lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuosikatsaus tammikuusta kesäkuuhun



Tutuksi tulleessa vuosikatsauksessa käyn läpi ensin kevätkauden eli vuoteni tammikuusta kesäkuun loppuun.

Tammikuu oli koko vuoden ahkerin blogikuukausi, kirjoitin 11 postausta. Mietin tavoitteita tälle vuodella (voin kertoa, että osa noista toteutui, mutta harmittavan moni ei). Kävin leffassa sekä lasten kanssa että itsekseni ja ystäväni kanssa. Kirjoittelin postauksen siitä, mitä yrittäjä tekee hiljaisina aikoina ja pohdin myös miten olla stressivapaa ja onnellinen yrittäjä. Stressivapaus ei ole toteutunut yrittäjyydessäni, joten tuon postauksen ajatuksiin minun on syytä palata vielä uudelleen. Osallistuin Hoitava hengitys - koulutukseen ja tuosta lähti liikkeelle kiinnostukseni hengitykseen ja siihen, miten ns. hengitetään oikein. Osallistuin canvan käyttöön liittyvään koulutukseen kuten myös kännykkäkuvaus-kurssille. Tammikuussa lähti liikkeelle myös tapahtumasarja, joka johti siihen, että minusta tuli Ceeston Mindfulness lapsille - kurssin kouluttaja. Tästä olen todella kiitollinen.



Helmikuussa koin iloa siitä, että elämä oli kaikin puolin tasapainossa (heh, siis jossakin vaiheessa vuotta näin on ollut...). Luin useamman kirjan. Kävin sirkusohjaajien jatkokoulutuksessa Tampereella. Minulla oli synttärit. Hiihtolomaa vietimme perinteiseen tapaan Mikkelissä ja siellä saimme ihastella jääfestivaalien jääveistoksia.

Maaliskuussa osallistuin Muksuoppia vanhemmille - kurssille. Jouduin harmittavasti olemaan kurssilta poissa useamman kerran omien päällekkäisten työjuttujen vuoksi. Kävin Näkyväksi neulottu - näyttelyssä Keravan Taidemuseossa ja teatterissa kävin katsomassa esityksen Myydään 3h + k.  Elokuvissa kävimme katsomassa koko perheen voimin esityksen "Ihmeotukset ja niiden olinpaikat". Osallistuin satujoogakoulutukseen ja koulutin ensimmäisen Mindfulness lapsille - kurssini.



Huhtikuussa minulla ja kuopuksella oli kissakuumetta. Kävimme Mikkelin löytöeläintalossa katsomassa kissoja. Mies kävi työmatkalla Jenkeissä ja perinteiseen tyyliin lapset olivat kipeinä juuri sen matkan aikaan. Pääsiäistä vietimme Mikkelissä (paitsi mies siellä Jenkeissä). Aloitin ensimmäisen lasten tunnetaitoryhmäni - ohjaamisen. Luin useamman kirjan ja katsoin parissa päivässä läpi koko Big Little Lies - sarjan. Huhtikuun lopulla alkoi keittöremonttimme vanhan keittiön purkamisella.

Toukokuussa vietimme elämää keittiöremontin keskellä. Olin koulun kevättapahtumassa talkoolaisena ja tapahtumassa oli esiintymässä tubettajat Roni Back ja Ilona. Blogissani pohdin, mitä on rohkeus ja kirjoitin myös huijarisyndroomasta. Toukokuun lopulla osallistuin lasten tunnetaito-ohjaajien jatkokoulutuspäivään, olin kuuntelemassa havahduttavaa luentoa vihasta. Toukokuun lopussa loppui suurin osa ohjaamistani ryhmistä. Keittiöremonttimme valmistui kuun lopussa aikataulusta myöhässä.


Kesäkuussa oli enää vähän ohjattavia ryhmiä, mutta tein ahkerasti töitä tietokoneen ääressä. Tein Myönteisiä keinoja kasvatukseen  - verkkokurssin kirjallisia materiaaleja ja äänitteitä. Kävin katsomassa ystäväni kanssa voimauttavan valokuvan Lempeä katse - näyttelyn. Poikien kanssa kävimme Kissakahvila Helkatissa.  Kissakuume vain nousi ja nousi. Juhannuksena kävin Alppiruusupuistossa ja koko perheen voimin kävimme Heurekassa. Osallistuin ystäväni kanssa TRE-kurssille. Kävin ensimmäistä kertaa thaimaalaisessa hieronnassa.  Loppukuussa kävin kuuntelemassa mindfulness-guru Jon Kabatt-Zinniä. Aloitin Mindfulness lapsille - verkkokurssin materiaalien kasaamisen. 
Kesäkuun lopussa aloitin kesälomani.

Olipa taas kiva koota alkuvuotta kasaan ja muistella tapahtumia sekä tämän blogin että kalenterin avulla. Aika paljon mahtui taas yhteen kevääseen. Huomenna tulee vielä vuosikatsauksen toinen osa, heinäkuusta joulukuuhun.

4 kommenttia:

  1. Kyllä on ollut tosiaan tapahtumarikas kevät! Mukava on palailla muistoihin ja huomata kuinka paljon kivoja tapahtumia ja muistoja sitä puoleen vuoteen mahtuukaan. :)
    Onnellista vuodenvaihdetta ja kaikkea ihanuutta vuodelle 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut tosi mukavaa koostaa tätä vuotta ja tosiaan huomata, kuinka paljon on tapahtunut. Tämä blogi toimii hyvänä muistina.

      Kaikkea hyvää vuoteen 2018 koko teidän perheelle!

      Poista
  2. Paljon on kyllä vuoteesi mahtunut - jo siihen ensimmäiseen puolikkaaseen :) Blogi toimii tosiaan hyvänä muistikirjana, eihän niitä kaikkia tahdo muuten jälkikäteen millään muistaa. Ja mikähän siinäkin on, että lapset tuppaavat aina sairastumaan, kun puoliso lähtee työmatkalle! :D

    Onnellista uutta vuotta, Heli! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että blogi toimii tosi hyvänä muistikirjana. En olisi muistanut kyllä noita kaikkia juttuja, jos en olisi kirjannut niitä blogiin. Yksi hyvä syy kirjoittaa blogia on juuri tämä!

      Meillä lapset ovat yleensä aina kipeinä, kun mies on työmatkalla. Tämän syksyn työmatkalla oli poikkeus, lapset olivat terveitä ja olin aika ihmeissäni.

      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!