maanantai 9. lokakuuta 2017

Tunnetaitoja kirjoista


Tunnetaidot ovat nousseet viime vuosina paljon esille. Tunnetaidot mainitaan myös koulun uudessa opetussuunnitelmassa. Itse mindfulness-ohjaajana ja Lasten Tunnetaito-ohjaajana olen sitä mieltä, että tunnetaidot ovat elämän tärkeimpiä taitoja. Hyviä tunnetaitoja tarvitaan kaikissa ihmissuhteissa. Kun lapsella on hyvät tunnetaidot, hän selviytyy paremmin vastoinkäymisistä, tulee paremmin toimeen ystäviensä kanssa ja pystyy nopeammin rauhoittamaan itsensä. Hyvät tunnetaidot lisäävät onnellisuutta ja tervettä itsetuntoa. Hyvät tunnetaidot suojaavat myös riippuvuuksilta, ahdistukselta ja stressiltä.

Tunnetaidot ovat nousseet yhdeksi tärkeäksi teemaksi myös lastenkirjoissa ja lautapeleissä. Joku aika sitten ilmestyi uudet Ympyräiset - tunnekirjat ja minä sain kirjat arvostelukappaleiksi. Ympyräiset - kirjasarja on suunnattu 3-6-vuotiaille lapsille ja sarjaan kuuluu tällä hetkellä kolme kirjaa. Kirjoissa hyödynnetään positiivista psykologiaa. Kehitteillä on lisäksi animaatiosarja, mobiilipelejä ja - sovellus.



Ympyräiset kirjoissa on eläinhahmoja, jotka asuvat Poutapilven satumaailmassa, jossa kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. Tarinoissa on tarinan lisäksi myös teemaan liittyviä kysymyksiä, joiden avulla lasten kanssa pystyy syventämään kirjan teemaa. Itse pidin näistä kysymyksistä paljon.

"Kiva Kirahvin kannustus" - kirja korostaa positiivisten sanojen voimaa ja omien vahvuuksien löytämistä. Missä sinä olet taitava? Mistä sinua on kehuttu? Kirjan avulla pystyy suuntaamaan katsetta hyvään ja vahvuuksiin. Itse olen tämän kirjan lukenut lapsille tunnetaitoryhmäni toisella ryhmäkerralla, jolloin teemana on ollut "Millainen minä olen? Mitkä ovat vahvuuteni?.

"Räyhä Ravun kiukkupuuska" - kirjassa korostuu myötäeläminen, toisten tunteiden huomioiminen ja anteeksipyytäminen- ja saaminen. Olen kuullut ja lukenut, että tämä Räyhä Rapu - kirja on kiehtonut lapsia. Kiukku on voimakas tunne ja sen säätely on haastavaa lapselle - kuten myös monille aikuisille. Itse olisin tältä kirjalta kaivannut ihan konkreettisia keinoja kiukun kohtaamiseen ja kiukun tunteen säätelyyn, esimerkiksi syvän ja rauhallisen hengittämisen opettamista.

Kirja "Sisu Kettu ei anna periksi" tuo esille toisten auttamista, sinnikkyyttä ja omien asioiden jakamista. Olin alkuvuodesta Kaisa Vuorisen Huomaa hyvä! - luennolla ja hän korosti paljon sitä, että sinnikkyyttä kannattaa kehittää lapsissa. Tämä kirja osuus siis tärkeään teemaan.


Koska itse teen töitä tunnetaitojen parissa, jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia uusia tuotteita Ympyräiset - sarjaan tulee. Mobiilipelit tunteista kuulostaa hauskalta ajatukselta - kunhan sitä kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta ja tunnetaitojen opetusta on myös paljon.

Ympyräiset - sarjasta on blogikirjoitus myös seuraavissa seuraamissani blogeissa:

Pienten taikapiiri: Ympyräiset opettavat tärkeitä sosiaalisia taitoja
Luetaanko tämä:  Tunnetaitoja lapsille: Ympyräiset - sarja 

Tykkää blogistani myös facebookissa!

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea sinun ammattilaisen mietteitäsi näistä kirjoista. Tuo, mitä kirjoitit Räyhä Rapu -kirjasta on aivan totta, vaikka en edes osannut ajatella sitä kirjaa lukiessani. Kirja olisi tosiaan toiminut vielä paremmin, jos Räyhä Rapu olisi saanut siinä neuvoja, mitä voi tehdä, kun se kiukkupuuska iskee. On tietysti hienoa osata pyytää anteeksi, mutta lapset ilman muuta kaipaavat neuvoja, miten toimia keskellä sitä kiukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelen, että Räyhä Rapu olisi kaivannut neuvoja kiukun tunteen kanssa selviämiseen. Lapset myös kaipaavat neuvoja eikä pelkkä anteeksi pyytäminen auta kiukun kanssa selviämiseen. Kiukku on voimakas tunne ja sen kanssa ei ole ihan helppo tulla toimeen, ei lapsen eikä aina myöskään aikuisen.

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoista. Ja anteeksi Heli kun en ole kommenttiisi blogissani näistä samoista kirjoista vastannut. Viime viikot ovat olleet todella kiireiset enkä ole hirveästi ehtinyt blogia muutenkaan kirjoittamaan.

    Näkemykseksi kuulostavat huolellisesti pohdituilta. Räyhä Ravussa todella saisi olla konkreettisia vinkkejä. Ne varmasti hyödyttäisivät sekä lapsia että aikuisia. Kävin itse kuopusta odottaessa raskaus- ja synnytysjoogassa ja paitsi, että tuosta oli valtavasti hyötyä synnytyksessä koin kurssista olevan uskomaton hyöty myös melko vaativan ja haastavan kuopuksen vauvavuonna. Hengittämiseen keskittyminen ihan tosi väsyneenä illalla ja pikkutunneilla vauvaa kantaessa ja jumppapallon päällä vauvaa hytkyttäessä auttoi kummasti kestämään tilannetta.

    Minun pitääkin palata aiempiin teksteihisi, mistä kirjoista löytyisi kiukkuvinkkejä, sillä ne olisivat kyllä arjessa tosi hyödyllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Hengitys on tärkeä työkalu ja se on meidän kehossamme aina mukana. Itse koen tosi tärkeäksi, että jo pienet lapset oppivat ottaman yhteyden itseensä ja omaan hengittämiseensä. Minä olen yritykseni Kasvun Taika fb-sivulla esitellyt myös tunnetaitokirjoja, esim. Lari Lihapulla - kirjat ovat uudet mindfulness-henkiset tunnetaitokirjat.

      Poista
  3. Tunnetaitojen käsittely onkin varmasti tärkeää jo varhaisessa iässä. Tunnetilojen hyväksyminen tai ylipäätään niiden käsittely onkin varmaan tullut paremmin esille vasta viimeaikoina. Lastenkirjat onkin tosi mielenkiintoinen lähestymistapa asiaan! Ainakin kuvitukset vaikuttavat todella kauniilta joka innoittaa varmasti lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnetaidot ovat nousseet viime vuosina paljon esille ja hyvä niin, ne ovat tärkeä taito. Hyviä lastenkirjoja tunteista on ilmestynyt viime aikoina, itse olen erityisesti tykästynyt Lari Lihapulla - kirjoihin (näitä en ole esitellyt blogissani).

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!