Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. toukokuuta 2018

Viimeiset viikot alakoululaisen äitinä


Kuopuksen alakoulu on päättymässä kesäkuun alussa. En tajua, mihin nämä vuodet ovat vierineet. Harvahampaisesta koulun aloittajasta on kasvanut esiteini (ja pian jo teini), joka aloittaa syksyllä yläasteen. Sekin ihmetyttää, miten ihmeessä voin olla kohta 15 v (esikoinen kesäkuussa) ja 13 v (kuopus elokuussa) lasten äiti, sillä minähän olen suunnilleen kolmikymppinen itse. ...

Alakoulumme on ollut tuttu ja turvallinen. Lähikoulu, joka on yhteisöllisen koulun maineessa. Kuin pieni kyläkoulu, vaikka oppilasmäärältään kyse on isosta koulusta. Olen ollut mukana koulun vanhempainyhdistyksen toiminnassa ja näin tunnen myös paljon vanhempia.



Yläasteemme on kauempana, sinne on matkaa reilut kolme kilometriä. Se on toisella puolella rataa ja sinne tulee paljon oppilaita myös sieltä radan toiselta puolelta. Eli asuinalueilta, joilta en tunne juuri ketään.

Esikoinen on käynyt tätä yläkoulua nyt kaksi vuotta. Koska koulu on sen verran kaukana meiltä, se ei tunnu lähikoululta enkä ole tutustunut yhteenkään esikoisen luokkakaverin vanhempaan, koska ne asuvat juuri siellä radan toisella puolella. Tosin en myöskään ole itse ollut aktiivinen esimerkiksi menemään yläkoulun vanhempaintoimikuntaan mukaan ja se voisi olla paikka tutustua vanhempiin.

Nyt tiedän, että kuopuksen luokalle on tulossa ainakin kaksi poikaa hänen nykyiseltä luokaltaan, joten nyt on sitten joitakin tuttuja lapsia ja vanhempia uudessakin koulussa. Meidän asuinalueelta ei mennä johonkin tiettyyn yläkouluun, vaan oppilaat menevät kolmeen eri yläkouluun. Aikaisempina vuosina jako on tehty osoitteen perusteella, tänä vuonna hieman erilaisin perustein.

Erityisen haikeaksi alakoulun loppumisen tekee se, että kuopuksella on ollut sama luokanopettaja läpi alakoulun. Sama opettaja vastaanotti ne harvahampaiset ekaluokkalaiset ja nyt hän pian lähettää matkaan teineiksi kasvaneet tytöt ja pojat. Tiedän, tämä on haikeaa varmasti hänellekin.



Esikoisen kutosluokan kevätjuhla oli tosi haikea, siellä näytettiin valokuvia isolle kankaalle heijastettuna kouluvuosien varrelta. Lapset lauloivat "Maailman toisella puolen" ja "Lintu" ja opettajat lauloivat laulun lapsille "Maailma on sun". Opettaja luki luokassa kirjoittamansa pienen tarinan, joka päättyi sanoihin "on tullut aika luovuttaa lapset lopullisesti uusiin hyviin käsiin". Todellinen itketysjuhla. Tai eihän siellä tietenkään kaikki itkeneet. Minä itkin sitten monen muunkin edestä.

Olen kuopukselta udellut, mitä lauluja ovat harjoitelleet kevätjuhlaan ja ainut minkä hän on maininnut, on "Sommartider".  Se ei saa minua herkistymään, mutta luulen, että juhla tulee silti olemaan superhaikea.

Nyt ei ole jäljellä enää kokeita eikä läksyjä. Päivittäin tulee kotiin kuvistöitä, vihkoja ja monisteita. Wilma-viesteissä on mainintoja erikoispäivistä, retkistä ja tutustumiskäynneistä yläkouluun. Viimeisellä kouluviikolla on vielä luokkaretki Särkänniemeen.

Tiedän, että kevätjuhlassa la 2.6. klo 8.00 itken jo valmiiksi juhlan alkaessa. Yksi aikakausi on päättymässä. Miten nopeasti vuodet ovatkaan seuranneet toistaan. Seuraavana keväänä on sitten edessä esikoisen yläkoulun päättyminen ja sitä ennen pohditaan jo lukiovalintoja. Vastahan minä mietin kestovaippoja ja kantoliinoja. Aivan kuin minut olisi siirretty aikakoneella pikkulapsiajasta suoraan tähän päivään.

Hämmentävää, niin hämmentävää. Ja haikeaa.

ps. kuopus ei anna kuvata itseään nettiin, ei enää edes takaa- tai sivultapäin. Siksi kuvituksena on omenapuun- ja kirsikankukkia. Ne kukkivat niin kauniisti tällä hetkellä.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

maanantai 11. joulukuuta 2017

Miten lisätä keskittymiskykyä luokkaan?




Kuulen koko ajan samaa viestiä sekä päiväkodeista että kouluista. Luokat ja ryhmät ovat entistä levottomampia. Työskentelyrauhaa on vaikea saada ja monilla lapsilla on suuria haasteita keskittyä tehtäviin. Sain arvostelukappaleeksi PS-kustannuksen kirjan "Keskittymiskykyä luokkaan. Tietoisuustaitoharjoitusten opaskirja". Kirja antaa kattavan kuvauksen siitä, kuinka tietoisuustaitoja / mindfulnessia voi käyttää erityisesti koululuokissa. Tietoisuustaitojen harjoittaminen on vastalääkettä mm. stressille ja tunnesäätelyn ja tarkkaavaisuuden häiriöille. Kun keskittymiskyky paranee, oppiminen helpottuu.

Kirjassa tuodaan esille sekä tutkimustuloksia, teoriaa että tietoisuustaitoharjoituksia. Kirjasta saa myös hyvän käsityksen siitä, miten voi rakentaa tietoisuustaitotuokion - tai miten yksittäisiä harjoituksia voi käyttää osana eskari /koulupäivää. Harjoituksissa on hyviä vinkkejä, miten saman harjoituksen voi tehdä eskari-ikäisten, kouluikäisten ja lukiolaisten kanssa, pienin muutoksin.

Suosikkiharjoitukseni kirjassa on imurihengitys. Lasta ohjataan kuvittelemaan, että hänen vatsassaan on pölynimuri, joka voi imaista pois jännityksen ja stressin. Kun hengitetään sisään, kuvitellaan, että päässä, hartioissa ja rintakehässä tuntuva stressi imaistaan vatsanpohjaan. Sen jälkeen pidätetään pieni hetki hengitystä. Kun hengitys taas vapautetaan, kuvitellaan, että pöly varisee kehosta lattialle. Kirjassa on myös muita kivoja harjoituksia, esim. popcorn ajatukset ja hidastettu liike. Pidin myös stressitason mittarista. Kirjassa on paljon tuttujakin harjoituksia, sellaisia, joita olen itsekin käyttänyt mindfulness- ja tunnetaitokursseillani. Ja sellaisia, joita olen myös kirjannut tekemääni Mindfulness lapsille- verkkokurssiin.


Kirjassa tuodaan hyvin esille myös se, että mikä tahansa tilanne voi muuttua tietoisuustaitoharjoitukseksi, kun pysähdytään hetkeksi huomioimaan, mitä oman itsen sisällä tapahtuu. Tietoisuustaidot ovat hyvin mobiili taito, niitä voi harjoittaa missä vaan, siitä voi tulla myös elämäntapa. Ja se onkin tavoitteena, että tietoisuustaidot / mindfulness eivät ole arjesta irrallinen harjoitustuokio, vaan että lapset ja nuoret oppivat siirtämään harjoitusten oivallukset omaan arkeensa. Että he oppivat käyttämään esimerkiksi imurihengitystä stressi- ja ristiriitatilanteissa.

Itse soisin, että tietoisuustaidot / mindfulness tulisi jollain tavoin jokaiseen päiväkotiin ja kouluun toimintatavaksi, tuomaan lapsille keskittymisen, rauhoittumisen ja tunne-elämän taitoja. Tutkimustulokset tietoisuustaidoista ovat aika huikeita, kuten tämä: "Tutkimukset ovat osoittaneet, että koetulokset paranivat ja oppilaisen keskinäiset konfliktit vähenivät, kun opetukseen on sisällytetty tietoisuustaitojen harjoittamista. On mahdollista huomata myös jotakin tätä syvällisempää - tunteiden säätelyään, onnellisuuttaan ja myötätuntoaan vahvistavia lapsia, jotka osaavat käyttää taitojaan loppuelämänsä ajan". Tämä kirja on yksi hyvä apukeino opettajan työkaluksi tietoisuustaitojen käyttämiseen koululuokissa.

* Kirja saatu arvostelukappaleeksi (PS-kustannus). Kirjassa on 246 sivua ja se on helppo- ja nopealukuinen ja sisältää laajasti sekä teoriaa että käytäntöä

Tykkää blogistani myös facebookissa!

torstai 31. elokuuta 2017

Arki on alkanut


Misse "piirtää" Villipedon naamaria

Minulla yrittäjänä on hiljaista aikaa kesäkuun alkupuolelta elokuun loppupuolelle. Se on aikaa, jolloin ehdin kouluttautua lisää yrittäjyyteen, luoda uusia tuotteita yritykseeni ja tietenkin pitää heinäkuussa lomaa ja tehdä muutenkin lyhyempiä työpäiviä kesä- ja elokuussa.

Kuluneella viikolla arki on pyörähtänyt ihan täysillä käyntiin - olen ohjannut tunnetyöpajoja, aloittanut kaksi lasten tunnetaitoryhmää, kuusi vauva/taapero/nappulatemppuilun kausituntia ja luennoinut vauvojen uniasioista. Siinä sivussa olen valmistellut seuraavan verkkovalmennuksen lanseeraamista - itse verkkovalmennus on jo valmis ja ollut esilukijoilla luettavana.


Ihanat koristellut mokkapalat kodin ja koulun yhteistyöpäivän buffetissa - ja nämä eivät todellakaan ole minun tekemiäni
Lauantaina oli kaikissa Vantaan ala- ja yläkouluissa kodin ja koulun yhteistyöpäivä. Olin alakoulumme yhteistyöpäivässä mukana, vanhempainyhdistyksen talkoolaisena tänäkin vuonna. Haikeana ajattelin, että tämä oli nyt viimeinen kodin ja koulun yhteistyöpäivä alakoululaisen vanhempana, kuopus kun on jo nyt kuudennella luokalla.

Kissanpentumme Misse on minulla "apulaisena" työjutuissa. Nytkin hän tomerana töröttää tulostimen päällä ja seuraa touhujani. Misse on jo niin iso osa meidän perhettämme, että en meinaa muistaa aikaa ennen häntä. Aamuisin hän kehrää ihan mahdottoman paljon, kun heräämme ja silitämme häntä. Sama on iltapäivisin, kun tulen pois töistä. Osaa hän osoittaa mieltäkin. Kun käytin häntä rokotuksessa pari viikkoa sitten, hän ei kehrännyt minulle koko päivänä. Samoin tapahtui sinä päivänä, kun olin ekaa kertaa koko päivän pois kotoa. Muille hän kehräsi, mutta ei minulle. Misse myös hyvin tietää, mistä ruuasta pitää ja mistä ei. Paha ruoka aiheuttaa lattian kuopsutusta eli hän peittää sitä kuten kakkaa.

Arki pyörii ja tuntuu, että välillä se pyörii niin lujaa, että on vaikea pysyä itse mukana siinä kaikessa. Eipä ole juurikaan ollut aikaa kaipaamilleni jooga- ja minduflnesshetkille - vaikka juuri niille olisi tärkeä olla aikaa silloin kun arki on hektistä.

Miten teillä on arki pyörähtänyt käyntiin? Joko teillä on sairastettu ekat syysflunssat, flunssa-aalto tuntuu nyt tainnuttavan ihmisiä petiin?

lauantai 20. toukokuuta 2017

Tubettajat koulun kevättapahtumassa


Kuulun paikallisen alakoulun vanhempainyhdistykseen. Olen ollut toiminnassa siitä alkaen, kun esikoinen aloitti koulun. Ja hän on nyt siis jo seiskalla eli ei enää alakoulussa. Kuopus on viidennellä eli vielä vuoden verran olen mukana tässä vanhempainyhdistykseessä. Keräämme tapahtumilla rahaa esimerkiksi koulun välituntivälineisiin (jalkapallot, hyppynarut jne), stipendeihin ja osa tapahtumien tuotosta menee luokkien retkirahastoon. Perinteisiä tapahtumiamme meillä ovat marrasmarkkinat, kevättapahtuma ja lisäksi vanhempainyhdistys on mukana koulun ja kodin yhteistyöpäivässä pitämässä buffetia.

Kevättapahtumassa meillä on ollut välillä mukana myös esiintyjiä. Tänä vuonna kysyimme oppilaiden toivetta esiintyjän suhteen. No, tulihan niitä toiveita. Oli Robin ja Anna Abreu listalla. Ja tosi monta tubettajaa. Saimme idean, josko tänä vuonna kysyisimme mukaan paria tubettajaa. Lopulta saimme paikalle Roni Backin ja Ilonan. Alun perin PinkkuPinsku oli buukattu tapahtumaamme, mutta hän joutui aika viime tipassa perumaan tulonsa ja tilalle saatiin Ilona. Onneksemme saimme tapahtumaan taloudellista tukea aluetoimikunnalta, muuten näitä esiintyjiä ei olisi ollut mahdollista buukata.


Roni Back ja Ilona olivat paikalla reilut 1.5 tuntia. Ensin he kertoivat vähän itsestään, sitten kaksi oppilasta kyseli heiltä kysymyksiä, jotka olivat pohdituttaneet koulun oppilaita. Näitä kysymyksiä olivat esimerkiksi: mikä oli haaveammattisi pienenä, miksi sinusta tuli tubettaja, miten suhtaudut negatiivisiin kommentteihin, kuinka kauan yhden videon tekemiseen ja editoimiseen menee aikaa ja milloin olet viimeksi syönyt vaahtokarkkia. Tähän meni noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli mahdollisuus päästä "fanitapaamiseen" tubettajien kanssa eli jokainen pääsi vuorollaan kuvaan Roni Backin ja Ilonan kanssa ja lisäksi he jakoivat nimmareita. Osa lapsista halusi nimmarin omaan paitaan tai lippikseen, osa perinteisesti paperille. Jotkut toivat myös lahjoja tubettajille mukanaan. Ilona oli herttainen ja Roni hauska.

Minusta oli mielenkiintoista kuulla tubettamisesta. Minusta on niin siistiä, että on paljon sellaisia tapoja tehdä työtä ja ansaita elantonsa, joista ei tiennyt vielä mitään vaikkapa 6-7 vuotta sitten. Näitä ovat vaikkapa tubettaminen, bloggaaminen ja verkkovalmennusten tekeminen.


Tapahtumassa oli lisäksi erilaisia toimintapisteitä, esim. paikalliset harrastusseurat olivat esittelemässä toimintaansa. Suunnistusseura oli järjestänyt rastiradan koulun ympäristöön, jalkapalloseura erilaisia toimintapisteitä, joissa pystyi pallottelemaan. Paloauto oli paikalla (kunnes se joutui lähtemään hälytysajoon - olihan se näyttävää kun paloauto lähti paikalta pillit vinkuen). Lisäksi kirpparipöytiä, arvontaa, buffet, hattaroita.

Harmikseni kuopus ei jaksanut jonottaa fanitapaamiseen, niin meiltä jäi saamatta Roni Backin ja Ilonan nimmarit. Oikein symppis olo tuli molemmista tubettajista ja päivä oli varmasti ikimuistoinen monelle fanille, joita tuntui olevan koululaisissa paljon.

Huomenna onkin sitten taas täysin erilainen päivä, olen Espoossa kouluttamassa Mindfulness lapsille - kurssia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Seiskaluokan vanhempainillassa (päihteistä ja muustakin)


Meillä oli pari päivää sitten esikoisen koulun vanhempinilta. Eka vanhempainilta yläkoulussa. Vanhempainillassa isona teemana oli päihteet, joista oli luentoa pitämässä Ehyt ry:n työntekijä. Seiskaluokkalaiset olivat edellisellä viikolla käyneet läpi päihdeasioita tämän samaisen työntekijän kanssa.

Saimme kuulla, että nuorten päihteidenkäyttö on vähentynyt. Tupakkaa ja muita nikotiinivalmisteita ja alkoholia käytetään vähemmän kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Mutta kannabiksen käyttö on lisääntynyt ja nuoret eivät koe sitä niin haitalliseksi tai vaaralliseksi. Erityisen huolestuttavana luennoija koki sen, että on muodostunut tosi suuri kuilu niihin nuoriin, jotka käyttävät päihteitä ja niihin, jotka eivät käytä. Ammatillisissa opinnoissa olevat käyttävät moninkertaisesti enemmän päihteitä verrattuna lukiolaisiin. Kysymys kuuluukin, mitä tälle asialle voi tehdä.




Olennaista on se, miten kotona suhtaudutaan päihteisiin. Kodin viestin täytyy olla ehdoton ei. Vanhemmat eivät saa ostaa lapsilleen alkoholia tai tupakkaa. Muistan kun jossakin vaiheessa oli vallalla ajatus, että kotona on hyvä antaa lapsen maistella alkoholia tai ostaa kotibileisiin muutama olut. Mutta tutkimusten mukaan tämä lisää lapsen alkoholinkäyttöä.

Muutama prosentti esikoisen koulukavereista on jo kokeillut alkoholia tai nikotiinivalmisteita ja pieni prosentti käyttää näitä myös säännöllisesti. Minusta tämä on aika huolestuttavaa, kun kyse on 13-vuotiaista lapsista.  Lasta suojaavia tekijöitä ovat ehdottoman ei:n lisäksi hyvät ja rakastavat suhteet vanhempiin, luottamuksellinen keskusteluyhteys, vanhempien oman esimerkin voima ja se, että lapsella on hyviä ihmissuhteita ja myös mielekästä tekemistä arjessaan. Myös hyvä koulumenestys on lasta suojaava tekijä eli lasta kannattaa kannustaa koulunkäyntiin, läksyjen tekemiseen ja kokeisiin valmistautumiseen.

ps. Loppukevennys. Keksimme miehen kanssa jättää "esikoisen lokeroon" viestin, kun satuimme muistamaan, että hänen lokeronsa numero on 18 ja sellainen sattui tulemaan vastaamme koulun käytävällä. Kirjoitimme lappuun "Hei. Mitä kuuluu? T. Salainen ihailijasi". Eilen kysyimme, saiko esikoinen lapun. Ei kuulemma saanut. Kovasti ihmettelimme asiaa. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että eihän me edes oltu siellä koulurakennuksessa, missä esikoisen kotiluokka ja lokero on. Taitaa olla aika monta lokeroa nro 18 siellä pitkin koulua. Nyt on joku teini saanut mieleensä kihinää ja kuhinaa viestistämme.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Koulumaailma tänä päivänä



Olen tässä mietiskellyt koulumaailman muutosta omista kouluajoistani tähän päivään. Paljon on positiivista tapahtunut. Minä osasin lukea koulun aloittaessani. Ja mitä jouduin koulussa tekemään? Jouduin opettelemaan tavaamista ja lukemista muiden kanssa. Vaikka osasin jo. Paitsi se tavaaminen tuntui hankalalta, kun osasin jo lukea. Meillä molemmat pojat ovat osanneet lukea kouluun mennessään ja he ovat edenneet sitten omissa taidoissaan eteenpäin, heidän ei ole tarvinnut edetä niiden ehdoilla, jotka eivät vielä osaa lukea. Näin on ollut muissakin aineissa. Esikko on varsinainen superlahjakkuus matematiikassa. Kun tunnin teema on käsitelty ja hän on laskenut nopeasti sen päivän laskut, hän saa tehdä lisätehtäviä, jotka hänellä tällä hetkellä ovat lukion matematiikan tehtäviä (kyseessä siis kuudesluokkalainen poika).

Kun olin itse alakoulussa, oppiminen oli kovin yksinäistä puuhaa, ainakin siinä pienessä kyläkoulussa, jossa kävin. Ei ollut ryhmätöitä eikä yhteisiä keskusteluja teemaan liittyen. Nyt ainakin omien lasteni koulussa on tehty ryhmätöitä ja erilaisia projekteja jo ekaluokalta lähtien. Samoin esitelmiä ovat pitäneet jo ihan ekalta luokalta lähtien. Näin kynnys esiintymiseen ei ole ollenkaan niin suuri kuin minulla, jolla eka esitelmä oli ehkä joskus yläkoulussa. Minulle oli ihan kauhistus laulukokeet koko luokan edessä. Kerran sain itselleni kuumeen ihan vain olemalla niin jännittynyt laulukokeesta. Pääsin lähtemään kotiin. Olen vasta aikuisena ja aloittaessani luennointia päässyt eroon kamalasta esiintymispelostani.


Siinä missä minä istuin pulpetissa ja niin kaikki muutkin (ja nimenomaan piti istua hiljaa - vitos- ja kutosluokkieni ope hermostui heti, jos joku vähän vääntelehti tuolilla), omien lasteni koulussa on erilaisia mahdollisuuksia olla tunnila. On säkkituoleja, terapiapalloja ja muita erilaisia mahdollisuuksia tavallisen tuoli-pulpetti-systeemin lisäksi. Lasteni koulussa on myös tabletit käytössä ja jopa älylattioita. Koulun eri tilat on sisustettu oppimisympäristöiksi, joissa kannustetaan esimerkiksi liikuntaan. Minun kouluaikanani ei missään tapauksessa saanut juosta tai hyppiä käytävillä.

Kieltenopetus näyttää myös menneen positiiviseen suuntaan. Itse muistan sanojen ja kieliopin pänttäämisen. Nyt lapset lähtevät heti keskustelemaan kielellä, mikä on ihan loistava juttu. Pitkä kakkoskieli on mahdollista valita jo alakoulussa, esikoinen on lukenut ranskaa jo neloselta lähtien. Kuopus olisi halunnut alkaa lukea saksaa, mutta se ryhmä ei valitettavasti toteutunut liian vähäisen hakijamäärän vuoksi. Jatkossa myös ruotsia opiskellaan jo kutoselta lähtien, sen hyödyllisyyttä en itse koe niin suurena kylläkään....

On kouluja, joissa lapsille opetetaan mindfulnessia ja tunnetaitoja. Miten mahtavaa onkaan, että jo pienestä pitäen erilaiset tunnetaidot ja elämäntaidot tulevat tutuiksi. Tätä toivon myös lisää koulumaailmaan.

Vanhemmat osallistuvat aktiivisesti koulunkäyntiin. On vanhempainiltoja ja vartteja, kodin ja koulun yhteistyöpäiviä, vanhempainyhdistystoimintaa.


Paljon on hyvää tapahtunut, ehkä jotain huonompaakin? Itse en nyt keksi mitään, mutta ehkä jollakin on mielipiteitä tähänkin suuntaan. Joku ehkä ajattelee, että koulussa pitäisi olla enemmän "kuria" ja kunnioitusta opettajia kohtaan. Joku ehkä miettii, että onko koulusta tullut viihdytyslaitos älylattioineen ja useine valinnaiskursseineen. Itse näen, että tämän päivän koulu kasvattaa oppilaita, jotka osaavat itse hankkia tietoa, jotka osaavat esiintyä ja keskustella ja ottaa laajoja kokonaisuuksia haltuun.

Jotain on samaakin. Suvivirsi lauletaan taas parin viikon päästä. Koululaisten on aika kirmata pitkälle kesälomalle.

Millaisia muutoksia itse näet omasta kouluajastasi tähän päivään? Laitettakoon tähän vielä se, että itse olen käynyt kouluni Mikkelissä ja erityisesti ala-asteaikani pienessä kyläkoulussa oli jotain todella aataminaikaista.

ps. kuten huomaatte, postauksen valokuvat eivät liity koulumaailmaan vaan kuvasin kotipihamme kukkaloistoa

lauantai 14. toukokuuta 2016

"Äiti, me lauletaan yksi itketysbiisi kevätjuhlassa"


Olenhan minä sen tiedostanut. Että esikoiselta loppuu alakoulu tänä keväänä. Jotenkin olen työntänyt ajatusta vähän sivummalle. Nyt taas asia tuli ajankohtaiseksi, kun esikoinen tuli maininneeksi, että "äiti, me lauletaan yksi itketysbiisi kevätjuhlassa". Olin jo äitituttaviltani kuullut, että perinteisesti lasteni koulussa kutoset ovat laulaneet Haloo Helsingin "Maailman toisella puolen". Sen biisin he laulavat tänäkin vuonna. Äiti, älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen...". Itkettää jo valmiiksi, kun ajattelen sitä laulua.

Vuodet ovat vierineet vauhdilla. Tuntuu hämmentävältä, että esikoinen aloittaa jo yläkoulun. Vastahan tuo pieni poika syntyi ja kärsi massuvaivoista ekat kuukaudet. Vastahan hän oppi kävelemään ja puhumaan. Tuli isoveljeksi vähän yli 2-vuotiaana. Aloitti kerhon 3-vuotiaana ja päiväkodin 5-vuotiaana. Vastahan hän oli eskarin kevätjuhlassa ja aloittamassa reippaana ekaluokkalaisena koulua. Vastahan hän lauloi ekan luokan kevätjuhlassa pontevana toisten kirkassilmäisten ekaluokkalaisten kanssa "metsä on kuin kirja sammalkantinen...."Ja nyt hän on ihan murrosiän kynnyksellä ja lopettamassa alakoulua. Siirtymässä lintokotokoulusta isompiin ympyröihin. Mihin nämä vuodet vierivät?



Vastahan itsekin olin se suunnilleen kolmikymppinen nainen, joka tuli äidiksi. Joka innostui kestovaipoista, kantoliinoista ja retrovaatteista, joka imetti pitkään, luki paljon lapsille. Kävi kerhoissa ja metsäretkillä lasten kanssa. Ja nyt huomaan vähän hämmästyneenä olevan kahden esimurkkuikäisen äiti. Muistan kun lasten ollessa pieniä päivät tuntuivat välillä tosi pitkiltä. Välillä se viimeinen tunti ennen miehen tuloa töistä kotiin oli superpitkä. Nyt en voi sanoa muuta kuin että ajoittain pitkät tunnit, mutta kaikkiaan supernopeat vuodet.

Hämmästelin tässä joku aika sitten, kun naapurin poika ajoi autolla vastaan. Eka ajatus oli, että herttileijaa, hän ajaa 12-vuotiaana autoa. Mutta joo, jos oma esikoinen on kohta 13 v, niin naapurin poika on tosiaan jo täysi-ikäinen. Niin, itsekään en ole enää kolmikymppinen. Hämmentävää, niin hämmentävää tämä vuosien vieriminen.

"Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa. Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa..."
 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Muistoja yläasteelta (koulukiusaamisesta)


Esikoinen toi koulusta "Tervetuloa yläkouluun" -  esitteen. Olenhan minä sen tajunnut, että hän on kuudesluokkalainen ja edessä on ensi syksynä yläkouluun siirtyminen. Tämä tarkoittaa sitä, että koulumatka pitenee paljon ja edessä on siirtyminen aika lailla isompiin ympyröihin. Minä en edes tiedä, mikä on lähikoulumme, koska poikien alakoulusta mennään kolmeen eri yläkouluun. Ja ilmeisesti se vähän vaihtelee vuosittain, miltä asuinalueelta mennään mihinkin yläkouluun. Huomasin, että tuo yläkouluesite toi itselle mieleen paljon huonoja muistoja. Pelkoja. Muistoja elämän ikävimmistä vuosista. Huomaan pelkääväni mielessäni, että esikoinen joutuu kokemaan samaa mitä itsekin koin yläastevuosinani.

Yläaste oli minulla piinaavaa aikaa. Siirryin eri kouluun yläasteelle kuin muut ala-asteen luokkakaverini. Asuinalueemme Mikkelissä liitettiin kaupunkiin, ala-asteen kävin maalaiskunnan puolella. Menin uutena sellaisten joukkoon, jotka jo tunsivat toisensa. Ehkä olin helppo maalitaulu kiusaamisen kohteeksi. Olin arka ja ujo, en osannut pitää puoliani. Vielä kaiken lisäksi olin hyvä koulussa ja sekin tuntui olevan ihan vihoviimeistä. Ne olivat kovia tyyppejä, jotka polttivat tupakkaa, viettivät perjantaisin aikaa Mikkelin torilla ja jotka menestyivät koulussa huonosti. Minä kuuluin luusereihin. Ja siksi minua kiusattiin henkisesti: jätettiin ryhmän ulkopuolelle, minulle naureskeltiin, haukuttiin, puhuttiin pahaa selän takana jne. Muistan jopa itse ajatelleeni, että se on ihan oikeutettua. Koska minä nyt vaan olen tällainen luuseri.

Löysin minä ystäviäkin yläasteella. Yksi pisimmistä ystävyyssuhteistani on saanut alkunsa nimenomaan yläasteella. Pahalta tuntui se, että muutama ns. ystäväksi luulemani kääntyi minua vastaan ja aloitti myös kiusaamisen. Nälvimisen. Porukasta poisjättämisen. Ikävien juorujen levittämisen.


On meitä tässä oikein vanhempien parivaljakko luotsaamassa esikoista yläkouluun. Nimittäin myös miestäni on kiusattu yläasteella. Hänen kohdallaan se johtui hyvästä koulumenestyksestä ja myös hänen isoveljestään, jolla oli liikuntavamma (aivokasvaimesta johtuen; myöhemmin tämä isoveli kuoli syöpään). Mieheni kohdalla kiusaaminen oli henkistä ja isoveljen kustannuksella nauramista ja tämän liikkumistavan matkimista. Todella julmaa.Miehen yläkoulussa tuntui olleen myös simputtamista. Kovikset esimerkiksi vaativat, että kun he kulkevat käytävää pitkin, muut nousevat seisomaan ja tekevät kunniaa heille.

Minun maailmassani yläkoulu näyttäytyy niin julmana maailmana etten haluaisi esikoisen siirtyvän ollenkaan pois lintukotokoulusta, jossa hän nyt on. Näen jo hänet "hyvänä" kohteena kiusaamiseen. Hän on pienikokoinen verrattuna luokkakavereihinsa, ei ehkä osaa puolustaa itseään, on herkkä ja todella lahjakas koulussa. Vieläkö lapsia kiusataan sen takia, että he ovat hyviä koulussa??!

Minä itken tätä kirjoittaessani. Selvästi edelleenkin koulukiusaaminen nostattaa erittäin vahvoja tunteita. Ehkä minussa silloin oli kuitenkin jo vahvaa selviytyjää olemassa. Otin nimittäin omatoimisestai yhteyttä koulukuraattoriin ja muistan kun menin hänen luokseen juttelemaan ja itkin lähes koko ekan tapaamisen ajan. Annoin hänelle luvan kertoa asiasta opolle ja luokanvalvojalleni ja sitten lähti pyörät pyörimään. Kyllähän minä siitäkin sain lopulta kuulla: "XXX (= silloinen sukunimeni) on käynyt puhumassa kuramoottorille". Mutta joka tapauksessa siihen loppui pahin kiusaaminen. Ysiluokan sain olla jo enemmän rauhassa. En ollut suosittu, mutta sain tuntea olevani edes jollain tavoin ihminen. Lukio olikin jo ihan toisenlaista aikaa. Minun yläasteen luokaltani taisi siirtyä vain kaksi muuta lukioon. Lukioajoilta on pelkkiä hyviä muistoja. Oli outoa tuntea olevansa ihan normaali ja jopa pidetty ja hauska tyyppi, kun koko yläasteen ajan oli ollut pohjasakkaa.

Yläkouluesitteessä luvataan, että opiskelu yläkoulussa on itsenäistä opiskelua ja uusia kavereita. Vantaan kaupungin arvot ovat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioitus. Todella toivon, että nämä toteutuvat omien lasten yläkouluvuosina. Itselleni yläaste oli lähinnä epämiellyttävä testilaboratorio, kuinka selviää hengissä niistä kolmesta vuodesta ja kuinka pystyy opiskelemaan mekastavien ja motivoitumattomien luokkakavereiden keskellä.

Millaisia muistoja sinulla on yläasteajoilta? Onko yläaste julma ja kova myös nykyään?

ps. Kuka muuten tietää, miksi nykyään puhutaan ala- ja yläkoulusta eikä ala- ja yläasteesta kuten vielä minun lapsuudessani? Näen jo mielessäni, että tätäkin on joku työryhmä ollut vuoden verran pohtimassa ja lopulta monien johtoryhmäkokousten jälkeen on päädytty vaihtamaan ala-aste sana alakouluksi, koska....niin sitä minä en tiedä?!

lauantai 30. toukokuuta 2015

School's out for summer


Pojilla oli tänään kevätjuhlat. Minä tuttuun tyyliini itkin ekan kerran jo ennen ensimmäisen juhlan alkua. Kuopuksen juhla meni itkeä tihrustaessa milloin mitäkin. Lasten kasvua, kulunutta talvea ja kevättä, haikeutta. Lienee omalla väsymykselläkin ollut osansa herkistymiseen. Esikoisen juhlan selvisin jo kuivemmilla silmillä. Ensi keväänä luultavasti itkuhanat ovat entistäkin herkemmässä. Silloin on esikoisen viimeinen kevätjuhla alakoululaisena, on aika siirtyä täältä lintukodosta isompiin ympyröihin.

Pojat saivat hyvät todistukset, molemmat ovat tasaisen hyviä kaikessa. Paitsi kuopuksen musiikin taidot eivät päätä huimaa. Mutta eipä minunkaan eikä miehenkään lauluääni kummoinen ole, joten hän on vanhempiensa poika. Esikoinen sai stipendin ranskan kielen hyvästä taidosta.


Pojilla alkaa nyt "loma, pitkä ihana loma" (kuten yhteislaulussa laulettiin), itse teen töitä vielä juhannukseen asti. Sitten aloitan minäkin pitkän loman. Yrittäjällä loma-ajat ovat palkatonta ellei ole saanut vuoden varrella kerättyä lomarahoja. Minä en näin ekana yritysvuonna vielä ole saanut kerrytettyä itselleni loma-ajan palkkaa. Mutta vähällä rahalla on pärjätty ennenkin. Ensi viikon pojat ovat sirkusleirillä klo 10-14.30 läheisessä monitoimikeskuksessa, sitten alkaa heidän täysi lomansa ja minulla haastava pariviikkoinen yrittäjänä, kun toimistotyöt pitäisi jotenkin saada tehtyä, vaikka lapset ovatkin koko ajan kotosalla.

Eilen oli ihana koulutuspäivä mindfulness ohjaajakoulutuksen tiimoilta. Päässä surisee miljoona ajatusta tulevan mindfulness harjoitteluryhmäni suhteen.

Aurinkoista koulunpäättäjäisviikonloppua!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Vapaaehtoistyöstä


Olin tänään koulun vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksessa, lauantaina olin talkoolaisena vanhempainyhdistyksen kevätriehassa rakentajana ja valvojana temppuradalla. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä niin kauan kuin muistan. Olen ollut urheiluseurojen hallituksessa, MLL:n toiminnassa, Kestovaippayhdistyksessä, päiväkodin ja koulun vanhempainyhdistyksissä. Nykyisessä elämäntilanteessa, kahden koululaisen äitinä, haluan olla mukana edesauttamassa oman alueen lasten hyvinvointia ja viihtyvyyttä koulussa. Haluan olla luomassa yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä oppilaiden ja vanhempien välille.

Päiväkodin ja koulun vanhempainyhdistyksissä minulla on ollut hieno mahdollisuus tutustua toisiin vanhempiin ja tehdä talkootyötä. Olemme järjestäneet tapahtumia ja myyjäisiä ja sitä kautta keränneet rahaa päiväkodin ja koulun toimintaan. Rahat ovat menneet esimerkiksi luokkien retkirahastoihin, välituntivälineisiin ja luentopalkkioihin. Päiväkodissa maksoimme esimerkiksi nukketeatteriesityksen ja kotieläinpihan päiväkodin pihalle. Unohtumattomia elämyksiä lapsille.



Kestovaippayhdistyksen toiminnassa mukana oleminen teki kotiäitivuosistani merkittäviä. Oli hienoa viedä eteenpäin tietoutta kestovaipoista ja tavata samanhenkisiä ihmisiä. Meillä oli huisin hauskaa! Edelleenkin muistelen lämmöllä sitä aikaa.

Sama hyvä fiilis on jatkunut myös muussa vapaaehtoistoiminnassa, jossa olen ollut mukana. Välillä harmitellaan aktiivien vähyyttä, mutta pienelläkin porukalla voidaan saada aikaan isoja asioita.

Sen olen oppinut, etten enää ilmoittaudu vapaaehtoiseksi mihinkään koviin isoihin tehtäviin. Minulla ei ole aikaa ja mahdollisuuksia toimia puheenjohtajana eikä minusta olisi rahastonhoitajaksi tai sihteeriksi. Mutta hallituksen jäsen voin olla ja tapahtumissa talkoolaisena. Minä en ole mokkapalavanhempi, minusta ei ole leipojaksi tapahtumiin, mutta mielelläni annan muuta talkoopanostani. Ja joulumyyjäisiin olen tehnyt muutaman käsityön myytäväksi.

Tiedän, että jotkut ihmiset myös väsyvät vapaaehtoistyössä. Ja tiedän, että on myös vanhempia, jotka eivät jaksa olla mukana kaiken maailman varainkeruussa vaan mieluummin maksaisivat rahalla esim. leirikoulut. Meillä vanhempainyhdistyksessä on erilaisia mahdollisuuksia olla mukana. Osa on kokouksissa mukana ideoimassa toimintaa, osa leipoo ne mokkapalat tapahtumiin, osa ylläpitää vanhempainyhdistyksen nettisivuja tai blogia, osa saa työpaikoiltaan arpajaisvoittoja tapahtumiin. Osa käy sitten vaan tapahtumissa, mutta ostelee sieltä sen verran paljon, että tukevat sitä kautta toimintaa. Osa ei ole millään tavoin mukana. Itse koen, että saan paljon vapaaehtoistyöstä ja siksi haluan olla mukana. Se luo yhteisöllisyyttä. Mieluummin teen kuin valitan, että miksi kukaan ei tee eikä järjestä mitään.


Mies on mukana paikallisen omakotiyhdistyksen toiminnassa ja aluetoimikunnassa, jossa päätetään asuinalueemme tapahtumista ja kehityslinjoista. Tällainen vapaaehtoistoiminta on myös hieno mahdollisuus saada tietoa siitä, mihin suuntaan omaa asuinaluetta tai lasten koulua ollaan kehittämässä ja se antaa myös mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Haluan antaa myös lapsillemme mallia aktiivisesta elämäntavasta ja siitä, että vapaaehtoistoiminta on iloinen ja elämää rikastuttava asia.

Oletko sinä mukana vapaaehtoistyössä? Millaisissa hommissa olet ollut ja mitä se on sinulle merkinnyt?

tiistai 12. elokuuta 2014

Back to school


Tänään se alkoi. Pojilla koulu. Jossakin päin Suomea koulut alkoivat jo viime viikolla, täällä Vantaalla tänään. Meillä on nyt perheessä kolmas- ja viidesluokkalaiset pojat. Kolmas luokka tuo kuopukselle ainakin enkun kielen uutena aineena. Viidennellä tuleekin sitten jo ihan uusia lukuaineita, fysiikkakemiaa ja alkoiko historiakin viidennellä. Ja myös valinnaisia aineita.

Eilen vielä tsekattiin reput ja penaalit. Tyhjensin penaaleista pois terotinpurut, sentin pituiset kynännysät ja mustuneet kumit. Nyt on pari uutta pitkää kynää ja valkoista kumia pakattu penaaleihin. Siinä missä itse vietin aikaa Tiimareissa ennen koulun alkua tuntikaupalla valiten tuoksukumeja ja kimallekyniä, niin poikia ei kyllä pätkän vertaa kiinnosta, millaisella kynällä kirjoittavat tai millaisella kumilla pyyhkivät. Eipä kyllä niitä Tiimareitakaan enää ole.

Minä olen se äiti, joka olen poikien mennessä ekalle luokalle itkenyt silmäni ihan turvoksiin. Varsinkin esikoisen kohdalla koulun aloitus tuntui tosi suurelta asialta elämässä. Ajattelin, että nyt se lapsuus loppuu. Kuopuksen kohdalla koulun aloitus meni jo ehkä vähän rennommin ja vähemmillä itkuilla. Tänään ei itkettänyt. Ehkä seuraava isompi askel on se, kun esikoiselle loppuu alakoulu ja tapahtuu siirtyminen isompiin ympyröihin, yläasteelle (vai puhutaanko nykyään yläkoulusta?).

Meidän perheessä koulun alkua odotin ehkä eniten minä. Olen jo pari viikkoa odottanut, että pääsisin kunnolla työhommieni kimppuun. Kuopus on myös ollut aika levoton ja selvästi jo kaivannut rytmiä, toimintaa ja kavereita elämäänsä. Esikkokin totesi eilen, että kiva mennä kouluun.

Minulle poikien koulujen alkaminen tietää sitä, että saan vihdoinkin rauhallista kotitoimistoaikaa. Pääsen tekemään eteenpäin mun tulevia työjuttuja. Tähän mennessä kaikki onkin ollut vähän kaaosta, kun muutaman minuutin pitkissä olen kaikki jutut tehnyt.

Tosin vielä tänään en töitä tee, kohta lähden vyöhyketerapian (oma hyvinvointi ja hyvät energiat ennen kaikkea....), iltapäivällä minulla on ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojeni pienryhmätapaaminen (pitikö siihenkin joku artikkeli lukea....) ja illalla vielä NLP-kurssini. Tuosta NLP:sta tulen kirjoittamaan enemmänkin, olen aika ihastunut siihen.

Turvallista koulutietä kaikille koululaisille! Ja vanhemmille rentoutta, kyllä se koulu ja arki ihan hyvin lähtevät sujumaan!