tiistai 23. kesäkuuta 2015

Lähes lomalla


Minä olen lähes lomalainen. Eilen tein kesän viimeiset asiakastapaamiset, oli yksi unikouluohjaus ja ratkaisukeskeinen valmennus ja nyt muun viikon ajan teen noin tunnin töitä päivässä, milloin toimistohommia, milloin unikoulun seurantapuheluita. Haluaisin suorittaa myös digitaalisen markkinoinnin kurssini loppuun. Aloitin sen jo alkukeväästä, mutta se jäi kesken silloisten työkiireiden takia. Ja haluaisin kuunnella myös Marie Forlon inspiroivia videoita läpi, löysin pari päivää sitten hänen youtube-kanavansa ja siellä on juttua sekä yrittäjyydestä että myös tietoisesta vanhemmuudesta.


Tätä päivää vietin lasten kanssa rannalla. Kuopus heitti talviturkin, vesi oli mun mielestä lähes jäistä. Minä ja esikoinen istuimme rannalla. Esikoinen luki kirjaa. Hänellä on tänään 12 v syntymäpäivä ja hän sai kasan kirjoja lahjaksi. Yhden (uusimman Neropatin päiväkirjan) poika ehti lukea jo heti aamulla. Teen esikoisen synttärilahjoista oman postauksen vielä muutaman päivän sisällä, viime kesänä tekemäni 11 v lahjapostaus on ollut blogini suosituimpia tekstejä, siihen tullaan viikottain googlella.


Minä olen tänään värittänyt värityskirjaa. Olen saanut blogini kautta arvostelukappaleeksi kaksi aikuisten värityskirjaa, joista toinen tuli tänään postin matkassa ja väritin muutaman kuvan valmiiksi. Siihen tuli suorastaan himo. Pian on siis tulossa blogitekstiä myös aikuisten värityskirjoista.


Itsellä on olo, että tästä kesä ja loma voi alkaa. Tällaisia päiviä lisää kiitos! Ja samalla olen tietoinen siitä, että huomiseksi on luvattu vesisadetta. Plääh. Puutarhanomistajana voin yrittää positiivisesti ajatella, että eipähän ole vielä tänä kesänä tarvinnut pihalla sadettaa.

Hurjasti tulee muistoja mieleen, kun ajattelen elämää 12 vuotta sitten. Olimme tähän aikaan Jorvin sairaalassa synnytyssalissa, esikoinen syntyi pitkän synnytyksen jälkeen klo 22.02. En laita tähän itsestäni kuvaa synnytyksen jälkeen, sillä näytin kaikkea muuta kuin herttuatar Catherinelta. Mutta tässä kuva esikoisesta muutaman viikon ikäisenä, tämä on pyörinyt myös yritykseni uniluentomainoksissa mainoskuvana.


Mukavaa viikkoa kaikille! Mindfulness cd-levyarvontaan ehtii vielä osallistua!

4 kommenttia:

  1. En ymmärrä tosiaan miten jotkut voivat näyttää synnytyksen jälkeen sellaisilta kuin Catherine. ;) Tänään olikin hetken oikea kesäpäivä, tosin taas sataa. Luulen että nuo värityskirjat voivat olla jopa niin koukuttavia, että niistä tulee hih addiktoivia. :)

    Kivaa iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopuksen syntymän jälkeen olisin saattanut meikkauksen ja hiusten laittamisen jälkeen näyttää ihan hyvältä (se oli sellainen reilun tunnin verran kestänyt syöksysynnytys). Mutta esikoista synnytin lähes 18 tuntia ja näytän kaamealta kuvissa.

      Tänään oli tosiaan ihanan lämmin kesäinen päivä, mutta jo vain illaksi ehti sade. Taas. Ja kyllä, värityskirjat ovat koukuttavia. Olen tänään aivan innoissani värittänyt kuvia.

      Mukavaa iltaa sinne teillekin!

      Poista
  2. Heli laitan tähän ohjeet miten pääset Tallinan kohteisiin, sain juuri vastauksen tuolta, kurkkaa ihmeessä hyvä uusi sivusto http://www.visittallinn.ee/fin Kivaa iltaa <3

    MITEN PÄÄSEE PERILLE?

    LAITSEN RALLIPARKKIIN
    Bussi 256 Teatterin aukiolta, se sijaitsee vastapäätä Estonian teatteria http://soiduplaan.tallinn.ee/#harju/commercialbus/256/a-b/21217-5/3
    Pysäkki: Jaanika
    Ajoaika noin 45 min

    Ralliparkki pyytää ennakkovarauksen puh: +372 6716067, E-mail: info@laitserallypark.ee
    http://www.laitserallypark.ee/kontakt


    VEMBU-TEMBUMAALLE
    Osoite: Keskuse tee 2, Kurtna,
    Pikkubussi 219 samalta Teatterin aukiolta, kauppakeskus Solarisen vierestä, Estonia 4 http://soiduplaan.tallinn.ee/#harju/commercialbus/219/a-b
    Pysäkki: Kurtna
    Ajoaika: noin 30 min

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon näistä! Luulen, että tästä infosta on iloa muillekin kuin vain minulle. En tiedä, menemmekö tänä kesänä Tallinnaan, kun on myös Berliinin matka tiedossa, mutta jos ei tänä kesänä ehditä, niin sitten seuraavana kesänä ja uskoisin, että tuo Vembu-Tembumaa voisi olla kiva kohde vielä silloinkin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!