Mitä bloggaaminen antaa?

Tänään on ensimmäinen valtakunnallinen blogipäivää, Blogiperjantaita. Ensimmäisen valtakunnallisen blogipäivän teemana on: "Mitä bloggaaminen antaa?"

Rouva Sana - kysyy tapahtuman fb-sivulla näin: Minkälaisia onnistumisen tunteita bloggaaminen ja kirjoittaminen on sinulle mahdollistanut? Mitä olet kirjoittamisesta ja bloggaamisesta saanut tai mitä siltä odotat: flown tunteita, uusia kohtaamisia, ammatissasi kehittymistä? Vai onko blogi ollut sinulle pelkkä riippa? Kerro siitäkin.

Mitä olen saanut bloggaamisesta? 

 

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen, jotta minulle jää muistiin jotain siitä ajanjaksosta, kun irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta ja hyppäsin kohti tuntematonta, yrittäjyyttä. Minulla ei ollut erityisiä tavoitteita blogilleni, kirjoitin niitä näitä omasta elämästäni.

Olen jäsennellyt ajatuksiani blogin kautta. Huomaan, että kun olen kirjoitellut esimerkiksi yrittäjyydestä, olen bongannut enemmän omia onnistumisia. Olen myös pysähtynyt enemmän tapahtumien tai vaikka niiden kirjojen äärelle, joista olen kirjoitellut postauksia.

Olen saanut vertaistukea ja tsemppausta. Erityisesti mieleeni muistuu postaus, jossa kerroin esikoisen keliakiasta. Sain sen jälkeen valtavasti viestejä sekä blogiini, facebookiin että myös sähköpostiin, joissa sain vinkkejä gluteenittomista tuotteista ja ruokaohjeista.  Olen saanut myös valtavasti tsemppausta yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Kiitos kaikille näistä tsempeistä ja viesteistä!

Olen myös tutustunut uusiin ihmisiin, osan olen nähnyt livenä ja osa on minulle nettituttuja. Olen myötäelänyt monta tapahtumaan blogien lukijana.

Olen saanut osallistua tapahtumiin bloggaajana ja olen saanut myös kirjoja arvostelukappaleiksi. Blogin kautta olen myös tutustunut ihan uuteen maailmaan, somevaikuttajiin ja heidän tapaansa tehdä työtä. Tämä on inspiroivaa ja mielenkiintoista.

Sillisalaatti vai kohdennettu blogi?

 

Olen miettinyt paljon tätä blogia ja tämän sillisalaattimaisuutta ja sitä, jatkanko tällä linjalla vai kohdennanko tätä enemmän joihinkin tiettyihin teemoihin. Kaikissa blogikoulutuksissa tähdennetään, että blogin kuuluu olla hyvin kohdennettu eikä ketään kiinnosta lukea kuulumisista tai bloggaajan elämästä, vaan postauksissa kuuluu olla toista auttava näkökulma.

Yritysblogissani käytän tuota auttavaa näkökulmaa. Kirjoitan teemoista, jotka auttavat lapsiperheiden vanhempia ja kasvattajia toimimaan tunnetaitoisesti ja myönteisesti lastensa kanssa. Myös verkkovalmennukseni olen luonut tuosta auttavasta näkökulmasta käsin. Yritysblogiani kirjoitan tavoitteellisuudesta käsin, tätä Taikasaappaat - blogia harrastuksena, huvina ja myös muistina itselleni. On ollut hauskaa palata esim. lomareissuihin ja tapahtumiin tämän blogin kautta.

Olen päättänyt, että tämä blogi saa olla sillisalaattia. En halua kohdentaa kaikkea, en halua joka paikassa miettiä hakukoneoptimointia ja unelmalukijaa. Tarvitsen paikan, jossa voin kirjoittaa vähän sitä ja tätä. Minä olen myös ehkä kummajainen. Minua kiinnostaa ihan tavalliset kuulumiset ja tavalliset blogipostaukset. Minä luen ihan mielelläni myös sillisalaattiblogeja.

Yritysblogissani haluan kehittyä kirjoittajana ja auttaa lukijoita, siellä en kirjoittele niitä näitä kissastamme tai elokuvista, joita olen käynyt katsomassa. Tämä Taikasaappaat - blogi olkoon kanava erilaiselle sisällölle.

Tämän blogin kirjoittaminen on ollut pääasiassa iloa ja omien ajatusten jäsentämistä. Joskus tämä blogi on tuntunut myös riipalta. Silloin kun on ollut kiireistä yrittäjyydessä, tämä blogi on jäänyt hunningolle ja siitä on tullut minulle jopa huonoa omaatuntoa, kun en ehdi enkä jaksa kirjoittaa tarpeeksi usein.

Olen myös usein pyöritellyt päässäni, kiinnostaako ketään tämä mun sillisalaatti vai pitäisikö minun enemmän rajata blogini teemoja. Se on tuntunut vähän riippamaiselta ajatusketjulta ja välillä kuulumispostaukset jäävät kirjoittamatta, kun ajattelen, ettei ketään kuitenkaan kiinnosta näitä lukea..(vaikka kyllähän niitäkin luetaan ja kommentoidaan).

Millaisia blogeja sinä tykkäät lukea? 

 

Tykkäätkö sinä lukea tarkasti kohdennettuja blogeja vai luetko myös sillisalaattimaisia blogeja?

Miksi sinä luet blogeja? Mitä sinä saat blogien kautta?

Jos kirjoitat blogia, miksi kirjoitat sitä? Mitä bloggaaminen sinulle antaa?



Seuraa blogiani myös facebookissa!

Uuden ajan yrittäjyyttä ja unelmaduunareita

Siitä on pian neljä vuotta, kun oli viimeinen työpäiväni palkkatyössä. Sen kesän vietin lepäillen ja lasten kanssa ollen ja elokuussa perustin yrityksen ja aloitin starttirahan turvin yritystoiminnan rakentamisen. Olen vuosien varrella rakentanut yritystoimintaa niin, että hyödynnän työssäni vahvuuksiani ja vähitellen olen rakentanut myös ns. passiivista tuloa eli verkkovalmennuksia. Olen uuden ajan yrittäjä.

Mitä on uuden ajan yrittäjyys?

Uuden ajan yrittäjyydellä tarkoitetaan yrittäjää, joka tekee työtä omista intohimoista käsin ja luo sellaista yrittäjyyttä, joka lähtee omista vahvuuksista ja omasta missiosta. Uuden ajan yrittäjä rakentaa uudenlaista tapaa tehdä työtä ja tarjoaa palveluja, joita ei kenties ole aikaisemmin ollut saatavilla. Uuden ajan yrittäjä tuotteistaa osaamistaan uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi. Moni uuden ajan yrittäjä luo myös sellaisia työmalleja, jotka eivät ole aika- ja paikkasidonnaisia vaan työtä voi tehdä, ainakin osittain, mistä päin maailmaa tahansa.

Itse olen luonut kursseja, luentoja ja verkkovalmennuksia, joita ei ole ollut aiemmin saatavilla. Verkkovalmennusten osuus on lisääntynyt koko ajan ja tällä hetkellä noin 1/3 yritykseni liikevaihdostani tulee verkkovalmennuksista. Tämä on mahdollistanut sen, että olen pystynyt vähentämään ohjaamieni ryhmien ja luentojen määrää ja näin voin satsata myös omaan hyvinvointiini yrittäjänä.

Oma tieni tähän nykyiseen pisteeseen ei todellakaan ole ollut suoraviivainen, vaan sisältänyt paljon epätoivoa, rämpimistä, taloudellista epävarmuutta ja sen miettimistä, onko tässä mitään järkeä. Olen ollut välillä väsynyt ja turhautunut ja oma hyvinvointi on jäänyt taka-alalle. Nyt koen saavuttaneeni tasapainoa yrittäjyyden suhteen.

Mukana Uuden ajan yrittäjät - haastattelusarjassa

Ilokseni pääsin mukaan Kultainen sulka - blogin Uuden ajan yrittäjät - haastattelusarjaan. Minun haastatteluni julkaistiin alkuviikosta otsikolla: Uuden ajan yrittäjät osa 4: Lapset ja tunnetaidot Heli Mäkelän elämäntyönä. 
Kun vastailin tuon haastattelun kysymyksiin, tajusin, että kyllä tässä on ollut järkeä. Olen onnistunut luomaan itselleni työn, jossa pääsen tekemään asioita, joista nautin ja jotka ovat minulle tärkeitä. Eikä se ole ihan pieni luku, että verkkovalmennuksiini on osallistunut jo yli 800 kurssilaista.

Uuden ajan yrittäjät -  haastattelusarjassa on ilmestynyt myös muita inspiroivia yrittäjätarinoita ja lisää on tulossa. Minusta on ollut mahtavaa seurata myös Kultainen sulka - blogin Maijun tapaa luoda itselleen bloggaamisesta unelmatyö.

 

Unelmaduunarit inspiroi

 

Vuosi sitten keväällä luin Unelmahommissa - kirjan, joka oli tosi innostava. Olen kuunnellut myös Unelmaduunarit - podcastia, joka ilmestyy maanantaisin. Podcastissa Hanne Valtari ja Satu Rämö keskustelevat eri alojen unelmaduunareiden kanssa siitä, kuinka loikka unelmien töihin tehtiin - ja mikä meni pieleen. 

Podcastissa on haastateltu esimerkiksi Jani Toivolaa uupumuksen selättämisestä,  Satu Pihlajaa ajanhallinnasta ja aikaansaamisesta ja Maaret Kalliota työbrändin rakentamisesta omien arvojen kautta.  

Hankin jo alkuvuodesta Marika Rothin kirjan "Menestyjän bisnespakki. Naisyrittäjän työkirja". Olen selaillut kirjaa pitkin kevättä ja nyt kesällä aion paneutua erityisesti omien uskomusten työstämiseen. Omalla ajattelutavalla ja mindsetilla on tosi iso osuus yrittäjyydessä ja yrittäjänä menestymisessä.

Ja hei, käy nyt viimeistään lukemassa haastatteluni Uuden ajan yrittäjät - haastattelusarjassa!

Mikä sinua inspiroi työssäsi tällä hetkellä? Ja mielelläni kuulisin myös kommentteja, mitä pidit haastattelustani?

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Viimeiset viikot alakoululaisen äitinä

Kuopuksen alakoulu on päättymässä kesäkuun alussa. En tajua, mihin nämä vuodet ovat vierineet. Harvahampaisesta koulun aloittajasta on kasvanut esiteini (ja pian jo teini), joka aloittaa syksyllä yläasteen. Sekin ihmetyttää, miten ihmeessä voin olla kohta 15 v (esikoinen kesäkuussa) ja 13 v (kuopus elokuussa) lasten äiti, sillä minähän olen suunnilleen kolmikymppinen itse. ...

Alakoulumme on ollut tuttu ja turvallinen. Lähikoulu, joka on yhteisöllisen koulun maineessa. Kuin pieni kyläkoulu, vaikka oppilasmäärältään kyse on isosta koulusta. Olen ollut mukana koulun vanhempainyhdistyksen toiminnassa ja näin tunnen myös paljon vanhempia.

Yläasteemme on kauempana, sinne on matkaa reilut kolme kilometriä. Se on toisella puolella rataa ja sinne tulee paljon oppilaita myös sieltä radan toiselta puolelta. Eli asuinalueilta, joilta en tunne juuri ketään.

Esikoinen on käynyt tätä yläkoulua nyt kaksi vuotta. Koska koulu on sen verran kaukana meiltä, se ei tunnu lähikoululta enkä ole tutustunut yhteenkään esikoisen luokkakaverin vanhempaan, koska ne asuvat juuri siellä radan toisella puolella. Tosin en myöskään ole itse ollut aktiivinen esimerkiksi menemään yläkoulun vanhempaintoimikuntaan mukaan ja se voisi olla paikka tutustua vanhempiin.

Nyt tiedän, että kuopuksen luokalle on tulossa ainakin kaksi poikaa hänen nykyiseltä luokaltaan, joten nyt on sitten joitakin tuttuja lapsia ja vanhempia uudessakin koulussa. Meidän asuinalueelta ei mennä johonkin tiettyyn yläkouluun, vaan oppilaat menevät kolmeen eri yläkouluun. Aikaisempina vuosina jako on tehty osoitteen perusteella, tänä vuonna hieman erilaisin perustein.

Erityisen haikeaksi alakoulun loppumisen tekee se, että kuopuksella on ollut sama luokanopettaja läpi alakoulun. Sama opettaja vastaanotti ne harvahampaiset ekaluokkalaiset ja nyt hän pian lähettää matkaan teineiksi kasvaneet tytöt ja pojat. Tiedän, tämä on haikeaa varmasti hänellekin.

Esikoisen kutosluokan kevätjuhla oli tosi haikea, siellä näytettiin valokuvia isolle kankaalle heijastettuna kouluvuosien varrelta. Lapset lauloivat "Maailman toisella puolen" ja "Lintu" ja opettajat lauloivat laulun lapsille "Maailma on sun". Opettaja luki luokassa kirjoittamansa pienen tarinan, joka päättyi sanoihin "on tullut aika luovuttaa lapset lopullisesti uusiin hyviin käsiin". Todellinen itketysjuhla. Tai eihän siellä tietenkään kaikki itkeneet. Minä itkin sitten monen muunkin edestä.

Olen kuopukselta udellut, mitä lauluja ovat harjoitelleet kevätjuhlaan ja ainut minkä hän on maininnut, on "Sommartider".  Se ei saa minua herkistymään, mutta luulen, että juhla tulee silti olemaan superhaikea.

Nyt ei ole jäljellä enää kokeita eikä läksyjä. Päivittäin tulee kotiin kuvistöitä, vihkoja ja monisteita. Wilma-viesteissä on mainintoja erikoispäivistä, retkistä ja tutustumiskäynneistä yläkouluun. Viimeisellä kouluviikolla on vielä luokkaretki Särkänniemeen.

Tiedän, että kevätjuhlassa la 2.6. klo 8.00 itken jo valmiiksi juhlan alkaessa. Yksi aikakausi on päättymässä. Miten nopeasti vuodet ovatkaan seuranneet toistaan. Seuraavana keväänä on sitten edessä esikoisen yläkoulun päättyminen ja sitä ennen pohditaan jo lukiovalintoja. Vastahan minä mietin kestovaippoja ja kantoliinoja. Aivan kuin minut olisi siirretty aikakoneella pikkulapsiajasta suoraan tähän päivään.

Hämmentävää, niin hämmentävää. Ja haikeaa.

ps. kuopus ei anna kuvata itseään nettiin, ei enää edes takaa- tai sivultapäin. Siksi kuvituksena on omenapuun- ja kirsikankukkia. Ne kukkivat niin kauniisti tällä hetkellä.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Esittelyssä Jukka Hukka - tunnekirjat ( + arvonta)

Tunnetaidot ja tunnekasvatus ovat olleet viime aikoina paljon pinnalla. Ja hyvä niin. On havahduttu siihen, että tunnetaitoja voi opetella jo pienestä pitäen. Tunnetaitojen tukemiseksi on ilmestynyt paljon kirjoja, tunnekortteja ja erilaisia muita materiaaleja viime aikoina. Itse olen tästä Lasten Tunnetaito-ohjaajana iloinen.

Tunnetaitoja ei opi pelkästään kirjoja lukemalla tai kortteja katselemalla, mutta kirjat ja kortit antavat hyvän pohjan keskustella tunteista ja syventää tunnetaitoja lapsen kokemukseen ja kehotasolle asti. Missä tunne tuntuu? Miltä tunne tuntuu kehossa? Minkä muotoinen ja värinen tunne olisi? Jne.

Maaliskuussa ilmestyi Jukka Hukka - kirjasarja. Sarjaan kuuluu viisi riimimuotoista kirjaa. Kuhunkin kirjaan on myös koottu tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa. Pidän tosi paljon näistä keskustelu- ja toimintavinkeistä.

Jukka Hukka - kirjat käsittelevät rauhoittumisen harjoittelemista, itseluottamuksen vahvistamista, pelon ja jännityksen kesyttämistä, ystävällisyyttä ja toisten huomioimista ja menetyksestä ja surusta selviytymistä.

Kirjojen kirjoittaja on Avril McDonald ja suomentajana on toiminut Arja Pikkupeura. Kirjoissa on aivan ihastuttava kuvitus, jonka on tehnyt Tatiana Minina. Kirjat sopivat 4-7-vuotiaille lapsille. Jokaisessa kirjassa on sama idea: Jukka Hukka joutuu haastavaan tilanteeseen ja hän saa avuksi Hämähäkin, joka auttaa Jukka Hukkaa löytämään uuden näkökulman tai toimintatavan tilanteeseen.

Arvon blogini lukijoiden kesken kaksi Jukka Hukka - kirjaa, kirjat "Jukka Hukka ja hirveä harmi" ja "Jukka Hukka ja Iso Hukka".

"Jukka Hukka ja hirveä harmi" - kirjassa Jukka Hukka on murheen murtama, kun hänen paras kaverinsa Katri Katti lähtee leikkimään Hanna Hauvan kanssa eikä ota häntä mukaan. Jukka Hukka ajattelee, että he voivat leikkiä kolmisin, mutta hän joutuukin jäämään leikin ulkopuolelle. Hämähäkki muistuttaa, että myös yksin voi viihtyä ja leikkiä. Tehtäväosioon liittyy esimerkiksi keskustelua ja tehtäviä ulkopuolisuudesta ja koston kierteen katkaisemisesta.

"Jukka Hukka ja Iso Hukka" - kirja käsittelee surua. Eräänä päivänä Iso Hukka onkin poissa ja Jukka Hukka tulee hyvin surulliseksi. Hämähäkki auttaa löytämään uutta näkökulmaa tilanteeseen. "Jukka, surusi helpottaa voi itkien. Kyynel poskella viesti on rakkauden. Hän lähellä on myös pois lähdettyään, sen tuntea, nähdä voi sydämellään". Oikea rakkaus on loputon.

Kirja on niin koskettavasti kirjoitettua, että minulle tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Kirjan tehtäväosioon kuuluu esimerkiksi musiikkimaalaus surusta ja muistojen laatikon / kirjan kokoaminen.

Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, facebook). Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 20.5. klo 21. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta täällä blogissa tai facebookissa. Kerro kommentissa mitä kautta luet blogiani. Arvottavana on yksi kahden kirjan paketti.

Onnea arvontaan!

* Kirjat saatu arvostelukappaleiksi kustantajalta (PS-kustannus). Arvottavat kirjat saatu Tunnetaitoja lapselle - sivuston kautta.

Lue myös nämä tekstini tunnetaidoista:

Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen
Tehtäväkirja tunnetaidoista
Tunnekasvatuksen tueksi

Päätöksentekoväsymystä

Tuntuu, että pääni on täynnä. En enää jaksa tehdä yhtään päätöstä. Vaikka työtahtini on hiljentynyt paljon ja on aikaa myös ajatella, tuntuu, ettei aivoni enää pysty ajattelemaan mitään.

Minun työni on luonteeltaan sellaista, että minun pitää jo nyt tietää tosi pitkälle ensi syksyn töitä. Milloin ohjaan ryhmiä? Mitkä päivät, illat ja viikonloput sidon ryhmiä ja luentoja varten? Ja kun varaan nyt tämän ajan töihin, mihin se kenties sitten vaikuttaa? Mitä koulutuksia haluan itse käydä ensi syksynä eli mitä aikoja jätän vapaaksi näitä varten?

Kaiken lisäksi on sattunut sarja tapahtumia, jotka ovat tuoneet minulle paljon lisävaivaa. Sain mindfulness-koulutuksia varten laatikollisen vääriä cd-levyjä. Ne pitää pakata uudelleen ja palauttaa. Ilmoittauduin Helsingin yliopiston avoimen yliopiston verkkokurssille ja olen käyttänyt vähintään kolme tuntia aikaa viestittelyyn asiakaspalvelun kanssa ja edelleenkin olen tilanteessa, että olen siellä väärällä sukunimellä (ilmoittautumisjärjestelmä nappasi jostakin tyttösukunimeni - enhän minä ole ollut kuin vasta kohta 16 vuotta naimisissa - eikä tätä sukunimeä nyt millään saa muutettua oikeaksi). Lisäksi en ole vieläkään päässyt kuuntelemaan yhtäkään luentoa, kun työkoneestani puuttuu juuri se ohjelma, jolla luennot voisi kuunnella. Tuntuu, etten jaksaisi yhtään tällaista ylimääräistä säätöä vaativaa asiaa.

Lisäksi työlistalla on ollut kissamme Missen 1 v rokotusajan varaaminen. Ja ennen rokotusta Misselle pitää antaa matolääkitys. Kuopuksen harrastejalkapallo. Poikien parturiajat. Kuopuksen kouluterveystarkastuslapun täyttäminen. Esikoisen ruokapäiväkirja ravitsemusterapeuttia varten. Ja milloin olikaan esikoisen hammaslääkäriaika oikomishoitoa varten? Retkirahat. Retkieväät. Kuopuksen Unicef-kävely. Pitikö sitä varten täyttää joku lappu?

Kasvavat lapset ja sopivan kokoiset vaatteet ja kengät. Jokapäiväinen ruokamme. Huomasin, että passikin menee vanhaksi ensi viikolla. Alanko uusia sitä vai vietämmekö tänä kesänä lomamme Suomessa.

Yhtään tilannetta ei helpota se, että en saa nukuttua öisin tarpeeksi vaan joudun jatkuvasti heräämään liian aikaisin. Naapurin poika päräyttää aamuisin moponsa käyntiin n. 5.45 enkä aina nukahda sen jälkeen uudelleen. Minulla riittävän pitkä yöuni on tärkeä asia ja klo 5.45 on liian aikainen heräämisaika minulle.

Menen ulos aurinkoon istumaan, jotta saisin aivoni rauhoittumaan. Siitepölyä ilmassa. Tulen entistä tukkoisempana takaisin sisälle.

Huoh. Ehkä tämä kuitenkin on luksusnarinaa. Silti, nyt pää on täynnä enkä jaksaisi ajatella yhtäkään ajatusta tai hoitaa noin tsiljoonaa eri asiaa.

Millaisissa fiiliksissä sinä olet tällä hetkellä?

Hetkessä: Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä

Kuinka moni on leikkinyt lapsena Barbieilla? Minä en ikinä saanut ihan oikeita Barbie-nukkeja, vaikka niitä kovasti toivoin. Minulla oli muutama Barbien halpisversio, yksi miesbarbie oli myös (ei kuitenkaan Ken, vaan tämäkin oli halpiskopio). Ja "barbieillani" oli ihania vaatteita, jotka olivat suurin osa serkkuni ompelemia.Olin enemmänkin poikatyttö kuin prinsessaleikkien ystävä, mutta silti "barbiet" olivat osa leikkejäni.

Kansallismuseossa avautui huhtikuun lopulla "Barbie - The Icon" - näyttely. Pääsin mukaan bloggaajille suunnattuun esittelykierrokseen, jossa saimme tutustua näyttelyyn ja kuulimme myös vähän taustaa sekä näyttelystä että siitä, miten Barbie on vaikuttanut naisten asemaan ja kuulimme myös siitä, millaista yhteiskunnallista keskustelua on käyty Barbien tiimoilta. Tämä näyttely on myös jo heti ensi päivinä herättänyt paljon keskustelua: kuuluuko Barbie Kansallismuseoon? Miksi Barbie-näyttely on Kansallismuseossa juuri nyt, kun Suomen sisällissodasta on kulunut 100 vuotta?

Barbie-nuken keksi Ruth Handler, joka huomasi, että hänen tyttärensä Barbara leikki mieluummin nukeilla, jotka näyttivät aikuisilta. Ensimmäinen Barbie valmistui Yhdysvalloissa vuonna 1959 ja se sai nimen Handlerien tyttären mukaan. Vuonna 1962 kuvioihin mukaan tullut Ken nimettiin perheen pojan mukaan.

Barbie esitellään näyttelyssä tyttöjen itsetunnon kohottajana. Barbien motto on "You can be anything" eli "Voit olla mitä tahansa". Barbie on edustanut naisen valinnanvapautta. Barbie on tuonut leikkeihin itsenäisen ja modernin naiskäsityksen.

Barbie - The Icon - näyttely esittelee Barbieta osana yhteiskuntaa. Näyttelyssä käydään läpi eri vuosikymmeniä, muotia ja julkisuuden henkilöitä. Lisäksi näyttelyssä on esillä paljon keräilyharvinaisuuksia. Näyttelyssä on esillä n. 450 nukkea.

Barbie on saanut paljon kritiikkiä siitä, että sen vartalo on luonnoton eikä se näin sovi leikkikaluksi ja roolimalliksi tytöille. Itse en tiennyt, että Barbie on saatavilla nykyisin neljässä eri vartalotyypissä. On lyhyempää ja pidempää ja hoikkaa ja tavallisempaa. Silti yhäkään Barbien tuoma ulkonäköihanne ei vastaa ihmisvartalon monimuotoisuutta.

Barbie on nähty eri ammateissa, ei vain stereotyyppisissä "naisten ammateissa". Barbie on ollut armeijan palveluksessa, presidenttiehdokkaana kuten myös astronauttina. Barbien monipuolinen ansioluettelo osoittaa hänen nuorille ihailijoilleen, ettei mikään tavoite voi olla heidän ulottumattomissaan.

Barbie ei muuten ole ollut naimisissa koskaan (vaikka monta häämekkoa onkin päällään pitänyt) eikä Barbiella ole lapsia. Barbien ja Kenin suhde katkesi vuonna 2004, mutta pari palasi yhteen vuonna 2011. Muistan kun joskus lapsena ihastelin erityisesti Barbieta, jolla oli häämekko.

Opastettu kierros antoi hyvän mahdollisuuden tutustua näyttelyyn ja se antoi kivaa lisätietoa ja taustoitusta näyttelylle. Näyttelyn seinillä on myös hyvät infotaulut, josta saa paljon tietoa.

Samanaikaisesti kun tutustuin näyttelyyn muiden bloggaajien kanssa, näyttelyssä kiersi runsaasti naisia, tyttöjä ja muutama poika ja mies oli joukossa myös mukana. Moni pysähtyi huudahtamaan: "toi Barbie oli mulla" tai "tuon minä olisin halunnut, mutten koskaan saanut".  Uskon, että näyttely kiinnostaa erityisesti niitä, jotka ovat joskus leikkineet Barbieilla tai jotka nyt leikkivät niillä. Barbie on aika sukupuolitettu lelu, se on roolimalli nimenomaan tytöille ja tästä tulee helposti ajatus, että Barbie-nuket ovat vain tyttöjen leluja.

Barbie - The Icon - näyttely on Kansallismuseossa 26.8. asti. Sisäänpääsy näyttelyyn maksaa 15 euroa (museokortilla ja Helsinki Cardilla 3 euroa). Alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi. Suosittelen lapsiperheille myös Kansallismuseon Vinttiä, siellä on kivoja toiminnallisia juttuja.

Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan. Hetki on itselleni voimavaroja, iloa ja hyvinvointia arkeen tuova juttu.

 * sisäänpääsy näyttelyyn ja opastettu kierros saatu blogin kautta

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Tipsu tuo lempeyttä ja myötätuntoa kasvatustyöhön

Siitä on nyt reilut viisi vuotta, kun tutustuin mindfulnessiin ensimmäisen kerran. Olin Sari Markkasen kurssilla, jossa käsiteltiin unettomuutta ja mindfulnessia. Ostin kurssilta itselleni Sarin kirjoittaman kirjan "Tipsu ja oivallusten opus". Ihastuin Tipsu-kirjan tarinoihin ja kuviin. Olen käyttänyt kirjaa paljon, myös aikuisten kursseillani. Tipsu-sadut avaavat hyvin mindfulnessia sekä lapsille että aikuisille. Kun kuulin viime vuoden lopulla, että uusi Tipsu-kirja ilmestyy, olin innoissani. Ilokseni sain Tipsun temppukirjan arvostelukappaleeksi.

Tipsun temppukirja tutustuttaa lasten kanssa tehtäviin mindfulness- ja myötätuntoharjoituksiin. Harjoituksiin edetään Tipsu-satujen kautta. Pienissä saduissa Tipsu hämmästelee hengitystä ja omaa hyppelehtivää mieltään. Tipsu pohtii ystävyyden voimaa, soimaavia sanoja ja ärripurripäivää.

Jokaisesta sadusta pystyy luomaan mindfulness-tuokion, johon kirjassa on ideoita ja ohjeita. Lisäksi Sari on liittänyt kirjaan lasten kokemuksia harjoituksista ja näitä kokemuksia oli kiva lukea. Itse pidin myös reflektiivisistä kysymyksistä, jotka auttavat lasta linkittämään sadun ja harjoitusten tuomia oivalluksia omaan elämäänsä.

Kirjassa on sekä mindfulness- että itsemyötätuntoharjoituksia. Itse pidin erityisesti Ossi oravan onnen piiristä, Sisäinen kalliosi - ja juuresi - vakauden ja turvan löytäminen ja Sydämeni huvipuisto ja muut ihanat paikat - harjoituksista. Kirjassa korostui kauttaaltaan hyvin lempeä ja myötätuntoinen ote ja itse sain hyviä oivalluksia, miten lasten levottomuutta voi käsitellä ryhmässä.

Kirjasta tulee hyvin esille, ettei mindfulness-harjoittelu lasten kanssa ole aina seesteistä ja rauhallista, vaan kerrat ja päivät ovat erilaisia. Tuolloinkin on hyvä vaalia mindfulness-asennetta: ystävällisyyttä, avoimuutta, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä. Se ei aina ole helppoa ja siksi aikuisen oma mindfulness-harjoittelu onkin tärkeää.

Pieni miinus Tipsun temppukirjalle tulee mustavalkokuvituksesta. Kaipasin värillisiä kuvia, joihin totuin Tipsu ja oivallusten opus - kirjassa. Kirjassa puhuttiin negatiivisten tunteiden kohtaamisesta. Itse käytän mieluummin termiä mielipahan tunteet. Sanasta negatiivinen tulee helposti mieleen, että ne ovat kiellettyjä tunteita, joita ei saisi olla.

Kirjassa tuodaan hyvin esille, että mindfulness-harjoittelun painopiste on aikuisen omassa mindfulness-harjoittelussa. Lapset tarvitsevat lämpöistä, turvallista ilmapiiriä kasvaakseen tasapainoisiksi ja he tarvitsevat aikuisten apua ja mallia tunteiden säätelyyn. Siirrämme lapsiimme myös taitamattomat tapamme. Kun aikuisina ensin työskentelemme itsemme kanssa, voimme toimia oppaana lapsillemme. Siksi harjoitus lähtee aikuisista. Tätä itsekin korostan omilla kursseillani.

Tipsun temppukirjassa on yksi kasvattajille suunnattu satu: "Tiitu-täti ja kiireen kummastus tai sanottaisiinko hopun hämmästys". Luulen, että sadussa oleva kiiren pohdiskelu on tuttua ihan kaikille. "Tiitu pysähtyi miettimään. Milloinkas hän olikaan viimeksi pysähtynyt ja antanut itselleen aikaa vain olla? Aina tuntui olevan niin kiire. Niin ja että kiire. Mitä se oikeastaan olikaan? Tiitu pysähtyi maistelemaan sanaa. Kiire, kiire, k-i-i-r-e. Hän huomasi, miten jo ajatus ja sanan mutustelu jännittivät hänen kehonsa ja saivat sydämen pamppailemaan puseron alla hieman nopeampaan tahtiin kuin sanoen, on juostava, on riennettävä, aikaa on vähän ja elämä kiitää ohi". Tarinan lopussa Tiitu oivaltaa, ettei kiirettä ole oikeasti olemassakaan. Se on vain hänen mielessään. "Nyt minä lakkaan kerta kaikkiaan luomasta lisää kiirettä ja muistan pysähtyä. Koko keho rauhoittui ja rentoutui".

Tipsun temppukirjan viehätys piilee sen ihanissa tarinoissa ja vinkeissä, miten tarinoita voi käsitellä lasten kanssa. Pidin kirjan myötätuntoisesta ja lempeästä sanomasta.

Katso myös Minduflness lapsille - verkkokurssi!

Seuraa blogiani facebookissa!

* kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Avain). Kirjassa on 134 sivua.