lauantai 24. toukokuuta 2014

Hiljaisuuden retriitti


Mindfulness-kurssiini kuului hiljaisuuden retriitti. Tiistaina lähdin töistä vähän normaalia aikaisemmin ja suuntasin Espooseen. Retriitissä oli  puhepaastoa kolme tuntia ja sen jälkeen tunti kokemusten jakamista. Hiljaiseen osioon kuului yksi lyhyt tietoisen läsnäolon harjoitus, tietoista kävelyä ulkona, salaattipäivällinen ja pitkä joogaharjoitus.

Tuntui hyvältä olla hiljaa. Ainoastaan ruokapöydässä tuntui oudolta vain istua ja syödä ilman seurustelua toisten kanssa. Mutta ruoka maistui ihan taivaallisen hyvältä kun sitä söi kaikessa hiljaisuudessa, ilman kiirettä. Tavallinen tomaatti ja basilika, miten hyvää. Salaatti, fetajuusto, melonipalat. Patonki ruohosipulilevitteellä. Niin maukasta. Minulla on tapana syödä tosi vauhdilla ja nyt tajusin, että silloin jää moni makuelämys kokematta, kun ei ehdi maistaa mitään.

Hiljaisuuden retriitti oli Espoossa, Lagstad hembygdsgårdissa. Ihana paikka ihan Espoon keskuksen kupeessa. Maalaismiljöö. Tuli oma mummola mieleen. Hiekkateitä, joki, Espoon tuomiokirkko ihan vieressä.

Tietoisesti kävellessä ehtii huomata yksityiskohtia, kuulla lintujen laulun, tuoksutella tuomen tuoksut, aistia jalkojen liikkeet. Joogassa huomio kiinnittyi omaan kehoon, siihen miten liikkeitä tehdessä keho tuntui pitenevän monta senttiä.

Retriitin aikana oli myös mahdollista lukea runokirjoja, piirtää tai kirjoittaa ajatuksia muistiin. Tällä kertaa minua puhuttivat erityisesti unelmat.  Minun käteeni osui Paulo Coelhon mietelauseopas, josta kirjoitin muistiin itselleni seuraavat mietelauseet:

"Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko"

"Ihmisen tulee tietää, että halutessaan jotain, hän ottaa riskin. Mutta juuri se tekee elämästä mielenkiintoisen"

Teen työtä, jossa puhun ja kuuntelen paljon. Välillä sitä ihan kaipaa hiljaisuutta. Hiljaisuuden retriitissä oli hyvä mahdollisuus siihen.

Tämä oli muutaman tunnin kestävä "pikaretriitti". Monesti hiljaisuuden retriitit ovat viikonlopun mittaisia.
Hassujakin ajatuksia tuli mieleeni. Mietin, mitähän ulkopuolinen ajattelisi, jos olisi nähnyt meidän hiljaisen joukkomme syömässä. Eikö noilla ihmisillä ole mitään sanottavaa toisilleen? Onpa outoa porukkaa. Ulkona hitaasti kävellessä ja luontoa kaikille aisteilla aistien saimme pitkiä katseita ohikulkijoilta. Mielessä kävi ajatus, että mitähän nuokin ohikulkijat ajattelevat meidän tekevän. Hihhuleita liikkeellä? Tämäkin oli tärkeä havainto itselle. Kuinka helposti sitä ajattelee, että mitähän joku toinen ajattelee minusta / meistä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kokemukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mielenkiintoinen kokemus. Tuntuu, että tänä keväänä elämässäni on monta mielenkiintoista kokemusta, uutta asiaa. Ja mikäs sen mukavampaa!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!