Hyvän mielen taidot

Sain jo alkuvuodesta arvostelukappaleeksi kirjan Hyvän mielen taidot ja myös Hyvän mielen kortit. Kortit ovatkin vilahtaneet aika ajoin talven ja kevään aikana blogitekstieni kuvituksena. Hyvän mielen kortit ovat olleet minulla myös työkäytössä kursseilani.

Hyvän mielen taidot - kirja kertoo nimensä mukaisesti hyvän mielen taidoista. Hyvän mielen taidot ovat taitoja, joiden avulla elämä sujuu niin että siinä on iloa ja energiaa. Niiden avulla kuka tahansa voi kehittää omaa mieltään joustavammaksi. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa.

Kirja on jaoteltu seitsemään hyvän mielen kategoriaan: myönteisyyden taitoihin, tahdonvoimataitoihin, vuorovaikutustaitoihin, myötätuntotaitoihin,  luovuustaitoihin, läsnäolotaitoihin ja  itsensä johtamisen taitoihin. Kuhunkin kategoriaan liittyy 7-8 hyvän mielen taitoa. Yhteensä kirjassa esitellään 53 hyvän mielen taitoa.  Jokaisen taidon kohdalla on vahvistuslause, taidon kuvaus lyhyesti, taitoon liittyvä esimerkkitarina, tehtäviä (pohdinta- ja kokeilutehtäviä) ja tietoa taidon hyödyistä.

Hyvän mielen taidot - kirjan kanssa samaan kokonaisuuteen kuuluu Hyvän mielen kortit. Kortteja on yhteensä 53 kappaletta. Kuvat ovat Krista Keltasen valokuvaamia. Kortit ovat kauniit ja inspiroivat. Ne ovat olleet todella toimivat myös kursseillani. Myös Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessani ovat olleet nämä kortit käytössä ja siellä olen itse päässyt kurssilaisena kokemaan näiden korttien käyttöä. Korttien avulla on helppo kertoa omista sen hetken tunnelmistaan tai siitä, mitä kaipaisi elämään juuri nyt. Korttien avulla voi kertoa myös vaikkapa siitä, mikä on itselle tärkeää vanhempana tai vaikka ryhmänohjaajana. Kortteja voi käyttää myös ihan itsekseen nostamalla sieltä satunnaisen kortin ja miettimällä, mitä ajatuksia kuva ja lause itsessä herättää. Tai mitä vahvistuslause merkitsee itselle tässä ja nyt.

Itse olen self help - kirjojen suuri ystävä, mikä varmaan näkyy myös siinä, että olen aika paljon esitellyt blogissani elämäntaidollisia kirjoja. Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen taidot - kirjassa on moni- ja poikkitieteellinen näkökulma ja kirjaan on ammennettu ideoita esimerkiksi positiivisesta psykologiasta, mindfulnessista, NLP:stä, ekspressiivisestä taideterapiasta ja keho-mieli-yhteyttä vahvistavasta Mind-Body Bridgingistä. Ote kirjassa on valmentava ja jokaiseen taitoon liittyy sekä pohdinta- että kokeilutehtäviä. Kirjassa on paljon sellaisia harjoituksia, joita pystyy hyödyntämään omassa elämässään tai myös työssään. Itse olen käyttänyt Hyvän mielen kortteja kursseillani ja jatkossa voin ajatella hyödyntäväni kirjan harjoituksia myös omilla kursseillani. Kirjan avulla pystyy tutkimaan niitä taitoja, joita itsellä jo on ja mitä pystyisi vielä kehittämään.

Halusin nostaa vielä satunnaisen kortin Hyvän mielen korttien joukosta. Millaisia ajatuksia sinussa herättää tämän kortin kuva ja lause: "Kuuntelen mitä kehoni tarvitsee". Milloin sinä pysähdyt kuuntelemaan kehoasi? Mitä kehosi viestittää sinulle? Mitä se tarvitsee?

Sain ennakkotietoa PS-Kustannuksen ensi syksyn uutuuksista ja ilahduin, kun näin uutuuksien joukossa Maaretta Tukiaisen Inspiraatiokortit. Myös näiden korttien kuvat on ottanut Krista Keltanen, joten sykähdyttävät ja ihanat kortit lienevät taas tulossa. Inspiraatiokortti sisältävät kuvan ja ajatuksia herättävän lauseen. Korteissa on hyödynnetty uusinta inspiraatiotutkimusta sekä positiiviseen psykologiaan ja luovuuteen liittyvää tutkimustietoa. Jään innolla odottamaan näitä kortteja!

ps. Vinkkaan, että Koti meidän  - blogissa on menossa arvonta, jossa pystyy voittamaan sekä Hyvän mielen taidot - kirjan että kortit omakseen.

Mitä tehdä hiekkalaatikolle?

Lapset kasvavat. Meillä ei ole enää tarvetta hiekkalaatikolle. Viime kesänä sillä taisi leikkiä lähinnä meillä kylässä käyneet lapset, pojat ovat viimeksi leikkineet hiekkalaatikolla pari-kolme kesää sitten. Hiekkalaatikko on autio ja tyhjä. Lähinnä se näyttää nyt surulliselta ilman hiekkaleluja ja leikkiviä lapsia. Nyt hiekkalaatikossa on alkanut kasvaa myös heinää. Ei se siis täysin tyhjä ole.

Mutta mitä hiekkalaatikon tilalle? Kukkapenkki? Kasvimaa? Onko hyvä purkaa hiekkalaatikko ja viedä hiekka johonkin (ööh, mihin?) vai kitkeä nuo heinät pois ja laittaa jotain kasvamaan tuohon hiekan päälle?  Nyt saa kertoa ideoita, olen avoin kaikelle!

Omenapuut ovat nyt pudottaneet upeat kukintansa ja syreeni on avannut huumaavantuoksuiset kukkansa. Eilinen sade sai puutarhan virkistymään (äh ja myös kotiloita esille...grr...).

Mukavaa viikonloppua! Minulla viikonloppu menee Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa ja rakentavan ja myötäelävän vuorovaikutuksen äärellä.

Kevään lumoa ja arvonnan voittajat + alekoodi

Nyt on lämpöä, aurinkoa ja lumoa puutarhassa. Omenapuut ovat tänä keväänä maagisen kauniita. Niin tupaten täynnä valkoisia kukkia. En muista, että meillä olisi koskaan aiemmin ollut näin runsasta omenapuiden kukintaa.

Olen vähitellen aloitellut kesäkukkien istuttamisen. Vähitellen, sillä roudaan kukat fillarilla lähipuutarhalta enkä saa kovin montaa kukkaa kerralla tulemaan. Vähitellen myös siksi, että lähipuutarhalla ei vielä ole aivan niiden kaikkien kukkien taimia, jotka minä olen todennut sopivaksi omalle pihallemme. Meillä on todella kuuma takapiha kesähelteillä ja on valittava kukkia, jotka kestävät kuumuutta ja myös kuivumista. Kesällä ollaan välillä useampi päivä poissa kotoa reissussa ja näin kukkina ei voi olla sellaisia, jotka vaativat jatkuvaa kastelua.

Rakastan kevättä, rakastan omaa pihaa. Tällä hetkellä tykkään erityisen paljon siitä, että työni ovat koko ajan vähenneet ja minulla on päiviä, jolloin ohjaan ehkä vain 1-2 ryhmää ja lopun päivää olen vapaalla. Huomenna minulla on täysin vapaapäivä. Mitä luksusta! On ihan mahtavaa saada tehdä iltapäivät pihahommia tai istua lukemassa omalla pihalla. Nämä ovat niitä yrittäjyyden parhaita puolia. Saa laskeutua pikkuhiljaa kohti kesälomaa. Toki en saa rahaa tällaisista päivistä niin paljoa, mutta en mitenkään voi laskea rahassa sen arvoa, että saan aikaa itselleni ja perheelleni ja omalle hyvinvoinnille.

Väpä Sorsa -  kirjan ja korttien arvonta loppui eilen illalla. Onnettarena toimi taas perheemme esikoinen. Kirjan voittaja on  Minttu-Maaria ja korttien voittaja on Siinatar. Laitatteko meilillä osoitetietonne minulle (heli (at) kasvuntaika.fi), niin laitan arvontavoitot tulemaan.

Kaikille niille tiedoksi, joita kiinnostaa Väpä Sorsa - kirjan hankkiminen:
Ennakkoluuloja ja syrjintää käsittelevä lastenkirja Väpä Sorsa nyt kevätalessa -50%! Tarjous on voimassa toukokuun ajan Mini Kustannuksen verkkokaupassa. Alekoodi 052016.

Täytyy se vielä laittaa, että edellinen blogitekstini havainnollisti minulle otsikoinnin merkitystä. Tekstiä on käyty lukemassa ihan huimat määrät.

Ihania loppukevään päiviä kaikille!

"Penis ei nouse, vaikka kuinka yrittäisi"

Penis, pippeli, pimppi, pano. Kääk!

Kuopus (10 v)  alkoi hokea tässä päivänä eräänä: "Penis ei nouse, vaikka kuinka  yrittäisi". Selvisi, että hän oli katsellut youtubea ja sieltä löytänyt jonkun Masa Mainio jakson, jossa oli vähän muuteltu alkuperäisiä sanoja. Muutenkin kuopuksen sanavarastoon on tullut esimerkiksi paneminen. Pano-sanaan liittyy aina hihittely.

Kääk, yht'äkkiä olen tilanteessa, että noille lapsille pitäisi jotain seksuaalikasvatusta alkaa antaa. Itse huomaan nyt olevani vähän rajoittunut ja tietämätön enkä nyt oikein tiedä, mitä pitäisi kertoa ja missä vaiheessa. Ja tässä ollaan nyt kuitenkin vähän eri vaiheessa, kun siinä että leikki-ikäinen kysyy, miten ne lapset saavat alkunsa ja selitykseksi riittää, että haikara tuo...Ei vaan, ei meillä ole koskaan noin sanottu, vaan niin, että isi on laittanut siemenet pippelistä äitin pimppiin ja vauva on kasvanut äidin kohdussa. Ja molemmille pojille ajatus siitä, että pippeli on pimpin sisässä on ollut ihan oksettavan kuvottava. Yök! Onks niin pakko tehdä, jos haluaa lapsia? Muistan jopa kerran, kun olimme kylässä yhdessä perheessä, jossa on neljä lasta, niin kuopus totesi siellä kovaan ääneen: "Te olette neljä kertaa laittaneet pippelin pimppiin. Sitä sanotaan seksimiseksi!".

Siemensyöksyt...milloin ne nyt alkavat? Esikoinen täyttää pian jo 13 v. Minulla taisi alkaa kuukautiset juuri 13-vuotiaana. Myönnän, nyt olen vähän pihalla.

Niin, että miten teillä on puhuttu seksistä (esi)murrosikäisille? Virallisena keskustelutuokiona: Nyt puhutaan seksistä vai ihan vain ohimennen? Lainaamalla kirjastosta kirjoja? Vai vihellelty vaan ja jätetty asia koulun ja terveydenhoitajan huomaan? Esikoisella on ollut koulussa joku terveydenhoitajan pitämä murkkuikäsessio, mutta ei hän kovin paljoa kertonut, mitä siinä oli käyty läpi. Itse muistan omalta lukioajalta, kun terveystiedon opettaja naama punaisena piti oppituntia aiheesta seksi. Se oli kaikkea muuta kuin luontevaa hänelle.

ps. Muistuttelen vielä, että huomiseen iltaan asti ehtii osallistua Väpä Sorsa - kirjan arvontaan. Kirja ei kerro seksistä.

Toinenpeeässä: oli himppu vaikea keksiä valokuvaa tähän postaukseen, koneeltä löytyi yksi kukka ja mehiläinen kuva. Ehkä se sopii teemaan.

Koulumaailma tänä päivänä

Olen tässä mietiskellyt koulumaailman muutosta omista kouluajoistani tähän päivään. Paljon on positiivista tapahtunut. Minä osasin lukea koulun aloittaessani. Ja mitä jouduin koulussa tekemään? Jouduin opettelemaan tavaamista ja lukemista muiden kanssa. Vaikka osasin jo. Paitsi se tavaaminen tuntui hankalalta, kun osasin jo lukea. Meillä molemmat pojat ovat osanneet lukea kouluun mennessään ja he ovat edenneet sitten omissa taidoissaan eteenpäin, heidän ei ole tarvinnut edetä niiden ehdoilla, jotka eivät vielä osaa lukea. Näin on ollut muissakin aineissa. Esikko on varsinainen superlahjakkuus matematiikassa. Kun tunnin teema on käsitelty ja hän on laskenut nopeasti sen päivän laskut, hän saa tehdä lisätehtäviä, jotka hänellä tällä hetkellä ovat lukion matematiikan tehtäviä (kyseessä siis kuudesluokkalainen poika).

Kun olin itse alakoulussa, oppiminen oli kovin yksinäistä puuhaa, ainakin siinä pienessä kyläkoulussa, jossa kävin. Ei ollut ryhmätöitä eikä yhteisiä keskusteluja teemaan liittyen. Nyt ainakin omien lasteni koulussa on tehty ryhmätöitä ja erilaisia projekteja jo ekaluokalta lähtien. Samoin esitelmiä ovat pitäneet jo ihan ekalta luokalta lähtien. Näin kynnys esiintymiseen ei ole ollenkaan niin suuri kuin minulla, jolla eka esitelmä oli ehkä joskus yläkoulussa. Minulle oli ihan kauhistus laulukokeet koko luokan edessä. Kerran sain itselleni kuumeen ihan vain olemalla niin jännittynyt laulukokeesta. Pääsin lähtemään kotiin. Olen vasta aikuisena ja aloittaessani luennointia päässyt eroon kamalasta esiintymispelostani.

Siinä missä minä istuin pulpetissa ja niin kaikki muutkin (ja nimenomaan piti istua hiljaa - vitos- ja kutosluokkieni ope hermostui heti, jos joku vähän vääntelehti tuolilla), omien lasteni koulussa on erilaisia mahdollisuuksia olla tunnila. On säkkituoleja, terapiapalloja ja muita erilaisia mahdollisuuksia tavallisen tuoli-pulpetti-systeemin lisäksi. Lasteni koulussa on myös tabletit käytössä ja jopa älylattioita. Koulun eri tilat on sisustettu oppimisympäristöiksi, joissa kannustetaan esimerkiksi liikuntaan. Minun kouluaikanani ei missään tapauksessa saanut juosta tai hyppiä käytävillä.

Kieltenopetus näyttää myös menneen positiiviseen suuntaan. Itse muistan sanojen ja kieliopin pänttäämisen. Nyt lapset lähtevät heti keskustelemaan kielellä, mikä on ihan loistava juttu. Pitkä kakkoskieli on mahdollista valita jo alakoulussa, esikoinen on lukenut ranskaa jo neloselta lähtien. Kuopus olisi halunnut alkaa lukea saksaa, mutta se ryhmä ei valitettavasti toteutunut liian vähäisen hakijamäärän vuoksi. Jatkossa myös ruotsia opiskellaan jo kutoselta lähtien, sen hyödyllisyyttä en itse koe niin suurena kylläkään....

On kouluja, joissa lapsille opetetaan mindfulnessia ja tunnetaitoja. Miten mahtavaa onkaan, että jo pienestä pitäen erilaiset tunnetaidot ja elämäntaidot tulevat tutuiksi. Tätä toivon myös lisää koulumaailmaan.

Vanhemmat osallistuvat aktiivisesti koulunkäyntiin. On vanhempainiltoja ja vartteja, kodin ja koulun yhteistyöpäiviä, vanhempainyhdistystoimintaa.

Paljon on hyvää tapahtunut, ehkä jotain huonompaakin? Itse en nyt keksi mitään, mutta ehkä jollakin on mielipiteitä tähänkin suuntaan. Joku ehkä ajattelee, että koulussa pitäisi olla enemmän "kuria" ja kunnioitusta opettajia kohtaan. Joku ehkä miettii, että onko koulusta tullut viihdytyslaitos älylattioineen ja useine valinnaiskursseineen. Itse näen, että tämän päivän koulu kasvattaa oppilaita, jotka osaavat itse hankkia tietoa, jotka osaavat esiintyä ja keskustella ja ottaa laajoja kokonaisuuksia haltuun.

Jotain on samaakin. Suvivirsi lauletaan taas parin viikon päästä. Koululaisten on aika kirmata pitkälle kesälomalle.

Millaisia muutoksia itse näet omasta kouluajastasi tähän päivään? Laitettakoon tähän vielä se, että itse olen käynyt kouluni Mikkelissä ja erityisesti ala-asteaikani pienessä kyläkoulussa oli jotain todella aataminaikaista.

ps. kuten huomaatte, postauksen valokuvat eivät liity koulumaailmaan vaan kuvasin kotipihamme kukkaloistoa

Kamalan ihana päivä. Lasten mindfulness

Sain arvostelukappaleeksi Elina Kauppilan kirjan "Kamalan ihana päivä. Lasten mindfulness". Kamalan ihana päivä on kaksiosainen kirja. Kirjassa on ensin tarina Meinistä, joka on temperamenttinen pieni ihminen. Meini ja hänen vanhempansa heräävät päivään, jossa aamiainen ei maistu, pukeminen hirvittää ja tavaroita menee rikki. Tunteet räiskyvät päivänä aikana, mutta päivä päättyy kuitenkin ihanasti yhteiseen satuhierontahetkeen sängyssä. Päivän päätteeksi äiti voi sanoa: "Kiitos, kulta, ihanasta päivästä". Miten päivän haastavista tilanteista selvittiin?

Tarinassa Meinin äiti sanoittaa hienosti Meinin tunteita. Hän on empaattinen ja todella kärsivällinen. Hän osaa ohjata Meinin huomiota pahasta puurosta aistikokemuksiin ja Meini huomaakin haluavansa syödä puuroa, jos hän ei ajattele jäätelöä. Kiukun hetkellä äiti osaa kysyä, onko heillä kiukkueläin kylässä ja mitenkähän sen kiukkueläimen saisi lähtemään pois. Pukemistilanteessa Meinin kädet luikertelevat hihankoloihin kuin käärmeet. Harmin hetkellä äiti sanoo, että saa harmittaa ja saa olla vihainen. Illalla äiti ja Meini miettivät yhdessä viisi ihanaa ja kiitollisuutta tuovaa asiaa päivästä. Vaikka päivän aikana on sattunut monta itkua ja harmia tuovaa tilannetta, Meini löytää lukuisan määrän kiitollisuuden aiheita päivästä. Ilta päättyy satuhierontaan. Jo tarina sinällään antaa paljon hyviä toimintamalleja lapsiperhearkeen.

Kirjan tarinaa lukiessa huomaa, että Elina on vuorovaikutuskouluttaja. Tarinassa yhdistyvät hienosti vuorovaikutustaidot, tunteiden sanoittaminen ja myös mindfulnessin maailma. Kirjan johdannossa on lyhyesti tietoa tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymisestä ja merkityksestä. Johdanto antaa hyvää teoriatietoa tarinaan ja harjoituksiin.

Kirjan toinen osa sisältää mindfulness-harjoituksia yhdessä lapsen kanssa tehtäviksi. Mindfulness-harjoitukset liittyvät esimerkiksi aistikokemuksiin (esim. värit, tuoksut, äänet, vieras esine, maistaminen, taikahajut), hengittämiseen (esim. kellohengitys, aaltohengitys, saippuakuplat), kiitollisuuteen (esim. kiitollisuusharjoitus, onnen rasia) ja kehokokemuksiin (esim. karhun herääminen, magneettikeho). Harjoitukset on selitetty hyvin ja ne sopivat lasten maailmaan. Itse olen kokeillut muutamaa harjoitusta Lasten Tunnetaito - ohjaajaopintoihini kuuluvassa tunnetaitojen harjoitteluryhmässä.

Olen käynyt molempien lasteni kanssa Elinan Lasten mindfulness-kurssilla (kuopuksen kanssa käymästäni kurssikerrasta kirjoitin blogikirjoituksen
Lasten mindfulness-kurssilla) ja pojistani oli hauska etsiä kirjasta niitä harjoituksia, joita tehtiin heidän kurssikerroillaan.

Minulle kirja tulee erityisesti työkäyttöön. Luin tarinan myös omille lapsilleni (kohta 13 v ja kohta 11 v), mutta he ovat jo vähän yli-ikäisiä kirjan tarinaan. Esikoisen mielestä kirjan tarina oli vähän epärealistinen, hän on sitä mieltä, ettei kukaan lapsi voi oikeesti "rageta" niin monta kertaa päivän aikana kuin Meini. Kuopus pohti lähinnä, onko Meini tytön vai pojan nimi.

Kiva kirja, lämpimät suosittelut sekä pienten lasten vanhemmille että lasten parissa työtä tekeville!

ps. Muistuttelen blogissani menossa olevasta kivasta Väpä Sorsa - lastenkirjan arvonnasta

Hetkessä: Väritulkintaa (ja arvonnan voittaja)

Olin viikonloppuna satuhierontaohjaajakoulutuksessa ( 2. taso). Yksi koulutukseen osallistujista on varsinainen monitaituri, hän on perehtynyt väriterapiaan ja väritulkintoihin ja tarjosi mahdollisuutta väritulkintaan lauantai-iltana. Minä olin heti innoissani osallistumassa. Hän kertoi, että väritulkinnan avulla voi saada selityksen omiin käytösmalleihin, mistä asiat johtuvat ja miksi toimii elämässä tietyllä tavalla. Asioita nostetaan tietoisesti mieleen ja niitä tehdään konkreettisesti näkyväksi. Väritulkinta on osana väriterapiaa ja sen kesto oli noin 1.5 tuntia.

Tulkinta tehdään värilaseja apuna käyttäen, siinä katsotaan persoonan ja minuuden värit. Nämä muodostavat kipupisteen värin, joka käsiteltynä muuttuu tukipisteeksesi, lukko joka avattuna luo voimaa, mutta lukittuna lukitsee unelmiasi ja haaveitasi ja estää toimimasta kuten haluaisit. Ja avainväri eli joilla lukko saadaan avattua. Nämä värit ovat samat aina ja kertovat siis myös elämän oppiläksyistä. Lisäksi katsotaan aina nykyhetken ja tulevaisuuden värit jotka antavat käytännön vinkkejä toimimiseesi juuri nyt.

Osallistuin väritulkintaan kiinnostuneena ja olin yllättynyt, kuinka voimakas kokemus se oli. Olin aika ihmeissäni, miten värien avulla tulkitsija voi löytää niin paljon asioita minusta ja elämästäni. Hän kyseli välillä kysymyksiä, jotka avasivat elämääni. Ja kyllähän sieltä juuri niitä kipupisteitäkin löytyi. Sain paljon ajateltavaa siihen, miten voin jatkossa työstää eteenpäin näitä elämää "tukkivia" kipupisteitä. Sain uusia näkökulmia, joita toivoinkin saavani väritulkinnan kautta.

Ja mitä väritulkinta nosti esiin? Minulle on tärkeää luovuus ja se on voimavarani. Heti kun elämääni alkaa tulla liikaa stressiä, luovuuteni alkaa rajoittua ja alan liikaa kontrolloida asioita. Silloin minun olisi hyvä palauttaa itseni taas hyvän flow:n tilaan mahdollisimman nopeasti. Kipupisteeksi nousi (aika klassisesti) äitisuhteeni ja myös suhteeni isään. Huomasimme molemmat, sekä minä että väritulkinnan tekijä, että minulla on vielä surutyötä tekemättä isäni kuolemaan liittyen. Paljon puhuimme myös itsearvostuksesta, lempeydestä itseä kohtaan ja suorittamisesta. Onneksi viimeisen 2-3 vuoden aikana olen tiedostanut tosi paljon asioita ja moni asia on nyt eri tavoin elämässäni. Osaan olla lempeämpi itselleni, en vaadi enää täydellisyyttä ja arvostan itseäni.

Täytyy todeta, että tuo väritulkinta oli hurjan mielenkiintoinen kokemus ja itselleni tuli halu oppia lisää värien merkityksestä. 

Viikonloppu hurahti tosiaan koulutuksessa Tampereen lähellä ja vasta nyt ehdin suorittaa arvonnan, joka loppui jo perjantai-iltana. Arvottavana oli ihana ja värikylläinen Sanna Wikströmin kirja "Hyvän elämän reseptit". Arvoin voittajan perinteiseen tyyliin eli kirjoitin kaikkien osallistujien nimet lapuille ja voittajan nosti perheemme esikoinen. Kirjan voitti Lumiomena - blogin Katja. Laitellaan viestiä, miten saadaan kirja sinulle!

ps. Olethan huomannut, että blogissani on menossa jo uusi arvonta, lastenkirjasta nimeltä Väpä Sorsa