keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ben Malinen: Taakkana läheisriippuvuus. Kenen elämää elät?



Kirja Taakkana läheisriippuvuus. Kenen elämää elät? kertoo läheisriippuvuudesta ja siitä, miten se ilmenee. Kirjan alussa kerrotaan riippuvuuksista yleisesti ja siirrytään sitten käsittelemään läheisriippuvuutta, sen yleisiä ja yksilöllisiä piirteitä, taustatekijöitä ja läheisriippuvuuden hallintaa.

Läheisriippuvuuteen voi johtaa esimerkiksi toisen narsismi, krooninen sairaus tai mielenterveysongelmat. Läheisriippuvuus ei ole yksittäinen tunne. Se on kokonainen yhdistelmä tunteita, ajattelua ja käyttäytymistä. Läheisriippuvuus on torjuttu ja piilossa, mutta se tulee näkyväksi tunne-elämässä, ajattelussa ja käyttäytymisessä. Se tuhoaa yksilön oman minuuden ja yksilöllisyyden, estää ihmistä löytämästä iloa, onnea ja levollisuutta itselleen tärkeimmän ihmisen, nimittäin itsensä kanssa.

Läheisriippuvainen voi olla kaiken korjaava ja hoitava,täydellisyydentavoittelija, sovittelija, määräilijä, ylisuorittaja, maailmanpelastaja, työriippuvainen, viihdyttäjä, Puuha-Pete, draamakuningatar, narsisti, toisten ovimatto tai uhri. Hänellä voi olla yksi näistä rooleista tai monia rooleja samaan aikaan.

Läheisriippuvuus on lapsuudessa kehittynyt toimintatapa- ja selviytymiskeino. Aluksi sen tarkoituksena on varmistaa rakkauden, huolenpidon ja turvan saaminen lähipiiriltä. Jos lapsi ei saa turvallisesti, ehdoitta ja kenenkään alinomaa moittimatta tai huomauttelematta olla oma itsensä ja tutkia maailmaa avoimena ja innostuneena, hän alkaa kokea ilmapiirin ja ympäristön uhkaavana ja torjuvana. Hänen tunne-elämänsä, ajattelunsa ja käyttäytymisensä vääristyvät, ja hän oppii, että toimimalla ja olemalla vain muita varten, miellyttäen, myötäillen ja palvellen toisia, hän voi varmistaa hyvinvoinnilleen välttämättömän rakkauden, huolenpidon ja turvan.

Koska läheisriippuvaisella ei ole kosketusta itseensä, joutuu hän rakentamaan itsensä toisten silmien kautta. Ja kun oma olemus rakentuu toisten kautta, elämä on pitkillä tuntosarvilla kulkemista. Miellyttämistä. Kun on kiltti ja auttavainen ja kuuntelee muita, saa rakkautta ja hyväksyntää.

Ihmissuhderiippuvuudesta voi oppia eroon. Edellytyksenä on kokemus omasta arvokkuudesta ja vastuu omasta elämästä. Kirja ei ole hokkuspokkus-opus, jonka avulla pääsisi nopeasti eroon läheisriippuvuudesta ja elämä muuttuisi kirjan lukemalla. Mutta kirja auttaa tunnistamaan läheisriippuvuutta ja voi saattaa muutosta alulle.

Aloin lukea kirjaa ensisijaisesti ammatillisesta mielenkiinnosta, mutta muutaman sivun luettuani tajusin, että kirjan lukemisesta tulee minulle itsetutkiskelumatka. Tuli olo, että kirja on kuin omasta elämästäni. Kirja haastoi oman itsen ja omien ihmissuhteiden peilaamiseen. Voin suositella kirjaa, jos itsetutkiskelu kiinnostaa. Ja muutenkin, jos läheisriippuvuus kiinnostaa.

2 kommenttia:

  1. Olen juuri lukenut itsekin tuon kirjan! Kiitos, hyvä yhteenveto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sinäkin olet lukenut tuon kirjan. Halusin kirjoittaa siitä itsellekin vähän puhututtaneita asioita muistiin-

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!