perjantai 9. helmikuuta 2018

Tehtäväkirja tunnetaidoista


Lapsena rakastin puuhakirjoja. Tykkäsin tehdä sokkeloita, ristikoita, pisteestä pisteeseen - tehtäviä. Myös omat lapseni ovat jonkin verran tehneet puuhakirjoja. Silloin kun he olivat pieniä, ei harmikseni ollut puuhakirjaa, joka olisi keskittynyt tunnetaitoihin. Nyt sellainen on olemassa.

"Mullin mallin Molli" on kääntökirja, jossa toisella puolella on hommia hyvän tuulen hyrinöihin ja toisella puolella puuhaa pahan tuulen puuskiin. Hyvän tuulen hyrinät - tehtäviin kuuluu esimerkiksi oman kannustushuudon keksiminen, salaperäisen otuksen tekeminen ja tunne ystävä - peli.

Puuhaa pahan tuulen puuskiin - osiosta löytyy esimerkiksi väärän jalan jumppa, pahan tuulen otuksen ja murjotuskarkottimen tekeminen. Kääntökirjassa on sekä tehtäviä, pieniä tarinoita että loruja.


Itse tykkään, kun lasten tunnekasvatuksen tueksi tulee koko ajan uusia kirjoja ja tehtäväoppaita. Molli-sarjan on tehnyt Katri Kirkkopelto ja hän on myös aivan loistavan Piki-kirjan kirjoittaja. Itse suosittelen sekä Mollia että Pikiä kaikille lapsiperheille ja kasvattajille!

Mollin nettisivuihin voi tutustua osoitteessa www.mollinsivut.fi. Sivuilta pystyy myös tulostamaan tehtäviä. Keväällä on ilmestymässä myös uusi Molli - kirja, Molli ja Kumma. Molli ja Kumma on tarina ystävyydestä, erilaisuudesta ja mustasukkaisuudesta. Ja salaisuudesta, jonka jokainen ystävä jättää jälkeensä.


* Mullin mallin Molli on saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Lasten Keskus).

Seuraa blogiani myös facebookissa!

2 kommenttia:

Kommentit ilahduttavat aina!