lauantai 21. tammikuuta 2017

Miten tukea lasta rentoutumaan?



Silmilleni on vähän väliä pompannut uutisia lasten levottomuudesta. Lasten levottomuus on lisääntynyt. Maailma ympärillämme on nopeatempoisempi ja virikekylläisempi kuin koskaan.Toimintaterapeuttina työskentelevä ystäväni kertoi, että toimintaterapiaan tulee koko ajan enemmän lapsia, joille on todella vaikea rauhoittua arviointi- tai toimintaterapiahetkeen. Jo pienten lasten elämä voi olla aika hektistä eikä lapsia välttämättä osata tukea rauhoittumaan ja rentoutumaan. Suurin osa lapsista osaa säheltää ja riehua, mutta rauhoittumisen taidot ovat opittavissa oleva taito, joita jokainen lapsi ei osaa automaattisesti. Siksi aikuisen olisi hyvä tukea lapsen rentoutumistaitoja.

Olenkin iloinen, että lapsen rauhoittumistaitoihin on alettu kiinnittää huomiota. On kouluja ja päiväkoteja, joissa lapsille opetetaan esimerkiksi tietoisuustaitoja (mindfulnessia) ja tunnetaitoja. On tullut myös kirjoja ja cd-levyjä, joiden tavoitteena on tukea lapsen rentoutumista. Yksi tällainen cd-levy on Ceeston julkaisema Rentoutusharjoituksia lapsille, jonka sain arvostelukappaleeksi.


Rentoutusharjoituksia lapsille cd-levyllä on 8 rentoutusta. Ne kaikki ovat lyhyitä ja lapsen maailmaan sopivia. Harjoitusten avulla lapset voivat oppia rentoutumaan, rauhoittumaan ja keskittymään paremmin sekä nukkumaan levollisemmin. Harjoitukset voivat auttaa lasta myös hallitsemaan tunteitaan. Cd:n harjoituksia voivat käyttää niin päiväkodit, koulut kuin perheetkin. Harjoitteet on suunniteltu 4-12-vuotiaille lapsille.

Harjoituksissa hengitellään sisään pilven pehmeyttä, kuvitellaan että on kesä ja ollaan meritähtiä rannalla, ravistellaan kättä ja sanotaan sille "hei käsi", ja kuvitellaan itsemme raaoiksi spageteiksi, jotka alkavat kypsyä kattilassa lämpimässä vedessä ja kaikki jäykkyys häviää kehosta. Unimaailma - rentoutus sopii hyvin ennen nukkumaanmenoa tehtäväksi. Siinä vieraillaan hiljaisen rauhan paikassa. Kaikissa harjoituksissa opetellaan syvään hengittämistä, mikä onkin tärkeä taito kehon ja mielen rauhoittamisessa.

Koen tosi tärkeäksi rentoutumis- ja rauhoittumistaitojen opettamisen lapsille. Tämä cd-levy on yksi hyvä tuki rentoutumistaitoja opetellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!