Tubettajat koulun kevättapahtumassa

Kuulun paikallisen alakoulun vanhempainyhdistykseen. Olen ollut toiminnassa siitä alkaen, kun esikoinen aloitti koulun. Ja hän on nyt siis jo seiskalla eli ei enää alakoulussa. Kuopus on viidennellä eli vielä vuoden verran olen mukana tässä vanhempainyhdistykseessä. Keräämme tapahtumilla rahaa esimerkiksi koulun välituntivälineisiin (jalkapallot, hyppynarut jne), stipendeihin ja osa tapahtumien tuotosta menee luokkien retkirahastoon. Perinteisiä tapahtumiamme meillä ovat marrasmarkkinat, kevättapahtuma ja lisäksi vanhempainyhdistys on mukana koulun ja kodin yhteistyöpäivässä pitämässä buffetia.

Kevättapahtumassa meillä on ollut välillä mukana myös esiintyjiä. Tänä vuonna kysyimme oppilaiden toivetta esiintyjän suhteen. No, tulihan niitä toiveita. Oli Robin ja Anna Abreu listalla. Ja tosi monta tubettajaa. Saimme idean, josko tänä vuonna kysyisimme mukaan paria tubettajaa. Lopulta saimme paikalle Roni Backin ja Ilonan. Alun perin PinkkuPinsku oli buukattu tapahtumaamme, mutta hän joutui aika viime tipassa perumaan tulonsa ja tilalle saatiin Ilona. Onneksemme saimme tapahtumaan taloudellista tukea aluetoimikunnalta, muuten näitä esiintyjiä ei olisi ollut mahdollista buukata.

Roni Back ja Ilona olivat paikalla reilut 1.5 tuntia. Ensin he kertoivat vähän itsestään, sitten kaksi oppilasta kyseli heiltä kysymyksiä, jotka olivat pohdituttaneet koulun oppilaita. Näitä kysymyksiä olivat esimerkiksi: mikä oli haaveammattisi pienenä, miksi sinusta tuli tubettaja, miten suhtaudut negatiivisiin kommentteihin, kuinka kauan yhden videon tekemiseen ja editoimiseen menee aikaa ja milloin olet viimeksi syönyt vaahtokarkkia. Tähän meni noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli mahdollisuus päästä "fanitapaamiseen" tubettajien kanssa eli jokainen pääsi vuorollaan kuvaan Roni Backin ja Ilonan kanssa ja lisäksi he jakoivat nimmareita. Osa lapsista halusi nimmarin omaan paitaan tai lippikseen, osa perinteisesti paperille. Jotkut toivat myös lahjoja tubettajille mukanaan. Ilona oli herttainen ja Roni hauska.

Minusta oli mielenkiintoista kuulla tubettamisesta. Minusta on niin siistiä, että on paljon sellaisia tapoja tehdä työtä ja ansaita elantonsa, joista ei tiennyt vielä mitään vaikkapa 6-7 vuotta sitten. Näitä ovat vaikkapa tubettaminen, bloggaaminen ja verkkovalmennusten tekeminen.

Tapahtumassa oli lisäksi erilaisia toimintapisteitä, esim. paikalliset harrastusseurat olivat esittelemässä toimintaansa. Suunnistusseura oli järjestänyt rastiradan koulun ympäristöön, jalkapalloseura erilaisia toimintapisteitä, joissa pystyi pallottelemaan. Paloauto oli paikalla (kunnes se joutui lähtemään hälytysajoon - olihan se näyttävää kun paloauto lähti paikalta pillit vinkuen). Lisäksi kirpparipöytiä, arvontaa, buffet, hattaroita.

Harmikseni kuopus ei jaksanut jonottaa fanitapaamiseen, niin meiltä jäi saamatta Roni Backin ja Ilonan nimmarit. Oikein symppis olo tuli molemmista tubettajista ja päivä oli varmasti ikimuistoinen monelle fanille, joita tuntui olevan koululaisissa paljon.

Huomenna onkin sitten taas täysin erilainen päivä, olen Espoossa kouluttamassa Mindfulness lapsille - kurssia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Keskeistä juuri nyt: Omat rajat

Minulle näytetään nyt joka puolelta, että minun on tärkeää tunnistaa omat rajani ja myös osata ilmaista ne. Olen aina ollut joo-joo-ihminen. Minun on ollut vaikea kieltäytyä asioista. Tämä on johtanut siihen, että olen unohtanut omat rajani ja oman hyvinvointini ja itseni kustannuksella olen venynyt ja paukkunut. Oli kyse vaikkapa henkilöstä, jota tarvitaan vapaaehtoiseksi yhdistyshommiin. "Joo, kyllä minä voin. Ilomielin". On monia asioita, joita olenkin tehnyt ilomielin. Pääasiassa esimerkiksi yhdistyshommat ja talkootyöt ovat olleet tätä. Tuoneet mielenvirkistystä, iloa ja uusia ystäviä. Mutta sitten olen huomannut, että on asioita, joita en ole enää tehnytkään ilomielin, vaan siitä on tullut pakkopullaa. Sisällä ei ole kuplinutkaan iloa vaan ahdistava möykky. Päässä onkin pyörinyt, "miksi tulinkaan lupautuneeksi tähän?".

Töiden suhteen olen osannut asettaa kokonaisaikarajat usein aika hyvin. Rajasin vuosia työaikaani olemalla osittaisella hoitovapaalla enkä juurikaan suostunut tekemään ylitöitä. Hyvä minä! Myös yritykseni perustaminen syntyi halusta rajata jatkossakin työaikaani reilusti normaalia lyhyemmäksi. Tosin tunnistan itsessäni, että siellä lyhyenkin työajan sisällä olen tehnyt aikamoisia joustoja ja rajojen ylittämisiä. Vaikka kalenteri on ollut täynnä, olen buukannut silti aikoja asiakkaille joihinkin "väleihin" omien ruokataukojen ja oman jaksamisen kustannuksella. Olen ollut töissä täysin puolikuntoisena enkä myöskään isäni kuoltua tajunnut pitää tarpeeksi pitkää sairauslomaa. Kun olin niin velvollisuudentuntoinen. En osannut ajatella tarpeeksi itseäni ja omia voimavarojani.

Minulle rajojen asettamisen haasteita on tuonut miellyttämisen haluni. Olen halunnut miellyttää kaikkia. En ole uskaltanut sanoa ei, koska olen pelännyt jonkun suuttuvan minulle. Samalla olen sallinut sitä, että minun ylitseni on kävelty ja minua on kohdeltu huonosti. Ja olen kohdellut itseäni huonosti halutessani miellyttää muita. Samalla kun olen kumartanut muille, olen pyllistänyt itselleni. Olen vastannut "kyllä" silloinkin, kun samalla olen sanonut itselleni ja omille tarpeilleni ja hyvinvoinnilleni ei. On ollut tilanteita, että olen ollut enemmän muita varten ja samalla olen sivuuttanut omat tärkeät tarpeeni.

Yrittäjänä huomaan jatkuvaa tasapainoilua rajojeni kanssa. Mitä töitä teen ja mihin hintaan? Vastaanko meileihin myös iltaisin ja viikonloppuisin? Osaanko rajata työaikaani, kun toimistoni on kotona vai teenkö töitä tavallaan koko ajan? Joitain hyviä rajauksia olen onnistunut tekemään kuten esimerkiksi se, että yritykseni ei ole kaikissa mahdollisissa some-kanavissa mukana. Facebook ja twitter (joka ei ole kovin aktiivisessa käytössä) riittää. Ja yrityksen blogi. Huomaan, että helposti ajaudun täysin päämäärättömään nettiselailuun helposti.

Itsen ja oman tilan suojeleminen on tärkeää.Terveet rajat ylläpitävät hyvinvointia, auttavat toteuttamaan itselle tärkeitä päämääriä ja tukevat tasapainoisia ihmissuhteita.

Nyt tutkailen tosi paljon omia rajojani. Missä menee rajani? Osaanko sanoa ei? Teenkö asioita, joita en oikeasti haluaisi tehdä? Mitä sanoo sydämeni? Kuuntelen itseäni ja mietin, uskallanko asettaa rajani, entistä paremmin, entistä enemmän ajatellen itseäni, perhettämme ja omaa ja perheemme hyvinvointia. Se on samalla oman arvon tuntemista. Mikä tuottaa minulle iloa? Milloin asiasta tuleekin pakkopullaa ja ilo katoaa?

Onko sinun helppo tunnistaa ja ilmaista omat rajasi? Osaatko sinä sanoa ei? Osaatko asettaa itsesi, hyvinvointisi ja perheesi esim. töiden edelle? Miten rajaat työtäsi?

ps. kuvat ovat viime viikonlopulta, Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta, jossa pohdiskelin paljon omia rajojani. Se tuntui keskeiseltä teemalta myös monen muun koulutuksessa olevan elämässä.

Oi valoa!

Pääkaupunkiseudullekin on satanut lunta. Vähän. Sen verran, että se on tuonut valoa pimeyteen. Pitkään olikin todella synkkää, harmaata ja sateista. 

Olen viikonlopun aikana miettinyt paljon kiitollisuutta. Eilen oli ohjaamani Mindfulnessia vanhemmille - kurssin toiseksi viimeinen kerta ja teemana oli myönteiset tunteet ja kiitollisuus. Olen viikonlopun aikana tuntenut suurta kiitollisuutta monista asioista.

Lauantaina olin poikien koulun marrasmarkkinoilla talkoolaisena onnenpyörä - pisteessä koko päivän. Oli mahtavaa nähdä yhteisöllisyyttä tapahtumassa. Tunsin onnen suorastaan läikkyvän rinnassani. Eilen katsoimme leffan "Big Hero 6" ja se oli mukava hetki oman perheen kanssa. Taas läikähti sydämessä. Olen onnellinen ja iloinen siitä, että saan tehdä työtä, josta nautin ja jonka koen merkitykselliseksi. Ja kaiken lisäksi työni on itseluomani.

Kiitollisuutta tunnen myös lähestyvästä joulusta, ensimmäisiä koristeita on  nyt laitettu esille. Joulu on ihanaa levollista yhdessä olon aikaa. Aikaa perheelle, aikaa itselle.

Tällä hetkellä olen myös onnellinen siitä, että syksyn suurin työsuma on nyt ohitettu ja minulla on nyt aikaa myös opinnoilleni ja ajatuksilleni. Työt vähenevät pikku hiljaa joulua kohden ja edessä on pitkä loma.

Tällaisia ajatuksia minussa herätti lumi, valo ja kiitollisuus. Mukavaa viikkoa sinulle!

Vapaaehtoistyöstä

Olin tänään koulun vanhempainyhdistyksen hallituksen kokouksessa, lauantaina olin talkoolaisena vanhempainyhdistyksen kevätriehassa rakentajana ja valvojana temppuradalla. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä niin kauan kuin muistan. Olen ollut urheiluseurojen hallituksessa, MLL:n toiminnassa, Kestovaippayhdistyksessä, päiväkodin ja koulun vanhempainyhdistyksissä. Nykyisessä elämäntilanteessa, kahden koululaisen äitinä, haluan olla mukana edesauttamassa oman alueen lasten hyvinvointia ja viihtyvyyttä koulussa. Haluan olla luomassa yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä oppilaiden ja vanhempien välille.

Päiväkodin ja koulun vanhempainyhdistyksissä minulla on ollut hieno mahdollisuus tutustua toisiin vanhempiin ja tehdä talkootyötä. Olemme järjestäneet tapahtumia ja myyjäisiä ja sitä kautta keränneet rahaa päiväkodin ja koulun toimintaan. Rahat ovat menneet esimerkiksi luokkien retkirahastoihin, välituntivälineisiin ja luentopalkkioihin. Päiväkodissa maksoimme esimerkiksi nukketeatteriesityksen ja kotieläinpihan päiväkodin pihalle. Unohtumattomia elämyksiä lapsille.

Kestovaippayhdistyksen toiminnassa mukana oleminen teki kotiäitivuosistani merkittäviä. Oli hienoa viedä eteenpäin tietoutta kestovaipoista ja tavata samanhenkisiä ihmisiä. Meillä oli huisin hauskaa! Edelleenkin muistelen lämmöllä sitä aikaa.

Sama hyvä fiilis on jatkunut myös muussa vapaaehtoistoiminnassa, jossa olen ollut mukana. Välillä harmitellaan aktiivien vähyyttä, mutta pienelläkin porukalla voidaan saada aikaan isoja asioita.

Sen olen oppinut, etten enää ilmoittaudu vapaaehtoiseksi mihinkään koviin isoihin tehtäviin. Minulla ei ole aikaa ja mahdollisuuksia toimia puheenjohtajana eikä minusta olisi rahastonhoitajaksi tai sihteeriksi. Mutta hallituksen jäsen voin olla ja tapahtumissa talkoolaisena. Minä en ole mokkapalavanhempi, minusta ei ole leipojaksi tapahtumiin, mutta mielelläni annan muuta talkoopanostani. Ja joulumyyjäisiin olen tehnyt muutaman käsityön myytäväksi.

Tiedän, että jotkut ihmiset myös väsyvät vapaaehtoistyössä. Ja tiedän, että on myös vanhempia, jotka eivät jaksa olla mukana kaiken maailman varainkeruussa vaan mieluummin maksaisivat rahalla esim. leirikoulut. Meillä vanhempainyhdistyksessä on erilaisia mahdollisuuksia olla mukana. Osa on kokouksissa mukana ideoimassa toimintaa, osa leipoo ne mokkapalat tapahtumiin, osa ylläpitää vanhempainyhdistyksen nettisivuja tai blogia, osa saa työpaikoiltaan arpajaisvoittoja tapahtumiin. Osa käy sitten vaan tapahtumissa, mutta ostelee sieltä sen verran paljon, että tukevat sitä kautta toimintaa. Osa ei ole millään tavoin mukana. Itse koen, että saan paljon vapaaehtoistyöstä ja siksi haluan olla mukana. Se luo yhteisöllisyyttä. Mieluummin teen kuin valitan, että miksi kukaan ei tee eikä järjestä mitään.

Mies on mukana paikallisen omakotiyhdistyksen toiminnassa ja aluetoimikunnassa, jossa päätetään asuinalueemme tapahtumista ja kehityslinjoista. Tällainen vapaaehtoistoiminta on myös hieno mahdollisuus saada tietoa siitä, mihin suuntaan omaa asuinaluetta tai lasten koulua ollaan kehittämässä ja se antaa myös mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Haluan antaa myös lapsillemme mallia aktiivisesta elämäntavasta ja siitä, että vapaaehtoistoiminta on iloinen ja elämää rikastuttava asia.

Oletko sinä mukana vapaaehtoistyössä? Millaisissa hommissa olet ollut ja mitä se on sinulle merkinnyt?