Blogi 1 vee!

Taikasaappaat-blogi täyttää tänään vuoden. Millaisia vuoden ikäiset ovat? Touhukkaita, täynnä energiaa, innokkaita oppimaan uutta. Valloittavat maailmaa. Minun blogivuoteeni on mahtunut paljon. Aloitin blogin todella pitkän harkinnan jälkeen. Olin haaveillut blogista jo pari-kolme vuotta. Mutta se jäi. Tekniseen osaamattomuuteen ja myös siihen etten silloisessa työssäni halunnut tulla tunnistettavaksi netin kautta. Kun aloitin tämän blogin, tiesin, että olen astumassa uuteen. Tiesin, että olen irtisanoutumassa työstäni ja jossain vaiheessa perustamassa yritystä. Mutta sitä en todellakaan tiennyt, mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan.

Olin aiemmin kirjoittanut nettipäiväkirjaa (poikien ollessa pieniä) ja tiesin, mitä parhaimmillaan voi olla nettikirjoittelu. Tukemista, kannustamista. Minulla on ihanat lukijat ja olen saanut todella paljon kannustavia kommentteja. Ikäviä kommentteja on tullut todella vähän ja niissäkin on ollut kyse siitä, että tekstini on ymmärretty jotenkin eri tavoin kuin sen itse olin ajatellut. Ja se on opettanut tarkempaa itseilmaisua ja kielenkäyttöä. Ja nämä ikävämmät kommentit ovat aina tulleet anonyymeiltä.

Heti blogin alussa tein päätöksen, etteivät mieheni ja lapset esiinny blogissani. Toki teksteissä joskus, mutta kuvissa ei tunnistettavasti. Sama pätee jatkossakin.

Nostan esille muutaman tekstin vuoden varrelta. Blogini ollessa suunnilleen kuukauden ikäinen, laitoin liikkeelle haasteen Suosikkeja omasta lapsuudesta . Oli ilahduttavaa lukea toisten muistoja omasta lapsuudesta. Koska blogillani on paljon uusia lukijoita, haluaisiko joku napata mukaansa tämän haasteen? Tekstissä Elämän uusia tuulia kerroin elämänmuutoksesta, jota olin miettinyt jo pitkään ja joka oli realisoitumassa. Olin irtisanoutunut vakityöstäni ja tiesin, milloin on viimeinen työpäiväni. Blogini lukijat ovat voineet seurata matkaani myös tästä eteenpäin. Kirjoitin liiketoimintasuunnitelmastani ja säännöllisesti olen kirjoittanut myös postauksia viikostani yrittäjänä.

On postauksia, joista olen saanut erityisen paljon hyvää palautetta. Yksi niistä oli tämä koominen postaus päivän asustani. Itselleni on jäänyt mieleen myös syötyjä sanoja-haaste ja kodissamme vipeltänyt hiiri. Olen myös kirjoittanut lukemistani kirjoista, näkemistäni elokuvista ja teatteriesityksistä, jonkin verran arjestamme, kirpparilöydöistä ja käsitöistä. Muutaman kerran olen kuvannut myös kotiamme.

Vaikka olen vuoden blogannut, en koe itseäni "oikeaksi bloggaajaksi". Minä en edelleenkään kuljeta kameraa mukana joka paikassa, en kuvaa ruoka-annoksiani,  minusta ei tunnu luontevalta olla kameran edessä ja listata vaatteita, joita kuvassa on päälläni.

Lukijat ovat blogin suola, varsinkin kommentoivat lukijat. Kiitos aktiivisesta kommentoinnista! Blogini lukijakunta on kasvanut hitaasti, mutta varmasti. Osa lukijoista on ollut mukana matkassani heti alusta alkaen. Ihan mahtavaa! Blogi tulee jatkamaan samalla linjalla. Samanlaisia sekalaisia tekstejä, välillä syvällisempiä, välillä tavallista arkea. Välillä kirjoista, välillä yrittäjyydestä, välillä elämästä yleensä. Kesää kohti puutarhakuvat tulevat lisääntymään.

Vuoden ikäisen blogin kunniaksi on pian alkamassa arvonta!

Vuoden vanhempi

Olen taas vuoden vanhempi. Siitä on nyt 41 vuotta kun synnyin Mikkelin keskussairaalassa. Siihen aikaan ei ollut tapana, että isät ovat mukana synnytyksessä. Myöskään minun isäni ei ollut vaan teki ihan normaalin työpäivän ja synnyin juuri siinä sopivasti isäni päästyä töistä ja hän pääsi sairaalaan katsomaan vaimoaan ja minua.

Mietin, mitä ovat ikäkriisit? Vähän hölmistyneenä olen lukenut muutamasta blogista kolmeakymmentä lähestyvän kirjoittajan pohdintaa "ikääntymisestä", aivan kuin elämä loppuisi, elämä jämähtäisi tai ulkonäkö rupsahtaisi täysin kun täyttää 30 v. Itse muistan, että minulla oli 25-vuotiaana jonkinlainen "kriisi". Tuli olo, että nyt on ammatti ja työ, mutta pitäisi löytää myös se oikea mies, jotta voisi perustaa perheen. Jotta voisi mennä naimisiin 28-vuotiaana (kuten keskimäärin tehdään) ja saada lapsen vähän alle 30-vuotiaana, kuten keskimäärin saadaan. Heh ja se mies löytyi ja menimme naimisiin kun olin 28.5 ja esikoinen syntyi kun olin 29.5 v. Ja siitä kuopus parin vuoden päästä. He olivat meidän standardivauvat, 3.5 kg ja 51 cm. Keskivertotilastoissa siis ollaan eletty tuolloin! Ja silloin se keskivertoelämä tuntui tavoittelemisen arvoiselta. Nyt ajattelen jo aika lailla toisin. Ikä on tuonut myös viisautta.

Tänään täytin 41 v. Minä en tunnista mitään ikäkriisiä. Toki ikä näkyy jo kasvoissa, ryppyjä on otsassa ja silmäkulmissa. Mutta hei, olen nelikymppinen, niin kuuluukin olla. En missään tapauksessa haluaisi enää olla parikymppinen vaan nimenomaan tämän ikäinen, sillä kyllä nyt tunnen niin paljon paremmin itseni, hyväksyn ja rakastan itseäni niin paljon enemmän kuin kaksikymppisenä. Tai kolmikymppisenä.  Sen ikäisenä en olisi uskaltanut tehdä niitä ratkaisuja elämässäni, joita olen nyt tehnyt. Nyt olen uskaltanut nousta siivilleni, lentää!

Vuosi sitten, neljäkymmentä täytettyäni, mietin kyllä mitä haluan elämässäni tehdä. Tein päätöksen yrittäjyydestä. Laihdutin sokerittomuuden avulla viime vuoden aikana 6 kiloa. Ehkä nuo voisi pistää neljänkympin kriisin piikkiin. Vaikkei se kyllä ollut mikään kriisi. Ne olivat asioita, jotka tein oman hyvinvointini vuoksi.

Olen niin paljon tasapainoisempi kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten (jolloin tosin elin myös keskellä lasten pikkulapsivuosia eli ei ehkä sitä elämän tasapainoisinta aikaa) etten vaihtaisi tätä ikääni missään tapauksessa nuorempaan. Nyt on hyvä juuri näin. En ole suunnitellut meneväni hampaidenvalkaisuun, ryppyjensilotukseen tai kasvojenkohotukseen. Tosin tänään mietin ekaa kertaa, että pitäisiköhän mennä jossain vaiheessa näöntarkastukseen? Sain kosmetologiltani lahjaksi näytepussukan ja kun tihrustin tuotetietoja silmät sirrilläni, mietin alkaako ikänäkö vaivata.

Sain synttärilahjaksi serviettitelineen je keväisiä serviettejä. Tänään olen käynyt kasvohoidossa ja huomenna käyn kampaajalla. Lisäksi tilasin itselleni lahjaksi kirjan Sisäinen voima.


Tällä hetkellä mietin, mitähän kaikkea tämä ikävuosi tuo mukanaan?


ps. kun luin otsikon uudelleen, tajusin että sen voi ymmärtää myös toisin. Mutta olkoot se silti noin.

Kulissielämää laput silmillä

Viime päivinä olen törmännyt yhdellä jos toisellakin taholla termiin "kulissielämä". Samoissa ympyröissä vilahtaa usein sanat "laput silmillä eläminen". Kulissielämään liitetään usein tämä peruskuvio: äiti ja isä, kaksi tai kolme lasta (jotka on koulittu elämään myös tätä kulissielämää eli ovat kivoissa vaatteissa hillitysti ja hallitusti, harrastavat sellaisia harrastuksia, joista vanhemmat voivat olla ylpeitä (kuten nyt vaikka tanssi, viulunsoitto tai taitoluistelu), perheessä on koira, vanhemmilla vakityöt ja monesti he tekevät pitkää päivää töissä ja illat menevät sitten "ruuhkavuosissa" eli kuskatessa lapsia kehittäviin harrastuksiin. Lapsia ei ehditä kohdata kunnolla, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä, koska ei sitä jaksaisi ottaa vastaan kaikkia kiukkuja ja muita ikäviä tunteita. Kyllähän sitä ehtii sitten viikonloppuna kohdata. Tai kerran vuodessa tehtävällä lomalla. Parempi vaan tehdä koko ajan jotain, niin ei myöskään tarvitse kohdata itseä. Olisi aika pelottavaa pysähtyä ja joutua kohtaamaan itsensä, omat kipupisteensä ja tuntemuksensa. Ja kyllähän sitä näyttää kiireiseltä ja coolilta, kun kalenteri on koko ajan täynnä. Kerran tai kaksi vuodessa käydään etelässä lomalla sellaisissa turvallisissa lapsiperhekohteissa kohteissa kuin Lanzarote, Teneriffa, Rhodos tai Thaimaa. Monesti näille perheille materialismi ja näyttämisen halu ovat tärkeitä. Kaksi hienoa autoa pihassa, merkkivaatteita ja merkkilaukkuja. Perheessä käy siivooja. Onnea etsitään materian kautta. Tunnetaan ylemmyyttä, kun katsotaan naapurin pihalle ja siellä ei ole yhtä hienoa ja tuliterää autoa kuin omalla pihalla on. Myöskään naapurin jouluvalot eivät ole yhtä näyttävät kuin omat. Se mitä muut meistä ajattelevat on ratkaisevan tärkeää.

Elämä on aika samanlaista päivästä toiseen, arki rullaa töiden ja lasten harrastusten ja omien harrastusten ympärillä ja viikonloppuisin käydään kauppakeskuksessa ostoksilla, hampurilaisella ja silloin tällöin leffassa tai teatterissa. Eletään tätä tyytyväisenä vuodesta toiseen. Tai ehkä ei niin tyytyväisenä. Sillä nyt olen törmännyt tosi moneen, joka on kertonut, että elivät tätä kulissielämää lähes  kymmenen vuotta. Ulkoisesti kaikki oli hyvin. Sitten tapahtui jotain, joka poisti laput silmiltä. Havahdutti siihen, että olenko minä onnellinen. Ja toteamukseen, ettei ole ollut onnellinen enää moneen vuoteen. Ei ole tuntenut oikeastaan mitään tunteita moneen vuoteen. Elämä on tuntunut turvalliselta, sitä on suorittanut päivästä toiseen ja viikosta toiseen milloin odotellen lomaa tai jotain, mikä toisi vähän erilaisuutta elämään. On odottanut sitku-hetkeä, joka muuttaisi omat fiilikset. Sitku on loma tai sitku lapset ovat isompia tai sitku on ostettu se uusi moottoripyörä tai Louis Vuittonin laukku. Tuttuus ja turvallisuus on vienyt omassa ajattelussa voiton sen sijaan, että olisi pysähtynyt pohtimaan, onko tämä sitä elämää, mitä haluan elää? Ja kun nämä kulissit sitten räksähtävät, kaikki miettivät, miksi ihmeessä tämä pari eroaa? Hehän olivat niin onnellisia, ihanat lapset ja kaunis koti, uusi mersu ja kaikki mitä vaan kuvitella saattaa. Materialistisesti varakas elämä, mutta sisäisesti tyhjä ja tätä ei ole monikaan tiennyt.

Eikä tavallisessa elämässä sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin. Se on sitä normaalia. Kunhan se on sellaista, että siinä ehtii kohdata toiset ja itsensä, pohtia ja miettiä. Elää elämää eikä vain suorittaa sitä.

Uskallanko tehdä erilaisia ratkaisuja elämässäni? Murtaa kulissit, ottaa laput pois silmiltäni? Mihin se johtaa? Vai onko vaan turvallisempaa olla ja elää niin, että kaikki ajattelevat, että meillä on kaikki hyvin ja kyllähän sitä itsekin voi loppujen lopuksi ajatella, että niitä hyviäkin hetkiä on.  Ja mitä ne naapuritkin ja sukulaiset ajattelevat, jos nyt tästä pois lähden ja räsäytän kulissit tuusannuuskaksi? Tai uskallanko jo alun perin lähteä elämään niin, ettei tarvitse rakentaa ympärille sitä materialistista kulissia? Voi ihan rauhassa elää vaikka ilman autoa ja kulkea kirpparivaatteissa tuntematta itseään sen huonommaksi kuin naapurit. Uskallanko hypätä pois työn oravanpyörästä ja käyttää aikaani myös vaikkapa perheeseen ja omaan hyvinvointiin ja omaan kasvuun ja kehittymiseen? Uskallanko kohdata itseni ja omat tunteeni ja olla myös tekemättä mitään? Voiko kalenteri olla myös tyhjänä joskus ja voiko elää lasten kanssa ilman, että tarvitsee kokea elävänsä ruuhkavuosia?

Minusta tuntuu surulliselta, kun niin moni elää sitku-elämää. Sitten kun on viikonloppu, sitten kun on loma. Sitten kun olen eläkkeellä. Entäs jos sitä eläkeikää ei tulekaan? Jos ei jaksakaan sinne asti? Jos kuolee jo aikaisemmin? Kuinka monta vuotta sitä jaksaa elää kulissielämää ja esittää, että kaikki on mitä parhaimmin? Kuinka monta vuotta ihminen voi elää onnettomana? Tai jopa ilman tunteita? Ja kuinka monta vuotta voi vaatia myös lapset elämään sellaista elämää, mitä vanhemmat haluavat heidän elävän?

Toivon, että tämän blogin lukijat eivät elä kulissielämää, vaan Ihanaa Oikeaa elämää kaikkine tunteineen ja elämään kuuluvine asioineen. Kiukkuineen, pölypalloineen. Turruttavassa oravanpyörässä ei tarvitse olla eikä materia tuo onnea. Laput pois silmiltä, meillä on vain yksi elämä eikä sitä kannata tuhlata sellaiseen elämään, mikä on jonkun toisen elämää eikä omaa. Sing, dance, live, love, laugh, dream! Nauti, elä, tunne, älä suorita!

Oletko sinä törmännyt kulissielämään? Onko sinun lähipiirissäsi ollut "yllätyseroja", joissa koko lavastettu kulissi on romahtanut kerralla?

ps. toki tiedän, että sellaisissa perheissä, joissa on bemari ja mersu pihassa ja lapset harrastavat viulunsoittoa ja käydään kerran vuodessa Rhodoksella voidaan elää myös hyvin onnellista elämää ja olla avoinna maailmalle eikä kulkea laput silmillä kulissia eläen. Nyt vaan ihan muutaman viime päivän aikana olen törmännyt niin monesta suunnasta tähän kulissielämäilmiöön, että tuli pakottava tarve kirjoittaa siitä.

Mitä yrittäjyys on minulle?

Miksi minusta tuli yrittäjä? Mitä yrittäjyys on minulle?

Se on vapautta määritellä itse työaikojani. Se on työnteon tapa. Haluan toteuttaa itseäni yrittäjänä. Haluan tehdä sellaista, mikä on minulle itselleni merkityksellistä. Haluan luoda itse työtäni ja käyttää työhöni niitä tietoja ja taitoja, joita olen oppinut koulutuksissani tai elämän varrella. Haluan luoda jotain uutta, jotain sellaista, jota ei ole vielä olemassa.

Minusta tuntuu tällä hetkellä, että yrittäjyys on minulle elämäntehtävä. Minun elämäntehtäväni on tuottaa lapsiperheitä voimaannuttavia palveluja. Minun vahvuudet, kiinnostus ja innostus ovat lapsiperheisiin ja hyvinvointiin liittyvien teemojen ympärillä. Ja haluan jakaa tätä tietotaitoa ja hyvää myös muille. Tällä hetkellä se raami, missä toteutan tätä työtä on yrittäjyys. Kuntasektorin luoma raami oli minulle liian tiukka enkä pystynyt hyödyntämään sitä kaikkea kapasiteettia, joka minulla on. Enkä varsinkaan halua tehdä työtäni niissä aikaraameissa, joihin monet joutuvat pakotetusti. En halua tehdä töitä lähes 40 viikkotuntia vaan paljon vähemmän ja joustavammin.

Tiedän, että monille ihmisille klo 8-16 oleva vakityö on juuri sitä, mitä he eniten toivovat maailmassa. Minulla on ollut sellainen vakityö, kaksikin kertaa. Välissä on ollut myös sijaisuuksia. Kaksi kertaa olen lähtenyt pois vakityöstä, koska halusin jotain muuta. Moni on sanonut, että olen tehnyt rohkeita päätöksiä. Ehkä niin. Minulle ne ovat siinä tilanteessa tuntuneet ainoilta oikeilta päätöksiltä. Jos työnteko alkaa tuntua ahdistavalta ja raamit koko ajan tiukkenevat ja tunnet, että osa sinun kapasiteettia jää käyttämättä, koska suurin osa työenergiastasi menee ihan väärien asioiden kanssa kamppailuun, niin näissä tilanteissa minä olen päättänyt lähteä. Sulkea vanhat ovet ja avata uusia.

Yrittäjyys on myös hulluutta. Se on sitä, että menee eteenpäin, vaikka välillä on vastatuultakin eikä mikään ota tulta alleen. Yrittäjyyteen kuuluu myös asioita, jotka ovat minulle vähän pakkopullaa. Otetaan nyt vaikka toimistohommat, laskujen kirjoittaminen ja jatkuva perillä pysyminen kaiken maailman teostomaksujen, ennakkoverojen, verotilien jne maailmasta. Myöskään jatkuva markkinointi ei suju minulta vielä luontevasti. Se vie paljon aikaa ja energiaa. Mutta uskon, että nekin alkavat sujua ihan hyvin kunhan pääsen kunnolla alkuun. Tällä hetkellä en vaihtaisi tätä mihinkään muuhun. Olen onnellinen ja voin hyvin. Toki tunteet heittelehtivät välillä myös toiseen suuntaan, mutta missään vaiheessa en ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä. Tunteiden heittelyä on lähinnä tuonut byrokratia ja se paperinpyörittely, jota joutuu yritystoiminnan alkuvaiheessa tekemään aika paljonkin. Turhautumista on tuonut myös se, että vaikka kuinka markkinoisi omia palveluitaan, niin tuntuu että vasta murto-osa tietää niistä ja löytää ne. Tekemistä siis riittää vielä, paljonkin. Kuten eräs ystäväni sanoi, yrittäjyys on kestävyyslaji. Pitkäjänteisyyttä kysytään. Ja se meinaa välillä itseltä unohtua. Että aika alkumetreillä tässä ollaan ja lienee luonnollista ettei kaikki kurssit täyty hetkessä. Kahden vuoden päästä voi olla jo toisin.

Yrittäjyys merkitsee minulla myös sopivan pitkiä yöunia. Tällä hetkellä herään aikaisintaan klo 7, entisessä työssäni lähdin siihen aikaan jo kohti työpaikkaa. On aamuja, jolloin jatkan unia lasten lähdettyä kouluun ja herään yhdeksän pintaan vasta. Ne ovat niitä päiviä, kun teen kotona toimistohommia ja voin satsata myös omaan hyvinvointiin. Minä rakastan nukkumista, tarvitsen 8 tuntia unta joka yö. Nykyisessä tilanteessani se on mahdollista ja se on ihanaa!

Tämän kevään painopiste on minulla verkostojen löytämisessä. Pyrin myös tekemään uutiskirjeen yritykselleni ja tavoitteenani on luoda myös yksi ilmainen minikurssi. Ja tietenkin tehdä laadukasta asiakastyötä, sekä ryhmien ohjaamisten että yksilötapaamisten suhteen. Ja niin hullulta kuin se tuntuukin, mun pitää jo helmi-maaliskuussa lyödä lukkoon ensi syksyn kursseja. Eli ihan pian alkaa ensi syksyn kurssipalapelin rakentaminen. Mitä ryhmiä ohjaan ja missä, teenkö iltatöitä tai viikonlopputöitä vai pyrinkö sijoittamaan kaiken työni arkiaamupäiviin.

Lähes joka päivä ajattelen, että "vitsit miten upeeta työtä saan tehdä, että mä tykkään tästä" . Sitten on välillä niitä päiviä, kun puskee vaan väkisin eteenpäin ja miettii, onko tässä mitään järkeä. On tässä. Se pitää muistaa niinä päivinä, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin.

Miksi sinusta tuli yrittäjä? Tai miksi sinusta ei koskaan tulisi yrittäjää?

Pieni vuosikatsaus

 Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä ajattelin, että vuoden 2014 aikana haluan
* käydä Rosen-terapiassa
* hankkia kävelysauvat ja aloittaa sauvakävelyn
* käydä maistamassa Fafa'sin kehuttuja falafeleja
* käydä katsomassa stand up  - komiikkaa

Toivoin myös, että vuosi on mahdollisimman kiireetön ja aikaa on sekä itselle että lapsille. Noista ajatuksista ei mennyt montaa päivää, kun vuosi sai ihan uuden suunnan. Suunnan, joka johti siihen, että minusta tuli yrittäjä.

Olen tämän vuoden aikana käynyt Rosen-terapiassa useammankin kerran. Ostin itselleni kävelysauvat keski-ikäistymisen kunniaksi ja kävin keväällä sauvakävelemässä. Nyt se on jäänyt, pitäisi taas palauttaa rutiiniksi, sillä sauvakävely on kivaa ja tehokasta. Kesällä kävin ystäväni kanssa maistamassa Fafa'sin falafeleja ja kyllä ne olivat juuri niin hyviä kuin on kehuttukin. Varsinaista stand upia en käynyt katsomassa vuoden aikana, mutta parissa näkemässäni esityksessä oli mukana stand up-komiikkaa: Luolamies ja Stars Show. Molemmat olivat hienot esitykset.

Tammikuussa aloitin myös sokerittomuuden, jota alkuvuoden ajan noudatin tosi tiukasti. Tavoitteena oli laihtua 5 kiloa ja se tavoite on saavutettu (ja itse asiassa pudotettu kilo vielä lisääkin eli yhteensä 6 kiloa) ja olen nyt vähän palautellut sokeria takaisin ruokavalioon. Maltillisesti. Sen verran, että sallin itselleni silloin tällöin keksin tai muutaman irtokarkin. Tosin nyt kun ajattelen joulun ajan syömisiä, niin kyllä minä aikamoiset sokeriöverit olen vetäissyt. Nyt olen siinä painossa, jossa haluan olla ja jossa tunnen oloni hyväksi.

Olen minä vuoden aikana tehnyt aika paljon muutakin. Olen aloittanut opinnot ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja nyt ne opinnot ovat jo loppusuoralla. Olen käynyt mindfulness perus- ja jatkokurssit. Helmikuussa keski-ikäistyin. Ehkä tästä kuluneesta vuodesta jää parhaiten mieleen se, että irtisanouduin työstäni ja lähdin toteuttamaan haaveitani. Syntyi Kasvun Taika.

Olen tutustunut vuoden aikana ihan mahtaviin ihmisiin. Olen ylittänyt omia rajojani ja tehnyt sellaisia asioita, joista en vielä vuosi sitten tiennyt mitään.  Olen käynyt omaan hyvinvointiin ja ammattitaidon kehittämiseen liittyvillä kursseilla. Nyt on aika laittaa oppeja käytäntöön. Aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen. Sekin oli iso askel, sillä olinhan minä jo yli kolme vuotta siitä haaveillut.

Perheen kanssa on vietetty kivoja hetkiä niin Tukholmassa, Tallinnassa kuin Tartossakin.. Pojat ovat kasvaneet ja murrosikä lähenee. Elämä on aika kivaa ja mutkatonta tällä hetkellä.

Olen taas tämän(kin) vuoden aikana huomannut, että tasan eivät mene nallekarkit. Tuntuu, että koko aikuisikäni olen ollut tilanteessa, että joku lähipiirissäni on vakavasti sairas. Nytkin olen siinä tilanteessa, että huoli läheisestä on suuri. Rosen-terapeutille joskus juttelin useamman eri lähisukulaisen kuolemasta ja hän sanoi, että sinulla on ollut paljon menetyksiä elämäsi aikana. Niinhän se taitaa olla.

Vuosi 2014 oli aika huima vuosi. Tapahtumarikas vuosi. Mitä ajattelen tällä hetkellä vuodesta 2015? Sen tiedän jo nyt, että valmistun maaliskuun alussa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja huhtikuussa alkavat opintoni mindfulness -ohjaajaksi. Aloitan yritykseni puitteissa satuhierontakursseja sekä pelkästään vanhemmille että lapsille ja vanhemmille yhteisesti. Ja sen olen päättänyt, että haluan kokeilla vuonna 2015 sointukylpyä. Haluaisin käydä kokeilemassa myös Kylli Kukkin ohjaamaa joogatuntia. Ja tutustua enneagrammiin.

Millainen sinun vuotesi on ollut? Millaisia ajatuksia sinulla on vuodelle 2015?

ps. kuvituksena on Toimiva perhe - kurssilta saamani kortit, joista valitsin sellaisia, jotka kuvaavat minun vuottani 2014.

Ensimmäinen syksy yrittäjänä

Mietin, mitä kirjoitan ensimmäisestä syksystäni yrittäjänä. Kirjoitanko niistä epätoivon tunteista, joita olen aika ajoin tuntenut? Vai siitä kiitollisuudesta, jota tunnen lähes päivittäin kun uskalsin lähteä tälle tielle?  Kirjoitanko siitä, mitä olen tämän syksyn aikana ehtinyt tehdä ja mitä uutta luoda vai siitä, mitä kaikkea on vielä tekemättä? Ehkä kirjoitan jotain näistä kaikista.

Rohkea, oman sydämen äänen kuuntelija. Nämä sanat olen kuullut monta kertaa tämän syksyn aikana. Kyllä minä välillä pelkäsin viime keväänä kun tein päätöksen lähteä vakityöstä kohti uutta ja tuntematonta. Mutta tiesin jo silloin, että ratkaisuni on oikea. Ja sitä se on ollut.

Tänä syksynä olen ohjannut liikuntaleikkiryhmiä, tanssiliikuntaa ja kimppajumppaa. Vauvahierontakursseja. Olen suunnitellut ison kokonaisuuden "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" ja pitänyt sen yhden kerran. Olen saanut valmiiksi myös kokonaisuuden "Rentoutumispäivä vanhemmille / Voimavaroja vanhemmuuteen" ja pitänyt sen yhden kerran. Olen tehnyt kotikäyntejä unikouluohjausten ja vauvahieronnan ohjausten tiimoilta. Olen pitänyt pari uniluentoa. Yritykseni nettisivut saatiin alkusyksystä julkaisukuntoon ja samaan aikaan avasin myös fb-sivut. Minulle on ollut tärkeää, että yrityksen sivut ovat ajan tasalla eli niiltä löytyy aina tuoretta tietoa, vanhat kurssit ja ajankohdat poistetaan saman tien sivuilta kun kurssi on mennyt. Nyt edessä on uusien tekstien laatiminen nettisivuille satuhieronnan tiimoilta.

Olen syksyn aikana saanut myös uusia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa aloittelen yhteistyötä ensi vuoden puolella. Näistä yksi taho on Mommy & Me - lapsiperheiden hyvinvointikeskus. 

Sen lisäksi, että olen yrittäjä, olen myös opiskellut koko ajan lisää. Syksyn aikana olen käynyt kaksi koulutusta, joiden kautta olen saanut pätevyyden ohjata uusia kursseja: Toimiva perhe - ohjaajakoulutus ja Satuhieronta-ohjaajakoulutus. Lisäksi opiskelen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja tämän syksyn aikana on ollut useampi lähiopetuspäivä, pienryhmän tapaamisia, lukuisa määrä harjoitteluvalmennuksia ja niiden videointeja, kirjallisia tehtäviä. Nuo valmentaja-opinnot ovat olleet antoisat, mutta ne ovat myös vieneet enemmän aikaa kuin osasin kuvitellakaan. Eikä tässä vielä kaikki, tiistai-iltaisin kävin mindfulness-jatkokurssilla, joka mahdollistaa sen, että pystyn aloittamaan huhtikuussa opinnot mindfulness ohjaajaksi. Aika paljon on siis syksyyn mahtunut muutakin kuin varsinaista yritystoimintaa.

Ja kaiken tämän keskellä olen pitänyt tärkeänä sitä, että itse olen hyvinvoiva ja jaksava ja että minulla on aikaa lapsille. Olen kotona iltapäivisin lasten tullessa koulusta kotiin ja silloin jutustellaan ja katsotaan läksyt yhdessä läpi. Iltaisin luetaan iltasatu ja tehdään satuhierontaa. Omaan hyvinvointiin satsaamiseen on kuulunut esimerkiksi säännölliset Rosen terapia - käynnit ja omaan hyvinvointiin liittyvät kurssit. Perheenä olemme käyneet esimerkiksi Sirkus Finlandiassa ja Talvisirkuksessa.

Aikamoinen syksy takana! En olisi uskonut yritystoimintaa aloittaessani mitä tämä syksyn tuo tullessaan. Tänä syksynä mielialat ovat todella heittelehtineet välillä laidasta laitaan. Välillä on ihan huima fiilis siitä, että vitsit minä saan tehdä makeita juttuja. Ja sitten hetken päästä olen todella pohjalla kun mietin, miksei kukaan ilmoittaudu mun kursseilleni. Tänä syksynä olen todella tarvinnut itselleni konsteja, millä saan nostettua itseni suosta.  Olen tämän syksyn aikana käynyt hienoja koulutuksia ja tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin. Olen saanut paljon tukea, mutta toisaalta on myös niitä, jotka eivät ole millään tavoin kommentoineet koko yritystoimintaani, pikemminkin vetäytyneet kauemmaksi elämästäni. Tuntuu, että yrityksen perustaminen on tehnyt sen entistä enemmän selväksi, ketkä ovat niitä ihmisiä elämässäni, jotka tukevat minua ja ketkä taas ovat niitä, jotka ovat tukemisen sijaan enemmänkin energiasyöppöjä ja harmia ja pahaa mieltä tuovia ihmisiä. Kaikki tuki on ollut tarpeen ja kiitän sydämestäni kaikkia, joilta olen saanut tsemppaavia viestejä.

Olen kiitollinen kaikista ryhmiini tulleista lapsista ja aikuisista, olen kiitollinen kaikista yksityisasiakkaista. Olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat minua tsempanneet. Olen kiitollinen miehelleni, joka on uskonut minuun eikä millään tavoin pistänyt kapuloita rattaisiin, kun keväällä pohdin, uskallanko irtisanoutua vakityöstäni ja ryhtyä yrittäjäksi. Miehellä on ollut myös suuri rooli teknisenä tukena eli hän on tehnyt nettisivuni ja päivittää niitä ahkerasti. Ja olen kiitollinen myös teille blogini lukijat, olen saanut hurjasti voimaa kommenteistanne.

Paljon on myös tekemistä. Olen joutunut syksyn aikana priorisoimaan paljon, mitä teen nyt ja mitkä ovat niitä asioita, jotka voin tehdä myöhemminkin. Minulla ei ole käyntikortteja, minulla ei ole painettuja esitteitä. Yritykseni ei ole vielä twitterissä eikä instagrammissa. Eikä uutiskirjettä ole luotu saati sitten mietitty sen sisältöjä. Muutenkin mainostaminen on jäänyt tosi vähäiseksi. Minulla ei ole ollut aikaa tehdä kierroksia perhekerhoissa eikä leikkipuistoissa kertomassa toiminnastani. Voisin näistä soimata itseäni (ja välillä mieli sitä tekeekin). Mutta enemmän olen itseäni kohtaan lempeä. Syksyllä on ollut niin paljon tekemistä, että asioiden priorisointi on ollut tarpeellista oman jaksamisen kannalta. Minulle on ollut tärkeintä, että sen mitä teen, teen hyvin ja ne kurssit, mille menen kouluttamaan, on valmisteltu hyvin. Twitter tai käyntikortit ovat jääneet suosiolla asioiksi, jotka teen sitten kun ehdin. Haasteita tuo kotitoimistoni eli työskentelyni kotoa käsin. Poikien lyhyet koulupäivät ja kotitoimisto ovat välillä olleet hankalasti yhteen sovitettavissa.

Monia varmaan kiinnostaa yrittäjän talous. Minä olen pystynyt nostamaan palkkaa heti alusta alkaen. Toki minulla tuli kuukauden - parin väli, ettei rahaa tullut mistään.  Eli se oli se väli, kun sain palkan edellisestä työstäni ja ennen kuin sain yrityksen pystyyn ja ekat laskutukset tehtyä ja ekan starttirahan. Starttiraha on ollut hyvä tuki alkuun ja toki tiedostan, että starttirahan loputtua mun on vaan saatava asiakkaita ja ryhmätoimintaa enemmän.

Mielenkiinnolla odotan vuotta 2015. Kasvun Taika jatkakoon kasvuaan ja olkoon vuosi 2015 yhtä taianomainen kuin tämäkin vuosi on ollut!

PieleenMeneePessi (PMP)

Meillä on kylässä PieleenMeneePessi. PieleenMeneePessi tuli meille keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Keskiviikkoon asti meillä oli kylässä OiliOptimisti, joka visioi uutta. PieleenMeneePessi (jatkossa lyhennän hänet PMP) porhalsi paikalle ja kun heräsin torstaiaamuna, pää ja kurkku oli kipeä ja kaikki lähti menemään pieleen. Ja mitä tekee PMP? Hän lietsoo pieleenmenoa!

Pieni päänsärky ja sellainen olo, että flunssa olisi tulossa. Istun tietokoneen ääreen ja katselen lauantain 4.10. Keravalla olevaa kurssiani "Voimavaroja vanhemmuuteen".  Olen suunnitellut kurssin huolella ja tiedän, että päivästä tulee antoisa. Ja mitä minä huomaan? Joku on perunut kurssille tulonsa ja nyt ryhmä onkin liian pieni, jotta kurssin voisi toteuttaa. (ja tähän huomiona se, että missä tahansa muussa opistossa, jossa ohjaan kursseja, tuo toteutuisi ko.osallistujamäärällä, mutta Keravan Opistossa on kaikkein suurimmat minimiosallistujamäärät). Olen opistoon yhteydessä, kurssin ilmoittautuminen päätetään pitää auki vielä maanantaihin asti. Mitä sanoo PMP? Se sanoo, että "mitä sä oikein luulit, ei ketään kiinnosta sun kurssisi. Luulit vielä, että pääsisit ohjaamaan jotain voimavaraharjoitteita vanhemmille, hahhahhaa...."

Pienessä päänsäryssä mietin ensi kevättä ja olen yhteen tahoon yhteydessä, tarjoan itseäni perheliikunnan kouluttajaksi ja esitä ideani päivän sisällöstä. En ole saanut vastausta vieläkään. Mitä sanoo PMP? "Luulit sitten että noin vain pääset kouluttajaksi. Taidat nyt luulla itsestäsi liikoja...kyllä siellä on ammattitaitoiset kouluttajat jo olemassa, ei sun ideat kiinnosta ketään..."

Ilmoitin itseni Naisyrittäjien verkostoitumistapaamiseen ja olin tästä iloinen. Keskustelua voimavaroista ja vinkkejä markkinointiin. Ja sitä verkostoitumista. Kivaa! Ajankohtakin sopii loistavasti, olisin jo valmiiksi Helsingissä ratkaisukeskeinen valmentaja opintojeni - tiimoilta ja ehtisin hyvin siirtyä tapaamiseen. Paitsi, että tänään tuli tieto, että tapahtuma siirtyykin seuraavalle päivälle eikä se sitten käykään minulle. PMP tietenkin ilkkuu, "ähä, ähä...et sinä mitään verkostoja itsellesi saa".

Ajattelin, että tarjoan lokakuussa täällä meillä päin vauvahieronnan ohjauksia kotikäynteinä edullisesti (tutustumistarjouksena). PMP jo valmiiksi sanoo, "että ei kukaan ole kiinnostunut ja vaikka olisikin kiinnostunut, niin eihän sulla ole olemassa mitään, millä sinä markkinoit noita kotikäyntejä. Tuhoon tuomittu idea".

PieleenMeneePessi on nyt kovassa vauhdissa päässäni, vaikka minulla on tiedossa kaiken maailman konstit. Tiedän aarrekarttatekniikat, manifestoinnin, oman ajatuksen voiman. Kun uskot unelmiisi, alat elää niitä kohti. Se mitä ajattelet, se lisääntyy elämässäsi. Ja vaikka tiedän, että tällä hetkellä suurin syy PieleenMeneePessin vierailuun on PMS, niin välillä käy kyllä mielessä, että entä jos PMP on oikeassa?

Mutta kertaakaan PMP ei ole ilkkunut siitä, että miksi lähdit vakityöstä. Sitä PMP ei tee, koska tiedän koko sydämelläni ja kehollani, että se oli ainut oikea ratkaisu. Sitä en ole katunut enkä tule katumaan.

Ensimmäinen oma kurssini, Aarrekarttakurssi, olisi myös tarkoitus laittaa myyntiin, mutta kun tuo PMP nyt tyrmää senkin...odotan pari päivää, että se PMS ja PMP on ohi ja elämä taas loistaa. Auringonkin on luvattu paistavan viikonloppuna! Ja huomenna on koululla Kodin ja koulun yhteistyöpäivä ja kivaa talkoopöhinää vanhempainyhdistyksen kanssa. Minä laitan kuntoon koulun pihaa muutaman muun talkoolaisen kanssa. Ja koko muu perhe myös paikalla kiertelemässä toimintapisteitä.

JA PMP, sulle voisin jo heittää hyvästit! Onko muita, joilla käy kylässä PieleenMeneePessi?

Blogiini on eilen tultu hakusanalla "ohje positiivinen". Jos jollain on antaa minulle ohje positiivinen, niin mielelläni otan vastaan!

Idean termiin Pessi sain Merin blogista, jossa on myös Pessi kylässä.

Kuukausi lomaa takana

Olen ollut nyt kuukauden kesälomalla. Mietin, miten kuvaisin mennyttä kuukautta.  Alussa olin aika väsynyt. Itse asiassa aika pitkäänkin. Tuntui helpottavalta lopettaa työt, mutta omat yöuneni eivät heti palautuneet hyviksi. Varhain herääminen jäi päälle. Se oli kamalaa. Olin aika pettynytkin. Oletin, että kun lopetan työt, alan saman tien nukkua paremmin. Näin ei heti käynytkään. Nyt olen nukkunut hyvin ja se on ihanaa. Tällä hetkellä tunnen itseni voimaantuneeksi ja energiseksi.

On olo etten ole tehnyt oikein mitään kuukauden aikana, mutta kun katson kalenteria näen että olen tehnyt paljonkin. Valokuvat ja akkarit eivät ole edelleenkään kansioissaan enkä ole siivonnut vaatehuonetta enkä keittiön astiakaappeja. Suorittaja minussa sanoo, että niiden kyllä pitäisi olla jo tehtynä. On ollut monta sadepäivää aikaa.

Sen sijaan olemme nähneet paljon ystäviä. Olen käynyt poikien kanssa kummityttöni ja kummipoikani perheiden luona. Olemme viettäneet hellepäiviä puistossa, uimarannalla ja pyöräretkellä. Olen käynyt voimauttavan valokuvan seminaarissa ja tavannut ratkaisukeskeinen valmentaja opintoihini liittyvää pienryhmää. Olen aloittanut ko. opintoihin kuuluvat harjoitusvalmennukset. Olen ollut kaksi jatkopäivää aarrekarttaohjaajakoulutuksessa ja valmistunut aarrekarttaohjaajaksi. Ja olen pitänyt kotona minikurssin aarrekarttaan liittyen. Olen käynyt työhaastattelussa, saanut tuntitöitä, käynyt allekirjoittamassa työsopimuksen ja olen käynyt katsomassa salit, joissa ohjaan ensi syksynä vauva- ja taaperojumppatunteja. Olen tehnyt ko. yritykseen ehdotuksia hankittaviksi jumppamusiikeiksi ja välineiksi. Olen aloittanut liiketoimintasuunnitelman tekemistä omaa yritystäni varten.

Olen käynyt poikien kanssa Kotkassa entisten naapureidemme luona. Perheenä olemme käyneet Linnanmäellä ja Heurekassa. Poikien pikkuserkut ovat käyneet meillä kylässä äitinsä kanssa. Olemme koko perheen voimin käyneet Amerikka-juhlissa.

Olen myös ottanut aikaa itselleni. Käynyt sauvakävelylenkeillä. Olen käynyt Rosen-terapiassa ja tehnyt siellä ison oivalluksen itseeni liittyen. Rosen-terapian jälkeen alkoi minun voimaantuminen, paremmat yöunet, tyhjyyden tunne poistui. Tunteet palasivat elämään.

Kesäkuussa harmittelin koleaa sateista säätä, nyt nautin lämmöstä ja auringosta. Olen polttanut yläselkäni. Olen tehnyt pihahommia ja ihastellut pihakukkiamme. Olen napsinut mansikoita.

Tästä päivästä alkaa koko perheemme yhteinen loma. Mies on lomalla neljä viikkoa. Suunnitelmissa on pari reissua kotimaassa ja Viron matka myös. Blogissa en kerro, milloin matkustamme missäkin. Matkojen jälkeen toki tulee matkaraportteja ja fiilistelyä.

Mukavan helteisiä kesäpäiviä kaikille blogini lukijoille!

Jotain vielä parempaa!

Tammikuun alussa tein päätöksen, että irtisanoudun työstäni, heittäydyn freelanceriksi. Alkuperäinen ajatukseni oli, että haluan kolmelle aamupäivälle jumpparyhmiä ja sitten yhdelle päivälle / illalle viikossa vauvahieronta- ja vanhemmuuskursseja ja satunnaisesti lauantaityöpäiviä. Lisäksi päätin jättää kalenteriin tilaa opinnoilleni ja yrityksen toiminnan käynnistämiselle.

Olen ohjannut lasten jumppia vuodesta 1993 eli kokemusta ja taitoa löytyy. Olen aina saanut jumpparyhmiä ohjattavakseni vain kysymällä paikallisesta urheiluseurasta tai MLL:sta, että olisiko minulle töitä. Olen muuttojen myötä aina löytänyt näin töitä uuden asuinpaikkani läheltä. Luulin, että nyt olisi yhtä helppoa. Listasin kolme tahoa, joihin olin yhteydessä. Kahden kohdalla haastattelussa tökkäsi jokin. Minun puoleltani. Itselleni tuli vahva olo, että homma ei vaan toimi. Intuitio sanoi että joku juttu mättää. Yksi taho ilmoitti, etteivät he haluakaan ottaa jumppia ohjelmaansa. Päässä jyskytti "pakko". Mun on pakko saada näitä jumppahommia, töitä on löydyttävä. Olin yhä useampaan tahoon yhteydessä. Osa ei ole vastannut vieläkään mitään. Täytyy sanoa, että huonoa asiakaspalvelua. Joidenkin kohdalla ongelmaksi tuli ajankohta. Haluan ohjata tunteja aamupäivisin ja esim. urheiluseurojen on vaikea löytää mistään päiväajaksi salivuoroja. Ehdin jo lähes vaipua epätoivoon.

Sitten bing! Yllättäen sain yhteyden vanhaan urheiluseuraani, siihen joka koulutti minut ohjaajaksi. Minut otettiin sinne avosylin vastaan. Sinne olen valmis tekemään iltatöitäkin. Hetkeä myöhemmin näin todella houkuttelevan työpaikkailmoituksen ja sen kautta sain töitä tiistai- ja keskiviikkoaamupäiville. Tuo työpaikka tarjoaa minulle muitakin ihania mahdollisuuksia. Jo haastattelussa tiesin, että tämä on minun paikkani, minulla on annettavaa sille taholle ja esimies arvostaa osaamistani.

Vielä minulle jäi vapaaksi maanantaiaamupäivä. Olin yhteydessä toiseen tahoon, josta jäi haastattelussa outo olo. Vastauksesta minulle tuli vielä oudompi olo. Haloo, olen ohjannut jumppia yli 20 vuotta, osaan tämän homman todella hyvin. Päätin, että antaa olla. En väkisin yritä mitään.

Nyt uskon, että saan maanantaipäiville vielä jotain parempaa. Sellaista työtä / kursseja, joista en vielä nyt tiedä mitään. Tai jos heti syyskuusta alkaen minulla ei ole mitään maanantaisin, niin minulla on hyvä mahdollisuus valmistella tulevia kursseja ja alkaa suunnitella nettipohjaisia kurssejani.

Nyt jälkikäteen ajatellen yritin keväällä liikaa. Pakkopakkopakkopakko pyöri päässäni. En luottanut siihen, että elämä kantaa ja tarjoaa minulle sitä, mitä kuuluukin. Nyt luotan siihen, että syksyllä minulla on juuri oikea määrä töitä. Luotan, että elämä kantaa ja tuo eteeni ne asiat ja ihmiset, joita kulloisellakin hetkellä tarvitsen.  Ja tämä on mahtava tunne!

Haikeutta

Olen viime päivinä käynyt läpi paljon haikeita tunnelmia. Vaikka tiedän, että lähteminen kohti uutta työtä on oikea ratkaisu, on tuntunut haikealta jättää vanha työ ja työkaverit. Kun menin vähän yli kuusi vuotta sitten töihin Keravalle, menin uuteen toimeen. Minulla oli upea mahdollisuus luoda ihan uusi toimenkuva. Olin aivan innoissani. Minulle annettiin lähes vapaat kädet ja suurella innolla olin rakentamassa ihan uutta. Neljä vuotta tein töitä yksin, sitten sain työparin, joka helpotti kovasti omaa työtaakkaani. Koska loin toimenkuvan, se on kuin minun lempilapseni. Ja nyt tämä lempilapseni on jätetty uusiin (mutta osaaviin) käsiin.

Viimeinen työpäivä sujui haikeissa merkeissä. Vähän väliä purskahdin itkuun. Ja samalla tunsin myös iloa ja onnellisuutta. Ja helpotusta. On ihmisiä, jotka itkevät sivistyneesti. Tiedättekö, heiltä tulee muutama kyynel ja sitten he tupsauttavat kyyneleen pois nenäliinalla. Minä kuulun siihen joukkoon, jolla valuu vuolaat kyyneleet, naama muuttuu ihan punaiseksi ja lopuksi niistän nenääni ja siitä kuuluu kuin joku norsuntöräytys konsanaan.

Vielä en ole sisäistänyt sitä, etten palaa enää siihen työhön. Minulla ei ole vain pitkä kesäloma vaan elokuussa elämässäni alkaa uudet kuviot. Uudet kuviot ovat vieläkin vähän auki. Mutta luotan että elämä menee juuri kuten sen pitääkin. Tiedän että "vanha Heli" olisi ollut tosi huolestunut, kun kaikki ei ole omassa kontrollissa eikä kaikki asiat ole toteutuneet kuten etukäteen ajattelin. Kevään aikana olen saavuttanut aika lailla rennomman ja luottavaisemman otteen elämään. Ja elämä on avannut myös paljon sellaisia ovia, joista en tammikuussa tiennyt mitään. Minulla on iso luotto siihen, että asiat menevät juuri kuten niiden kuuluukin mennä. Ensi syksynä minulla on töitä minulle sopiva määrä. Mutta sitä ennen on aivan ihanan pitkä kesäloma!

Elämän uusia tuulia

Olen jo useaan kertaan maininnut tässä blogissa, että elämässäni on menossa muutosvaihe. Myös blogin nimi Taikasaappaat - viittaa siihen. Tänä keväänä olen tarvinnut jalkaani Taikasaappaat. Paljon uskoa itseeni ja unelmiini.

Olen irtisanonut itseni. Näinä aikoina kun yksi jos toinenkin firma joutuu käymään läpi yt- neuvottelut ja ihmisiä joutuu irtisanotuksi,  minä menen ja irtisanon itseni vakituisesta työsuhteesta.

Tervetuloa elämän uudet tuulet. Ne, joista jotain suuntaviivaa jo tiedän. Ne, joista en mitään vielä tiedä.  Nekin, jotka jännittää ja pelottaa. Olen valmis saamaan elämääni jotain uutta.

Hei hei vakityö, säännöllinen kuukausipalkka, palkalliset kesälomat ja kivat työkaverit. Hei hei aikaiset aamuherätykset, stressaava tilastointi, kellokortti ja tehokkuuspakko. Tervetuloa lyhyemmät työpäivät ja monipuoliset työkuviot. Tervetuloa yrittäjyys.

Virallinen viimeinen työpäiväni on 31.7. Käytännössä viimeinen työpäiväni nykyisessä työssäni on 10.6. eli pidän kaikki lomat pois. Minulla on edessä piiitkä kesäloma. 

Mitä minä teen jatkossa? Palaan entisen "intohimoni" pariin eli ohjaamaan perheliikuntatunteja (vauvajumppaa, taaperotunteja, sisarusryhmiä). Olen kehittänyt perhe-elämään liittyviä ratkaisukeskeisiä ja voimaannuttavia kursseja kuten "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" ja "Voimavaroja vanhemmuuteen".  Näitä tulen ohjaamaan eri puolilla pääkaupunkiseutua esim. aikuisopistoissa. Lisäksi tulen ohjaamaan vauvahierontakursseja. (aikaisemmin keväällä valmistuin vauvahieronnan ohjaajaksi)
Kunhan kesällä valmistun aarrekarttaohjaajaksi, voin vetää myös erilaisia aarrekarttakursseja. Tulen tekemään myös nykyisen työni kaltaista työtä, mutta yksityisesti. Autan perheitä voimaantumaan vanhemmuudessa ja löytämään ratkaisuja erilaisiin elämäntilanteisiin ja pääsemään eteenpäin. Yksi erikoisosaamiseni liittyy lasten uniasioihin. Nykyiseen työhöni on liittynyt unikouluohjaukset ja uniluennot ja näitä teen myös jatkossa, tosin yksityisesti ensi syksystä alkaen. Ja kunhan pääsen vauhtiin, tarkoituksenani on myös tehdä nettipohjaisia "vanhemmuusvalmennuksia". Kaikki kun eivät pääse livekursseille joko omien aikataulujen tai välimatkan takia, niin haluan tarjota heillekin jotain.

Minulla on kesken koulutus Ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Kunhan valmistun sieltä, minua kiinnostaa erityisesti vanhemmuuscoaching.  Käyn myös mindfulness kurssia ja tavoitteena on hakea myöhemmin ohjaajakoulutukseen. Uskon, että näistä kaikesta saan muodostettua sellaisen paketin, että voin sanoa tekeväni unelmaduuniani. Pääsen yhdistämään erilaisia osaamisalueitani luovasti enkä ole sidottu virkatyöaikaan. Rahaa tulen saamaan syksyllä luultavasti vähemmän kuin nyt, mutta se on sivuseikka. Pärjäämme kyllä.

Minun kohdallani nämä valinnat liittyvät arvoihini. Haluan, että minulla on aikaa ja jaksamista perheelle. En halua käyttää koko parasta hereillä olo aikaani työntekoon. Haluan, että minulla riittää voimavaroja myös muuhunkin kuin työntekoon. Olen jo vuosia tehnyt lyhennettyä työaikaa, 30 viikkotuntia töitä. Olen downshiftannut. Heinäkuun lopussa loppuu minun lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen eikä esimieheni ollut valmis jatkamaan lyhennettyä työaikaa. En miettinyt kertaakaan sitä, että palaisin täyteen työaikaan. Aloin saman tien visioida uutta, miettiä, pohtia, "tuotteistaa" osaamistani. Olen pitkin kevättä tarjonnut ammattitaitoani monille eri työnantajille. Se on vaatinut paljon aikaa, paljon rohkeutta. Paljon uskoa itseeni ja osaamiseeni. Välillä pelottaa vieläkin mihin olen hyppäämässä. Mutta uskon, että Taikasaappaat kuljettavat minua tielläni kohti uutta.

Haluan ensi syksynä sanoa, että tykkään työstäni tosi paljon. Että teen unelmieni duunia. Jotta aamulla olisi kiva herätä tulevaan työpäivään eikä ajatukset suuntaisi koko ajan vapaapäivään, viikonloppuun tai loman odottamiseen. Haluaisin voida sanoa, että teen työtä, josta nautin ja joka ei edes tunnu työltä.

Aion ensi syksynä myös sauvakävellä, blogata, lukea paljon hyviä kirjoja, leipoa sämpylöitä, tehdä käsitöitä ja nauttia myös siitä ettei joka aamu tarvitse lähteä klo 7.00 kohti työpaikkaa, satoi tai paistoi. Meillä on mies hoitanut lasten aamutoimet kaikki ne vuodet, jotka olen ollut töissä kotiäitiyteni jälkeen. Nyt tuntuu ihanalta ajatukselta, että voin laittaa pojille aamupalan ja laittaa heidät matkaan koulutielle. Ja olla monina iltapäivinä myös kotona vastassa kun he saapuvat kotiin.

Mitä ajattelet? Rohkeaa vai täysin hullua? Päätöntä touhua ilman järjen häivääkään? Suurin osa tutuistani on sanonut, että "wau, hienoa ja rohkeaa". Toki on sitten niitäkin, jotka miettivät, mistä saan tuloni ja miten uskallan lähteä vakituisesta työsuhteesta. Itse tiedän, että tämä ratkaisu on oikein. Tunnen suurta helpotusta siitä että kesäkuun 10. päivä voin sulkea työpaikkani oven. Sinne jää joukko ihania työkavereita, mutta oman ammatillisen kehittymisen suhteen on aika suunnata kohti uutta. Mikään ei estä minua palaamasta parin vuoden päästä takaisin kuntatyönantajalle, mutta nyt halua kokeilla siipiäni ja taikasaappaita!