maanantai 26. maaliskuuta 2018

Hetkessä: Villasukkatreenit


Tiesitkö, että tämän vuoden yksi liikuntatrendi on erilaiset liukutreenit, joissa jalkojen alla on liukuvat läpyskät tai jaloissa on villasukat? Minä en tiennyt, ennen kuin kokeilin villasukkatreeniä ja siinä videolla näin kerrottiin.

Villasukkatreenissä on nimen mukaisesti villasukat jalassa tai käsissä ja treenissä hyödynnetään niiden liukuvaa ominaisuutta. Treeniliikkeissä esimerkiksi kurkotettiin seisoen ylös ja sitten liu'utettiin jaloilla taakse etunojassa, tehtiin punnerruksia villasukat käsissä (käsiä liu'utettiin sivulle päin) ja selällään lantionnostossa vuorotellen suoristettiin jalkaa liu'uttaen. Hurjan tehokasta!


Sohvan alla pilkottaa Missen karvamatolelu
 


Kokeilin liukutreeniä Treenaakotona.com- palvelussa, jota testaan nyt muutenkin. Liukutreenissä tehdään viittä eri liikettä, ensin minuutin verran, sitten 45 sekuntia ja viimeisellä kierroksella 30 sekuntia. Kaikkiaan treeni kesti noin 20 minuuttia eli ei kovin pitkään. Mutta treeni oli ihan mielettömän tehokas. Villasukkien liukuominaisuus antoi tosi hyvän lisän treeniin. Eniten treeni tuntui minulla pakaroissa. Huomasin myös, että keskivartaloni kaipaisi vahvistusta.

Eilen kuin tein joogaa tuolla Treenaakotona.com - palvelussa, huomasin, että palveluun oli lisätty toinenkin liukutreeni. Sen teen sitten seuraavaksi.


Kerron pian lisää Treenaakotona.com- palvelusta. Halusin lähteä testaamaan liikuntapalvelua, jossa eri liikuntalajeja voi harrastaa kotona, ilman valmiita aikatauluja. Minulla on ollut uskomus, ettei minun tule kotona treenattua kuitenkaan ja en saa motivoitua itseäni kotitreeneihin. Halusin lähteä myös haastamaan tätä uskomusta ja näyttää itselleni, että kotitreeni on mahdollista.  Tavoitteeni on vahvistaa omaa lihaskuntoani ja erityisesti haluan löytää kehoani huoltavia treenejä. Tuntuu, että olen jumissa vähän joka puolelta ja tarvitsen kehoani venyttäviä ja hoivaavia liikkeitä keskivartalon lihaskunnon vahvistamisen lisäksi.

Treenaa kotona - palvelun vuosihinta on 119 euroa / vuosi. Ilokseni sain blogini lukijoille tarjottavaksi alekoodin. Alekoodilla 2727 saat treenivuoden 79 euron hintaan. Kuukausihinta on vain 6.58 euroa. Superhalpaa siis!

* Postaus on tehty yhteistyössä Treenaa kotona - palvelun kanssa.

Tämä kuuluu Hetkessä-postaussarjaan. Hetki on itselle hyvää oloa tuova juttu, joka tuo arkeen virkeyttä, iloa ja energiaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa tutustumisen arvoiselta palvelulta. Enpä ollut aiemmin kuullutkaan tästä alussa mainitsemastasi trendistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut tyytyväinen, kun olen saanut lisättyä arkeeni liikuntaa Treenaakotona.com-palvelun avulla. Tulen myöhemmin kertomaan vielä lisää tästä palvelusta. Itse olen iloinen, kun se sisältää monipuolisesti erilaisia liikuntatunteja ja myös rentoutumista, ravitsemusvinkkejä jne.

      En minäkään ollut kuullut, että liukutreenit ovat trendi ja tämä johtuu varmaan ihan siitä, etten aktiivisesti seuraa liikuntatrendejä.

      Mukavaa pääsiäisen aikaa!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!