tiistai 14. huhtikuuta 2015

Yrittäjyyden haasteista


Olen kirjoittanut tasaisin väliajoin postaussarjaa "viikko yrittäjän elämästä". Mietin että ne ovat olleet aika positiivisia postauksia. Niistä ei välttämättä käy ilmi millaisia haasteita yrittäjyyden alkuaikoina voi olla. Tämä postaus sisältää niitä yrittäjyyden haasteita, joita olen itse kohdannut näiden ensimmäisten kuukausien aikana. Yrittäjyys on pitkä tie. Se on maraton. Se on kestävyyslaji.Se vaatii aikaa, sisua ja hermoja. Enkä ihmettele yhtään, jos / kun niin moni lopettaa parin ekan vuoden jälkeen.

Ensimmäinen mieleeni tuleva asia on: Mistä asiakkaat? Kun perustaa yrityksen ja jos ei ole jo valmiina valtavan laajaa tuttavapiiriä tai verkostoa, niin ensimmäinen tehtävä on alkaa tehdä yritystä tunnetuksi. Mistä saada ensimmäiset asiakkaat, jotta toiminta lähtisi pyörimään ja pikku hiljaa tunnettuus lisääntyisi? Se, että on nettisivut ja fb-sivulla satoja tykkääjiä, ei vielä kerro, että sinulla on kymmeniä asiakkaita. Ei todellakaan. Haaste on kääntää kiinnostus maksaviksi asiakkaiksi.

Kyllä se kieltämättä hiljaiseksi vetää, kun päättää järjestää jonkun kurssin tai luennon. Tekee siitä mainoksen ja kiikuttaa sitä neuvolaan, terveyskeskukseen, kauppoihin ja kirppareille. Laittaa fb-mainoksen paikalliselle lapsiperhepalstalle. Jää odottelemaan ilmoittautumisia. Joita ei tule. Laittaa vielä maksullisen mainoksen facebookiin. Ilmoittautumisia ei vaan tule. Paitsi pari päivää ennen kurssia tulee viesti: Vieläkö tällä kurssilla on tilaa?" Jep, on, liikaakin.....Luulin että fb-markkinointi on tehokkaampaa kuin mitä se tällä hetkellä minun kohdallani on ollut. Minulla oli myös oletus, että joku muukin lukee ilmoitustauluja kuin vain yksi. Kaikki sanovat, että toiminnan vakiinnuttaminen vie aikaa kaksi vuotta. Niin se taitaa olla. Minun kohdallani iso apu ovat olleet hyvät yhteistyökumppanit ja heidän asiakaskunnan kautta monet luennot ja kurssit ovat toteutuneet. Lisäksi minulla on useampi koko kauden kestävä liikuntaryhmä, jotka tuovat varmaa tuloa kuusta toiseen. Ja näiden ryhmien ja luentojen kautta minulle on tullut myös yksityisiä asiakkaita. Huomaan, että asiakkaat ovat siirtyneet perässäni asiakkuudesta toiseen. Olen pitänyt uniluennon ja hetken päästä sama äiti on vauvansa kanssa vauvahierontakurssillani tai liikuntaleikkitunnillani. Tai vauvahierontakurssiltani tullaan uniluennolle. Ja vauvahierontakurssillani olleet tulevat isomman lapsensa kanssa satuhierontatunnille. Toki minulla on ollut myös sellaisia unikouluohjauksia, jotka ovat tullee täysin "puskista" eli minulla ei ole ollut mitään kontaktia perheeseen ennen kuin menen heille kotikäynnille. Mutta kaikkiaan palveluni näyttävät tukevan toisiaan hyvin.


Yrittäjyys on tunteiden vuoristorataa. Siinä missä olet välillä aallonharjalla ja todella hyvissä fiiliksissä, niin parin päivän päästä saatat olla tosi syvällä pohjalla ja tuijotat tietokonetta ja sähköpostia, johon ei tule yhtään ilmoittautumista tai kyselyä palveluistasi. Ja sitten bing! sähköpostiin tulee viesti  ja pettyneenä huomaat, että se on spämmiposti, jossa hoonolla suomella sinut yritetään saada klikkaamaan jotain nordeantiliä. Ja taas kasaat itsesi ja mietit, miten markkinoida, miten tehdä palvelut tunnetuksi. Ja kun on kerran joutunut perumaan kurssin tai luennon, niin aina seuraavan kurssin tai luennon kohdalla mieleen tulee ensimmäisenä se, mitenhän tällä kertaa käy. Tuleeko ilmoittautujia.

Työajat. Ja kotitoimisto. Työ on tavallaan mukanasi aina, kun teet sitä kotitoimistosta käsin. Eikä yrittäjällä ole työaikoja, paitsi jos on äärimmäisen taitava rajaamaan omaa työtään. Minä en sitä vielä toistaiseksi ole vaan luen yrityksen sähköposteja (ööh, niitä spämmiviestejä...paitsi onhan siellä joskus ihan asiakasviestejäkin) myös viikonloppuisin ja iltamyöhään. Mutta toisaalta pystyn pitämään myös arkivapaita, käymään vyöhyketerapiassa keskellä kirkasta päivää tai tapaamaan ystäviä lounastreffeillä. Ja näitä en pystyisi tekemään 8-16 työssä. Minulla on ollut myös mahdollisuus osallistua moniin sellaisiin työpajoihin tai luentoihin, joihin en olisi päässyt entisestä työstäni.

Pahimmillaan yrittäjyys on sitä, että tekee koko ajan töitä laihalla rahapussilla. Minulla keho ilmoittaa heti, jos olen menossa omalle äärirajalle. Tiedän, että minulle on tärkeää sosiaaliset kontaktit, mindfulness, ulkoilu, oma hyvinvointi. Ja näistä pidän kiinni. En perustanut yritystä siksi, että teen töitä koko ajan vaan siksi, että minulla on vapautta ja väljyyttä.


Raha. Tiedän, että moni yrittäjä elää köyhyysrajan alapuolella. Ei pysty nostamaan palkkaa ollenkaan. Elää pienemmillä tuloilla kuin toimeentulotuella eläisi. Kuinka pitkään jaksaa uskoa siihen, että tästä jossain vaiheessa vielä tulee kannattavaa? Missä vaiheessa pitää luovuttaa tai tarkistaa suuntaa ja toimintaa ja miettiä kenties jotain uutta, joka saisi yrityksen nousuun? Monet kivijalkayrittäjät ovat tällä hetkellä todella ahtaalla. Sen sijaan, että kuluttajat ostaisivat paikallisilta yrittäjiltä, tilataan isoista ulkomaisista nettikaupoista. Koska se tulee halvemmaksi.Ja kivijalkayrittäjät joutuvat miettimään, kuinka pitkään on kannattavaa pitää liikettä tässä liikepaikalla. Itse en osta enää mitään isoista nettiputiikeista vaan suosin täysin pienyrittäjiä. Tuen muutenkin kaikin mahdollisin tavoin pienyrittäjyyttä. Jaan linkkejä yrityksistä ja tapahtumista omilla fb-sivuillani ja suosittelen tapaamiani yrittäjiä muillekin. Minulla ei ole ollut kursseillani suosittuja bloggaajia, jotka olisivat hehkuttaneet kurssiani tai luentoani laajalle yleisölle. (tai olihan mun marraskuun voimavarapäivässä yksi bloggaaja, jonka kirjoittaman tekstin löysin ihan sattumalta). Minä en myöskään tunne yhtään toimittajaa, en ole saanut toimintaani esille lehtiin. Satuhierontatuntien tiimoilta laitoin lehdistötiedotteen pariin pääkaupunkiseudulle ilmestyvään lehteen, mutta minkäänlaista yhteydenottoa ei minuun päin ole tullut. Monilla pienillä paikkakunnilla satuhieronta on saanut paljonkin lehtinäkyvyyttä sen uutuusarvon vuoksi.

Moni on myös sen asian edessä, että pystyykö nostamaan itselleen palkkaa vai meneekö eka vuosi tai vielä toinenkin säästöillä tai lainarahalla. Minä olen pystynyt nostamaan palkkaa ja olen maksanut myös koulutuksiani yrityksen tililtä. Mutta en voi sanoa juhlivani tuloilla. Käytännössä en ole ostanut itselleni esim. uusia vaatteita lähes vuoteen. Toisaalta, eipä ole ollut tarvettakaan. On ollut jokseenkin huvittavaa seurata näitä vaatehaasteita, joissa karsitaan vaatekaapin sisältöä tai mietitään, miten saisi vaatekulut alle 1800 euroon vuodessa. Vinkki:  Perusta yritys ja turha kuluttaminen häviää elämästäsi. Ainakin yrityksen alkuaikoina.

Yrittäjyydessä joutuu olemaan myös omilla epämukavuusalueilla. Siinä missä teen työtä vahvuusalueillani (rakastan ohjata jumppia, vauvahierontaa, satuhierontaa, luennoida), niin moni yrittäjyyteen liittyvä asia ei ole vahvuusaluettani. Tosin huomaan, ettei sanat arvonlisävero, verotili, katso-tunniste ja yel:n tason määrittely enää aiheuta minussa verenpaineen nousua ja hyperventilaatiota, mitä ne vielä syyskuussa aiheuttivat.


Mutta miksi sitten perustaa yritys ja tehdä yrittäjänä töitä? Jos siitä ei saa alussa rahaa, se aiheuttaa tunteiden heilahtelua laidasta laitaan ja huomaat tekeväsi töitä myös viikonloppuisin tietokoneen ääressä? Minulle yrittäjyys on tuonut vapauden. Minusta ei vaan ole 8-16 kellokorttityöhön. En halua viettää niin isoa osaa päivästäni töissä. Haluan olla kotona välillä kokonaisia arkipäiviä tai aikaisin iltapäivällä. Lisäksi mun unentarve on valtava. Haluan välillä nukkua aamuisin pitkään. En jaksa sitä, että pitäisi viitenä päivänä viikossa herätä kuuden maissa, jotta lähden töihin. Tänäänkin heräsin kahdeksalta. Kuten myös eilen. Lisäksi haluan olla lasteni kanssa. Ja haluan myös aikaa itselleni ja omalle kouluttautumiselle. Omalle elämälle. Yrittäjyys tuo minulle mahdollisuuden tehdä niitä asioita, joissa olen hyvä ja joista nautin. Ja minulla on vahva usko siihen, että tästä tulee kannattavaa. Vuoden-parin päästä en enää tuskaile sen kanssa, ettei sähköpostiin kilahda moneen päivään muuta kuin spämmiviestejä tai tilitoimistosta viesti, että "olemme huomenna suljettu koulutuspäivän vuoksi". Minulla on unelma ja suunta on sitä kohti.

Kommentoikaa! Varsinkin te joilla on yritys. Millaisia alkuajan haasteita te olette kokeneet? Kuulostaako tutulta vai täysin erilaiselta omaan tilanteeseenne verrattuna? Kommentoikaa tekin, joilla ei ole yritystä. Millaisia tunteita tekstini herätti?

7 kommenttia:

  1. Mulla on haaveena perustaa myöskin yritys tulevaisuudessa. Toiselle töihin meneminen ei kuulostaa enää yhtään houkuttelevalta, vaan olisi vapauttavaa tehdä töitä vain itselle ja omaan pussiin. Se motivoiskin varmasti enemmän. Olen menossa huomenna yritysvalmennuskursille..saa nähdä millä mielin sieltä lähden :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaus on varmaan monella se syy, miksi perustaa yrityksen. Ja se kannattaa pitää myös mielessä yrittäjänä ettei käy niin että yrittäjyydestä tuleekin vankila.

      Minä kävin viime syksynä yrittäjyyskurssin, se ei kyllä ollut kovin hyvä kurssi. Toivottavasti sun kurssi on inspiroiva ja innostaa sinut lähtemään yrittäjäksi!

      Poista
  2. Kiitos hyvästä, avoimesta ja rehellisestä kirjoituksestasi. Yrittäminen vaatii sinnikkyyttä ja yritys oman aikansa kehittyäkseen ja kasvaakseen. On oltava intohimo ja sydämen palo niin suuri, ettei ole muita vaihtoehtoja, jolloin ei voi luovuttaa. Minusta vuosia on oltava useampia. Asiakkaista 20% tuo 80% tuloksesta pitää paikkansa. Aina kun saat uuden asiakkaan voit onnitella itseäsi. On parempi laskea asiakassuhteita kuin tilille tupsahtavia rahoja. Jokainen asiakas voi olla ikuinen kun palvellaan hyvin, sydämellä ja yksilöllisesti juuri hänen tarpeitaan kuunnellen. Ajan myötä vakioasiakkaita kertyy niin paljon, että työ alkaa vihdoin kantaa hedelmää.

    Markkinoinnista oma kokemukseni on, että paras tulos syntyy uutiskirjeellä, jonka asiakkaasi ovat itse halunneet tilata sähköpostiinsa. He ovat niitä, jotka haluavat kuulla sinusta ja palveluistasi oikeasti.

    Huomasin, että jäädessäni pois tavaratalotyöstä kokonaan omaan yritykseeni aloin hiljalleen saada enemmän näkyvää aikaan. Hetkeäkään en ole katunut, sillä nautin kaikesta mitä teen. Palkitsevinta on oma vapaus ja päätäntävalta asioista, saan tehdä työni omalla tavallani.

    Nämä minulle tuli ensimmäisenä tässä mieleeni. Tästä aiheesta voisi keskustella loputtomiin. Luottamusta ja sitkeyttä sinulle <3 ja muista nähdä kaikki se kulkemasi matka minkä olet jo edennyt lähtöpisteestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Minullakin on uutiskirje tekeillä. On vaan koko ajan niin paljon tehtävää ja aina pitää priorisoida, mikä on nyt tässä tilanteessa tärkeää.

      Minäkin nautin kaikesta mitä teen. Edellisessä työssäni mietin jatkuvasti, "miksi mun pitää taas herätä kuudelta ja lähteä aamutuimaan töihin" ja "voi ei, on vasta tiistai ja pitäisi vielä jaksaa töissä loppuviikko". Nyt ei tuollaisia fiiliksiä ole ollenkaan.

      Poista
  3. Arvaa... Hetken mietin uskallanko lukea postaustasi loppuun. Itse näillä hyvin haparoivilla yrittäjyyden ensiaskeleilla koetan pohtia noita verotus ym.ym. kiemuroita, jotka ovat kaukana minun mukavuus ja osaamisalueeltani ja ajattelin, että ei en halua lukea lisää haasteista, mutta ihanaa! Nämä kyseiset asiat eivät enää aiheuta hyperventilaatiota sinullekaan, eli selviä minäkin!

    Kiitos. Hieno postaus tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että oliko tämä liian karu postaus. Mutta en vaihtaisi tätä palkkatyöhön. En. Ja tosiaan, vielä viime syksynä olin aivan pihalla kaiken maailman arvonlisäverojen ja muiden kanssa. Nyt jo ihan tottuneesti teen laskut ja kasaan kirjanpitoaineiston ihan hetkessä tilitoimistoa varten. Kaikkeen sitä näköjään tottuu. Tsemppiä sinulle! Suosittelen verkostoitumista ja tutustumista toisiin naisyrittäjiin. Itse olen saanut valtavasti energiaa ja myös vinkkejä toisten yrittäjien tapaamisista.

      Poista
    2. Kiitti! Täytyy siis verkostoituakin. Ajattelin aloitella hiljalleen, ettei tule paineita, ja silti koko ajan tulee jotain uutta ja "ihmeellistä", mihin täytyy perehtyä ja paneuta ja opetella. Mutta muiden ihmisten tuki varmasti auttaa, panostapa nyt piakkoin siihen :).

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!