perjantai 13. marraskuuta 2015

Sana sieltä, toinen täältä


Blogissani on ollut hiljaista. Pisin tauko, minkä olen koskaan pitänyt. On ollut kiirettä töitten saralta, tosi kiireiset viikot takana. Nyt helpottaa, ensi viikko on enää semikiireinen ja sen jälkeen onkin enää vain tavallisia työviikkoja ja mitä lähemmäksi joulua päästään, sitä vähemmän on töitä. Ja joulun aikaan pidän pitkän loman.

Ensimmäiset joululehdet ovat ilmestyneet ja niitä olen lueskellut. Pitäisi kaivaa myös vanhoja joululehtiä esille, tykkään selailla tiettyjä joululehtiä ja joulukirjoja vuodesta toiseen.


Minulla on ollut tosi innostavia työkeikkoja. Mutta ne ovat myös syöneet veronsa eli tunnen itseni aika väsyneeksi tällä hetkellä. Takana on tosi kreisit viikot.  Tiesin jo etukäteen, että loka-marraskuun vaihde tulee olemaan kiireinen, mutta samaan syssyyn tuli vielä muutama kotikäynti unikouluohjausten tiimoilta. Kalenteri on ollut tupaten täynnä. Samalla ihanaa ja innostavaa mutta myös väsyttävää.

Isänpäivänä kävimme syömässä paikallisessa uudessa ravintolassa, My Sevenissä. My Seven tarjoilee vietnamilaista ruokaa ja en voi kuin suositella paikkaa. Isänpäivään kuului myös perheleffan katsominen, katsoimme Lomasankarit - elokuvan. Mies tuli saaneeksi meille Elisa Viihteen jonkun tilauksen kytkykauppana ja sieltä tulee varmaan katsottua enemmänkin leffoja. Luulen, että jo tänä iltana seuraavan kerran.

Huomenna menen katsomaan ystäväni kanssa Billy Elliot - musikaalia Peacock-teatteriin. Ihanaa päästä pitkästä aikaa musikaaliin.

Mun on tarkoitus palata nyt myös aktiivisemmin blogin pariin. Kiireisimmät työviikot ovat takana. Mukavaa alkavaa viikonloppua Juuri Sinulle!

6 kommenttia:

  1. Minulla kiireiden vuoksi jäänyt blogien seurailu, mutta nyt ahmin niin monta kuin tunnissa vain suinkin kerkiän :) Kivaa musikaalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aika vähän ehtinyt lukea blogeja. Ehkä nyt ehtii vähän enemmän paneutua blogimaailmaan, kun pahin työsuma on ohitettu.

      Kiitos, odotan musikaalia paljon.

      Poista
  2. Joululehdet ovat kyllä tunnelmaa nostattavia, joskus tulee itselläkin selailtua. :) Kiire on minullekkin viime viikoilta tuttua, ja kirjan myynnin myötä taitaa vain hurjistua. Mutta, kyllä tästä nauttiikin, ihanaa kun voi tehdä omaa työtänsä ylpeänä ja joka hetkeä rakastaen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun värityskirja on aivan huikea juttu. Se on kyllä ihanaa, kun voi tehdä sellaista työtä, mistä nauttii.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  3. Joululehtien avulla pääsee tunnelmaan. Niitä minäkin selailen :)

    Kiva blogin nimi tuo Taikasaappaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululehdet ovat ihania.

      Minäkin pidän blogini nimestä. Nimi Taikasaappaat - viittaa blogini alkuaikoihin, kun olin hyppäämässä pois vakituisesta työsuhteesta yrittäjäksi ja tuntui, että tarvitsen jalkoihini taikasaappaat, jotta uskallan tehdä sen hyppäyksen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!