tiistai 23. tammikuuta 2018

Kertokaa minulle kaikki keliakiasta!


Keliakia. Tiedän, mitä se tarkoittaa, mutta mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, sitä alamme perheenä harjoitella tästä päivästä eteenpäin. Esikoisellemme todettiin tänään keliakia. Tästä oli jo pieni aavistus, koska lääkäri oli heittänyt ajatuksen keliakiasta ilmaan ja tänään se vahvistui Lastenklinikalla tutkimuksessa.

Esikoisemme on aina ollut pienikokoinen ja kasvanut käyrien alarajoilla. Nyt syksyllä terveystarkastuksessa koululääkäri kiinnitti huomiota siihen, kun kasvua ei ollut juurikaan tullut. Alkoi lisätutkimukset. Esikoista on käytetty mm. luustoröntgenissä. Alkuvuodesta tuli puhelu, että saattaisi olla keliakiaa ja tällöin ajattelimme, että tuskin se sitä on. Esikoisella ei ole ollut mitään tyypillisiä keliakian oireita. Mutta tänään se sitten kuitenkin todettiin.

Töistä tullessani kauhoin kaupasta ensimmäiset näkemäni gluteenittomat tuotteet kassiini ja välipala tehtiin kuvan leivistä ja esikoinen sanoi, että hyviä leipiä. Kohta alan tehdä peltileipä. Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa ruuanlaitolle? Mistä voi tehdä lettua tai pannaria? Mitä pastaa voi käyttää? Missä kaikissa tuotteissa voi olla gluteenia? Onko jotain tuotesuosituksia erityisen hyvistä gluteenittomista tuotteista? Kertokaa minulle kaikki keliakiasta!

12 kommenttia:

  1. Hanna kommentoi (ja minun sormeni vahingossa poisti kommentin, onneksi tämä löytyi vielä sähköpostista)

    Parhaat leivät kyllä valitsit! Nuo Hannun leivät ovat ehdottomia suosikkeja - etenkin tattari-pellavansiemen!
    Ruuanlaitossahan ei muuten muutu mukaan, paitsi pastan suhteen. Gluteenittomat pastat, esim. Semperin, on ihan hyviä. Kannattaa valita tumma versio, paljon enemmän makua!
    Leivonnassa kaurajauho ja glut. Jauhoseokset (esim sunnuntai) toimii hyvin. Kaikki on aina kehunut, että etenkin piirakoista tulee parempia gluteenittomana. Sitkoa niistä ei kuitenkaan synny, joten pullat ovat haaste. Ksanttaanin ja psylliumin käyttöön kannattaa tutustua. Riisipiirakat ehdottomasti jyttejauhoista, jos niitä itse tekee!

    Kuitujen saannista kannattaa alussa pitää vähän tarkkailua, ettei ne unohdu. Urtekramin gluteenittomat tuotteet ovat vallan mainion makuisia, kannattaa tutustua esim. Mysleihin. Nykyään toki monilta muiltakin saa gluteenittomia tuotteita, esim papupastoja, siemennäkkäreitä, granoloita jne. Trendikkyys vie tätä eteenpäin. Tilanne on 100x parempi, kuin 12v. Sitten kun itselleni todettiin keliakia.

    Yllättävimmät paikat joista vehnää voi löytyä on hedelmäkarkit ja jäätelöt. Muuten varmaan voi arvatakin, missä voisi sitä vehnää olla. "Saattaa sisältää" ei ole itselleni koskaan ollut este, en ole niin herkkä, mutta asiaa kannattaa seurata. Tsemppiä oikeiden ja maukkaiden tuotteiden löytämiseen ja reseptien testailuihin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kommentista! Minun sormeni tosiaan näpsäytti sen pois, onneksi kommenttisi löytyi vielä sähköpostistani.

      Eilen tosiaan ihan randomisti nappasin nuo Hannun leivät lähikaupastamme. Esikoinen kommentoi, että ovat hyviä.

      Tänään jatkan tutustumista keliakian maailmaan, kiitos paljon vinkeistäsi. Enpä muuten olisi osannut ajatella, että hedelmäkarkeissakin tai jäätelössä voi olla vehnää.

      Sen ehdin jo eilisen aikana huomata, että aika hyvin on eri tuotteita saatavilla kaupoista. Se on hyvä, koska en ole mikään ruuanlaitto- tai leivontamestari.

      Poista
  2. Olen leiponut pullat gluteenittomaan jauhoseokseen ja laittanut raastettua raakaa perunaa joukkoon. Peruna pelastaa monesti. Ihan on pullista syötäviä tullut. Pikkuleivät olen muokannut ihan tavallisista ohjeista vaihtaen jauhot gluteenittomiin tai luontaisesti gluteenittomiin (esim mantelijauho). Koekakkusen paistamisella selviää sopiva jauhomäärä. Esim. sitruunainkivääri pikkuleivistä tuli oikein hyviä. Multa löytyy yksi vegaanigluteeniton luottokakkuresepti. Voin sen linkin lähettää sulle jossain vaiheessa, kun löydän.

    Ruoanlaitossa mm. soijakastike yllätti. Niissä on monissa gluteenia. Karkkihyllyllä olen myös ihan pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistä! Eilen tutkin aika monen kaapistamme löytyvän tuotteen tuoteselosteita ja yllättävän monessa on gluteenia. Juuri sellaisissa, mitä ei edes osaisi ajatella. Mutta eiköhän tässä vähitellen ala oppia, mitä tuotteita voi turvallisin mielin käyttää.

      Poista
  3. Muistaakseni ainakin Semperiltä löytyy gluteenittomia tuotteita, mutta en nyt tarkelleen osaa sanoa, mitä. Kun Kesäheinän kanssa aluksi koetettiin vältellä maitoa, löysin Semperin valikoiman ja niissä minusta oli gluteenittomiakin tuotteita.

    Yllättävän monessa tuotteessa gluteenia on, vaikka ei välttämättä ensimmäisenä tulisi mieleen. Alussa gluteenittomien tuotteiden valikoiminen onkin varmaan oma haasteensa. Mutta eiköhän se ajan myötä ala käydä kuin itsestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen olen jo nyt huomannut, että yllättävän monessa tuotteessa on gluteenia. Mutta uskon, kuten sinäkin kirjoitit, että ajan myötä kaikki alkaa käydä itsestään. Parin kuukauden päästä olen jo tosi paljon fiksumpi ja moni asia sujuu jo itsestään, ilman miettimistä.

      Poista
  4. Suosittelen että menet johonkin Citymarkettiin ja siellä Gluteenittomien hyllylle. Löytyy valtavasti tuotteita (ainakin meilläpäin keskitettynä kaikki samaan). S-ryhmästä löytyy edullisemmin tuotteita, mutta valikoiman sisäistäminen hankalampaa kun ne on kaupassa sikinsokin.

    Ja tuota gluteenia on ihan joka paikassa juttua ei voi korostaa liikaa. Niin kuin muutkin kommentoivat. Todella yllättävissä paikoissa jäätelössä, mehussa, pakastevihanneksissa, mausteissa, karkeissa, liemikuutioissa, ihan joka paikassa voi olla gluteenia. Joten on luettava AINA kaikki tuoteselosteet vaikka olisit lukenut sen saman purkin jo edellisellä viikolla, koska tuotesisällöt voivat muuttua aivan yllättäen eikä siitä missään ilmoiteta :(

    Facebookissa on monta gluteenittomien ryhmää. Löytyy omat leipomiselle, glut tuotteille ja glut ravintoloille. On vissiin omat ryhmät myös gluteenittomaan matkailuunkin :) Suosittelen liittymään!

    Ja sittenhän tulee ottaa huomioon myös kontaminaatio kotona. Leivänpaahdin pitää olla eri (tai paahtopussit), vohvelirauta pitää olla oma puhdas, oma margariini/voi ja voiveitsi ja juustohöylä. Jättääkö muu perhe leivänmuruja pitkin poikin jne?

    Minä olen ratkaissut asian niin, että meillä ei ole tavallista makaronia ym. jauhoja ollenkaan kaapeissa. Muulla perheellä on tavan leipää ja niille oma leivänvalmistus piste ja omat välineet. Kaikki muu on gluteenitonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä, tosi paljon hyödyllistä infoa. Täytyy käydä joku kerta Citymarketissa. Se on aina plussaa, jos kaikki gluteenittomat tuotteet ovat samassa hyllyssä.

      Ja sen olen jo nyt huomannut, että gluteenia löytyy yllättävistä paikosta ja tuoteselosteet pitää lukea tarkkaan.

      Vieläkin olen tosi alkutekijöissä asian selvittelyn kanssa, mutta kyllä se pikku hiljaa alkaa tästä aueta.

      Poista
  5. Onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja erilaistain ruokavalioiden kanssa eläville. Olin itse vuoden maidottomalla, munattomalla ja viljattomalla dieetillä (kuopuksen allergioiden takia), ja oli se kyllä opettelemista. Itse lainasin kirjastosta monia keittokirjoja, joissa ohjeet olivat muun muassa gluteenittomia.

    Tässä pari kirjavinkkiä:

    http://luetaankotama.blogspot.fi/2017/07/puuron-uusi-aika-maidottomia-ja.html

    http://luetaankotama.blogspot.fi/2017/02/viikon-keittokirja-koko-perheen-kattaus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että nykyään on paljon vaihtoehtoja olemassa ja on paljon helpompaa olla allergikko kuin vaikkapa 1990-luvulla. Myös minä olin esikoisen vauva-aikana imetysdieetillä ja silloin tuli jonkun verran etsittyä reseptejä. Tosin minulla oli silloin viljat käytössä, maito, kananmuna ja soija oli poissa ja lisäksi joitain yksittäisiä ruoka-aineita.

      Kiitos kirjavinkeistä, tsekkaan nuo!

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä täällä jo! Ja varmasti moni asia on selvinnytkin teille.
    Lidliin on tullut tosi hyviä ja edullisia gluteenittomia tuotteita. Mun mielestäni Lidlin gluteeniton pasta (varsinkin fusilli) on loistavaa, samoin pakastimesta löytyvät riisipiirakat ja kalapuikot. Lidlistä saa myös gluteenitonta brownies-seosta, josta saa leivottua tosi helposti ihanaa suolaista herkkua!
    Karkkien ja jäätelöiden sekä myös sipsien suhteen kannattaa olla tarkkana. Irtokarkeissa kannattaa muistaa kontaminaatiovaara.
    Ja vaikka tuotteessa lukisi gluteeniton, kannattaa uusista tuotteista lukea tuoteseloste.
    Keliakialiiton sivuilla on tosi hyvin tietoa!
    Toivottavasti kaikki selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Moni asia on jo selvinnyt ja Lidlin pasta on myös meillä todettu hyväksi. Lidlin kalapuikot ovat vielä testaamatta, niitä voisi ostaa seuraavalla kerralla, kun Lidlissä käyn. Ja taidan myös tuon Brownie-seoksen ostaa. Olen nähnyt sen, mutta en ole vielä tullut ostaneeksi.

      Keliakialiiton sivulla olen käynyt monta kertaa ja sieltä löytyy kyllä hyvää tietoa. Ensi viikolla tapaamme ravitsemusterapeuttia ja se visiitti antaa varmasti paljon lisäinfoa.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!