keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kuulumisia


Blogihiljaisuus on nyt ollut pidempi kuin oli aikomus. Olen ollut täysin pois blogimaailmasta monen monta päivää. Varmaan pari viikkoa. Tämä siis tarkoittaa, etten ole lukenut blogeja ja olen täysin pudonnut pois monen blogiystävän kuulumisista. Palauttelen vähitellen itseäni blogien pariin.

Elämä on ollut aika täyteläistä viime aikoina. Työkiireet ovat helpottaneet, mutta olen nyt panostanut opintoihini. Mindfulness-ohjaajaopinnot ovat aivan loppusuoralla ja palautin pari viikkoa sitten viimeisen referaatin. Enää on päättötyön tekeminen jäljellä. Sitä aloittelen pikkuhiljaa ja viimeisten sen tammikuun alussa. Viime viikonloppu sujahti taas Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintojen merkeissä ja tuota koulutusta varten tein laajan tehtävän perustunteista ja tunteiden säätelystä. Sen tekeminen vei kauemmin kuin olin etukäteen osannut ennakoida.


Samalla olen ohjannut tämän syksyn viimeisiä ryhmiä ja aikatauluttanut ensi kevättä. Luulen, että olen oppinut jotain tämän syksyn hektisimmästä vaiheesta ja aikataulutan ensi kevään väljemmäksi.

Loma on ihan pian käsillä ja nautin ajatuksesta, että voin vain olla ja lukea kirjoja. Minulla on monen monta arvostelukappaleeksi saamaani kirjaa lukematta. Joulunpyhät on tehty lukemisesta, siitä olen varma.

Joululahjojen hankinta on vielä täysin vaiheessa. Monena vuonna olen tässä vaiheessa jo ostanut aivan kaikki lahjat ja paketit ovat valmiita. Luotan siihen, että löydän lauantain myyjäis- ja kauppakierrokselta juuri sellaiset lahjat, joita toivon löytäväni. Jotain käsintehtyä, eettistä ja ekologista.

Perjantaina olen menossa katsomaan Äitikorttia Kansallisteatteriin ja odotan tätä esitystä paljon. Kirjasta minulle jäi kaksijakoinen olo. Toisaalta pidin, toisaalta en. Mielenkiinnolla odotan sitä, millaisia ajatuksia teatteriesitys minussa herättää.

Mitä sinulle kuuluu?

ps. kuvat ovat viime viikonlopun tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta.

6 kommenttia:

  1. Tervetuloa tauon jälkeen takaisin :)
    Minulla on unelmamatka onnistuneesti tehtynä, kiireitä töissä ja pieniä joulupuuhia aina kun vaan aikataulu antaa myöden. Toivoisin myöskin, että jouluni täyttyisi lukemisesta ja rentoilusta, mutta pahasti näyttää siltä, että ylimääräisiä lomapäiviä ei heru :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä lukemassa unelmamatkastasi blogistasi, se oli epäilemättä hieno reissu.

      Toivottavasti saat silti joulun aikaan rentouduttua, vaikka ylimääräisiä lomapäiviä ei tulisikaan.

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin! Kuulostaa siltä, että olet käyttänyt blogitaukosi viisaasti. Lahjat minullakin ostamatta ja miettimättä. Yritän olla ottamatta joulusta stressiä. Syksyn remontti ja asuntokuviot ovat stressanneet jo ihan riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Blogitauko antoi tilaa opinnoille ja olen iloinen, että ne on hyvässä vaiheessa. Lahjat ovat täysin vaiheessa, mutta toivon, että lauantain täsmäiskujen (tietyt kaupat ja tapahtumat) jälkeen suurin osa lahjoista olisi hankittu.

      Stressitöntä joulun aikaa itse kullekin!

      Poista
  3. Älä huoli, täällä on myös jäänyt blogit lukematta. Ja ehkäpä tämä nyt ei ole elämän prioriteeteistä tärkein. Yritän muistutella sitä itselleni aika ajoin. Ja mitäkö kuuluu, jäin työttömäksi ainakin hetkellisesti, on väännetty lasten koulun viikonlopun myyjäisiä ja hoidettu pientä kipeää. Mukavaa tulevaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän prioriteetit, niinpä. Blogi on aika kaukana prioriteettilistojen kärkisijoilta.

      Meilläkin on ollut myyjäiset koulussa. Sairasteltu ei olla (ja nyt koputan puuta). Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!