maanantai 9. tammikuuta 2017

Kirja ulkopuolisuudesta ja kiusaamisesta



Viime syksynä ilmestyi useampi kirja kiusaamisesta - ja hyvä niin. Koska minua on kiusattu koulussa, koen tosi tärkeänä, että kiusaamisesta puhutaan ja sen ehkäisemiseen etsitään keinoja. Olen aiemmin esitellyt blogissani kirjat "Norsu nimeltä Roby" ja kirjapaketin "Piki" ja "Mun ja sun juttu". Aiemmin on puhuttu vain koulukiusaamisesta, nyt on huomattu, että pienemmätkin lapset kiusaavat ja tähän kaivataan keinoja. Lastenkirjat ovat helppo ja hyvä keino ottaa kiusaaminen ja syrjiminen puheeksi lasten kanssa.

Kirjassa Näkymätön Kukka ei halua olla Kukka. Hän haluaa olla kapteeni, ja johtaa kaikkivoipaisten Avaruustyyppien joukkoa. Päiväkodissa hän haluaisi leikkiä toisten kanssa, mutta toiset eivät halua häntä leikkiin. Onneksi  päiväkodin aikuiset tietävät, miten toimia silloin, kun Kapteenin omat keinot ovat loppu. Kirjan tarina on lempeä ja siinä on tärkeä sanoma taustalla.


Näkymätön kertoo kiusaamisesta. Kukapa kiusatuista ei olisi joskus tuntenut oloaan näkymättömäksi muiden silmissä. Niin on Kapteenikin. Hän haluaisi leikkiin mukaan, mutta hän on muille näkymätön. Mukana on jännitystä, pettymystä, vatsakipua, surua, yksinäisyyttä. Lapsi näkee painajaisia ja itkee yksin unissaan. "Yöllä kapteeni näkee pahaa unta. Unessa hän seisoo yksin keskellä päiväkodin pihaa ja muut lapset ovat kerääntyneet ympärille. Kaikilla muilla on kauniit vaatteet ja iloiset hymyt, mutta hän on alasti ja hänen kasvoistaan valuu mönjää. Kapteeni itkee unissaan"

Kirjan lapsi ei halua kertoa vanhemmilleen ulkopuolisuudestaan. Hän ei uskalla. "Kapteeni haluaisi kertoa kaiken, mutta hän ei voi. Hän pelkää, että isälle ja äidille tulee paha mieli jos hän sanoo, että hänestä ei tykätä. Mitä jos isä ja äitikin huomaavat, että hänessä on jotain vikaa? Sitten hänestä ei tykkää kukaan".


Kirja on todella koskettava ja se kulkee surullisuudesta kohti ystävyyttä ja ryhmään pääsemistä. Ryhmän aikuiset huomaavat tilanteen ja haluavat auttaa. "Tiedättekö miltä tuntuu, jos jää aina muiden leikistä ulkopuolelle? Kukaan ei vastaa. Lopulta pieni poika, jolla on kihara tukka, nostaa kätensä. "Sekin sattuu". Opettaja nyökkää. "Siitä ei tule sellaista haavaa, johon voi laittaa laastarin. Mutta siitä voi tulla näkymätön haava, joka paranee hitaasti".

Kirjan on kirjoittanut Elina Hirvonen ja kuvittajana on toiminut Ville Tietäväinen. Elina Hirvonen on kirjailija, toimittaja ja dokumenttiohjaaja. Kuvittaja Ville Tietäväinen on graafikko, kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Näkymätön on näiden tekijöiden ensimmäinen yhteinen teos ja Elina Hirvosen ensimmäinen lastenkirja. Teoksessa tuikitavallinen tarina kiusaamisesta on sijoitettu todellisuutta ja avaruusotuksia yhdistelevään maailmaan. Lopputulos on koskettava ja kiehtova.

* kirja on saatu arvostelukappaleeksi Lasten Keskuksesta

2 kommenttia:

  1. Niin tärkeä aihe <3
    Onnellista uutta vuotta, Heli! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, aihe on tärkeä ja hyvä kun ulkopuolisuus ja kiusaaminen on esillä lastenkirjoissa.

      Onnellista uutta vuotta sinullekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!