lauantai 10. syyskuuta 2016

Hetkessä: Shrek - musikaali


Kun näin viime keväänä, että Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon tulee Shrek-musikaali, tiesin heti, että haluan nähdä sen. Rakastan teatteria, musikaaleja ja satuja. Kävin katsomassa esityksen poikieni kanssa. Kesällä katsoimme elokuvan Netflixistä, joten tarinan juoni oli meille tuttu etukäteen.

Esitys on Linnanmäen Peacockissa ja siellä olen aiemmin käynyt katsomassa esimerkiksi Luolamiehen, Risto Räppääjä ja Elvin paluu - musikaalin ja Billy Elliot-musikaalin.



Shrek on hienosti tehty musikaali, jossa on värikkyyttä, hienoja lauluesityksiä ja hyvä tarina. Hieman minua välillä häiritsi puskafarssimaiset vitsit. Totesin, että ehkä minulla on vain erilainen huumorintaju kuin muilla, sillä monia näytti naurattavan paljonkin pieru- ja röyhtäilykohtaukset ja viittaukset vaikkapa Salkkareihin.

Esitystä suositellaan kouluikäisestä ylöspäin, mutta ainakin siinä näytöksessä, missä me oltiin, oli selkeästi pienempiä lapsia mukana. Esitys on aika pitkä (2h40 min) väliajan kanssa ja kyllä siellä aika monen pienen peppua alkoi pyöriä hyvin levottomasti näytöksen loppuajalla. Itse olen ollut aika tarkka ikärajojen kanssa ja itseäni mietityttää kovasti vanhempien halu viedä selkeästi pienempi lapsensa isommille suunnattuun esitykseen. Kun niitä pienemmille suunnattuja esityksiä on myös paljon pitkin pääkaupunkiseutua. Kieppuva ja "milloin tämä esitys loppuu" - kysymyksiä toistava lapsi voi aika lailla häiritä muiden musikaali/teatterikokemusta.

Minä sain kuitenkin esityksestä virkistävän ja voimia tuovan Hetkessä - kokemuksen. Shrek - musikaali on saanut monilta todella ylistäviä kommentteja. Minusta musikaali oli hyvä ja tarina ihana, mutta mieleeni nousee muutama muu musikaali, jonka nostan visuaalisuudeltaan ja toteutukseltaan tämänkin yli. Esimerkiksi Tarzan-musikaali nousee muistoissani upeaksi esitykseksi. Voin kuitenkin suositella Shrekiä kaikille, jotka haluavat kokea sadun ja rakkauden taikuutta syksyn keskellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!