Tämä episodi sai alkunsa kolmisen viikkoa sitten, kun olimme Mikkelissä muutaman päivän ajan. Mikkeliin avattiin uusi leikkipuisto (Leijonapuisto) satamaan ja minä ja kuopus satuimme olemaan sen puiston ekat kävijät. Pääsimme radiohaastatteluun. Minä en haastattelua radiosta kuullut, olin silloin hoitamassa asioita kaupungilla, mutta äitini ja pojat olivat kuulleet haastattelun. Kuopuksen mielestä siinä oli kaksi vikaa: Minä nauroin liikaa ja hänen ässänsä sihisi liikaa.
Kuopus on käynyt puheterapiassa alle kouluikäisenä harjoittelemassa r- ja s-kirjainta. Hänen ässänsä on jäänyt tosiaan vähän sihiseväksi, kieli tulee pikkaisen ulos suusta hänen sanoessaan ässää. Itseäni se ei ole haitannut eikä myöskään poikaa. Moni tuttavani ei edes ole huomannut tätä asiaa ennen kuin olen jotain siitä maininnut. Kouluterveydenhoitaja oli jonkun maininnan laittanut terveystarkastuslappuun viime kerralla kuopuksen s-kirjaimesta.
Kotiin tultuamme kaivoin esille vanhat s-harjoittelumonisteet ja meillä tehtiin kielijumppaa ja harjoiteltiin s-kirjainta mehupilli suussa. Kunnes kuopus parahti itkuun ja kysyi: "Eikö jokainen saa olla omanlainen? Pitääks kaikkien olla samanlaisia?". Totesin, että nyt meni s-harjoittelu liian pitkälle ja laitoin paperit sivuun.
Itselläni on ollut r-vika ja sitä harjoiteltiin vielä ala-asteellakin. Siksi en halunnut lapsilleni nimiä, joissa on r-kirjain. Kuopuksen nimessä on nyt sitten s-kirjain....
Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö lievä s-vika korjata vai saako kuopus olla omanlaisensa, sihahtavan ässänsä kanssa? Harmittaako häntä joskus myöhemmin, jos s-vikaa ei ole korjattu kuntoon? Pitääks kaikkien olla samanlaisia täydellisten ässien ja ärriensä kanssa? Vai pitääkö mun kaivaa s-harjoittelunippu esille ja aloittaa harjoittelu pienin askelin uudelleen?
Jos ajattelisin omalle kohdalle, oman lapseni kanssa niin varmasti pitäisin vähintäänkin tauon nippujen kanssa. Tai jopa unohdettaisiin kokonaan. Riippuu vähän.
VastaaPoistaJos lapsi todella haluaisi itse oppia "täydellisen ässän" niin tukisin ja tsemppaisin siinä. Mutt jos paine olisi vain ulkoa tuleva niin heittäisin paprut roskiin ja sanoisin että saat kuule suhista just niin paljo kun haluut :) <3
Toki mulla ei ole minkäänlaista tietoa eikä kokemusta puhevioista, tai miksi niitä nyt oikealla nimellä edes kutsutaankaan :D
T.Nadja/napsahduksia
Meillä on koko s-harjoittelu ollut unohduksissa jo monta vuotta (siksi se ässä ei ole korjaantunutkaan). Nyt tosiaan tuli akuutiksi kuopuksen oman kommentin myötä ja siksi vähän sitä harjoiteltiin. Pitää nyt miettiä jatko, kokeillaanko s-harjoituksia silloin tällöin vai unohdetaanko koko juttu.
PoistaNo ei siitä ässästä nyt mitään stressiä ainakaan kannata ottaa. Pääasia, että se tulee ja siitä saa selvän. Kyllähän sen Tarja Halonenkin todistaa, että omaleimainen puhetyyli ei ole merkki siitä, etteikö elämässä voisi pärjätä hienosti pienellä kirjainten sortamisellakin.
VastaaPoistaItse olen käynyt myös ässästä puheterapeutilla eskari-ikäisenä. Kerran. Innostuessani huomaan välillä vieläkin, että ässä suhahtaa ja jos kiinnitän asiaan liikaa huomiota, se ei tule ollenkaan niin kuin sen pitäisi.
Kyllä se ässä varmaan kannattaa yrittää laittaa kuntoon, mutta ehdottomasti vain, jos lapsi itse on asiaan sitoutunut ja halukas. Pikku hiljaa! Ilman paineita :)
Juuri Tarja Halosta mietin, kun puhevikoja pohdin. Itse huomaan helposti r-viat ihmisillä, ehkä siksi kun itselläni se oli niin pitkään. S-vikoja huomaan harvemmin, s kun tuntuu olevan monilla niin persoonallinen, osalla suhisee ja sihisee enemmän.
PoistaEhkä me vähän silloin tällöin treenaillaan suun motoriikkaa ja kielen oikeaa paikkaa. Ilman stressiä.
Jos ässä ei suhise häiritsevästi (kuten mainitsit ettei kaikki edes sitä huomaa) tai vaikeuta puhetta muuten, niin mä kyllä ottaisin rennosti. Moni laulajakin suhahtaa, se ei ole lievänä minkäänlainen este sen enempää omalle olemiselle kuin ammatillekkaan, jos nyt sattuu sellaiselle alalle haluamaan jossa puheella ja äänellä on merkitystä. Puuttuisin asiaan jos se lasta häiritsee tai alkaa kasvun myötä häiritsemään, mutta painetta ei todella tarvitse ottaa, kyllä tähän maailmaan mahtuu muitakin kuin standardiässiä ;)
VastaaPoistaRennosti olemme tähän asti ottaneet (lukuun ottamatta tuota kirjoittamaani episodia). Pitää vähän kuulostella myös kuopuksen ajatuksia asiasta hetken päästä uudelleen.
PoistaVoi ei!! Kaikki saavat olla omanlaisia! Minulla oli pienenä S-vika, joka korjaantui. Sen takia en halunnut lapsieni nimiin R- tai S- kirjainta...
VastaaPoistaSe on totta, että kaikkien pitäisi saada olla omanlaisia. Minullakin oma r-vika vaikutti siihen, etten halunnut lasten nimiin r-kirjaimia. Miehen perheessä kaikilla on nimessä r-kirjain.
PoistaErityislapsien äitinä sanon, että jokainen saa olla omanlaisensa. Erilaisuus on iloa ja elämää. Kukapa jaksaisi maailmaa, jossa ollaan kaikki samasta puusta... Toki poikaa sopii tukea ja auttaa, jos ja kun s-harjoituksia tehdään, mutta enpä usko, että maailma kaatuu jos s suloisesti sihahtelee. :) Lapset vain niin helposti huomaavat ja yleensä saavat kuulla, jos ovat vähänkään erilaisia. Ehkäpä maailmasta pitäisikin korjata ihan jotain muuta kuin s- ja r-vikoja...
VastaaPoistaSe on totta, että erilaisuus on iloa ja elämää. Suloisesti kuopus sihauttelee, se on totta. Minun korviini se kuulostaa suloiselta ja persoonalliselta.
PoistaOlen siinä samaa mieltä, että korjattavaa olisi ihan muussa kuin s- ja r-vioissa. Vaikkapa ihmisten asenteissa ja siinä, miten suhtaudutaan toisiin ja mistä kommentoidaan toisille. Silloin kun hyväksyy itsessään eri puolet, hyväksyy paremmin myös muissa erilaisuutta.
Hyvin sanottu. Olen vuosien varrella oppinut, että vaikka suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä puhutaan paljon niin käytännössä tehtävää on vielä paljon. Aikuisten kurjat asenteet tarttuvat lapsiinkin. Pitäisi keskittyä opettamaan, ettei erilaisuus ole pahasta.
PoistaToisaalta myös joskus törmää siihenkin että esim. jotkut vanhemmat eivät hyväksy lapsensa erityispiirteitä ja jopa peittelevät ja salailevat niitä. Se tekee lapselle todella paljon hallaa.
Jokaisella lasella on oikeus tulla hyväksytyksi oman itsenään.
Hyvä kirjoitus, näinhän se on. Aikuisten pitäisi aika lailla työstää itseään ja omia asenteitaan.Kasvaa ihmisinä, jotta voivat olla esimerkkeinä lapsilleen.
PoistaIhana kaupunki tuo Berliini. Itsellä on sinne erittäin ihania muistoja vuosien takaa. Muuten silloin oli nuo karhut jotenkin siellä teemana kauppojen edessä, että jokainen teki omanlaisensa. Vieläkö niitä näkyi siellä enemmänkin?
VastaaPoistaBerliini oli kiva. Parina ekana päivänä tuntui, etten nähnyt oikein mitään muuta kuin junia ja metroja, mutta sitten pääsimme enemmän "maan pinnalle" ja Berliini avautui eri tavoin. Karhuja bongasimme kaksi kappaletta, aloimme etsiä niitä vasta viimeisenä päivänä ja näin moni jäi varmaan näkemättä kokonaan. Nuo kaksi bongasimme matkamuistomyymälöiden vieressä. Kauppakierroksia ei tehty ollenkaan ja siksi varmaan muutama karhukin jäi bongaamatta.
PoistaTuttavani on puheterapeutti ja sanoin10 min päivässä 4 kk ajan, perusvirhe on korjattu.
VastaaPoistaAMK .ssa jouduimme pitää paljon esitelmiä ja vaikka oppilaat olivat yli 29 v, ehdottomasti jotkut aina erottuivat .
En ymmärrä miksi pitää kaivaa paras esimerkki esille ? Ok, Tarja oli presidentti ja sai taatusti tehdä triplasti töitä että pääsi asemaansa naisena mutta ei taatusti ääntämisvirheet polkua auttaneet.
Minä ehdottomasti jatkaisin harjoittelua ton pienen ajan päivittäin.
Kiitos kommentistasi. Katsellaan, miten edetään. Aloitimme yhtenä päivänä harjoituksia ja poika itse on sitä mieltä, ettei hän halua niitä tehdä, hän pitää omasta ässästään. Välillä hän kuitenkin miettii, miten se oikea ässä tehdään, joten asia selvästi pyörii hänen mielessään.
Poista