maanantai 12. syyskuuta 2016

Kolme keinoa kasvattaa itsearvostusta vanhempana



Monelle vanhemmalle lienee tuttua itsensä sättiminen ja ruoskiminen: miksi minä nyt noin tein, eihän tästä nyt taaskaan mitään tule. Tällainen toimintatapa harvoin johtaa omien toimintatapojen muutokseen. Se saa pikemminkin tuntemaan olon surkeaksi ja huonoksi. Itsensä soimaaminen nostaa stressihormoni kortisolin tasoa ja saa mielen entistä ahdistuneemmaksi.

Yksi varma tapa kohentaa omaa hyvinvointia on itsearvostuksen kasvattaminen. Keskeisin ja voimakkain arvostuksen lähde on itsen sisällä. On hyvä olla oman itsen paras ystävä ja sanoa joka päivä itselle asioita, joita sanoisit ihmiselle, josta välität kaikkein eniten. Käynnistä hyvä kierre pienillä valinnoilla, joita toistat.

Tässä kolme keinoa, joiden avulla voit kasvattaa omaa itsearvostustasi vanhempana ja ihmisenä:

1. Etsi todellista myötätunnon tunnetta itseäsi kohtaan. Voit kasvattaa tunnetta ajattelemalla vaikkapa haastavia tilanteita, joista olet selviytynyt. Tai ajattele niitä hyviä hetkiä, mitä taatusti on ollut perheessänne paljon. Suhtaudu itseesi samalla sympatialla ja arvostuksella kun suhtaudut lastasi kohtaan hetkellä, jolloin hän erityisesti herättää sinun rakastavat tunteesi.

2. Tuo tietoisesti kiitollisuutta elämääsi ja nosta esille omia hyviä puoliasi vanhempana. Mistä olet kiitollinen itsellesi? Mitä puolia, piirteitä ja kykyjä arvostat itsessäsi? Mistä tunnet ylpeyttä? Mitä haluat vaalia itsessäsi? Kun alat kiinnittää tietoisesti huomiota hyviin asioihin elämässäsi, ne myös lisääntyvät. Ajattele joka päivä hyvää itsestäsi.

3. Huomio, miten puhut itsellesi päivän mittaan. Kommentoimme, kuin huomaamattamme, omaa toimintaamme. Hyvinvoinnille on suuri merkitys sekä sanoilla että sävyllä ja tunteilla, jotka sisäisessä puheessamme ovat. Sen lisäksi, että tämä vaikuttaa sisäisesti, vedämme myös puoleemme samanlaista puhetta muilta ihmisiltä. Suhtaudu itseesi, kuten haluaisit muiden suhtautuvan sinuun. On tärkeää, että puhut itsellesi rakastavasti ja kannustavasti.

Jo pelkästään huomion kiinnittäminen näihin asioihin on teko itsen hyväksi. Vaali päivä päivältä enemmän arvostavaa suhtautumista itseesi. Olet arvokas, sinulla on väliä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä. Mutta panostaminen omaan itsearvostukseen tuottaa hyvinvointia, vähitellen enemmän ja enemmän. Sen olen saanut itse kokea.

      Poista
  2. Itsensä rankaiseminen on yksi itsensä johtamisen muoto, mutta sitä ei tokikaan (onneksi) pidetä parhaana tapana. Sen sijaan alan kirjat mainitsevat juurikin positiivisen selftalkin sekä tietoisen positiivisen ajattelumaailman ylläpitämisen :) se on jännä miten me ihmiset ollaan niin mestareita itsemme sättimisessä. Pikkujutuista tehdään omalla kohdalla härkänen ja kavereiden ollessa kyseessä lohdutetaan, että eihän tuo nyt mitään, pikku juttu :) Nämä vinkkisi toimivat loistavasti kenen tahansa kohdalla, oli vanhempi tai ei. Jokaisen pitäisi oppia arvostamaan itseään ja sitä mitä tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, jokaisen pitäisi oppia arvostamaan itseään. Monesti kuulen vanhemmilta, että vanhemmuus on romuttanut heidän itsearvostuksensa ja helposti tulee olo, ettei osaa mitään, kun neuvoja satelee sieltä ja täältä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!