sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Haaveet ja todellisuus (hiihtolomasta)



Olen taas saanut huomata, että aina eivät haaveet ja todellisuus kohtaa. Joululoman aikaan muistan haaveilleeni, että hiihtolomalla käymme Mikkelissä ja sitten teemme yön yli reissun Tallinnaan. Tämä haave muuttui pian toisenlaiseksi, kun tiedossa ollut putkiremontti aikaistui. Putkirempan piti alun perin olla maalis-huhtikuussa, mutta remppamiehistä johtuen se siirtyikin jo helmikuulle. Sinänsä oli hyvä, että rempan aloitus osui hiihtolomaan, niin minä ja pojat pääsimme muutamaksi päiväksi Mikkeliin pakoon pahinta pöly- ja porausvaihetta. Tulimme kotiin torstai-iltana ja todellisuus on se, että kotimme on kaaoksessa ja elämme ilman juoksevaa vettä vielä monta päivää.

Kun tieto remontista tuli, meillä oli käsitys, että se kestää muutaman päivän ja meillä on vesi pois käytöstä maksimissaan viikon. Tämän hetkisen tiedon mukaan meillä jatkuu tämä vedeton elämä vielä ehkä viikon. Siinä vaiheessa kun hiihtolomaa aloittelimme, ajattelin, että käyn poikien kanssa Mikkelissä ja siellä käymme leffassa katsomassa uusimman Risto Räppääjän (kuten kävimmekin) ja itse käyn katsomassa ainakin yhden leffan. Niin teinkin, kävin katsomassa Tanskalaisen tytön ja se oli hieno leffa. Näin mielessäni, miten teen kivoja juttuja lasten kanssa ja sitten loppuloman voimme viettää koko perheenä ja tehdä vielä jotain yhdessä pääkaupunkiseudulla. Näin itseni täysin virkistyneenä ja kotimme uudistuneena.


Alkulomasta vielä kuvittelin, että kun tulemme kotiin Mikkelistä, meillä on uusi hieno kylpyhuone, kodinhoitohuone ja sauna ja pääsen laittamaan paikoilleen kaikki tavarat. Todellisuus on nyt se, että meillä on täysi kaaos, kaikki tavarat ovat levällään, joka paikka täynnä pölyä eikä vettä tule. Tästä saisi helposti vedettyä itselleen täysin kaaosmielialan, mutta pyrin ajattelemaan, että "nyt on näin". Tämäkin on vaihe, joka kestää muutaman päivän eikä tilannetta yhtään auta se, jos alan valittaa ja surkutella tilannetta vielä lisää. Mieli lähtee helposti rakentamaan surkuttelutarinoita ja se mielen rakentama ajatus, miten asioiden pitäisi olla, laskee omaa fiilistä nopeasti.

Huomaan, että tuttavaperheiden fb-päivitykset ovat saaneet itselleni olon, ettei meidän loma ollut sellainen kuin lapsiperheessä olisi pitänyt olla. Kaikki tuntuvat viettäneen hiihtolomaa koko perheen voimin ja ovat käyneet ristelyillä, laskettelemassa ja kylpylöissä. Meillä koko loman kohokohdaksi oli jäämässä visiitti Mikkelin kirjastoon. Eilen aamulla päätimme, että lähdemme Heurekaan ja ehkä tämä oli sitten lomamme kohokohta. Toisaalta milloin loman onnistuminen on mitattu sillä, että silloin on tehty mahdollisimman paljon asioita? Käyty museoissa, retkillä ja risteilyillä? Voisiko kotiloma keskellä remonttia myös olla onnistunut loma?


Eiliseen päivään sisältyi paljon hyvää. Kiva päivä Heurekassa poikien kanssa. Heurekan vessassa täytin meille kaksi pullollista vettä. Illalla pääsimme saunomaan naapuriin ja mies oli käynyt pesemässä meille päivän aikana samaisessa naapurissa koneellisen pyykkiä. Minä yritän kääntää ajatuksiani ratkaisuihin surkuttelun sijaan ja huomenna toivon löytäväni kuivashampoon, joka toimii oikeasti eikä näytä siltä, että pää on täynnä jauhoa (oisko vinkkejä?). Itsellä on fiilis, että jauhoa päähän ja kanelia kainaloon.

Tämä on todellisuus ja näillä mennään. Koti on kaaoksessa, hiihtoloma oli erilainen kuin ajattelin, mutta ehkei kaikkien muidenkaan loma ollut niin hehkeä. Fb-päivityksissä tai blogeissa ei kerrota, että lapset kinasteli, kaikilla kiristyi hermot, mies piereskeli ja joi olutta koko loman (tai sitten sitä teki ihan itse) ja itsellä oli kamala päänsärky kaiken tuon vuoksi pari päivää. Jokainen toivoi loman loppumista ja arjen alkamista.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

ps. kuten näette, kuvat eivät ole kotimme kaaoksesta vaan eilistä päivää ilahdutti meille ilmestynyt lahjakassi, jonka kummipoikani perhe oli tuonut reilu viikko sitten olleiden synttäreitteni ja nimppareitteni kunniaksi. Sieltä löytyi ihana luomusaippua. Sitä pääsee käyttämään sitten, kun meille tulee taas vettä.

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti saatte vedet suunnitellussa aikataulussa. Muutenhan sitä remonttiepämukavuutta kestää ihan hyvin, jos perusasiat kuten vesi ovat saatavilla.

    Aina lomat tai juhlapyhät eivät vastaa haaveita, sellaista se elämä vaan on. Ja mikä nyt sitten kenellekin on hyvän loman mittari. Ei minusta ole huono loma, jos on tavattu sukulaisia, tehty jotain kivaa kuten leffa ja tehty jotain sivistävää kuten Heureka. Sehän on peruskivaa lomailua. Jos joku muu on risteillyt tai ollut kylpylässä, niin so what? Ei sitä omaa lomaa kannata muihin verrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, kuinka oma mieleni lähti kovasti arvottamaan, että lomamme oli huono. Päässä ehti pyöriä, mitä lapsemme kertovat koulussa lomastaan? Kävimme Mikkelin kirjastossa kuulostaa aika erilaiselta kuin että olimme Rukalla viikon. Mutta olihan meillä monta kivaa asiaa loman aikana. Mikkelin reissu, siellä leffa ja jääliukumäessä ja kirjastossa käynti kahtena päivänä ja eilinen Heurekan reissu oli tosi kiva päivä.

      Olen tässä nyt parin vedettömän päivän aikana huomannut, että aika monessa asiassa sitä vettä tarvitsee. Monta kertaa käsi on menossa hanalle. Toivon, että viimeistään ensi viikonloppuna meillä on taas vettä. Sitä osaa taas hetken aikaa arvostaa ihan uudella tavalla.

      Poista
  2. Tsemppiä eloon remontin keskellä! Melkoista poikkeuselämää varmasti, mutta ehkä - toivottavasti - ajanjakso, jota muistelette joskus hymyillen. Tosin nyt varmasti kaipaa vain juoksevaa vettä.

    Tiedätkö, luulen että aika monella hiihtoloma on sitä tavallista eloa ja oloa, mutta Facebookiin tai blogeihin harva päivittää siitä arkisesta lomailusta: sisarusten välisistä riidoista (joita ainakin meillä riittää), juurikin kirjastoreissuista, nukkumisesta, oleilusta. Me olimme hiihtolomalla mummolassa emmekä tehneet oikein mitään. Tai kävimme uimahallissa, ja kaupoilla Kuopiossa, katselimme vanhoja valokuvia, kävimme kävelyllä "Kummitussalolla", leikimme isovanhempien koiran kanssa, mutta oikeastaan koko loma vaan solahti ilman mitään suurempaa. Ihan hyvä näin! Tosin nyt tuntuu, että kaipaisi lomaa lomasta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tätä joskus muistelee hymyillen. Nyt on lähinnä mielessä se vesi. Kun sitä ei hanasta tule.

      Minusta olisi kiva lukea myös siitä arjesta sekä fb:sta että blogeista. Helposti kun tulee harha, että toisten elämä on aina tosi hehkeää ja vain omassa elämässä on ne lasten riidat, väsymys ja pöydällä olevat lehtipinot.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Näin on! Kuinka liippasikaan läheltä oma postaukseni sinun postaukseesi. Maailma on todellisuudesta vähän eri kuin facebookissa tai blogeissa monesti annetaan ymmärtää ;) Meillä alkoi hiihtoloma nyt ja uskon, että lapset nauttivat eniten ihan siitä perus arjesta. Pelataan yhdessä, ulkoillaan ja ollaan vaan. Tehdään ihan perus simppeli asioita jotka jäävät monesti arjen kiireen jalkoihin. Ehkä me menemme uimaan ja naapurikaupunkiin hoploppiin - siinä meidän hiihtoloman haaveilut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lukea kommenttisi ja hienoa kun olet taas "blogimaailmassa". Täytyy käydä lukemassa myös sinun postauksesi.

      Mukavaa hiihtolomaa teille! Meillä alkoi taas arki tänään.

      Poista
  4. Voi, voimia sinne remontin keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiva kun jaksat kommentoida blogissani, minäkin käyn lukemassa blogiasi mutta tuntuu etten ikinä ehdi jättää sinne kommenttia. Seuraavan kerran lupaan jättää merkin käynnistäni, on niin kiva saada kommentteja.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!