettajille ja opettajille. Vielä enemmän toivon, että kirjan ajatukset siirtyisivät käytäntöön sekä lapsiperheissä että kouluissa, päiväkodeissa ja muissa ympäristöissä, joissa lapset ja nuoret ovat.

ps. muista osallistua Mindfulness cd-levyn arvontaan!

Kati-Pupita Mattila: Lapsen vahvistava kohtaaminen

Luin Kati-Pupita Mattilan kirjan Lapsen vahvistava kohtaaminen jo kolmatta kertaa. Kati-Pupita Mattila on teologian tohtori ja lääketieteen lisensiaatti.

Kirja "Lapsen vahvistava kohtaaminen" kuvaa lapsen hyvää ja vahvistavaa kohtaamista turvallisen aikuisen kanssa erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Keskeisiä teemoja ovat lapsen persoonan kunnioittaminen ja lapsen arvon ymmärtäminen. Erityisen tarkastelutilan kirjassa saa lapsen surun kohtaaminen. Lapsen kohtaaminen on erityistä, sillä lapsuudessa luodaan pohja elämänuskolle ja - rohkeudelle. Lapsi muodostaa käsitystään siitä, minkälainen hän itse on ja minkälaisia muut ihmiset ovat.

Kirja tuo lukijalle arvokkaita ajatuksia lapsen arvosta ja lapsen kunnioittavasta kohtaamisesta. Kirja on hyvä herättelijä ja antaa pohtimisen aihetta. Kuinka minä kohtelen omia lapsiani? Kuinka kohtaan heidät, kuinka arvostan heitä, kuinka osoitan heille huolenpitoa ja rakkautta?

Minua puhututtavia ajatuksia kirjassa ovat olleet

* Vahvistus ei tule vakuuttelusta tai ulkoisesta sanahelinästä. Se tulee toistuvasta kelpaavuuden ja huolenpidon kokemuksista, joita aikuiset voivat välittää lapselle osoittamalla että hänestä huolehtiminen on hyvä asia ja että sitä tehdään mielellään

* Lapsen kohtaaminen arjessa - lapsi tarvitsee hyvää kohtelua koko ajan. Ennen kaikkea tämä toteutuu arjen peruskohtaamisissa. Epäkunnioittava tai vähätteleviä arkikohtaamisia ei korvata elämyksillä tai palkinnoilla. Matka Ruotsin-laivalle ei korvaa arjessa toistuvasti unohtuvaa lapsen nähdyksi tulemisen toivoa

* Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että hänen ohitseen ei kiirehditä, hänen katsettaan ei vältellä, kun hän tarvitsee huolenpitoa ja aikuisen läsnäoloa

* Lapsen hyvä kohtaaminen kantaa aina sadon. Kun aikuinen kohtaa lapsen kauniisti, kuunnellen ja kunnioittaen, lapsi vahvistuu ja sisäistää arvostavan kohtaamisen merkityksen ja olemuksen. Kasvaessaan hän kylvää tätä ympärilleen.

* Lapsen persoonaa loukkaa ja nujertaa pilkka ja häpeän kylväminen. Lapsen vastustaessa rajojen asettamista aikuinen voi ärsyyntyä ja avuttomana ryhtyä mainitsemaan esimerkiksi kuinka kamala kimittäjä tai tuhma lapsi tämä on. Aikuinen saattaa myös liittää lapsen vastusteluun häpeää toteamalla esimerkiksi että lapsi saisi hävetä itseään, kun ei osaa käyttäytyä ikäänsä vastaavasti. Pilkka ja häpeän tuominen ei koskaan kuulu lapsen vahvistavaan kohtaamiseen.

* Lapsen vaatiminen tottelevaisuuteen kuvaamalla hänen tyhmyyttään, uhkaamalla häntä rangaistuksilla tai asettamalla kuuliaisuuden vanhemman rakkauden ehdoksi, nujertaa lapsen. Silloin lapsesta tulee ehkä taipuisa, mutta hänen ymmärryksensä oman elämän elämisestä ei kehity

* Iva turmelee toistuessaan lapsen rohkeuden ilmaista itseään, ajatuksiaan ja kokemuksiaan

* Lapsi, jota on hoidettu ja kasvatettu arvostaen ja huolta pitäen, juurtuu itseensä ja toisten arvostamiseen ja opettelee vähitellen osoittamaan toisille arvostusta

* Omien tunteiden tunnistaminen ja kohtaamisen oppiminen on lapselle suuri haaste. Lapsi oppii hyväksymään omat tunteensa, jos hänelle tärkeät aikuiset viestivät, että tunteet kuuluvat elämään. Lapsen äänetön kysymys kuuluu: sallitaanko minulle myös ne tunteet, jotka tekevät minusta kenties ärsyttävän tai häiritsevän aikuisen silmissä?

* Turvallinen aikuinen kantaa vastuun tunteistaan ja oloistaan. Hänellä on selkeä ymmärrys siitä, että tunteet, jotka hänessä heräävät, ovat hänen omia tunteitaan silloinkin, kun ne heräävät vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Lapsi ei ole vastuussa aikuisen tunteista, vaan aikuisen on rohjettava kohdata ne itse ja ominaan. Lapsi ei koskaan ole velvollinen muokkaamaan omaa toimintaansa niin, ettei aikuiselle herää tunteita, joita ei oikein kestä ja jotka siksi haluaa torjua.

* Ei ole olemassa erikseen aikuisihmisiä ja lapsi-ihmisiä. On olemassa ihmisiä, jotka ajallaan ovat lapsia ja ajallaan aikuisia.

Tärkeitä ajatuksia, niin tärkeitä. Itse ajattelen, että aikuisen ja lapsen hyvä, kunnioittava vuorovaikutus on ratkaisevassa asemassa lapsen hyvinvoinnille. Minusta on ikävää nähdä kun lapsille tiuskitaan, heille huudetaan ja heitä ivataan - vain siksi että lapset ovat lapsia ja aikuiset katsovat että heillä on oikeus tehdä näin kasvatuksen nimissä.

Lapsen vahvistava kohtaaminen on todella hyvä kirja. Suosittelen!

Olla oma ihana itsensä

Teen luentodioja kursseilleni. Kirjaan ajatuksia lapsista, kasvatuksesta, myönteisyydestä. Kirjaan

* Lapsen pitäminen tärkeänä
- olemassaolonsa, ei vain tekojensa vuoksi
- "kiitos, että olet elämässäni"
- "ihanaa pitää sua kädestä"

* Joka päivä
- kerro lapsellesi, miten uskomaton onni sinua on kohdannut,
kun olet saanut näin upean, kauniin ja ihanan lapsen

* Ajattele itsestäsi ja lapsestasi aina positiivisesta ja kunnioittavasti

Olenko itse saanut kuulla noita lauseita lapsena? No en ole. Olen 1970-luvun kasvatti eikä silloin kait kehuminen ollut tapana. Ettei vaan lapsi ylpisty. Luule itsestään liikoja. Sain toki joskus kehuja. Silloin kun olin kiltti. Ja kun sain kokeesta kympin. Sellainenhan minä olinkin, kiltti kympin tyttö.

Rakastanko itseäni? Kyllä, tällä hetkellä. Mutta näin ei ole ollut todellakaan aina. Olen tehnyt paljon töitä asian eteen. Käynyt kursseilla, lukenut kirjoja, opetellut tutustumaan itseeni. Jotta voisin kokea, että olen ihana ja että itseäkin voisi rakastaa. Edelleenkin minulle usein tulee olo, että muut ovat parempi kuin minä. Ei minusta ole mihinkään. Ja sitten taas järkevä mieli hiljentää sisäisen papattajan ja toteaa, että kyllä sinä olet hyvä. Olet juuri niin hyvä kuin sinun kuuluukin olla. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen

 

Toivon, että omilla lapsillani tie itsensä rakastamiseen ja hyvään itseluottamukseen on helpompi kuin minulla. Siksi sanon heille: Olet rakas, olet tärkeä, olet parasta mitä minulla on. On ihanaa, kun juuri sinä synnyit minun esikoiseksi ja juuri sinä synnyit minun kuopukseksi.

Olet ihana juuri sellaisena kuin olet. Täydellisen ihana!

Maailman mielenterveyspäivä 10.10.: Anna lapselle huomiota ja halauksia

Tänään, perjantaina 10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Tänä vuonna Suomessa kiinnitetään huomiota erityisesti esikoulu- ja alakouluikäisten mielenterveyden edistämiseen. Mielenterveysseuralaiset toimittavat materiaalipaketteja kouluihin ja päiväkoteihin askartelutuokiota varten. Askarteluhetkessä keskitytään myönteisiin asioihin, jotka tuovat hyvää mieltä arkeen, lisäävät hyvää oloa ja vahvistavat mielen hyvinvointia. Lapsi saa kotiin vietäväksi vihkosen, jossa vanhempia muistutetaan kiireettömästä yhdessäolosta ja kohtaamisesta lapsen kanssa.

Lapsella on oikeus myötäelävään ja rohkaisevaan aikuiseen kasvunsa tueksi. Asiat, jotka tuntuvat ehkä pieniltä arkisilta, merkitsevät paljon lapsen kasvun ja kehityksen kannalta.

Mielenterveyden taitoja voi opettaa ihan pienillekin. Varttumisen varrella kaikki voivat kohdata vaikeuksia. Lapsuudessa saadut mielen hyvinvoinnin taidot kannattelevat lasta ja ovat käytössä olevia vahvuuksia myös nuoruudessa ja aikuisuudessa.

Oi, olisipa kivaa jos pojat tulisivat tänään kotiin ja kertoisivat, että ovat koulussa askarrelleet myönteisten asioiden tiimoilta. Ja että heillä olisi repussa mukana vihkonen, josta voitaisiin lukea kiireettömästä yhdessä olosta ja kohtaamisesta lapsen kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Kiireettömyyttä ja kohtaamisia. Iloa ja läsnäoloa. Myönteisiä asioita.

Lisätietoa Maailman mielenterveyspäivästä voi lukea täältä.

Kuritus ei kasvata!

Törmäsin facebookissa Unicefin youtube-linkkeihin Kuritus ei kasvata (linkit postauksen lopussa). Hyvät videonpätkät. Olen pitänyt Järvenpään Opistossa luentosarjaa "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" ja luentojen pääteema on ollut lapsen kunnioittaminen ihmisenä. Välillä on olo, että kasvatuksen nimissä voi tehdä mitä vain. Voi huutaa lapselle, riuhtoa häntä, näpäyttää sormille. Lasta voi haukkua tyhmäksi, uhata häntä rangaistuksilla, laittaa hänet jäähylle tai asettaa kuuliaisuuden vanhempien rakkauden ehdoksi. Voi ivata ja nöyryyttää. Koska lapsi on lapsi ja aikuinen on aikuinen ja aikuinen voi tehdä niin, koska hän kasvattaa näin lapsesta hyvää ja tottelevaista aikuista.

Itse uskon, että lapsi, jota on hoidettu ja kasvatettu arvostaen ja huolta pitäen, juurtuu itseensä ja toisten arvostamiseen ja näin lapsi opettelee vähitellen osoittamaan myös toisille arvostusta. Lapsi tarvitsee hyvää kohtelua koko ajan, arjessa. Eikä vain synttäreillään tai Ruotsin-risteilyllä. Lapsen hyvä kohtaaminen kantaa aina sadon. Kun aikuinen kohtaa lapsen kauniisti, kuunnellen ja kunnioittaen, lapsi vahvistuu ja sisäistää arvostavan kohtaamisen merkityksen ja olemuksen. Kasvaessaan hän kylvää tätä ympärilleen. Kun lasta kohdellaan hyvin, hän kohtelee toisiakin hyvin. Hänestä ei tule nuorisojengiläistä, joka hakkaa toisia Alppipuistossa.

Jokaisen vanhemman olisikin syytä pohtia:

* Miksi kasvatan näin?
* Mihin pyrin kasvatuksellani?
* Mitkä omat toimintatapani tuntuvat hyviltä ja tuovat niitä asioita, joita haluan? Mitä tapojani haluaisin muuttaa tai uudistaa?
* Kuinka minä kohtelen omia lapsiani? Kuinka kohtaan heidät, kuinka arvostan heitä, kuinka osoitan heille huolenpitoa ja rakkautta?

Youtube-linkit:
Aikuisten kesken väkivaltaa. Lasten kanssa kasvatusta?

Röyhtäys kokouksessa
Mutku mä haluun
Pissahätä


Ja laitettakoon pieni mainos tähän. Jos haluat pohtia omia kasvatuskeinojasi yhdessä ammattilaisen kanssa, teen Kasvun Taika - yritykseni kautta erilaista koulutustoimintaa ja myös kotikäyntejä mm. näiden asioiden tiimoilta.

Taavi Kassila: Kasvatuksesta

Onko kasvatus sitä,
että me pyrimme tekemään lapsista sellaisia
kuin itse halusimme olla?
Onko heidän tehtävänsä tavoittaa se,
missä me emme onnistuneet?
Tulisiko heidän ajatella
niin kuin me ajattelemme
ja uskoa siihen mihin me uskomme?
Vai tulisiko meidän auttaa heitä
tulemaan sellaisiksi kuin heidät on tarkoitettu?
Tulisiko meidän pikemminkin rakastaa heitä sellaisina kuin he ovat,
olla kiinnostuneita siitä miten he ajattelevat
ja mitä he tekevät,
ja auttaa heitä näin tulemaan terveiksi ja onnellisiksi?
Ja eikö ole niin että me opimme lapsiltamme
vähintään yhtä paljon kuin he oppivat meiltä?
Minkälaista on oikeanlainen rakastava läsnäolo,
jonka me voimme tarjota lapsillemme,
sellainen joka tekee heidät
ja meidät onnellisiksi?

-Taavi Kassila

Ekstrovertit ja introvertit

Tähän postaukseen minut innoitti Janne Viljamaan kirja Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja. Kirjassa on luku introverteista ja ekstroverteista ihmisistä, temperamenteista. Vaikka olen aiemminkin lukenut näistä asioista, sain ahaa-elämyksen liittyen omiin lapsiini.

Synnynnäinen temperamentti selittää ihmisten välisiä luonne-eroja. Ihmiset jakaantuvat temperamenttinsa mukaan introvertteihin ja ekstrovertteihin.
Temperamentti on reagointityyli, tapa tehdä asioita. Introvertti ja ekstrovertti reagoivat tapahtumiin temperamenttinsa mukaisesti joko ottamalla pienen, muutaman sekunnin pohdintatauon tai puhumalla ja toimimalla heti. Siinä missä introvertti miettii - puhuu - miettii, ekstrovertti puhuu - miettii - puhuu.

Ekstrovertti suuntautuu ihmisiin ja asioihin ympäristössä päinvastoin kuin introvertti. Ekstrovertti saa energiaansa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa kasvotusten. Ekstrovertti tahtoo olla esillä ja pidetty. Temperamenttinsa takia hän saattaa luopua omista periaatteistaan suosion saamiseksi. Ekstrovertti esiintyy, hurmaa ja valloittaa. Ekstrovertti varastaa lavan itselleen ja hän osaa ottaa varmasti tilansa. Hän messuaa äidilleen kovaan ääneen kipeästä polvestaan. Introvertinkin polvi saattaa olla kipeä, mutta hän ei mainitse sitä ettei äiti turhaan huolehtisi siitä.

Introvertti viihtyy yksin. Hän ei pelkää hiljaisuutta ja tulee esille vasta omassa tahdissaan. Jos omissa oloissaan viihtyvää introverttia yrittää pakottaa, hän nousee aktiiviseen tai passiiviseen vastarintaan. Monet kirjailijat, tutkijat ja muut akateemisen puurtamisen valinneet ihmiset ovat introvertteja, jotka tahtovat tehdä asiat omalla tavallaan, omaan tahtiinsa ja omassa paikassaan. Introvertit ovat usein hiljaisia ja varautuneita.

Meillä on perheessä introvertti esikoinen ja ekstrovertti kuopus. Temperamenttieron heistä huomaa heti. Meidän ei tarvitse olla kylässä kuin 15 minuuttia ja ekan kerran kuulen, että "kyllä teillä on erilaiset pojat". Niin onkin ja se vasta elämän rikkautta onkin! Esikoinen tykkää olla itsekseen, hän istuu nojatuolissa ja lukee. Tekee älypelejä ja laskee. Hän viihtyy omien ajatustensa kanssa. Hän kirjoittaa valtavan mielikuvitusrikkaita kouluaineita.  Kuopus ei viihdy pitkään paikallaan, hän kaipaa kavereita, soittelee heille, että "voiks sää olla". Hän kaipaa jatkuvaa toimintaa. Vauhtia riittää. Kyläilyreissulla hän saa huomion lähes heti. Valitettavasti se huomio ei aina ole positiivista, sillä hän ei aina osaa mukautua niihin raameihin joita kyläpaikassa odotetaan.

Jokaisella yksilöllä on oma kehitystehtävänsä. Introverttia pitää jatkuvasti rohkaista avaamaan suutaan ja kertomaan tarpeensa. Hänelle pitää opettaa, että sinun tarpeesi ovat arvokkaita. Muuten on vaarana, että introvertista kasvaa voimakkaan ekstrovertin varjossa nuokkuva varjo, joka alkaa elää ekstrovertin elämää vähätellen omia tarpeitaan: "No, ei tehdä tästä nyt numeroo." Ekstrovertin pitää oppia ottamaan huomioon hiljainen introvertti ja kysyä häneltä, "miten voit tänään" sen sijaan että aloittaisi "kerronpa nyt, miten minulle meni tänään." Ekstrovertin pitää oppia tajuamaan ettei koko bussilastillinen ihmisiä ole kiinnostunut kuulemaan mihin lähdetään kesällä reissuun. Ekstroverttia voi opettaa jakamaan, kuuntelemaan toisen huolia, auttamaan ja keskittymään toiseen. Introvertille voi vuorostaan rakentaa minä -projektin, jossa hän joutuu ainakin kerran päivässä ilmaisemaan mielipiteensä julkisesti ja kertomaan, miltä minusta tuntuu. Nämä ajatukset tuntuvat tutuilta meidänkin perheessä ja niihin on varmasti tärkeä kiinnittää huomiota.

Mielenkiintoisia ajatuksia. Olen joskus lukenut Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys. Pitäisikin lukea se taas uudelleen.

Tunnistatko sinä itsesi tai lapsesi introvertiksi tai ekstrovertiksi?

Onnellisuuden mallit

Noin vuosi sitten luin kirjan Pari suhteessa. Muistan pysähtyneeni kirjan kysymysten äärelle. Kirjassa kirjoitettiin lapsuuden kodista ja sen onnellisuudesta. Mieleeni jäi muutama kirjan kysymys. Kirjassa kysyttiin, onko sinulla onnellisuuden mallia? Millaisen onnellisuusketjun olet saanut isäsi suvusta? Entä äitisi suvusta?  Oli pakko todeta, etten minkäänlaista. Toki lapsuudessani oli paljon onnellisia hetkiä, mutta onnellisuuden ja kiitollisuuden sijaan sain ehkä enemmän mallia pessimistisestä ajattelusta ja valittamisesta. Ei ole ollut ihan helppoa muuttaa omaa ajattelutapaansa. Omille lapsille haluaisin tietenkin onnellisen lapsuuden ja myös elämäntaidollisia taitoja - miten olla onnellinen ja tyytyväinen elämään, miten lisätä omaa onnellisuutta ja kiitollisuutta. Siispä olen paljon pohtinut tätä teemaa ja etsinyt tietoa.

Miten onnellisiksi tullaan? Nykykäsityksen mukaan noin puolet onnellisuudesta juontuu perimästä ja kymmenen prosenttia ulkoisista olosuhteista.  Jopa 40 % onnellisuudesta riippuu siis itsestämme ja asenteestamme. Onnellisuus tarkoittaa hyvinvointia ja koko elämäntapaa. Myönteistä näkökulmaa voivat kaikki harjoitella.

Onnellisuuden opettelun voi aloittaa varhain. Aikuisille tarkoitetut harjoitukset sopivat ikätasoon muunneltuna myös lapsille. Harjoitusten tarkoitus on vahvistaa lapsen kykyä käsitellä päivittäisiä vastoinkäymisiä, taitoa olla kiitollinen ja antaa anteeksi. Keskitytään siihen, mikä on hyvin, eikä jäädä vatvomaan epäonnistumisia. Myönteinen elämänasenne on tärkeä perimä lapsen onnellisuuden kannalta. Jos itse lukeutuu pessimisteihin, kannattaa yhdessä lapsen kanssa harjoitella myönteistä ajattelua.

Lapset reflektoivat vahvasta vanhempiensa tunteita. He ovat huolissaan ja onnettomia, kun vanhemmatkin ovat. Sen vuoksi vanhemman on syytä muistaa pitää huolta omasta onnestaan. Näin lapsenkin onni seuraa mukana.

Lapselle voi opettaa onnen rutiineja. Lapselle kannattaa konkreettisesti opettaa, mistä onni muodostuu. Jokainen tarvitsee lepoa, ravintoa ja esimerkiksi ystävien seuraa, tunteakseen olonsa onnelliseksi. Lapsen kanssa voi yhdessä pohtia, milloin hänellä on hyvä olla ja mitkä hetket kasvattavat onnellista oloa.

Yksi lapsille sopiva harjoittelumuoto on onnellisuuspäiväkirjan pitäminen. Vanhemmat voivat pyytää lasta miettimään, mitkä kolme asiaa ovat sujuneet päivänä aikana hienosti. Yhteiset myönteiset kokemukset perheen kanssa lisäävät lasten onnellisuutta jo sinällään. Tutkijoiden mielestä yksi hyvin yksinkertainen neuvo on perheen yhteiset ruokailuhetket. Kun perhe viettää aikaa yhdessä, lapsen onnellisuuden mahdollisuus kasvaa. Myös lasten kanssa leipominen on todettu olevan hyvä tapa lisätä perheen yhteistä hyvää oloa ja onnellisuutta.

Tutkimukset amerikkalaiskouluissa ovat osoittaneet, että positiivisen psykologian harjoittelu on parantanut lasten oppimista, lisännyt toiveikkuutta, sosiaalisia taitoja ja liikunnallisuutta. Käytöshäiriöt sekä ahdistus- ja masennusoireet ovat vähentyneet.

Onnentaitojen harjoittelussa on pitkälti kyse masennuksen ennaltaehkäisystä. Lapsille onnellisuutta opettamalla satsataan aina myös tulevaisuuteen.

Sain tämän viisaan tarinan Ratkaisukeskeinen valmentaja -  koulutukseni toisella jaksolla (en tiedä tämän alkuperäistä lähdettä):

Olipa kerran viisas heimopäällikkö, jonka nimi oli Kaksi koiraa. Hän kertoi heimolleen: "Sisälläni asustaa kaksi koiraa, jotka taistelevat keskenään. Toinen koirista näkee ihmisissä hyvää, kauneutta, voimavaroja, kykyjä, vahvuutta ja onnistumisia. Toinen koirista näkee taas ihmisissä pahuutta, rumuutta, vajavuuksia, heikkouksia, epäonnistumista ja puutteita". Hän päätti tarinansa tähän ja heimo oli yhtenä kysymysmerkkinä. Vihdoin joku kysyi, kumpi koira voittaa. Tähän intiaanipäällikkö vastasi: "Tietenkin se, jota ruokin."

Millaisia ajatuksia sinussa herättää tämä teema?

(kuvassa siluettikuvat pojista, siluetit on leikannut Sirkka Lekman)

Lähteenä on ollut Antti S. Mattilan artikkeli "Opeta lapselle onnellisuutta" Meidän perhe- lehdessä 4 / 2014.

Lisäksi netistä löytyvä artikkeli Lapsen voi kasvattaa onnelliseksi - lue 10 tärkeää kohtaa on antanut ajatuksia tähän postaukseen.

Myös tässä blogipostauksessa Elämäntaitoja pitäisi opettaa koulussa on mielenkiintoisia pointteja.

Anna lapsen leikkiä vauhdikkaasti!

Sain eiliseen blogikirjoitukseeni ihania kommentteja, kiitos niistä! Sitä tekstiä on käyty lukemassa paljon, tuntuu kivalta. Eiliseen kirjoitukseen viitaten, törmäsin netissä Jari Sinkkosen ajatuksiin. Jos lapsen toimintatarmo tukahdutetaan, riski aggressiivisuuteen ja häiriköintiin kasvaa. Tarvitaan vauhdikkaita leikkejä, hippasta, säntäilyä.

Tarvitaan aikuista ottamaan vastaan lapsen tunteita ja sietämään niitä. Kun lapsen malja on piripinnassa, kun hän on lujilla, räjähdyksiä tulee herkästi. Ärtyneeseen tilaan lapsen saa ylikuormittuminen, esim. digipelit, väkivaltaviihde, liian paljon ääniä ja muutoksia lapsen elämässä. Yksi keino aggression purkamiselle ovat motoriset leikit, rosvot ja pollat, kiipeily, sellainen toiminta, missä aikuinen ei koko ajan ylisuojele lasta.

Haastattelussa oli myös hyviä pointteja ein sanomiseen liittyen. Itse kannatan selkeitä rajoja, ein sanomista, mutta uskon myös hyvään vuorovaikutussuhteeseen. Silloin kun hyvää vuorovaikutusta on paljon, silloin myös rajoittamista tarvitaan vähemmän.

Ja tästä pääset lukemaan ja kuuntelemaan Jari Sinkkosen ajatuksia:

Anna lapsen leikkiä vauhdikkaasti

Hirveä riiviö vai energinen ja kekseliäs poika?

Olen taas muutaman viime viikon aikana ollut tilanteessa, jossa meidän kuopus on joutunut katseiden alle. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa yhdet juhlat. Oletuksena ilmeisesti oli että siellä sekä aikuiset että lapset istuvat kahvipöydässä juoden kahvia ja syöden pullaa ja keskustellen sivistyneesti taiteesta ja jos ei siitä osaa keskustella niin sitten vaikka säätiloista. Kuopus (8 v) on lapsi ja hän käyttäytyy kuten ikäisensä poika. Ei jaksa olla pitkiä aikoja paikallaan, kaipaa toimintaa. Energiaa riittää. Juhlavieraiden mielestä ongelmaksi asti. Heidän katseistaan ja myös puheistaan kävi ilmi, että kuopuksemme herätti pahennusta sillä, että hän juoksenteli pihalla tai tutki synttärisankarin leluja. Oli huoli ettei hän vaan villitse muita lapsivieraita juoksuun tai riko sankarin leluja. Näin kuinka vieraat pyörittelivät silmiään. Minun olisi tehnyt mieli pyöritellä silmiä takaisin. Oli olo, että meidän perhe on kuin norsu posliinikaupassa. Se, mikä omasta mielestäni on ihan normaalia aktiivisen lapsen käytöstä, on joidenkin mielestä ihan järkyttävää riiviöintiä ja tottelemattomuutta.

Voin myöntää, että välillä itseäkin mietityttää, että meneekö kuopuksen käytös jo yli. Esimerkiksi silloin kun kuopus kovaan ääneen ilmoittaa vierailulla ruokapöydässä, että hän haluaisi juoda viskiä. Ja mitä enemmän muut lapset nauravat, sitä enemmän kuopus keksii hassuja juttuja ja hauskuuttaa muita. Ja sitä enemmän minä alan tuntea että kohta kuopuksen kekseliäät sanailut ja pikku toilailut alkavat mennä  joidenkin mielestä yli.

Kuopus itsekin huomaa, että kaikki eivät pidä hänestä. Hän kysyy, että rakastatko sinä äiti minua, rakastatko sinä isä minua. Rakastaako kukaan muu häntä. Ja me vannomme, että kyllä me sinua rakastamme. Olet ihana energinen ja kekseliäs poika. Vaikka moni muu ajattelee, että toi on kyllä maailman rasittavin riiviö eivätkä nuo vanhemmat kyllä osaa yhtään kasvattaa lastaan. Kuopus, meidän Karhunpentu, rakastaa täydellä sydämellä ja hän kokee myös pettymykset täydesti.

Itse(kin) huomaan välillä ärsyyntyväni kuopuksen kanssa. En ihmettele, että joissain perheissä joudutaan negatiivisen vuorovaikutuksen kierteeseen. Unohdetaan kaikki se hyvä, mikä lapsessa on. Nähdään vain huono käytös, tottelemattomuus. Nähdään toisten ihmisten katseet. Ja tunnetaan itsemme huonoiksi vanhemmiksi. Niin minäkin välillä tunnen. Ja koska itse olen sosiaali/terveysalan ammattilainen, niin toki välillä mielessäni käy, että enkä osaa omaa lastani kasvattaa. Mikä minä olen muille neuvomaan, kuinka sitä pitää lasten kanssa olla. Kuopus on tuonut minulle paljon paljon nöyryyttä. Sekä ihmisenä että ammattilaisena.

Meille kuopus on rakastettu ja aktiivinen poika, mutta tuntuu että monissa kyläpaikoissa hän on väärässä paikassa väärään aikaan. Liian kovaääninen, liian nopea. Minusta on ihanaa ettei kuopus ihan taivu samanlaiseen muottiin kuin kaikki muut. Toki toivon, että hän osaa käyttäytyä hyvin toisten seurassa (eikä esimerkiksi kiusaa muita) ja että hän osaa olla  kohtelias. Koulussa hän onkin oikein mallioppilas. Kotona hänen on lupa olla muutakin kuin muottiin tungettu sivistynyt lapsi, jolla on jakaus ojennuksessa. Hänellä on aina pilke silmäkulmassa ja jo syntymästään alkaen hän on tehnyt monet asiat hieman eri tavoin kuin muut. Uskon, että hän tulee pärjäämään elämässään hyvin!

Onko teillä aktiivisia ja vilkkaita lapsia? Miten ympäristö suhtautuu heihin?

Janne Viljamaa: Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja

Luin Janne Viljamaan kirjan Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja. Viljamaa on sosiopsykologi ja hän on kirjoittanut muitakin kasvatusoppaita esim. kirjan Mitä minä teen tämän lapsen kanssa - haastavan lapsen kasvatus.

Myönnän, että minulle oli herne molemmissa sieraimissa siinä vaiheessa kun olin lukenut kirjaa 45 sivua. Minulle tuli olo, että Viljamaa laukoo teksteissä karkeita yleistyksiä. Välillä hymyilytti, mutta itse en kyllä menisi sanomaan, että downshiftaajat ovat yhteiskunnan systeemin varaan jääviä ihmisiä, jotka eivät kanna vastuuta."Kun yksi downshiftaa, muut painavat duunia niska limassa". Itse olen downshiftannut vuosia, mutta pikemminkin tehnyt lyhyemmässä työajassa saman työmäärän kuin täyttä työaikaa tekevät. En ole kertaakaan kokenut itseäni yhteiskunnan loiseksi. Toisaalta Janne Viljamaa kuuluttaa kiireettömyyttä ja ajan antamista lapsille. Sitä juuri koen tehneeni downshiftaamisen kautta.

Kirjan alussa pohditaan mihin katosi kuri. Viljamaa kuvailee sukupolvien erilaista arvomaailmaa ja sukupolvikokemuksia. Nyökyttelin kuvauksille y-sukupolvesta tai PlayStation-sukupolvesta, pitää varmaan osittain paikkansa. Mutta vain ääripäissä. On varmaan aikuisia ja lapsia, jotka toimivat kuten Viljamaa kirjoittaa, mutta on paljon myös erittäin fiksuja aikuisia ja lapsia, joihin kuvaukset eivät päde pätkän vertaa. Kuvaukset sukupolvista eivät ole ainoita totuuksia.

Kirjassa kerrotaan kurista, vallasta, vanhemman roolista, perheen valtatyhjiöstä, lapsiperheen arjesta nyky-Suomessa, kiusaamisesta ja itsetunnosta. Siitä huolimatta, että minulle oli välillä kirjaa lukiessa herne nenässä, oli kirjassa paljon hyvääkin. Viljamaa kuvaa esim. sitä, miten asiat voi nähdä monella eri tavalla. Kielteinen tulkinta voi olla esim. "Olet sähläri". Myönteinen tulkinta samanlaisesta käytöksestä voisi olla "Sinulla on energiaa". Ja tästä myönteisestä tulkinnasta lapselle tulee olo, että häntä arvostetaan, hän haluaa näyttää taitonsa. Ei ole yhdentekevää näkeekö lapsensa hitaana kuhnurina vai älykkäänä pohdiskelijana.

Olen viimeiset vuodet työskennellyt pikkulapsiperheiden parissa. Viljamaa tuo esille minullekin tuttuja ilmiöitä. Kuinka lapset ovat monelle vanhemmalle projekteja. Lapsille halutaan parasta mahdollista, hankitaan turvaistuimet ja vaunut, jotka ovat testivoittajia. Lasten kanssa halutaan tehdä kaikki oikein. Ja välillä tässä oikein tekemisessä meinaa kadota maalaisjärki. Uskotaan enemmän ulkoisia auktoriteetteja kuin omaa sisäistä tunnetta vanhemmuudesta. Toinen minulle tuttu ilmiö (sekä työstäni että ihan vain lapsiperheitä seuraamalla) on lasten jatkuva viihdyttäminen. Pelätään lasten tylsistymistä ja viihtymättömyyttä. Kaiken pitää olla kivaa. Arki on elämyslandiaa ja aikataulutettua aamusta iltaan. Elämässä tarvitaan kuitenkin paljon yksin olemisen taitoa ja ärsykkeettömän ympäristön sietämistä. Arjen pitkäveteisyys kunniaan!

Kirjassa oli hyvää tietoa myös temperamenteista, introverteista ja ekstroverteista. Tunnistin heti meidän introvertin esikon ja ekstrovertin kuopuksen. Tästä kirjoitan vielä ihan oman blogipostauksen.

Kirjan helmi on ihan viimeisillä sivuilla."On hyvä kehua lapsi ainakin kerran päivässä, halata tätä ja kertoa, miten suunnaton onni on ollut, kun on kaikista mahdollisista lapsista saanut niin kauniin ja osaavan lapsen". Ihana ajatus ja sitä yritän omille lapsilleni toitottaa koko ajan. Olette ihania, miten olenkaan onnekas, kun olen saanut juuri teidät lapsikseni.

Kirja olisi voinut olla vähän jäsennellympi ja tiiviimpi paketti. Samaan kirjaan oli laitettu aika paljon asiaa vallasta, kurista, lapsiperheen arjesta Suomessa, syömishäiriöistä, kiusaamisesta, itsetunnosta, temperamenteista. Kirjassa osa aiheista menee ehkä vähän otsikon ohi. Muutaman ajatuksen kirjasin ylös, mutta aika perushuttua kirja oli. Kaikesta en ole Viljamaan kanssa samaa mieltä (esim. downshiftaaminen ja jäähyn käyttö), mutta paljon oli myös sellaista, jolle pystyin nyökyttelemään. Kyllähän lapsiperheen arki tätä(kin) on, monissa perheissä. On curling-vanhemmuutta ja rajattomuutta, mutta toisaalta on myös paljon vanhempia, jotka ovat aiempaa tiedostavampia ja osaavat tunnekasvattaa lapsia aivan eri tavoin kuin aiemmat sukupolvet.

Kirjassa on 192 sivua ja tämä kappale oli kirjaston.

Kasvata kannustaen (nettiluento)

Jokin aika sitten kirjoitin Perheaikaa -sivustosta ja kuuntelemastani Halaus itselle - opettele itsemyötätuntoa luennosta. Nyt kuuntelin Kasvata kannustaen - nettiluennon. Luento lähtee liikkeelle siitä, mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun. Lapsella on perustarve tulla kokonaisvaltaisesti nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Ilon kokeminen yhdessä vanhempien kanssa on tärkeää.

Luennolla kerrotaan lapsen minäkäsityksen syntymisestä. Jos vanhemmat eivät jaksa olla lapsen kanssa, jos he pitkästyvät hänen kanssaan, lapsi uskoo olevansa ikävystyttävä. Lapsi uskoo olevansa paha tai riittämätön, jos vanhemmat ovat jatkuvasti hänelle vihaisia. Ja lapsi tuntee itsensä ei-rakastettavaksi, jos vanhemmat eivät huomaa häntä tai ryhdy hänen kanssaan vuorovaikutukseen. Lapsen itsetuntoa rakentavat rakastettuna olemisen kokemus, onnistumiset ja saatu kiitos.

Itsetunnon pahin vihollinen on häpeä. Häpeä on tunne ja kokemisen tapa, joka kuuluu ihmisyyteen. Mutta liiallinen häpeä saa tuntemaan itsensä pahaksi ja arvottomaksi. Vanhemmalla syyllisyyden tunne on siinä mielessä hyvä tunne, että se saa meidät muuttamaan käytöstämme. Mutta häpeä on lamauttavaa. Häpeä viriää lapsessa, jos vanhempi ilmaisee vihaa ja kiukkua, epää rakkauttaan tai uhkaa rangaistuksilla.

Luennon keskeisiä asioita on ajatukset siitä, mitä vanhemmassa tapahtuu silloin kun hän suuttuu. Kriisitilanteessa aivojen toimintatila muuttuu, mennään automaattivaihteelle tai taistele ja pakene - tilaan. Hälytystilassa monet aivojen toiminnot kuten moraali, empatia ja järkiperäinen ajattelu kytkeytyvät pois päältä. Lapsen voimakkaat tunteet voivat saada vanhemman hälytystilaan. Vanhemman omat käsittelemättömät tunteet nousevat helposti pintaan lapsen tunteiden herätteleminä. Aikuinen menettää tunteiden hallinnan, taantuu itsekin lapsen tasolle.  Se on lapsen kannalta turvatonta.

Mitä sitten kun hermot meinavat mennä? Arjen ennakointi on yksi tärkeä asia, se että arjessa on rutiineja ja sääntöjä. Näin lapselle rakentuu sisäistyneitä malleja arjen elämisestä. Yksi keskeinen asia on, miten vanhempana haluamme nähdä lapsemme. Ajattelemmeko niin, että lapsi haluaa kiusata meitä käyttäytymisellään vai ajattelemmeko, että lapsi hakee käytöksellään vaikkapa syliä ja lohtua päiväkotipäivän jälkeen. Lapsen myönteinen tulkitseminen on tärkeää!

Oman elämänhistorian miettiminen on myös tärkeää. Millaista hoivaa olemme saaneet osaksemme. On tärkeää pysähtyä tietoisesti miettimään asioita ja miten oma saatu vanhemmuus vaikuttaa omaan vanhemmuuteen. Millainen vanhempi itse haluan olla? Haluanko tehdä samalla tavoin kuin omat vanhempani ovat toimineet vai haluanko kenties tehdä jotain toisin?

Vanhempana on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan, sillä väsymys on usein syynä siihen, että mennään automaattivaihteelle, aivojen paniikkitilaan. Mikä saa sinut voimaantumaan? Mikä auttaa sinua pysymään jaksavana vanhempana?

Tilanteen ollessa päällä, kun ollaan menossa automaattivaihteelle, on tärkeää rauhoittaa itsensä, ottaa tarvittaessa aikalisä. Tunnista suuttumus, hengitä syvään. Pysy aikuisena äläkä mene mukaan tunteeseen. Anna lapsen tunteiden tulla, älä vaimenna niitä tai yritä ratkaista niitä. Älä satuta, ivaa tai nujerra. Älä leimaa lasta tai tunnetta pahaksi. Ota syliin, estä lyönnit,tarjoa turva, jota vasten puskea. Kerro, että fyysinen väkivalta on pahasta. Ei saa purra, potkia tai lyödä aikuista tai toista lasta. Mutta vihainen ja kiukkuinen saa olla!

Kun hyvää tunnepohjaista vuorovaikutusta on paljon, säätelevää rajoja asettavaa vuorovaikutusta tarvitaan vähemmän. Asenteella on väliä, sillä myönteisessä vuorovaikutuksessa lapsen yhteistyöhalu lisääntyy eikä lasta tarvitse pakottaa tottelemaan. Aikuisen leikkisä ja empaattinen asenne lasta kohtaan luovat vahvan pohjan aikuisen ja lapsen väliselle suhteelle.

Jälleen kerran hyvä luento! Itse olen joutunut omassa lapsuudessani sulkemaan tunteita paljon sisääni, en ole saanut olla vihainen. Minusta on tullut reipas ja kiltti suorittaja. Tämän takia minulle on ollut välillä vaikeaa sietää omien lasten voimakkaita tunnereaktioita. Olen saanut tehdä paljon töitä itseni kanssa, jotta pystyn vastaanottamaan lasteni tunteet. Käytän paljon hengittämistä ja mindfulnessia keinoina, jotta saan itseni rauhoittumaan ja jotta en toimi automaattiohjauksella vaan saan ajatteluvälin ja pystyn toimimaan järkevämmin. Meillä esikoinen haastoi meitä ensimmäiset viisi vuotta vanhemmuudessa. Sen jälkeen hänen kanssaan on ollut rauhallista. Kuopus oli ekat viisi vuotta aika helppo, mutta sen jälkeen hän onkin haastanut meitä ihan urakalla. Kuinka paljon olenkaan oppinut itsestäni vanhemmuuden kautta! Lapset kasvattavat minua ihan koko ajan ja he osaavat painella juuri oikeita nappuloita ja auttaa sitä kautta minua kasvamaan.

Millaisia ajatuksia sinussa herättävät luennon teemat?

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita)

Luen paljon kasvatusaiheista kirjallisuutta. Kasvatukseen liittyvät teemat kiinnostavat sekä työni että oman vanhemmuuteni puolesta. Viimeisimmäksi luin Janna Rantalan kirjan Äiti, älä tottele! 

Kirjassa "Äiti, älä tottele" Janna Rantala kuvaa perheensä sunnuntaipäivää ja siinä ilmeneviä haastavia hetkiä.  Janna kirjoittaa jokaisessa perheessä vastaan tulevista arjen konflikteista. Kun aamu alkaa varhain ja lapsi haluaisi äidistä leikkiseuraa, mutta äiti haluaisi vielä nukkua.  Kun tulee riitoja sisarusten kanssa, siirtymätilanteissa tulee raivareita tai kun ruoka ei maistu. Tai kun tulee riitaa puolison kanssa. Tai kun lapsi ei vaan tottele. Hemmetti sentään.

Jannan mielestä vanhemmat miettivät liikaa, miten saisivat lapsensa tottelemaan. Hänen mielestään pitäisi miettiä mieluummin, mitä he oikein käskevät. Kirjassa Janna usuttaa vanhempia miettimään, mistä kasvatuksen säännöt ja periaatteet syntyvät ja mitkä niistä ovat oikeasti tärkeitä. Ja kun periaate on tärkeä, se pitää perustella. Janna kannustaa miettimään, mitkä asiat vanhempi todella haluaa riitauttaa lapsensa kanssa viedäkseen tahtonsa läpi, saadakseen hänet tottelemaan. Vai pystyisikö vanhempi jossain tilanteessa kuuntelemaan enemmän lastaan? Onko todella niin, että lapsi kiukuttelee turhaan, vai voiko lapsen tottelemattomuuden takana piillä joku pointti, jota vanhempi ei itse ole huomannut?

Janna Rantala kehottaa konfliktilanteissa menettelemään näin:

1. Pysähdy ja kysy itseltäsi, miksi tämä asia on niin tärkeä minulle että olen valmis riitauttamaan tilanteen lapseni kanssa. Miksi haluan että lapseni tekee läksyt heti tultuaan koulusta kotiin? Miksi haluan lapseni syövän vihanneksia? Janna kannustaa myös kyseenalaistamaan omia ajatuksiaan ja miettimään perusteluja niille.

2. Kysy lapseltasi miksei hän halua tehdä kuten sinä haluat ja ota vastaus tosissasi. "Miksi et halua syödä makaronia?" "Ai, sulla onkin riisinälkä". Pydähdy kuuntelemaan lasta, kuuntele, juttele. Perustelujen kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita että tekisitte juuri niin kuin lapsi haluaa.

3. Vuorotellen tottelu: totelkaa lapsen kanssa vuorotellen toisianne. Jos haluat että lapsi tottelee, pitää näyttää lapselle esimerkkiä tottelemisesta. Vanhemman kannattaa kuitenkin valita tilanteet ja tavat, jolloin hän tottelee lasta. "Nyt tottelen sinua ja saat jälkiruuaksi jäätelöä kuten toivoit".

4. Perustele pyyntösi.  "Minä haluan että sinä tottelet minua tässä asiassa, koska..." Perustele pyyntö asioilla, jotka sopivat juuri tähän lapseen. Julkilausumat esim. "neuvolan täti sanoi että"....eivät auta lasta tottelemaan, koska lapselle ei neuvola tai psykologi merkitse mitään.

Janna kannustaa vanhempia olemaan inhimillisiä ihmisiä, ei äidin ja isän prototyyppejä, jotka tekevät tiettyjä asioita vain siksi että äidin ja isän kuuluu tehdä niin. Lapsi on ihminen, aikuinen on ihminen ja lapsen ja aikuisen suhde on ihmissuhde, jossa tapahtuu erilaisia asioita, jotka saavat meidät vanhemmat reagoimaan. Vanhemman inhimillisyys on tärkeä esimerkki lapselle.

Pidän Jannan tavasta kirjoittaa. Janna tuo kirjan keskiöön itsensä, oman perheensä ja arkensa. Teksti on soljuvaa, helposti luettavaa, humoristista. Teksti on täynnä elämää, arkea. Usein kirjaa lukiessa hymähdin, tuntuu niin tutulta. Kirja on kirjoitettu taitavasti, siinä yhdistyy viihdyttävällä tavalla teoria ja käytäntö. Kirjassa on myös hyviä kysymyksiä, jotka auttavat lukijaa penkomaan omia ajatuksiaan.

Kenelle perheessä suutut eniten? Kenelle helpoiten ja kenelle vähiten? Miksi näin?

Miten kestät sinuun kohdistuvaa suuttumusta?

Mitä sinun mielestäsi kertoo vanhemmasta, jos lapsi ei syö? Jos lapsi on ylipainoinen? Alipainoinen?

Miten siedät sitä, ettei maailma tottele sinua?

Mitä sinussa herättää lapsesi tarvitsevuus? Entä lapsesi pelot?


Janna on myös hyvä luennoitsija. Viimeksi olin kuuntelemassa Jannaa Meidän perhe - lehden lukijaillassa helmikuun lopulla. Sitä ennen minulla on ollut ilo saada kuunnella Jannaa monen monta luento- ja työnohjauskertaa työni tiimoilta. Tunnen siis Jannan ja siksi tässä tekstissä olen kirjoittanut mieluummin Jannasta kuin Rantalasta.

Kirjasta "Äiti, älä tottele" löytyy teksti myös blogeista Kirjakaapin kummitus ja
Pikkuisen parempaa.

Lisää Jannan ajatuksia voi lukea hänen omasta blogistaan.

Videoluento kirjan teemoista löytyy täältä