torstai 26. kesäkuuta 2014

Haaste: 20 asiaa minusta



Sain haasteen Löytöjen taika - blogista. 20 asiaa minusta. Ajattelin kertoa sellaisia asioita, joita en ole täällä blogissa aikaisemmin paljastanut itsestäni. Kuvina on satunnaisia räpsyjä kotoamme.

1. Olen asunut lapsuuteni Mikkelissä ihan Visulahden matkailukeskuksen vieressä. Silloin pompimme sinne aitojen yli katsomaan dinosauruksia. Mietimme, miten jotkut ihmiset tulevat toiselta puolelta Suomea Visulahteen. Silloin se ei ollut kovin kummoinen paikka. Olemme käyneet siellä nyt kaksi kertaa lasten kanssa eikä se edelleenkään nouse kesäpaikkojen aateliin, mutta Mikkelin seudulla pyöriville varmasti ihan kiva kesäkohde.

2. Olen pelannut joukkuelajia nimeltä maahockey SM-tasolla ja nuorten maajoukkueessa. Lopetin sinä päivänä kun sain ajokortin. Lopettaminen tosin ei liittynyt millään tavoin ajokorttiin vaan siihen että tajusin, että elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin juosta mailan kanssa pallon perässä. Isäni oli silloin ohitusleikkauksessa ja se pisti omia arvoja ja tärkeitä asioita elämässä mietintään.

3. Mustat lesket - sarjan näyttelijä Wanda Dubiel oli lukioaikainen luokkakaverini. Rinnakkaisluokallani oli Kati Lepistö.


4. Olen ollut televisiossa kolme kertaa. Esikoisen vauvavuonna olin myös  useammassa eri lehdessä esillä. Esikoisen vauvakirjan välissä on aika monta lehtijuttua, joissa hän on esiintynyt.

5. Olen ollut perustamassa kolmea eri yhdistystä.

6. Olen käynyt Ben Furmanin kotona. Kävin tapaamassa hänen (silloista) vaimoaan, mutta myös Ben moikkasi minua ja jutteli hetken kanssani.

7. En pidä vaaleanpunaisesta väristä. En voisi kuvitellakaan laittavani päälleni mitään vaaleanpunaista tai pinkkiä.

8. En erityisemmin pidä kauppakeskuksista. Jumbo on mielestäni lähes vihoviimeinen paikka, käyn siellä suunnilleen kaksi kertaa vuodessa. Ahdistun ihmismassojen keskellä ja tykkään enemmän pienistä putiikeista ja kannatan mieluusti lähipalveluja.


9. Olen ollut kesätöissä ja keikkalaisena siinä kehitysvammaisten asuntolassa, jossa on kuvattu Toisenlaiset frendit - sarjaa. Tuo sarja on yksi lempparisarjoistani telkkarissa. Mun kesätyö/keikkailuaikaan asuntolassa asuivat sarjan henkilöistä Mikko ja Timo.

10. Hankin kännykän vasta vuonna 2004. Siinä vaiheessa vain 5 % suomalaisista oli ilman kännykkää. Kännykän hankkiminen tuli ajankohtaiseksi, kun muutimme nykyiseen kotiin ja päätimme ettemme enää ota lankapuhelinta tänne. Minulla oli vanha Nokian kännykkä (käytettynä ostettu) 10 vuotta, helmikuussa sain älypuhelimen. Tosin käytän sitä vain puhelimena eli soittamiseen ja tekstiviestittelyyn eli edelleenkin pärjäisin sillä vanhalla Nokiallani.

10. Pelkään koiria. Ollessani 5-vuotias hullu koira hyppäsi päälleni ja minulla on edelleenkin nenänpielessäni arpi muistona tästä. Se koira lopetettiin vähän tuon ikävän tapahtuman jälkeen.


11. Minulla on aika hyvä tuuri arvonnoissa. Olen voittanut kolmena vuonna peräkkäin liput Lapsimessuille koko perheellemme. Viime syksynä voitin liput Habitare -messuille. Olen myös voittanut esim. kirjoja ja kastehelmi tuikkukipon.

12. Keräilen mariskooleja. Minulta puuttui pitkään keltainen mariskooli, koska en raaskinut ostaa sitä itselleni. Sain sen entisiltä työkavereiltani läksiäislahjaksi. Nyt en enää hanki lisää mariskooleja. Isoja on 12 ja pieniä 6.

13. Olen ainut lapsi. Minulla ei ole sisaruksia. En ole samaa mieltä niistä kliseistä, mitä ainoista lapsista kerrotaan. Kuten se, etteivät ainokaiset opi jakamaan asioita tai olemaan sosiaalisia. Puppua.

14. Minulla on tosi usein kylmät kädet.

15. Rusketun helposti. Minulle tulee myös maksaläiskiä helposti. Ei kiva.

16. En ole koskaan polttanut tupakkaa. En edes kokeillut.


17. Tykkään kuunnella Iskelmäradiota. Yksi lempilauluni on Juha Tapion "Kaksi puuta". Biisin sanat ovat koskettavat. (heh, tämä kuulosti tosi keski-ikäiseltä....)

18. Alakouluikäisenä olin tosi hyvä liikunnassa. Voitin juoksu- ja hiihtokisoja. Minut valittiin aina edustamaan omaa kouluani koulujen välisiin kisoihin. En yhtään tykännyt näistä kisoista. Yritin sairastuttaa itseni aina ennen kilpailuja. Muistan kävelleeni lumihangessa paljain jaloin, jotta vilustuisin eikä tarvitsisi mennä hiihtämään kilpaa. En uskaltanut kertoa opettajille tai edes vanhemmilleni etten haluaisi kilpailla.

19. Vaikka minulla on urheilutaustaa en harrasta penkkiurheilua ollenkaan. En katso jääkiekkoa tai jalkapalloa tai yleisurheilukisoja. Joskus olen jotkut hiihtokisat saattanut katsoa, jos on ollut odotettavissa suomalaismenestystä.

20. Kun tapasin mieheni ekaa kertaa muistan ajatelleeni, että nyt taisin tavata elämäni miehen. Näin taisin todeta ystävällenikin. Vuosien varrella on ollut epäilyksen hetkiä, jolloin mielessä on käynyt että onko tuo todellakin elämäni mies, mutta ne ovat olleet niitä väsyneitä ruuhkavuosihetkiä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että rinnallani on elämäni mies, juuri se, jonka kuuluukin olla lasteni isä ja jakamassa tätä arkea kanssani.

Haaste kuuluu jatkaa eteenpäin kahteen blogiin. Nyt en ole seurannut miten monessa blogissa tämä haaste on jo kiertänyt. Mites Pikku Kepponen blogin Rva Kepponen, ottaisitko haasteen vastaan? Entäpä Pihi nainen, ehtisitkö sinä vastailla haasteeseen?

ps. kun luin tän läpi, minulle tuli olo että olen melkein sukua julkkikselle kaikkine wandadubielbenfurman-mainintoineen. Voisin vielä lisätä sen, että Marjo Matikainen-Kallströmin lapset kävivät vuosia ohjaamissani jumpissa. Myös Marjo oli ainakin yhden vuoden mukana perheliikuntaryhmässäni, sitten hän taisi lähteä eurokansanedustajaksi ja jumppahommat jäivät hänen miehensä vastuulle.

toinen peeässä: varasin tänään ajan yritysneuvontaan elokuun alkuun. Pääni on aika jumissa tällä hetkellä. Toivon että heinäkuun lomailun aikana ideat ja ajatukset lähtevät lentoon esim. yrityksen nimen suhteen. Mutta vihdoinkin jotain konkreettia alkaa tapahtua unelmieni suhteen!

12 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja. Minäkin olen melkein sukua julkkikselle: pyrin aikoinaan (hurjan kauan sitten!) Teatterikorkeaan dramaturgin oppiin. Wanda Dubiel pyrki samaan aikaan näyttelijäntyöhön. Hän pääsi sisään, minä en! Dubielin erikoinen nimi jäi mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska juttu että olette olleet samaan aikaan pyrkimässä Teatterikorkeakouluun. Wandan isä on Puolasta ja siksi heillä on vähän erikoisemmat nimet perheessä.

      Poista
  2. Olipa mukava lukea uusia asioita sinusta :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia juttuja; monessa kohtaa tuli että 'oho' :) mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin siis ilmeisesti jossakin kohtaa yllättämään? Yritin löytää sellaisia asioita, joita en ole täällä blogissa aiemmin kertonut. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Me olimme juuri selllainen perhe, joka tuli Visulahteen toiselta puolelta Suomea. Ja oi voi niitä dinosauruksia, melkein kaikki olivat rikki. Parhaimpana muistona Visulahdesta mieleeni jäi kahvipannun muotoinen kahvila, jonka lasisten pöytälevyjen alla oli kahvinpapuja. Ei siis ehkä se maailman mahtavin kohde minunkaan mielestäni. ;) Kiitos haasteesta, nappaan sen mielelläni mukaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvipannun muotoinen kahvila on jäänyt varmaan monille mieleen Visulahdesta. Olihan se hassua itse asua ihan siinä lähellä ja käydä jatkuvasti uimassa Visulahden rannassa ja katsoa niitä matkailijoita, jotka tulevat sinne kaukaa.

      Kiva kun otat haasteen matkaan, odotan innolla mitä kirjoitat itsestäsi!

      Poista
  5. Meidän olisi tarkoitus lähteä Visulahteen kesälomareissulle... Vielä kerkiää tosin vaihtamaan suunnitelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki Visulahti on nyt aika lailla erilainen kuin mun omassa lapsuudessa. Siitä on nimittäin aika monta vuotta aikaa kun minä olen ollut se koululainen, joka on hyppinyt aitojen yli Visulahteen. Ollaan lasten kanssa kahtena kesänä käyty Visulahdessa, viimeksi viime kesänä. Kyllä siellä päivän saa ihan hyvin kulumaan, mutta mulla ehkä vaikuttaa myös tuo oma lapsuuskokemus kun olen nähnyt myös sen "ei-niin-hemaisevan" vaiheen, että itse en sinne kyllä varta vasten kovin kaukaa lähtisi. Meillä Mikkeli on mummilakaupunki ja kun siellä muutenkin käydään kesäisin, niin muutaman vuoden välein sitten myös käydään Visulahdessa.

      Viime kesänä sinne oli avattu myös sisäseikkailupuisto ja se oli hyvä lisä. Vesialue on ihan jees, varsinkin jos sattuu olemaan lämmin päivä. Lapset muistelevat Visulahden reissuja ihan hyvin muistoin, erityisesti "pomppukumpu" on ollut heille mieleen jäävä paikka.

      Poista
  6. Tätä oli kiva lukea :)
    Kiitos haasteesta, palaan siihen muutaman päivän sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. Jään odottelemaan sinun 20 asiaa itsestäsi.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!