sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lomalle lomps!



Olen aloittelemassa hiihtolomaa. Viikko vapaata ohjaustöistä, ryhmistäni ja luennoista. Osittain viikko tulee olemaan myös vapaata kotitöistä, ruuanlaitosta ja pyykkäämisestä. Olen lähdössä huomenna poikien kanssa Mikkeliin muutamaksi päiväksi.

Mies jää kotiin ja kotimme jää kaaoksen valtaan. Meillä on alkamassa putkiremontti. Sitä varten olemme tyhjentäneet kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja takkahuoneen ja nyt on tavaraa sitten muut huoneet täynnä. Mies on purkanut kattoja ja seiniä pois. Kodinhoitohuone tulee saamaan samalla täysin uuden ilmeen ja ilmeisesti myös takkahuoneen ja eteiskäytävän katot uusitaan samalla.

Takana on koulutusviikonloppu, Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutusta. Nyt on taas paljon uusia ideoita ja myös ajateltavaa. Tuo koulutus on antanut minulle ihan valtavasti, sekä ihmisenä että ammattilaisena.

Taas kuvittelen, kuten joka loman alla, että ehdin tehdä vaikka mitä. Ehdin lukea ainakin viisi kirjaa, käydä useassa leffassa, kierrellä kaupoilla ja kirppareilla, lasten kanssa ehdimme viettää sekä joutilasta aikaa että tehdä yhteisiä juttuja. Ehdin päivittää blogia ja lukea toisten blogeja. Ehdin levätä ja vain olla. Toiveena nuo kaikki, mutta voi olla että todellisuus on taas jotain muuta.

Mukavaa viikkoa kaikille! Sekä lomalaisille että niille, jotka eivät lomaile.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinulle! Niinhän se aina taitaa olla, että lomalla olisi kiva ehtiä sitä ja tätä ja kuitenkaan tunteja vuorokauteen lomallakaan ei mahdu enempää kuin arkena. Ihanaa olemista sen parissa mitä sitten milloinkin teet!

    Niin ja oletko muuten postaillut tuosta lasten tunnetaito- ohjaaja koulutuksesta jo? Minulla kun jäi välillä vähemmälle tämä blogien seurailu, on voinut mennä ohi... mielenkiinnolla nimittäin kuulisin siitä vieläkin enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuota rentoutumista odotan paljon.

      En ole vielä kirjoitellut Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta, postaus on valmisteilla. Koulutus on ollut huikea tunnematka omaan itseen ja tietenkin antanut myös työkaluja lasten kanssa toimimiseen. Postaus tulossa lähiaikoina.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!