Rennompaa bloggaamista (ja arvonnan voittaja)

Tarvittiin kirjan pieni tekstinpätkä tämän asian oivaltamiseen. Minä, joka elämässäni pyrin hidastamiseen ja downshiftaamiseen, kuluttamisen vähentämiseen ja elämiseen tässä hetkessä, tajusin bloggaamiseni menneen vaivihkaa suorittamiseksi. Minulla on taipumusta suorittamiseen, siitä olen kirjoittanut jo aiemminkin.

Aloitin bloggaamisen n. 1.5 vuotta sitten. Bloggaamisen aloittaminen oli hyvä päätös. Olin miettinyt sitä jo pari vuotta ja kerännyt rohkeutta. Huomaan, että kun rohkaistuin bloggaamiseen, se on auttanut minua myös olemaan paremmin näkyvillä yrittäjänä. Olen oppinut ottamaan ja käsittelemään valokuvia ja kirjoittamaan tekstejä. Blogini on minulle kuin päiväkirja, voin palata muistoihini vuoden taakse ja yrittäjyyden alkuaikoihin. Koen saaneeni myös tuttavia blogin kautta. Sellaisia, joita en ole tavannut koskaan, mutta jotka säännöllisesti jaksavat kommentoida tekstejäni. Se tuntuu hienolta.

Alkuaikoina luin jostakin ohjeita bloggaamiseen. Ohjeessa suositeltiin uusien tekstien julkaisemista 2-4 kertaa viikossa, jotta lukijoilla pysyy mielenkiinto yllä. Ja tätä tahtia olen noudattanut. Huomasin luoneeni päähäni säännön, että mun on blogattava ainakin kolme kertaa viikossa, jottei blogini unohdu lukijoitten mielestä. Täysin itseluotu ja turha sääntö, jonka huomaan nyt aiheuttaneen stressiä minulle. Kun ei olekaan ollut aikaa tai mielenkiintoa bloggaamiseen, olen soimannut itseäni. Huomasin myös, että aloin elää blogiani varten. Ajatuksissani alkoi pyöriä: "Nyt pitää ottaa kuvia tästä ruuasta tai tästä esityksestä, jotta voin kirjoittaa siitä blogiini". "Nyt kun olen saanut tämän kirjan arvostelukappaleeksi, se pitää lukea nopeasti ja kirjoittaa siitä teksti blogiini". "Nyt mun pitää tavallaan lavastaa joku tilanne ja pyytää esikoinen ottamaan kuvan minusta, jotta saan kuvituskuvaa blogiini" jne jne. Kiva asia, bloggaaminen, menikin vaivihkaa suorittamiseksi.

Lisäksi toki minä, suorittamisen taipuvainen ihminen, helposti sorruin myös vertailuun. Oma blogi alkoi tuntua liian kotikutoiselta. Pitäisikö tästä tehdä tavoitteellisempaa. Jne jne.

Onneksi tajusin tämän. Pieni tauko ja omien ajatusten läpikäyminen teki hyvää. Yritän poistaa päästäni "säännön" siitä, kuinka usein mun pitää blogata. Poistan ajatukset siitä, että jokainen tapahtuma / esitys / ruoka / ties mikä pitäisi kuvata ja blogata siitä vaan jatkossa keskityn enemmän siihen, että olen esityksessä tai läsnä perheelle ja bloggaan siitä, jos se tuntuu kiinnostavalta, mutta mitään en tee vain blogini vuoksi tai saadakseni kuvia jostakin tilanteesta.

Minä en tavoittele suuria lukijamääriä enkä blogigaalakutsuja. Jatkan omaa linjaani, mutta vieläkin rennommalla otteella. Minusta parasta blogissa on kommentit ja niitä huomaan saaneeni nyt vähemmän, kun itse en ole nyt ehtinyt kovinkaan moneen blogiin kommentoida. Luen kyllä edelleenkin montaa blogia. Pitää taas terästäytyä myös kommentoinnissa, kun itsekin tiedän miten mukavaa on saada kommentteja.

Ja mikä teksti sai minut pohtimaan tätä asiaa? Kirja "Rikas elämä", jossa Leila Saarivirta kirjoittaa näin: "Innostun asioista helposti. Se johtaa välillä siihen, että harrastus alkaa viedä eikä toisinpäin. Kerran huomasin ahdistuvani ajatuksesta, etten ollut blogannut moneen päivään. Omaksi virkistykseksi aloittamani harrastus oli muuttunut velvollisuudeksi". Ja toinen pätkä: "Aloin työn asemesta suorittaa vapaa-aikaa. Samalla kun nautin esimerkisi kirjojen lukemisesta, minulla oli suuri tarve listata ja esitellä lukemaani muille blogissani. Luontoretkikohteista tuli paikkoja, jotka halusin merkitä käydyksi. Spontaanius ja tekemisen ilo alkoivat hiipua, tilalle hiipi pakko etsiä uusia tapoja suorittaa". Teksti osui ja upposi.

Rennompaan bloggaamiseen minua ohjaa myös se tosiasia, että olen nyt sekä yrittäjä että opiskelen hetken aikaa kaksia opintoja samanaikaisesti - mindfulness - ohjaajaksi ja Lasten Tunnetaito - ohjaajaksi. Marraskuussa minulla on töitä todella paljon ja lisäksi molempiin opintoihin kuuluu isot etätehtävät, jotka pitää palauttaa marraskuussa. Joten blogin päivittäminen ja nettiselailut ovat nyt toissijaisia jonkin aikaa.

Korttiarvonta on loppunut ja arvoin voittajan perinteisellä "kirjoita osallistujien nimet lapulle, leikkaa laput irti toisistaan ja vedä sieltä voittajan nimi" - tyylillä ja kortit voitti Katja - Tässä ja Nyt. Onnea ja laitatko minulle sähköpostiini (heli at kasvuntaika.fi) osoitteesi, niin postitan kortit sinulle.

Mukavaa viikkoa kaikille blogini lukijoille!

Leila Saarivirta - Martta Kaukonen: Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla.

Minulla oli ilo saada arvostelukappaleeksi kirja "Rikas elämä. Parempaa arkea hidastamalla". Kirjan ovat kirjoittaneet Leila Saarivirta ja Martta Kaukonen. Leila kirjoittaa Pihin naisen elämää - blogia, joten olen seurannut jo pitkään. Sain myös kutsun tämän kirjan julkkareihin (kiitos Leila!), mutten päässyt sinne päällekkäisten työjuttujen vuoksi.

Takakannessa kysytään: "Onko arkesi yhtä paikasta toiseen juoksemista? Läkähdytkö velvollisuuksien alle? Haluaisitko hidastaa tahtia, muttet tiedä, miten?" Kirjassa lähestytään hidastamista hyvin monesta eri lähtökohdasta, esimerkiksi suhteessa työhön, kuluttamiseen, perhe-elämän ja seksiin. Kirjassa on sekä hyvää tietoa että ajatuksia herättäviä kysymyksiä. Kirjan ehdoton suola olivat mielestäni kirjoittajien omat kokemukset ja kommentit. Ja myös omakohtaiseti läpikäydyt karikot ja kompastuskivet, jotka on kirjoitettu auki. Kirjassa oli myös hidastajien haastatteluja, jossa he kertoivat, millaista on elää itsensä näköistä elämää.

Kirjassa oli paljon tuttua pohdintaa ja tavallaan sain vahvistusta valitsemalleni tielle. Tosin en minä itse mitään vahvistuksia enää kaipaa, tiedän hidastavani koko loppuelämäni. Itse sain oivalluksen blogiin liittyvästä suorittamisesta luettuani Leilan kommentit bloggaamisesta. Kirjoitan tästä myöhemmin ihan oman blogitekstin.

Kirja on helppolukuinen ja selkeä ja luin sen parissa päivässä. Kirjassa on aika vaatimaton kansikuva ja ulkoasu, mutta sisältö on täyttä asiaa. Kirja voisi olla minun kirjoittamani, niin hyvin se osuu yksiin omien ajatusteni kanssa. Tosin minun kirjoittamana kirja tuskin olisi näin hyvä. Suosittelen kirjaa lämpimästi ja toivon, että tämä päätyy myös sellaisten luettavaksi, jotka eivät vielä downshiftaa ja hidasta elämäänsä.

Kirjasta saa monia hyviä ajatuspolkuja oman elämän miettimiseen. "Mikä on sinun unelmasi? Mitä tekisit mieluiten, jos sinulla olisi enemmän aikaa? Mikä estää sinua tekemästä sitä juuri nyt? Olisi hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on sinulle itsellesi tärkeää ja mieluista". Niin, mikä on sinun unelmasi? Millaista elämää haluat elää? Mitkä asiat ovat sinulle elämässäsi oikeasti tärkeitä?

Kiitos Leila ja Martta hyvästä kirjasta!

Miten yrittäjä voi downshiftata?

Minä olen yrittäjä. Olen nyt reilun vuoden verran tehnyt töitä oman yritykseni kautta. Minulta moni kysyi viime kesänä, miten pystyt pitämään kesälomaa. Eihän yrittäjä voi lomailla. Heitin aina vastakysymyksen, miksei voi? Suomessa on pitkälti käsitys, että yrittäjän pitää tehdä koko ajan töitä, suunnilleen yötä päivää ja olla koko ajan tavoitettavissa. Minä olen perustanut yrityksen toisenlaisista lähtökohdista. Olen perustanut yrityksen, jotta voin tehdä lyhyempää työpäivää, pitää pitkät lomat ja jotta voin downshiftata.

Miten tämä onnistuu? Ehkä yksi lähtökohta on se, että olen ollut sosiaali/terveysalalla töissä ja palkkani on aina ollut huono. Olen siis jo vuosia tottunut siihen, ettei minun palkkani yllä lähellekään keskitasoa. Olen tottunut siihen, että pärjään pienillä tuloilla ja rahaa on jäänyt silti myös säästöön. Olemme maksaneet esimerkiksi asuntolainamme vauhdilla, paljon nopeammin kuin mitä maksusuunnitelma oli. Molempien lasten kanssa sain minimiäitiyspäivärahaa, koska olin opiskelija saadessani esikoisen. Pärjäsimme hyvin pikkulapsiajat taloudellisesti. Ei meillä toki uusia vaunuja tai mitään hienouksia ollut. Maito tuli rinnoista, kestovaipat oli käytössä ja kirppareilta haalittiin vaatteet ja muut kamat.

Meillä on mieheni kanssa elämänarvot, jotka eivät korosta kuluttamista. Luulen, että elämme hyvin säästeliäästi verrattuna moneen muuhun perheeseen. Minä en ole ikinä ollut esimerkiksi merkkilaukkujen, kenkien tai vaatteiden perään. Saati sitten mieheni. Emme ole koskaan viettäneet viikonloppuisin perheaikaa kauppakeskuksissa kierrellen ja heräteostoksia tehden. Suosin kierrättämistä ja kirpputoreja. Silti en koe, että elämänlaatumme olisi huono. Asumme omakotitalossa rauhallisella pientaloalueella ja olemme pystyneet tarjoamaan lapsille harrastuksia ja  elokuva- ja teatterielämyksiä.

Yrittäjyydessä tasapainoilen sen kanssa, mikä on sopiva tapa tehdä työtä, jotta jää aikaa myös itselle ja perheelle. Olen paljon miettinyt hinnoittelua ja järkeviä työtapoja (esimerkiksi yksilötyön, ryhmien ja luentojen suhdetta). Minulla on ollut ilo saada jonkin verran myös ns. asiantuntijatyötä (luennot, koulutukset), joista pystyn laskuttamaan huomattavasti enemmän kuin normaalista asiakastyöstä. Minulla on ollut onni löytää upeita yhteistyökumppaneita, joiden kautta kurssien ja luentojen markkinointi on ollut helppoa. Tosin olen itse tehnyt koko ajan aktiivisesti töitä näiden yhteistyökumppaneiden löytämiseksi ja saamiseksi, eivät ne ihan tuosta vaan ole eteeni tupsahtaneet. Jatkossa minulla on myös suunnitteilla verkkokursseja ja e-kirjoja, joista pystyn saamaan tuloja ilman että olen fyysisesti läsnä jokaiselle asiakkaalle.

Yrittäjänä haluan tehdä töitä hyvinvoinnistani käsin. Olen tietoisesta muuttanut työtapojani sellaisiksi, etten tee viikonloppuisin enkä iltaisin töitä tietokoneen ääressä vastaten vaikkapa asiakasmeileihin. Olen automatisoinut yritykseni maksuliikenteen ja näin minulla ei mene aikaa esim. laskujen tekemiseen.

Välillä on kiireisimpiä jaksoja, kuten nyt alkusyksystä, kun kaikki ryhmäni käynnistyvät suunnilleen samaan aikaan. Kiireenkin keskellä voin hyvin, koska minulla tosi harvoin on töitä enemmän kuin 5 tuntia päivässä. Minun ei koskaan tarvitse herätä ennen kukonpieraisua ja olen iltapäivisin ajoissa kotona. Tai saatan olla päivän kotona ja illalla ohjaan muutaman liikuntaryhmän.

Tällä hetkellä nykyisellä työmäärälläni (noin 4- 5 tuntia päivässä asiakastyötä ja monesti perjantait vapaita) pääsen samoihin työtuloihin kuin tekemällä 7.30-16 työtä (jep, edellisessä työssäni oli keskellä päivää puolen tunnin palkaton ruokatauko). Voin paljon paremmin kuin entisessä työssäni ja nautin työstäni aivan eri tavoin. Ja miten mahtavaa onkaan olla keskellä kirkasta päivää lounaalla yrittäjäystävien kanssa ja lähteä siitä kävelemään Hakaniemen torille. Tai käydä luennolla, work shopissa tai vaikkapa vyöhyketerapiassa päivällä tietäen, että tämä ei mitenkään olisi ollut mahdollista entisessä työssäni.

Ja samalla tiedän, että Suomessa kaatuu yrityksiä koko ajan tai yrittäjä elää täysin ilman tuloja. Minä olen kuitenkin onnistunut luomaan palvelukonseptin, jolla pystyn elämään ja nauttimaan siitä, mitä teen. Minä koen downshiftaavani yrittäjänä.

Leppoisasti

Joulun jälkeistä aikaa on eletty hyvin leppoisasti. Ollaan ulkoiltu, luettu, katsottu leffoja, syöty ja vain oltu. Ollaan leppoisteltu. Toiset tykkäävät ohjelmoida koko lomansa vierailuilla ja tekemisellä, me olemme aina tykänneet joulun aikaan vain olla.

Keho ja aivot ovat saaneet leppoistelun kautta tilaa ja energiaa. Olen saavuttanut flow-tiloja, uusia visioita on alkanut syntyä. Minä tarvitsen tällaista leppoisaa eloa ihan säännöllisesti, en vain loma-aikoina. Siksi en varmaan koskaan pystyisi täyteen työaikaan ja sen myötä tulevaan kiireeseen. En vaan jaksaisi sitä, en henkisesti enkä myöskään fyysisesti. Tästä myös soimaan itseäni ihan säännöllisesti: miksi minä en pysty sellaiseen, johon suurin osa ihmisistä pystyy. Minä tarvitsen valtavasti omaa tilaa ja rauhallista aikaa. Onneksi elämässä pystyy tekemään sellaisia valintoja, että nämä ovat mahdollisia. On mahdollista downshiftata. Yrittäjyys ei kaikille ole downshiftaamista vaan monille ihan toista äärilaitaa. Minulle se on keino tehdä sellaista työtä, josta pidän sellaisella viikkotuntimäärällä, jonka jaksan hyvin.

Leppoisa elomme jatkuu joulunpyhien jälkeen myös arkena. Minä pidän vielä pari viikkoa lomaa, toki vähän teen myös yrityksen hommia eteenpäin. Aina silloin kun on hyvä fiilis voin tehdä markkinointia, katsoa joulukuun kuitit valmiiksi kirjanpitoa varten, suunnitella ensi vuoden ryhmiä. Kirjoittaa referaatti ratkaisukeskeinen valmentaja opintoihin. Myös muutamat kaveritreffit on sovittu. Käymme leffassa katsomassa Madagascarin pingviineitä ja itse olen menossa ystäväni kanssa Viattomien lasten päivän konserttiin. 

Yhden asian suhteen en ole ollut kovin leppoisa. Olen siivonnut lähes kaikki joulukoristeet jo pois. Perinteisesti laitan joulukoristeet varhain, viimeistään ensimmäisenä adventtina. Ja saman perinteen mukaan alan siivota niitä Tapaninpäivänä pois. Nyt on jäljellä enää talolyhdyt, joulukuusi ja jouluvalot. Joulukuusen laittanen viimeistään ylihuomenna pois, talolyhdyt ja jouluvalot saavat jäädä vielä hetkeksi esille. 

Rakastan leppoisaa elämää! Entä sinä, pidätkö sinä enemmän siitä, että on jatkuvasti säpinää ja kalenteri täynnä vai kaipaatko vapaata aikaa, jota ei ole kalenteroitu täyteen?

Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat

Kirjan "Joutilaat vanhemmat" mottona on: "Jätä lapsi rauhaan". Kun vanhemmat lakkaavat ostamasta lapsilleen kalliita ja turhia leluja, kustantamasta heille valmiiksi ohjelmoituja huvituksia ja jättävät itsekin puuhastelun vähemmälle, tuloksena on itseensä luottavia ja itsenäisiä lapsia. Samalla käy myös niin onnellisesti, että vanhemmat saavat lojua aamuisin sängyssä paljon pidempään kuin ennen. Sekä aikuisten että lasten on hyvä oppia elämään laiskotellen, sillä lopulta aika on tärkeämpää kuin raha. Kirjassa korostetaan myös sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä - toiset ihmiset ovat tärkeitä sekä lapsille että vanhemmille. Vanhemmuus ei ole elämän taakka vaan ilo.

Joutilaan vanhemman manifestin mukaan vanhemmuus ei merkitse raatamista. Joutilas vanhempi lupaa jättää lapsensa rauhaan. Joutilas vanhempi pärjää vähällä rahalla. Hän makaa sängyssä mahdollisimman pitkään. Iloinen sekasorto on parempi kuin synkeä siisteys. Joutilas vanhempi välttää muovileluja, tietokoneita, telkkaria, huvipuistoja ja ohjattua harrastuksia. Joutilas vanhempi on siis myös ekologinen vanhempi, hän pelastaa maapallon. Hän ei osta muovileluja eikä hän kuskaa lapsia illasta toiseen harrastuksiin. Näiden sijaan joutilas vanhempi osallistaa lapsensa kodinhommiin, vie heidät metsään ja tekee lelut yhdessä lapsen kanssa vaikkapa kepeistä tai pahvista ja ilmastointiteipistä. Joutilas vanhempi iloitsee elämästään ja toimii näin esimerkkinä lapsilleen ilosta ja rentoudesta. Joutilas vanhempi ei kuitenkaan ole hälläväliä vanhempi, vaan hän asettaa myös rajoja ja pitää yllä jonkinlaisia rutiineja. Joutilas vanhempi ei jätä lasta viihdelaitteiden äärelle vaan on käytettävissä ja läsnä lapsilleen. Joutilas vanhemmuus on elämäntapa. Itse ajattelen, että joutilas vanhemmuus on downshiftaamista. Kirja on puolustuspuhe kiireettömyydelle, vähemmällä rahamäärälle, pitkille unille, elämästä nauttimiselle ja sydämellä kasvattamiselle.

Kaikesta en ole Hodginsonin kanssa samaa mieltä (esim. alkoholimyönteisyys - minusta pieni hiprakka ei ole suositeltava asia lasten iltatoimia tehdessä enkä muutenkaan suosittele joka iltaista oluen kittaamista), mutta kaikkiaan teos herätti paljon ajatuksia. En todellakaan itse ole ollut aina joutilas vanhempi ja siksi teos kirpaisikin välillä paljon. Välillä elämä ja äitiys on mennyt puurtamiseksi minulle, onneksi rennommalla vaihteella ollaan menty jo pitkään aikaa. Harrastusrumbaan emme ole missään vaiheessa lähteneet mukaan ja meillä pojat hoitavat esim. viikottaisen imuroinnin (keräävät sillä peliaikaa wiihin).  Vähemmällä rahamäärällä ollaan jo eletty vuosia. Telkkari ei ole meillä koskaan ollut isossa osassa, kovin pienikin se on massiivisiin taulutelkkareihin verrattuna.

Kirja Joutilaat vanhemmat on pohdiskeleva, viihdyttävä ja vähän provosoivakin kirja lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Kirja on yksinkertaisemman ja rennomman elämän puolustuspuhe. Teos muistuttaa vanhempia siitä, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä asia. Hodgkinson kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja teksti on välillä aika radikaaliakin. Tämä kirja eroaa monista kasvatusoppaista. Kaikki ajatukset eivät ihastuttaneet, osa särähti pahasti, mutta moni myös osui ja upposi. Lue itse ja muodosta oma mielipiteesi!

Tom Hodgkinson on kirjoittanut myös kirjat Joutilaisuuden ylistys ja Vapauden ylistys, täytyy nekin lukaista jossakin vaiheessa. Tämä lukemani kirja oli kirjaston kappale, mutta innostuin tästä kirjasta sen verran paljon, että hankin sen omaksi huuto.netin kautta.

Downshiftaamisesta

 

Olen downshiftannut vuosia. Minulle downshiftaaminen on sitä, että olen tietoisesti tehnyt vähemmän töitä ja näin pystynyt saamaan enemmän aikaa perheelleni ja itselleni. Olin ensin kotiäitinä vuosia ja nautin siitä suunnattomasti. Tein samalla vähän jumpanohjaamishommia, olin mukana yhdistystoiminnassa ja suoritinpa yhdet perusopinnotkin kotiäitiyden lomassa. Nämä kaikki tekivät kotiäitivuosistani mielekkäitä. Sain ihania ystäviä, joiden kanssa pidetään edelleenkin yhteyttä. Siirryttyäni työelämään alkoi varsinaiset ruuhkavuodet. Alku oli helppo, kun mies oli lasten kanssa kotona muutaman kuukauden, mutta miehen palattua töihin ja lasten päiväkodin alettua aloin väsyä pian. Koin epäreiluksi perheeni kannalta sen, että työ söi parhaimmat voimavarani ja kotona olin nalkuttava ja kireä äiti. Ei reilua kenellekään. Tein päätöksen osittaisen hoitovapaan hakemisesta ja sitä olen hyödyntänyt näihin päiviin asti. Tämän vuoden alussa olin sen tilanteen edessä, että oli tehtävä päätöksiä. Lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen loppuisi heinäkuun lopussa. Esimieheni ei halunnut jatkaa mahdollisuuttani osittaiseen työaikaan (jota olin toteuttanut 30 tuntisena työviikkona = käytännössä nelipäiväisenä työviikkona). Päätös oli selvä, teen ison harppauksen pois vakityöstä ja alan itse luoda työtä itselleni. Sellaista työtä, joka on minulle mielekästä, jota pystyn tekemään vähemmän kuin sen lähes 40 tuntia viikossa. Tämä siksi, että olen jaksava ja hyvinvoiva. Että on aikaa ja jaksamista perheelle.

Downshiftaamisesta ollaan montaa mieltä. Jotkut talouspainotteiset ihmiset ovat huolestuneita siitä, että "kaikenlainen downshiftaaminen ja työnteon vähentäminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi".  Downshiftaajat nähdään jopa yhteiskunnan loisena. Itse koen olevani ihan kunniallinen veronmaksaja, joka tietoisesti on halunnut muuttaa omaa elämäntapaansa. Se tarkoittaa sitä, että saan vähemmän rahaa, mutta enemmän hyvinvointia. Se tarkoittaa sitä, että meillä kierrätetään, säästetään, jopa nuukaillaan. Meille se on myös kestävää ja luontoa kunnioittavaa elämäntapaa. Meille se on arvovalinta. Onneksi mies on samoilla linjoilla kanssani. Me ei tarvita pihaan kahta autoa, moottoripyörää, joka vuotista matkaa etelän aurinkoon, kalliita merkkilaukkuja tai kenkiä. Lasten kehityksen kannalta kalliit harrastukset eivät ole tärkeitä - mutta jaksavat vanhemmat ovat heille hyvin tärkeitä. Katson, että näin opetamme myös lapsillemme, mikä on elämässä tärkeää. Se ei ole raha vaan ihan muut asiat.

Vantaan Sanomissa (9.7.2014)  taloustieteen professori Hannu Laurila toteaa, että "oravanpyörästä hyppääminen voi johtaa paljon parempaan, tasa-arvoisempaan, hyvinvoivempaan ja kestävämpään yhteiskuntaan. Downshiftaus heijastaa kestäviä ja luontoa kunnioittavia globaaleja arvoja, joiden soisi nykymaailmassa yleistyvän". Hänen mielestään downshiftaaminen ei ole todellinen uhka kansantaloudelle tai yhteiskunnalle. Itsekään en usko näin olevan. On paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä paljon. He tykkäävät työstään ja saavat siitä voimaa muuhun arkeen. On paljon ihmisiä, joille raha on niin tärkeä asia elämässä etteivät he voisi kuvitellakaan laskevansa elintasoaan. Mitä nyt naapuritkin sanoisivat, jos joutuisi myymään toisen auton tai ei pääsisikään Rhodokselle joka vuosi. On myös paljon työnantajia, jotka eivät suostu osittaisiin työaikaratkaisuihin, vaikka työntekijät olisivatkin niistä kiinnostuneita. Osa tekee myös osa-aikatyötä tahtomattaan, he haluaisivat tehdä täyttä työaikaa.

Osa täyttä työaikaa tekevistä handlaa tosi hyvin sekä työ- että kotiarjen ilman mitään väsymyksiä ja oloa ruuhkavuosista. Toisaalta on sitten myös niitä, jotka tekevät paljon töitä ihan vain siksi että he pakenevat perhettä tai itseään. Ei tarvitse ajatella omaa elämää, kun vaan painaa töitä. On myös erilaista työtä. On paljon töitä, jotka eivät ole niin kuluttavia kuin minun työni oli. Työ antaa voimaa eikä vie kaikkea energiaa. Monilla on myös verkostoja lähiseudulla. On mummeja, vaareja ja kummeja, jotka voivat auttaa tarvittaessa. Meillä ei näitä auttavia verkostoja ole ollut ja se on tehnyt arjesta välillä rankkaa. Siihen kun lisää vielä miehen työmatkat ulkomaille, niin minusta ei vaan ole siihen, että jaksaisin sekä täyden työajan ja arjen pyörittämisen itsekseni niinä aikoina, kun mies on Norjassa, Kiinassa tai Bulgariassa.

Siksi downshiftaaminen on meidän perheen valinta. Nyt ja vielä vuosia tulevaisuudessakin. Ainakin niin kauan kuin lapset asuvat kotona ja tarvitsevat jaksavia vanhempia. Downshiftaaminen on myös valinta minun itseni puolesta. Sen puolesta, että voin hyvin ja ehdin tehdä elämässäni muitakin asioita kuin vain työtä. Minulla on mahdollisuus käydä kursseilla, tehdä käsitöitä, ehdin lukea kirjoja, hoitaa puutarhaa ja tehdä kotona pieniä sisustusproggiksia. Vähemmän rahaa, mutta enemmän elämää.