keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Tekisi mieli käpertyä talvipesään



Minun tekisi mieli käpertyä talvipesään nyt muutamaksi viikoksi. Tai kuukaudeksi. Herätä sitten kun on kevät ja valoisaa ja lumi sulanut ja huomata, että se olikin vain unta, että oranssinaamaisesta Trumpista tuli presidentti. 

Tuntuu, että kaikki ihastelevat lunta. Minä olen lähinnä kiroillut lunta. Onhan se kiva, että maa on valkoinen, mutta vähempikin riittäisi. Minä haluaisin fillaroida lyhyitä matkoja (kuten meiltä juna-asemalle) myös talvella, mutta nyt se on ollut täysin mahdotonta tämän lumipaljouden takia. Minulla on mennyt työmatkoihin ainakin tunti enemmän aikaa kuin normaalisti. Paikallisjunavuoroja on harvennettu ja bussitkin kulkevat miten sattuvat. Eipä autoilijoillakaan näytä helppoa olevan, bussin ikkunasta olen nähnyt monta kolaria. Tätäkin lumimäärää olisi kiva ihastella, jos sitä voisi vain katsella ikkunasta tai vähän käyskennellä pihalla eikä tarvitsisi yrittää jollain keinoin selviytyä töihin ja sieltä taas kotiin.

Tänään kotimatkalla oli ihan pakko käydä ostamassa karkkipussi lohdutukseksi itselleni. Senkin kanssa meinasin kiroilla (ja jo mielessäni kiroilin), ei meinannut pussi sitten millään aueta siellä kaupan pihalla. Hampaillani olin sitä nirhaamassa ja avaimella tökkimässä reikää, mutta sitten sain pussin auki. Ja ah, söin kaikki karkit ennen kuin olin kotona. Sokeriövereissä olotila tuntui hetkellisesti ihan hyvältä. Minulla oli pitkät talvisaappaatkin jalassa, aamupäivällä yritin vielä rämpiä talvinilkkureissa, mutta lumethan sieltä tulivat kenkiin sisään tuolla umpihangessa kulkiessa.

Samanaikaisesti kun tekisi mieli hautautua talvipesään, minulla on menossa koko yrittäjyyteni paras kuukausi taloudellisesti. Myrskyn sydän - verkkovalmennus on myynyt hyvin ja olen siitä valtavan iloinen. Suomesta löytyy iso joukko äitejä ja isiä, jotka haluavat muuttaa toimintatapaansa lastensa kanssa. Se tuntuu hienolta.

Nyt kömmin unipesään, josta pitää kyllä taas herätä huomenna aamulla ja rämpiä lumessa kohti juna-asemaa ja sieltä kohti huomisia töitä. Huomisen kun jaksan ohjata ryhmiä, seuraavan kerran teen töitä vasta maanantaina illalla. Vapaapäivinäni varmaankin paistaa aurinko eikä lunta sada yhtään, kun vihdoinkin voisin vain olla kotona ja ihastella tippuvia lumihiutaleita enkä olla puskemassa tuolla umpihangessa eteenpäin. Luojan kiitos lapset ovat jo niin isoja, ettei tarvitse enää vaunujen ja seisomalaudan kanssa tuolla liikkua.

Hyvää yötä ja loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Minäkin voisin olla pari viikkoa unipesässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, niin minäkin. Ihana ajatus, mutta käytäntö ei taida onnistua.

      Poista
  2. Täällä kanssa yksi, jolle talvipesä kelpaisi mainiosti!!! Oi, se olisi ihanaa... Noh, ei kuitenkaan toistaiseksi mahdollista, eli ei auta kuin käpertyä vähän lyhyemmiksi hetkiksi talvipesämäiseen sohvannurkkaan pakkasta ja lunta pakoon :) Kivaa viikonloppua, Heli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvannurkka kuulostaa hyvältä ja siihen on onneksi mahdollisuus käpertyä vaikka nyt heti. Olen saanut tämän päivän toimistotyöt tehtyä ja nyt alkaa muutaman päivän odotettu vapaa. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!