sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosikatsaus heinäkuusta joulukuuhun


Vuosikatsauksen toinen osa. Heinäkuussa lomailimme koko perheen voimin. Alkukuusta kävin Mikkelissä lasten kanssa. Muistan, että oli ihan järjettömän kylmää. Kirjoitin 5.7. facebookiin näin: "Terkut heinäkuisesta Mikkelistä! Lunta ei ole yhtään ja Saimaakin on sula. Hyvin tarkenee, kun on pitkät housut, takki ja umpinaiset kengät. Tarkeneeko muuallakin päin Suomea ilman hanskoja?".

Matkasimme koko perheen voimin Pietarissa ja kirjoitin reissusta kaksi postausta: Terveiset Pietarista!  ja Vinkkejä lapsiperheen Pietariin. Kävin Mikkelissä asuntomessuilla ja katsomassa Metsoloita kesäteatterissa. 
Luin useamman kirjan. Kissakuumeemme kasvoi ja meille muutti heinäkuun lopussa poikakissa Misse, ikää hänellä oli silloin 14 viikkoa.


Elokuun alku meni Misseä ihmetellessä. Misse oli alussa aika arka muutaman päivän ajan, hän säikkyi kaikkea ja hän kulki seinänvieriä pitkin. Sen jälkeen alkoikin riehumisvaihe. Erityisen tutuiksi tulivat iltavillit, jolloin hän sinkoili pitkin yläkertaa, kiipeili verhoissa jne. Oli olo, että meille on muuttanut villi taapero. Silti, Missestä tuli heti alusta alkaen äärettömän rakas perheenjäsen meille kaikille.

Aloittelin vähitellen ryhmien ohjaamista. Tein ahkerasti Mindfulness lapsille - verkkokurssin kirjallisia materiaaleja. Yritykseni Kasvun Taika täytti 3 vuotta ja kirjoittelin blogitekstissä kolmannesta vuodestani yrittäjänä. Pohdin blogissani, miten säilyttää hyvä yhteys teinin kanssa. Ajankohtainen aihe kahden teinin äidille.


Syyskuun alussa osallistuin Parenting Happiness - seminaariin. Syyskuu oli minulle tosi työntäyteinen. Blogitekstissä pohdin, että jotain olen oppinut, kiireen keskellä osaan priorisoida asioita ja olla itselleni armollinen ja myötätuntoinen. Syyskuussa juhlittiin kummipoikani synttäreitä ja kuun lopussa oli poikien serkun 1 v synttärit. Lanseerasin Myönteisiä keinoja kasvatukseen - verkkovalmennuksen.

Lokakuussa syysloma toi katkosta syksyn työkiireisiin. Kävin poikien kanssa Mikkelissä. Syysloman lopuksi kävimme Ateneumissa katsomassa Ankallisgallerian aarteita - näyttelyn. Kuopus tuijotti enemmän kännykkäänsä kuin taideteoksia sen kierroksen aikana.

Kävin katsomassa ystäväni kanssa Tyttöpoikatyttöpoikatyttö - näyttelyn ja teatterissa esityksen Kaikki mieheni. Kävin useamman kerran lokakuun aikana sekä perinteisessä hieronnassa että thaimaalaisessa hieronnassa. Käteni vihoitteli, kun tein töitä niin paljon näppiksen ääressä. Viimeistelin Mindfulness lapsille - verkkokurssin kirjallisia materiaaleja ja tein myös äänitteitä siihen verkkokurssiin. Kuun lopussa osallistuin Tasapainoa erityisherkkyyteen - koulutukseen.


Marraskuu oli vuoden hiljaisin blogikuukausi, kirjoitin kaksi postausta. Kuun alussa osallistuin perhejoogan ohjaajakoulutukseen, se oli antoisa koulutus. Kuun puolivälissä lanseerattiin Mindfulness lapsille - verkkokurssi. Osallistuin alakoulun vanhempainyhdistyksen marrasmarkkinoille talkoolaisena. Kävin Ihanasti sopiva - blogin Nooran ja Positiivinen kasvatus - blogin Tiian kanssa tutustumassa blogiyhteistyö merkeissä Salt  City - suolahuoneeseen. Kuun lopussa osallistuin Stressin säätely - luentoon ja työpajaan ja se oli hyvä koulutusiltapäivä. Kävin kahden ystäväni kanssa katsomassa Kom-teatterin esityksen MyBaby.

Se, että kirjoitin marraskuussa vain kaksi blogipostausta kuvaa hyvin sitä kuukautta. Ajatus jumitti, keho jumitti, väsytti. Harmaata joka puolella.


Joulukuussa työt alkoivat vähetä ja pääsin vihdoinkin rauhoittumaan kiireisen työsyksyn jälkeen. Kuun alussa kävin katsomassa lasteni kanssa Paddington 2 - elokuvan ja se oli ihana. Suosittelut! Kävimme miehen kummipojan ylioppilasjuhlissa Lohjalla. Tapasin ystävääni ja kiertelimme esimerkiksi Tuomaan markkinoilla.

Joulua vietimme perinteiseen tapaan meillä kotona, äitini oli meillä pari päivää ja appivanhemmat ja miehen veljen perhe kävivät meillä jouluaattona. Joulun välipäivinä kävin poikien kanssa Pomppulinnataivaassa ja pojat testasivat myös Flytour Helsinki 4D - elämyksen. Olen lukenut kirjoja, lepäillyt, tehnyt mindfulness-harjoituksia ja katsonut Yle Areenasta Syke - sarjan ykkös- ja kakkoskaudet.

Aika hieno vuosi takana. Itselleni jää vuodesta eniten mieleen mun pääseminen Ceeston mindfulness-kouluttajaksi, kahden verkkokurssin valmistuminen, keittiöremontti ja Misse. Meillä on nyt kissa ja hän on tärkeä osa elämäämme.

Millainen oli sinun vuotesi 2017?

Vuosikatsauksen ensimmäisen osan tammikuusta kesäkuuhun voit lukea täältä.


2 kommenttia:

  1. Aika tapahtumien täytteinen on ollut sinunkin vuotesi! Minusta nuo netivalmennuksesi oli hieno uusi avaus sinulta. Onnellista vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itsekin vuotta koostaessani, että aika paljon on mahtunut erilaisia asioita yhteen vuoteen, remontista matkoihin ja huimia harppauksia yrittäjänä eteenpäin.

      Olen heti yritystoiminnan alusta alkaen haaveillut omista nettivalmennuksista ja nyt on ollut sitten aikaa ja myös rohkeutta niiden tekemiseen.

      Onnellista uutta vuotta teillekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!