Yö kuin vauvaperheessä ja arvonnan voittaja

Vihdoinkin perjantai. Tällä viikolla on ollut paljon töitä ja koska olemme saaneet täällä pääkaupunkiseudulla lunta runsain mitoin, työmatkoihin on kulunut aikaa paljon. Nyt on muutama vapaapäivä edessä ja tätä olen odottanut. Eilen illalla mennessäni nukkumaan ajattelin, että vihdoinkin on edessä vapaapäivä ja voin nukkua pitkään ja hyvin. Ja mitä tapahtuikaan? Miehellä on korvatulehdus (johon hänellä on kyllä jo lääkitys päällä, mutta räkätauti näyttää olevan lisänä) ja hän heräili yöllä parin tunnin välein. Ei hän sentään huutanut eikä häntä tarvinnut kanniskella kuten vauvaa, mutta heräsi kieppumaan, yskimään, niistämään nenää ja parin tunnin päästä taas sama uudelleen. Ja minä tietenkin heräsin joka kerta. Meinasin lähettää hänet jo takkahuoneeseen köhimään ja nukkumaan itsekseen, mutta annoin sitten kuitenkin kipeän reppanan nukkua vieressäni. Itsehän en sinne takkahuoneeseen mene nukkumaan, sen verran kova vierassohvamme on. Kivisohvaksikin sitä kutsutaan. Tosin äitini (joka lienee meidän ainut yövieraamme) tykkää siinä kyllä nukkua, onneksi.

Eilen loppui koulukiusaamisesta kertovan Norsu nimeltä Roby - kirjan arvonta ja arvonnan voitti Minna M. Laitatko minulle osoitteesi (heli (at) kasvuntaika.fi), niin laitan kirjan tulemaan postin matkassa. Jotenkin minulla on muistikuva, että olen postittanut sinulle jotain aikaisemminkin.

Mainittakoon vielä, että minulla on uusi kännykkä ja sen myötä parempi kännykkäkamera ja tulin liittyneeksi Instagrammiin yritykseni tiimoilta. Instagrammista löytyy mun elämäni eka selfie, jonka otin eilen junassa. Kukkahattutäti on matkalla töistä kotiin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Minä olen lähdössä lenkille, täällä Vantaalla paistaa nyt aurinko.

Uunituore lastenkirja koulukiusaamisesta (sis.arvonnan)

Norsu nimeltä Roby on lapsille suunnattu kirja, jonka teemana on koulukiusaaminen. Roby on ärrävikainen norsunpoikanen, jota kiusataan ärrävian lisäksi myös poikkeuksellisesta turkoosista väristään. Robylla on kavereita, parhaina kavereina Senni-Melli Mehiläinen ja Hippo-Joel. Samassa koulussa on kuitenkin myös rääväsuiset tiikeriveljekset, Vili ja Vauhti, jotka kiusaavat ja nimittelevät muita. Aikuiset tietävät kiusaamisesta, mutta tiikeriveljeksiä ei olla saatu lopettamaan ilkeyksiä.

Kirja on tarina koulukiusaamisesta, mutta samalla se on tarina anteeksiannosta, urheudesta ja tosiystävyydestä. Tarina kuvaa sitä, kuinka ainutlaatuiset ominaisuutemme saattavatkin yllättävissä tilanteissa olla erityisen hyödyllisiä. Olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia juuri omana itsenämme.
 

Itseäni on kiusattu koulussa ja olenkin kirjoittanut siitä blogiini. Koulukiusaaminen satuttaa syvästi ja muistot kiusaamisesta palasivat mieleeni myös tarinaa lukiessa. Kirja nostaa esille koulukiusaamisen rankkoja seuraamuksia sekä myös aikuisten kohtaamaa neuvottomuutta, kun keinot kiusaamisen lopettamiseen puuttuvat. "Kaksoset nauravat marjojen lätsähdellessä Robyn nahkaan, mutta kellään toisella ei ole tänään lammella hauskaa. Vain kiusaajat osaavat nauraa heikomman kivulle. Senni-Melli katsoo Robya, joka on purskahtamaisillaan itkuun, mutta sitä eivät Vili ja Vauhti huomaa ollenkaan. He eivät ollenkaan ymmärrä, kuinka paljon he satuttavat Robya".

Kirja kuvaa hyvin kiusaamista, siihen liittyviä tunteita ja toivottomuutta tilanteen kanssa. Kirja päättyy onnellisesti, sillä sattuma puuttuu peliin. Kaikilla ei tule tätä sattumaa. Juuri luin Hesarista koskettavan mielipidekirjoituksen nimimerkiltä "Ikuisesti rikki". Kirjoitus oli otsikoitu: "Kiusaaja ei ymmärrä tekojensa seurauksia". Nimimerkkiä kiusattiin läpi kouluajan, myöskään opettajat eivät osanneet oikealla tavalla puuttua kiusaamiseen. Kiusaaminen lopulta johti siihen, että kiusattu ei enää uskaltanut mennä yläasteen jälkeen lukioon eikä ammattikouluun ja hän kärsii masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Mielipidekirjoitus päättyy näin: "Kiusaamiseen on aina puututtava, sillä seuraukset voivat jatkua loputtomiin." Olen niin samaa mieltä.

Norsu nimeltä Roby on ollut ensin lastennäytelmä ja kuunnelma ja nyt siitä on tehty kirja. Kirjan tarinan on kirjoittanut Taru Kasandra ja kuvituksen Julia Jusslin. Kirjassa on 72 sivua, joten se ei sovi ihan pienille lapsille vaan isommille tai jatkotarinana luettavaksi. Tämä kirja on aivan upouusi eli kirja on tullut painosta lokakuun alussa. Kirjan kuvituksista on tullut myyntiin myös postikortteja ja sisustusjulisteita.

Itse uskon, että lastenkirjojen kautta aikuiset sekä lapset voivat yhdessä keskustella kiusaamisesta sekä keksiä ratkaisumalleja jo ilmenneisiin kiusaamistilanteisiin. Tämä kirja antaa hyvän pohjan keskustelulle. Itse pidin myös kirjan kuvituksesta.

Sain kirjaa kaksi kappaletta kustantamosta (Mini Kustannus) ja arvon toisen kappaleen blogini lukijoille. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt ja päättyy to 10.11. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani.

Mini Kustannus järjestää Norsu nimeltä Roby - kirjan tiimoilta 26.11. koulukiusaamista käsittelevän tapahtuman, jossa käydään paneelikeskustelua aiheesta. Lapsille on tulossa erilaisia osallistavia työpajoja. Tapahtuma järjestetään Akateemisen kirjakaupan Helsingin keskustan myymälässä. 

Tunteiden vuoristoradalla

Olen ollut aikamoisella tunteiden vuoristoradalla viimeisen viikon ajan. Viikko sitten alkoi lapsilla koulut. Esikoisella alkoi yläaste ja jännitin tätä jonkin verran (oikeasti tosi paljon), oman koulukiusaamistaustan takia. Ensimmäinen koulupäivä meni minulta itkeskellessä pitkin päivää. Olin aivan uupunut illalla. Esikoisen alakoululuokka hajosi kolmeen eri yläkouluun ja nykyisellä seiskaluokalla ei ole yhtään vanhaa luokkakaveria. Esikoisen on aika vaikea tutustua uusiin ystäviin ja erikoisen vaikeaksi hän kokee tutustumisen, kun kaikki ovat väli- ja ruokatuntisin kännykät kädessä eivätkä juttele, vaan pelaavat kännyköillään. Ilmeisesti häntä itseään ei haittaa se, että hän on aika yksin. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei häntä kiusattaisi.

Olen myös yritykseni tiimoilta elänyt läpi varsinaisen tunteiden oppikoulun. Kasvun Taika täytti 2 v viime perjantaina. Olin ajatellut, että nyt kun on jo kaksi vuotta yrittäjyyttä täynnä, kaikki sujuu paljon helpommin. Ajattelin, että luennoille ja kursseille tulee helpommin ilmoittautujia, kun yritys ja osaamiseni alkaa olla tunnettua. Yllättäen tajusinkin olevani tilanteessa, ettei ensi sunnuntaille suunnittelemani mindfulness-lyhytkurssi toteudu. Siihen ei tullut tarpeeksi ilmoittautujia ja tein eilen päätöksen kurssin perumisesta. Olen edelleenkin aika pihalla, miksi näin kävi, sillä aikaisemmat kurssini ovat olleet aina täynnä. Tarjosin kurssia täällä meidän lähellä. Edullisen tilavuokran takia kurssi oli halvempi tuntihinnaltaan kuin aiemmat mindfulness-kurssini, mutta ilmeisesti täällä asuvat eivät ole valmiita maksamaan esimerkiksi siitä, että saisivat keinoja itselleen, etteivät enää huutaisi tai hermostuisi lapsilleen tai että saisivat positiivisemman arjen. Tarvetta kyllä olisi tälle, eilen taas seurasin kaupassa muutaman perheen edesottamuksia ja tuli olo, että moni vanhempi kaipaisi paljon tukea ja ohjeita vanhemmuuteen. Tämän kurssin peruuntuminen oli hyvä opetus itselle. Jatkossa tarjoan kursseja paikoissa, jossa on kysyntää kursseilleni. Aikamoisen tunneprosessin kävin läpi tämän yhden kurssin perumisen myötä. Olen tuntenut välillä itseni ja yritykseni ihan luuseriksi.

Eilen illalla palautin Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintojen päättötyön ja oppimisprosessin kuvauksen. Täytyy sanoa, että aika lailla oli takki tyhjänä niiden palauttamisen jälkeen. Kirjoitin päättötyötä monta kokonaista päivää ja se oli iso prosessi ja vei aikaa.

Viikonloppuna olin Mikkelissä Itsemyötätunnon perusteet - kurssilla. Siitä kirjoitan ihan oman postauksen, kunhan saan jäsennettyä ajatuksiani. Kurssi oli aika syvä sukellus itseen ja omiin tunteisiin. Ja vaikka kurssi sinällään oli voimauttava myös, niin aika ison ja väsyttävän tunneprosessin kävin läpi myös sen myötä.

Paljon on siis ollut isoja tunteita kuluneen viikon aikana. Olen ollut suossa, noussut sieltä ja hetken päästä taas olen ollut hyvin syvissä vesissä.Tänään löysäilen ja annan itselleni ja keholleni mahdollisuuden levätä. Olen menossa parin tunnin päästä hierojalle. Huomenna suuntaan katseen taas syksyyn, tuleviin kursseihin ja luentoihini. Toivon, että saan taas hyvän flown päälle.

Jotenkin minulla on olo, että nyt kuitenkin kaipaisin virtuaalihalauksia, joten olisin iloinen, jos joku suuntaisi ajatuksia ja halauksia minulle.

Kiitos! Sieltä taisi tulla jo yksi halaus. Olette tärkeitä.

ps. kuvat ovat nallekorteista, jotka hankin tulevia Lasten Tunnetaito-ryhmiäni varten

Muistoja yläasteelta (koulukiusaamisesta)

Esikoinen toi koulusta "Tervetuloa yläkouluun" -  esitteen. Olenhan minä sen tajunnut, että hän on kuudesluokkalainen ja edessä on ensi syksynä yläkouluun siirtyminen. Tämä tarkoittaa sitä, että koulumatka pitenee paljon ja edessä on siirtyminen aika lailla isompiin ympyröihin. Minä en edes tiedä, mikä on lähikoulumme, koska poikien alakoulusta mennään kolmeen eri yläkouluun. Ja ilmeisesti se vähän vaihtelee vuosittain, miltä asuinalueelta mennään mihinkin yläkouluun. Huomasin, että tuo yläkouluesite toi itselle mieleen paljon huonoja muistoja. Pelkoja. Muistoja elämän ikävimmistä vuosista. Huomaan pelkääväni mielessäni, että esikoinen joutuu kokemaan samaa mitä itsekin koin yläastevuosinani.

Yläaste oli minulla piinaavaa aikaa. Siirryin eri kouluun yläasteelle kuin muut ala-asteen luokkakaverini. Asuinalueemme Mikkelissä liitettiin kaupunkiin, ala-asteen kävin maalaiskunnan puolella. Menin uutena sellaisten joukkoon, jotka jo tunsivat toisensa. Ehkä olin helppo maalitaulu kiusaamisen kohteeksi. Olin arka ja ujo, en osannut pitää puoliani. Vielä kaiken lisäksi olin hyvä koulussa ja sekin tuntui olevan ihan vihoviimeistä. Ne olivat kovia tyyppejä, jotka polttivat tupakkaa, viettivät perjantaisin aikaa Mikkelin torilla ja jotka menestyivät koulussa huonosti. Minä kuuluin luusereihin. Ja siksi minua kiusattiin henkisesti: jätettiin ryhmän ulkopuolelle, minulle naureskeltiin, haukuttiin, puhuttiin pahaa selän takana jne. Muistan jopa itse ajatelleeni, että se on ihan oikeutettua. Koska minä nyt vaan olen tällainen luuseri.

Löysin minä ystäviäkin yläasteella. Yksi pisimmistä ystävyyssuhteistani on saanut alkunsa nimenomaan yläasteella. Pahalta tuntui se, että muutama ns. ystäväksi luulemani kääntyi minua vastaan ja aloitti myös kiusaamisen. Nälvimisen. Porukasta poisjättämisen. Ikävien juorujen levittämisen.

On meitä tässä oikein vanhempien parivaljakko luotsaamassa esikoista yläkouluun. Nimittäin myös miestäni on kiusattu yläasteella. Hänen kohdallaan se johtui hyvästä koulumenestyksestä ja myös hänen isoveljestään, jolla oli liikuntavamma (aivokasvaimesta johtuen; myöhemmin tämä isoveli kuoli syöpään). Mieheni kohdalla kiusaaminen oli henkistä ja isoveljen kustannuksella nauramista ja tämän liikkumistavan matkimista. Todella julmaa.Miehen yläkoulussa tuntui olleen myös simputtamista. Kovikset esimerkiksi vaativat, että kun he kulkevat käytävää pitkin, muut nousevat seisomaan ja tekevät kunniaa heille.

Minun maailmassani yläkoulu näyttäytyy niin julmana maailmana etten haluaisi esikoisen siirtyvän ollenkaan pois lintukotokoulusta, jossa hän nyt on. Näen jo hänet "hyvänä" kohteena kiusaamiseen. Hän on pienikokoinen verrattuna luokkakavereihinsa, ei ehkä osaa puolustaa itseään, on herkkä ja todella lahjakas koulussa. Vieläkö lapsia kiusataan sen takia, että he ovat hyviä koulussa??!

Minä itken tätä kirjoittaessani. Selvästi edelleenkin koulukiusaaminen nostattaa erittäin vahvoja tunteita. Ehkä minussa silloin oli kuitenkin jo vahvaa selviytyjää olemassa. Otin nimittäin omatoimisestai yhteyttä koulukuraattoriin ja muistan kun menin hänen luokseen juttelemaan ja itkin lähes koko ekan tapaamisen ajan. Annoin hänelle luvan kertoa asiasta opolle ja luokanvalvojalleni ja sitten lähti pyörät pyörimään. Kyllähän minä siitäkin sain lopulta kuulla: "XXX (= silloinen sukunimeni) on käynyt puhumassa kuramoottorille". Mutta joka tapauksessa siihen loppui pahin kiusaaminen. Ysiluokan sain olla jo enemmän rauhassa. En ollut suosittu, mutta sain tuntea olevani edes jollain tavoin ihminen. Lukio olikin jo ihan toisenlaista aikaa. Minun yläasteen luokaltani taisi siirtyä vain kaksi muuta lukioon. Lukioajoilta on pelkkiä hyviä muistoja. Oli outoa tuntea olevansa ihan normaali ja jopa pidetty ja hauska tyyppi, kun koko yläasteen ajan oli ollut pohjasakkaa.

Yläkouluesitteessä luvataan, että opiskelu yläkoulussa on itsenäistä opiskelua ja uusia kavereita. Vantaan kaupungin arvot ovat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioitus. Todella toivon, että nämä toteutuvat omien lasten yläkouluvuosina. Itselleni yläaste oli lähinnä epämiellyttävä testilaboratorio, kuinka selviää hengissä niistä kolmesta vuodesta ja kuinka pystyy opiskelemaan mekastavien ja motivoitumattomien luokkakavereiden keskellä.

Millaisia muistoja sinulla on yläasteajoilta? Onko yläaste julma ja kova myös nykyään?

ps. Kuka muuten tietää, miksi nykyään puhutaan ala- ja yläkoulusta eikä ala- ja yläasteesta kuten vielä minun lapsuudessani? Näen jo mielessäni, että tätäkin on joku työryhmä ollut vuoden verran pohtimassa ja lopulta monien johtoryhmäkokousten jälkeen on päädytty vaihtamaan ala-aste sana alakouluksi, koska....niin sitä minä en tiedä?!