perjantai 23. helmikuuta 2018

Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen


Tunnetaidot ovat olleet paljon esillä viime vuosina - ja hyvä niin. On havahduttu siihen, että tunnetaitoja voi tukea. Tunnetaidot mainitaan myös uudessa opetussuunnitelmassa. Mutta miten lapsen ja nuoren tunnetaitoja voi tukea?

Anne-Mari Jääskisen kirja "Mitä sä rageet #tunteita sikanolosta sairaan siistiin" ilmestyi viime keväänä. Se on nuorille suunnattu kirja tunteista. Viime syksynä ilmestyi kasvattajille ja vanhemmille suunnattu kirja "Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen". Tämä on kirja, jota olen lukenut makustellen ja tietoisen hitaasti. Olen pysähtynyt lukujen äärelle ja pohtinut, mitä tämän luvun asiat tarkoittavat itselleni, omien lasteni ja oman työni kannalta.


Kirjassa avataan hyvin laajasti tunnetaitoja, lapsen ja nuoren tunne-elämän kehittymistä, lapsen kohtaamista, empatiaa, minäkuvan rakentumista ja kirja antaa paljon myös käytännön vinkkejä tunnetaitojen tavoitteelliseen tukemiseen. Kirjassa on paljon erilaisia harjoituksia tunnetaitojen tukemiseen. Monet näistä harjoituksista ovat minulle tuttuja myös oman kokemuksen kautta, olenhan itse Lasten Tunnetaito-ohjaaja ja sen koulutuksen pääkouluttaja oli Anne-Mari Jääskinen, joka on myös kirjoittanut tämän kirjan. Itse ihastuin esimerkiksi "Ihana minä!- vihko" - harjoitukseen, jossa vihkoon piirretään ja kirjoitetaan myönteistä palautetta lapsesta. Vihkoon lapsi voi myös liimata itselleen tärkeitä ja ylös kohottavia kuvia. Tuli olo, että olisipa mahtavaa, jos itselläkin olisi tällainen vihko.Vihkon äärelle voisi palata aina niinä hetkinä, kun olo tuntuu muhjuiselta, huonolta ja epäonnistuneelta.

Pysähdyin kirjaa lukiessa tutkimaan omaa tunnekehoyhteyttä ja oivalsin taas vähän lisää sen tärkeydestä. Olenkin heti omissa ryhmissäni ottanut esille enemmän tunnekehoyhteyteen liittyviä harjoituksia. Ḿyös nämä lauseet avasivat minulle paljon: "Lapsen ja nuoren itsetunto on helposti haavoittuva ja sitä koitetaan pönkittää kovillakin rooleilla. Mitä hauraammaksi lapsi itsensä kokee, sitä paksumman suojan hän turvakseen tarvitsee". Ja on tärkeää muistaa, että ensimmäinen asia lapsen tai nuoren oireillessa käytöksellään on rakkausannoksen suurentaminen.

Kirjassa on hyviä keskusteluesimerkkejä, miten lapsen tunteikkaaseen viestiin voi vastata niin, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Yleinen tapa vastata lapsen tunneviestiin on tarjota faktoja ja asiaa. Tällöin tunne ja tarve viestin takana jää kuulematta. Myötäelävä peilaava kuuntelu on tärkeä taito. Kirjassa on hyviä esimerkkejä myös siihen, miten haastavassa tilanteessa voi lisätä lapselle turvaa (kanssasäätely, tunteiden ja tarpeiden sanoittaminen, aikuisen tuki) uhan lisäämisen sijaan (rangaistukset, eristäminen, reipastumisen kehottaminen).



Kirja vie aikuisen pohtimaan myös oman mallin vaikutusta lapsen tunne-elämään. Miten aikuisena kohtaat omat tunteesi? Miten kohtaat lapsen tunteet ja lapsen? Miten toimit omissa ihmissuhteissasi ja miten suhtaudut maailmaan? Kirjassa on myös arviointilista, jonka avulla voi pohtia omia taitoja tunnetaitojen tukijana. Itse huomasin listaa läpikäydessä, että voisin vielä enemmän omien lasteni kanssa pohtia, millaiset tunteen purkamistavat sopivat kullekin meistä.

Kirjassa ollut kysymys: "Miten haluaisit, että sinuun suhtauduttaisiin vastaavissa tilanteissa? Mikä tukisi sinua parhaiten, jos olisit lapsi?" on hyvä ohjenuora lapsen ja nuoren kanssa toimimiseen. Meistä tuskin kukaan haluaa, että meille huudettaisiin, meitä syytettäisiin tai että tunteitamme väheksyttäisiin.

Tämä kirja on varsinainen aarreaitta. Kirjassa on sekä teoriatietoa että harjoituksia. Pidin myös kirjan kuvituksesta ja kirjassa käytetyt erilaiset tekstilajit, tummennokset ja laatikot helpottivat kirjan lukemista. Lämpimät suosittelut kaikille vanhemmille, kasvattajille ja lasten ja nuorten parissa työtä tekeville! Tämän kirjan voi lukea monen monta kertaa ja taatusti löytää joka kerta jotain uutta. Itselleni vahvistui entisestään se, että teen supertärkeää työtä mindfulnessohjaajana ja lasten tunnetaito-ohjaajana.

* kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Lasten Keskus).

Seuraa blogiani myös facebookissa!

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirja, ihan aikuisellekin jolla ei ole lapsia! Kiitos hyvästä esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä sopii hyvin myös aikuisille, sillä tämä avaa hyvin myös tunnemaailmaa ja tästä saa ihan jokainen pohdittavaa siitä, miten tunteita voi käsitellä.

      Poista
  2. OI, miten kuulostaa kiinnostavalta kirjalta. Tässä olisi varmasti paljon opittavaa itsekullekin. Taidanpa etsiä kirjaa, jotta pääsen hieman plaraamaan sisältöä tarkemmin. Mielenkiinto heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kirja. Suosittelen etsimään kirjan käsiin ja tutustumaan siihen!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!