Kolmas vuosi hetkiä

Aloitin kolmisen vuotta sitten postaussarjan Hetkessä. Postaussarjaan innoitti Pikku Kepponen - blogin Rva Kepponen, joka kirjoittaa vastaavaa postaussarjaa. Hetki on arkeen voimaa tuova asia. Hetki on sellainen asia, joka on minua itseäni varten ja josta saan arkeen iloa ja hyvinvointia ja buustia jaksamiseen.

Millaisia hetkiä postaussarjan kolmanteen vuoteen sisältyi?

Olen käynyt katsomassa useamman näyttelyn. Olen käynyt katsomassa Kansallismuseon Barbie-näyttelyn, Roska on luksusta ja Muutoksentekijät - valokuvanäyttelyn ja Tyttöpoikatyttöpoikatyttö - näyttelyn. Kävin  Ateneumissa Blogisisarten kanssa. Näistä kaikkia en olisi muistanut ilman noita postauksia.

Olen käynyt lounaalla ystävien kanssa ja retkellä Vallisaaressa. Teatterissa kävin vuoden aikana aika vähän, koska en löytänyt juurikaan minua kiinnostavia esityksiä. Lisäksi yksi joulun alla käymäni teatterireissu jäi raportoimatta ihan siksi, etten erityisemmin pitänyt esityksestä. Blogipostaus löytyy esityksestä Kaikki mieheni. 

Olen tehnyt kotona villasukkatreenejä. Loppukeväästä kävin Röyhkeyskoulussa.

 
Tätä postausta oli kiva koota ja samalla muistella, mitä kaikkea vuoteen on sisältynyt. Huomasin myös, etten ole ihan kaikista kivoista kursseista ehtinyt blogiini kirjoitella. Olen käynyt vuoden aikana parin viikon välein hierojalla ja muutaman kerran thaimaalaisessa hieronnassa. Kevään ajan kävin hathajoogassa (tästäkin oli postaus luonnoksissa tekeillä, mutta se ei sitten valmistunut koskaan...). Nämä hemmotteluhoidot ja jooga ovat aina itselle voimaa ja hyvinvointia tuovia juttuja.

Nyt alkaa Hetkessä-postaussarjan neljäs vuosi ja tunnisteena on Hetkessä_vol4. Olen jo suunnitellut kokeilevani uusia hemmotteluhoitoja, esimerkiksi shiatsua ja Brain Relief-hoitoa. Teatterissa ja leffoissa toivoisin käyväni enemmän. Seuraavaksi on suunnitteilla Mamma Mian katsominen. Aion kokeilla myös uusia keho-mieli-tunteja ja eri joogalajeja. Lähellemme avataan uusi joogasali syyskuussa ja tämä on ihan huippujuttu! Siellä tulee olemaan myös osteopaatin vastaanotto ja sitäkin aion kokeilla.

Millaisia hyvää oloa tuovia hetkiä sinun arjessasi on?

Ensimmäisen vuoden Hetkessä - koosteen voit lukea tästä.
Toisen vuoden Hetkessä - koosteen voit lukea tästä.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Hetkessä: Retkellä Vallisaaressa lepuuttamassa aivoja

Loma alkoi ja pää oli täynnä ajatuksia. Tuntui, etten pääse eroon työajatuksista. Pää suorastaan surisi. Laitoin ystävälleni viestiä, että nyt tarvitsen aivoilleni lepoa, lähdetäänkö Vallisaareen luonnon helmaan rauhoittumaan. Sateiseen viikkoon osui keskiviikolle poutaisempi päivä ja sinä päivänä olin ystäväni kanssa monta tuntia Vallisaaressa.

Mikä on Vallisaari?

Vallisaari on Helsingin edustalla oleva saari, se sijaitsee Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Vallisaari oli vuosikausia luonnontilassa. Vallisaari oli sotilaallisessa käytössä vuoteen 2012 asti. Saari avautui yleisölle vuoden 2016 kesällä.

Saareen tutustutaan merkittyjä reittejä pitkin. Reittejä on kaksi, Aleksanterin kierros (3 km) ja Kuninkaansaaren kierros (2.5 km). Me kävelimme molemmat reitit läpi.

Vallisaaressa on pääkaupunkiseudun monipuolisin luonto, siellä on niin lepakoita, mäyriä ja lintulehtoja. Siellä on myös valtava määrä eri perhoslajeja (jopa 1000 eri lajia) - tuntuikin kummalliselta, kun en nähnyt retkemme aikana yhtään perhosta.

Vallisaaressa on linnoituksia, niittyjä, tavallista metsämaastoa ja upeita näköaloja tarjoavia paikkoja (kuten Aleksanterinpatteri). Sotilassaaren historiaan kuuluu paljon tarinoita, esimerkiksi yksi tarina kertoo päättömästä everstistä, joka kummittelee edelleenkin Vallisaaren muureilla.

Omia ajatuksiani Vallisaaresta

Etukäteen minulla ei ollut juurikaan mielikuvaa Vallisaaresta, toki olin siihen vähän netistä tutustunut. Olin yllättynyt kuinka paljon Aleksanterin kierroksesta oli ihan tavallista metsämaastoa.

Ihastuin erityisesti Aleksanterinpatterin näköalapaikkaan, josta maisema Helsinkiin päin oli huikea. Lisäksi mieleeni jäi lampi ja Kuninkaansaaren puolella olleet kalliot, joille istahdimme pitkäksi aikaa ystäväni kanssa juttelemaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta. Tämä olisi ollut idyllinen paikka syödä eväitä. Mutta koska tätä emme tienneet, söimme eväät heti ensimmäisellä eväspaikalla. Näitä eväspaikkoja olisi ollut tasaisin välein pitkin saarta. Samoin vessoja oli pitkin reittejä, tästä iso plussa.

Totesin, että olisi ollut kiva tietää enemmän Vallisaaren historiasta jo etukäteen. Pitkin reittejä oli opastetauluja, joista sai kivasti tietoa. Opastetulle kierrokselle osallistuminen olisi varmasti avannut ihan eri tavoin saarta ja sen historiaa.

Ja kyllä mieleni rauhoittui. Luonnon vaikutus kehon ja mielen rauhoittumiseen ja rentoutumiseen on iso. Kuten myös sen, että olin päivän ystäväni kanssa ja turisimme kuulumiset läpi. Erityisesti istuessani kallioilla ja katsoessani merta tunsin syvää rauhoittumista.

Vallisaaressa liikkui paljon myös lapsiperheitä, mutta minä olin tällä kertaa iloinen, että olin ystäväni kanssa eivätkä pojat olleet mukana. Ei ollut kiirettä mihinkään.

Jos menisin lasten kanssa Vallisaareen, suuntaisimme varmaankin Kuninkaansaaren kierrokselle. Siellä oli jyrkkiä portaita, kiinnostavia luolia ja linnakkeita. Lisäksi sieltä löytyi hiekkapoukama, jossa olisi pystynyt uimaan. Hiekkaleluja olisi saanut lainata lähellä olevasta "talonmiehen" mökistä. Omia poikia hiekkalelut tuskin enää kiinnostavat, mutta tämä tieto saattaa auttaa jotakuta suunnittelemaan retkeä.

Minua kiinnostaisi tutustua johonkin saarikohteeseen Espoossa. Osaisitko suositella jotain kohdetta?

   
Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan. Hetki on itselleni voimavaroja, iloa ja hyvinvointia arkeen tuova juttu.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Hetkessä: Röyhkeyskoulussa

Bongasin muutama viikko sitten Naisyrittäjät fb - palstalta mainoksen Röyhkeyskoulusta. Kun luin Röyhkeyskoulun esittelyn, tiesin heti, että se on mun juttuni ja ilmoittauduin mukaan.  Toukokuun lopulla olin Röyhkeyskoulussa ja palasin sieltä kotiin pää täynnä ajatuksia.

Mikä on Röyhkeyskoulu?

 

Röyhkeyskoulu on luentomuotoinen tapahtuma, jossa on tarkoitus herätellä naisia kunnioittamaan omaa osaamistaan ja ottamaan oma paikka haltuun. Tarkoitus on auttaa naista tunnistamaan sisällä oleva "kiltti tyttö" ja kuinka se rajoittaa omaa potentiaalia. Kun tämä on tiedostettu, pystyy myös toimimaan toisin ja olemaan rinta rottingilla.

Röyhkeyskoulussa ei opita ilkeämielistä röyhkeyttä, joilla toisia nujerretaan, vaan hyvää tapaa pitää omia puoliaan, arvostaa omaa osaamistaan ja tuoda sitä esille.

Röyhkeyskoulun on kehittänyt Jenni Janakka. Idea Röyhkeyskoulusta syntyi  erään palaverin yhteydestä, kun Janakka jutteli toisten naisten kanssa työelämästä. Keskustelussa toistuivat lauseet, kuten "En mä sit kehdannut..." ja “Olis siinä kai sit pitänyt...".

Tyttöjen ja poikien kasvatus

 

Jenni Janakka toi luennolla esille havahduttavaa asiaa tyttöjen ja poikien kasvatuksesta. Hän kertoi päiväkodissa tehdystä tutkimuksesta, jossa oli kuvattu kolmen päivän ajan päiväkodin elämää. Tutkimuksessa laskettiin, mistä lapset saavat kehuja. Tytöt saivat kehuja kiltteydestä, ulkonäöstä ja vaatteista.

Pojat saivat kehuja reippaudesta ja tekemisistään. Eli pojat saavat kehuja aktiivisuudesta ja tytöt ulkonäöstä ja kiltteydestä (= siitä, etteivät he tee mitään aktiivista) eli passiivisuudesta. Tästä Jenni Janakka käytti nimitystä "Passiivisuuden sietämättömät kehut".

Tyttöjen kasvatuksessa korostetaan sitä, että pitää olla kiltti toiselle. Jo pieniä tyttöjä laitetaan vastuuseen siitä, että yhteisön ilmapiiri olisi toimiva. Jenni Janakka kysyi, kuinka moni meistä osallistujista on laitettu istumaan vilkkaiden poikien viereen  rauhoittamaan näitä poikia. Ikään kuin poikien käytös olisi kiltin ja hiljaisen tytön vastuulla. Aika monen käsi nousi ylös.

Tiedän, että tämän asian suhteen on menossa myös muutosvaihe. On paljon tiedostavia vanhempia, jotka kapinoivat tätä asetelmaa vastaan ja haluavat kasvattaa tytöistään "vähemmän tottelevia".

Miten olla hyvällä tavalla röyhkeämpi?

 

Luennolla puhuttiin minulle tutuista asioista kuten kiltin tytön syndroomasta ja huijarisyndroomasta. Oivalsin, että olen jo ottanut askelia kohti "hyvää röyhkeyttä". Olen opetellut sanomaan kiitos, kun minua kehutaan. Enää en sano, että "tää on vaan tällaista" ja "eihän tässä nyt mitään". Tämä on kuulemma naisille hyvin tyypillistä ja näin itsekin sanoin aiemmin.

Tunnistan myös omia vahvuuksiani ja olen sanonut niitä ääneen. Olen myös opetellut sanomaan mielipiteitäni ääneen. Huomaan, että tässä minulla on myös haasteita eli on paljon tilanteita, että mieluummin olen hiljaa ja kuuntelen mitä toiset sanovat kuin tuon omat ajatukseni esille.

Jenni Janakka mainitsi että epävarmuus asuu lihaksissa. On tärkeää kantaa itsensä hyvällä ryhdillä ja "tissit ulkona". On tärkeää osata ottaa paikkansa.

Jenni Janakka kannusti myös kiinnittämään huomiota omaan kielenkäyttöön. Viljeekö puheessaan esimerkiksi sanoja "vain" ja "ihan". Naiset myös monesti anteeksipyytelevät eri asioita ihan turhaan.

Myös tämä lause jäi mieleen: rohkeus on sitä, että pelottaa ja jännittää ja toimii silti. Ja vielä yksi tärkeä asia. Älä päätä toisen puolesta. Moni päättää jo mielessään, ettei edes kannata hakea työpaikkaa, kun ei minua kuitenkaan valita. Tai ei kannata soittaa sitä puhelua, kun se ei johda mihinkään. Hae työpaikkaa, soita puhelu, ota yhteyttä, tee asioita äläkä jo valmiiksi lannista itseäsi.

Millaisia ajatuksia sinussa herättää hyvällä tavalla "röyhkeä" ihminen? ihminen, joka osaa ottaa paikkansa, joka arvostaa itseään ja omaa osaamistaan ja uskaltaa tuoda itseään esille?

Lue myös seuraava blogitekstini:
Onko sinullakin huijarisyndrooma?

Seuraa blogiani facebookissa!
  
Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan. Hetki on itselleni voimavaroja, iloa ja hyvinvointia arkeen tuova juttu

Hetkessä: Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä

Kuinka moni on leikkinyt lapsena Barbieilla? Minä en ikinä saanut ihan oikeita Barbie-nukkeja, vaikka niitä kovasti toivoin. Minulla oli muutama Barbien halpisversio, yksi miesbarbie oli myös (ei kuitenkaan Ken, vaan tämäkin oli halpiskopio). Ja "barbieillani" oli ihania vaatteita, jotka olivat suurin osa serkkuni ompelemia.Olin enemmänkin poikatyttö kuin prinsessaleikkien ystävä, mutta silti "barbiet" olivat osa leikkejäni.

Kansallismuseossa avautui huhtikuun lopulla "Barbie - The Icon" - näyttely. Pääsin mukaan bloggaajille suunnattuun esittelykierrokseen, jossa saimme tutustua näyttelyyn ja kuulimme myös vähän taustaa sekä näyttelystä että siitä, miten Barbie on vaikuttanut naisten asemaan ja kuulimme myös siitä, millaista yhteiskunnallista keskustelua on käyty Barbien tiimoilta. Tämä näyttely on myös jo heti ensi päivinä herättänyt paljon keskustelua: kuuluuko Barbie Kansallismuseoon? Miksi Barbie-näyttely on Kansallismuseossa juuri nyt, kun Suomen sisällissodasta on kulunut 100 vuotta?

Barbie-nuken keksi Ruth Handler, joka huomasi, että hänen tyttärensä Barbara leikki mieluummin nukeilla, jotka näyttivät aikuisilta. Ensimmäinen Barbie valmistui Yhdysvalloissa vuonna 1959 ja se sai nimen Handlerien tyttären mukaan. Vuonna 1962 kuvioihin mukaan tullut Ken nimettiin perheen pojan mukaan.

Barbie esitellään näyttelyssä tyttöjen itsetunnon kohottajana. Barbien motto on "You can be anything" eli "Voit olla mitä tahansa". Barbie on edustanut naisen valinnanvapautta. Barbie on tuonut leikkeihin itsenäisen ja modernin naiskäsityksen.

Barbie - The Icon - näyttely esittelee Barbieta osana yhteiskuntaa. Näyttelyssä käydään läpi eri vuosikymmeniä, muotia ja julkisuuden henkilöitä. Lisäksi näyttelyssä on esillä paljon keräilyharvinaisuuksia. Näyttelyssä on esillä n. 450 nukkea.

Barbie on saanut paljon kritiikkiä siitä, että sen vartalo on luonnoton eikä se näin sovi leikkikaluksi ja roolimalliksi tytöille. Itse en tiennyt, että Barbie on saatavilla nykyisin neljässä eri vartalotyypissä. On lyhyempää ja pidempää ja hoikkaa ja tavallisempaa. Silti yhäkään Barbien tuoma ulkonäköihanne ei vastaa ihmisvartalon monimuotoisuutta.

Barbie on nähty eri ammateissa, ei vain stereotyyppisissä "naisten ammateissa". Barbie on ollut armeijan palveluksessa, presidenttiehdokkaana kuten myös astronauttina. Barbien monipuolinen ansioluettelo osoittaa hänen nuorille ihailijoilleen, ettei mikään tavoite voi olla heidän ulottumattomissaan.

Barbie ei muuten ole ollut naimisissa koskaan (vaikka monta häämekkoa onkin päällään pitänyt) eikä Barbiella ole lapsia. Barbien ja Kenin suhde katkesi vuonna 2004, mutta pari palasi yhteen vuonna 2011. Muistan kun joskus lapsena ihastelin erityisesti Barbieta, jolla oli häämekko.

Opastettu kierros antoi hyvän mahdollisuuden tutustua näyttelyyn ja se antoi kivaa lisätietoa ja taustoitusta näyttelylle. Näyttelyn seinillä on myös hyvät infotaulut, josta saa paljon tietoa.

Samanaikaisesti kun tutustuin näyttelyyn muiden bloggaajien kanssa, näyttelyssä kiersi runsaasti naisia, tyttöjä ja muutama poika ja mies oli joukossa myös mukana. Moni pysähtyi huudahtamaan: "toi Barbie oli mulla" tai "tuon minä olisin halunnut, mutten koskaan saanut".  Uskon, että näyttely kiinnostaa erityisesti niitä, jotka ovat joskus leikkineet Barbieilla tai jotka nyt leikkivät niillä. Barbie on aika sukupuolitettu lelu, se on roolimalli nimenomaan tytöille ja tästä tulee helposti ajatus, että Barbie-nuket ovat vain tyttöjen leluja.

Barbie - The Icon - näyttely on Kansallismuseossa 26.8. asti. Sisäänpääsy näyttelyyn maksaa 15 euroa (museokortilla ja Helsinki Cardilla 3 euroa). Alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi. Suosittelen lapsiperheille myös Kansallismuseon Vinttiä, siellä on kivoja toiminnallisia juttuja.

Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan. Hetki on itselleni voimavaroja, iloa ja hyvinvointia arkeen tuova juttu.

 * sisäänpääsy näyttelyyn ja opastettu kierros saatu blogin kautta

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Hetkessä: Ravintoa mielelle ja keholle

Viime lauantaina sain ravintoa keholle ja mielelle. Olin mukana Blogisisarten tapaamisessa ja kävimme Ateneumissa, tutustumassa Lush-kosmetiikkaan ja syömässä nepalilaisessa ravintolassa.

Liityin Blogisisariin reilu vuosi sitten. Saadakseni tsemppiä ja vertaistukea bloggaamiseen. Blogisisarina haluamme luoda yhteisöllistä blogikulttuuria ja kannustaa ja tukea toisiamme. Viime syksynä oli ensimmäinen Blogisisarten livetapaaminen Tampereella, sinne en valitettavasti päässyt mukaan, koska minulla oli Mindfulness lapsille - verkkokurssin viimeistelyt juuri siinä vaiheessa kiivaimmillaan. Meillä on ollut myös yhteisiä tempauksia, esimerkiksi lähettelimme ystävänpäiväkortit toisillemme.

Viime lauantaina tapasimme Helsingissä. Minulla oli sille päivälle tosi monta menoa, piti priorisoida ja miettiä, mitä kaikkea haluan ja ehdin samana päivänä tehdä. Aamupäivän olin Nuorten myrskyävät aivot - luennolla  ja siitä siirryin Ateneumiin muiden Blogisisarten seuraan.

Adel Abidin / Arkisto

Ateneumissa kiertelimme "Suomeen taiteen tarina" ja "History Wibes" näyttelyt. History Wibes näyttely on Adel Abidinin näyttely ja se oli tuona lauantaina viimeistä päivää esillä.

Viimeksi kävin syksyllä lasteni kanssa katsomassa Ankallisgallerian aarteet - näyttelyn ja se oli vähän sellainen Ateneumin läpijuoksu. Nyt aikuisseurassa pystyi enemmän pysähtymään teosten äärelle. Erityisen kiinnostavaa oli lukea taustatietoa Adel Abidinin teoksista.

Ateneumista jatkoimme Lushiin. Olen muutaman kerran pyörähtänyt Lushin liikkeessä ja ostanut sieltä palashampoota itselleni. Sitä samaa, tuttua ja turvallista, jota aina ostan. Nyt saimme esittelykierroksen ja sain paljon sellaista tietoa, jota en tiennyt aiemmin Lushin tuotteista. Lush myy käsintehtyä kosmetiikkaa. Työntekijät Englannissa valmistavat tuotteet ja jokaiseen tuotteeseen on kiinnitetty tarra, joka kertoo valmistajan nimen ja valmistuspäivämäärän. Tuorekasvonaamiot tehdään Lush Citycenterin alakerrassa.

Lush pyrkii pakkauksettomaan kosmetiikkaan. Tuotteet, joiden pakkauksia ei pysty täysin poistamaan (esim. suihkugeelit) pakataan kierrätysmuovista valmistettuihin pakkauksiin. Mustat pakkaukset voi palauttaa Lushiin ja niistä valmistetaan taas uusia pakkauksia.

Saimme vierailulta itsellemme muutaman tuotteen. Minun kassistani löytyi kylpypommi, Jersey Bounce Shampoo ja Fomo Jelly Face Mask. Olen jo tuota naamiota kokeillut ja se tuntui miellyttävältä. Innostuin sen verran Lushin tuotteista, että aion jatkossa ostaa ainakin Aromaco deudoranttia ja olisi ihanaa kokeilla myös jotain tuorenaamiota.

Ateneumin ja Lushin jälkeen jatkoimme vielä syömään nepalilaiseen ravintolaan. Olin niin nälkäinen, etten ehtinyt kuvata annosta. Ruoka oli todella maukasta ja myös juomaksi valitsemani mangolassi oli aivan ihanan makuista.

Oli tosi mukava tavata muita Blogisisaria ja saada kasvoja facebookista tutuille bloggaajille. Juttua riitti, vaikka bloggaammekin varsin eri aiheista.

Adel Abidin / Al-Warqaa

Mukana olivat itseni lisäksi seuraavat Blogisisaret:

Craft candidate / Kahden talon väkeä
Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset
Kivempi blogi
Korpinkiven tupa / Tsajut
Käsintehtyä ja kaunista
Lumisiivet
Maisan elämää
Saippuakuplia olohuoneessa
Suvililja.net / Yrittäjän kengissä
Turkooseja unelmia
Äidin kasvatusopas

Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan. Hetki on itselleni voimavaroja, iloa ja hyvinvointia arkeen tuova juttu.

* sisäänpääsy Ateneumiin ja Lushin tuotepakkaus saatu blogin kautta

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Hetkessä: Villasukkatreenit

Tiesitkö, että tämän vuoden yksi liikuntatrendi on erilaiset liukutreenit, joissa jalkojen alla on liukuvat läpyskät tai jaloissa on villasukat? Minä en tiennyt, ennen kuin kokeilin villasukkatreeniä ja siinä videolla näin kerrottiin.

Villasukkatreenissä on nimen mukaisesti villasukat jalassa tai käsissä ja treenissä hyödynnetään niiden liukuvaa ominaisuutta. Treeniliikkeissä esimerkiksi kurkotettiin seisoen ylös ja sitten liu'utettiin jaloilla taakse etunojassa, tehtiin punnerruksia villasukat käsissä (käsiä liu'utettiin sivulle päin) ja selällään lantionnostossa vuorotellen suoristettiin jalkaa liu'uttaen. Hurjan tehokasta!

Sohvan alla pilkottaa Missen karvamatolelu

 

Kokeilin liukutreeniä Treenaakotona.com- palvelussa, jota testaan nyt muutenkin. Liukutreenissä tehdään viittä eri liikettä, ensin minuutin verran, sitten 45 sekuntia ja viimeisellä kierroksella 30 sekuntia. Kaikkiaan treeni kesti noin 20 minuuttia eli ei kovin pitkään. Mutta treeni oli ihan mielettömän tehokas. Villasukkien liukuominaisuus antoi tosi hyvän lisän treeniin. Eniten treeni tuntui minulla pakaroissa. Huomasin myös, että keskivartaloni kaipaisi vahvistusta.

Eilen kuin tein joogaa tuolla Treenaakotona.com - palvelussa, huomasin, että palveluun oli lisätty toinenkin liukutreeni. Sen teen sitten seuraavaksi.

Kerron pian lisää Treenaakotona.com- palvelusta. Halusin lähteä testaamaan liikuntapalvelua, jossa eri liikuntalajeja voi harrastaa kotona, ilman valmiita aikatauluja. Minulla on ollut uskomus, ettei minun tule kotona treenattua kuitenkaan ja en saa motivoitua itseäni kotitreeneihin. Halusin lähteä myös haastamaan tätä uskomusta ja näyttää itselleni, että kotitreeni on mahdollista.  Tavoitteeni on vahvistaa omaa lihaskuntoani ja erityisesti haluan löytää kehoani huoltavia treenejä. Tuntuu, että olen jumissa vähän joka puolelta ja tarvitsen kehoani venyttäviä ja hoivaavia liikkeitä keskivartalon lihaskunnon vahvistamisen lisäksi.

Treenaa kotona - palvelun vuosihinta on 119 euroa / vuosi. Ilokseni sain blogini lukijoille tarjottavaksi alekoodin. Alekoodilla 2727 saat treenivuoden 79 euron hintaan. Kuukausihinta on vain 6.58 euroa. Superhalpaa siis!

* Postaus on tehty yhteistyössä Treenaa kotona - palvelun kanssa.

Tämä kuuluu Hetkessä-postaussarjaan. Hetki on itselle hyvää oloa tuova juttu, joka tuo arkeen virkeyttä, iloa ja energiaa.

Hetkessä: Kaksi ajatuksia herättävää näyttelyä

Näin ystävääni Helsingissä. Kävimme syömässä sushia, pienellä ostoskierroksella ja lisäksi kävimme katsomassa kaksi pientä näyttelyä, jotka molemmat herättivät isoja ajatuksia.

Roska on luksusta on HAM-kulmassa oleva näyttely, jossa on esillä Timo P. Vartiaisen tekemiä roskisdyykkauksia. Dyykkaukset Vartiainen teki Suomen satavuotisjuhlavuonna, erityisesti sen juhlapäivinä. Dyykkaukset kohdistuivat taloyhtiöiden roskiksiin eri puolille pääkaupunkiseutua. Keräämästään poisheitetystä käyttökelpoisesta "roskasta" Vartiainen on rakentanut sarjan asetelmia, jotka kertovat kulutustavoista, arvoista ja ajan kulumisesta.

Ja mitä kaikkea sieltä roskiksista olikaan löytynyt? Ihan kaikkea mahdollista: ruokaa, kirjoja, kattiloita, lettupannuja, vaatteita, koriste-esineitä, astioita, kenkiä, laukkuja, kynttilöitä, leluja, kelloja. Siis ihan kaikkea mahdollista. Ensimmäinen kysymys, mikä itselle tuli mieleen oli, että miksi ihmeessä ihmiset ovat heittäneet nämä asiat roskikseen? Näistä suurin osa olisi kulunut kirppiksille tai kierrätyskeskuksiin. Osa ruuista oli myös käyttökelpoisia roskiksesta löydettäessä. Mitä ihmettä ihmiset ovat ajatelleet heittäessään näitä roskiksiin?

Näyttelyyn voi tutustua vielä viikon ajan, viimeinen mahdollisuus on su 25.3. Näyttely on ilmainen.

Toinen näyttely, jonka kävimme katsomassa on Sanomatalon käytävägalleriassa oleva Meeri Koutaniemen Muutoksentekijät - valokuvanäyttely, joka kertoo ihmisistä, jotka haluavat lopettaa silpomisperinteen.

Koutaniemi kiersi vuonna 2017 Solidaarisuusjärjestön silpomisen vastaisen työn hankealueilla Kenian Kisiisissä ja Somalimaassa haastattelemassa ja valokuvaamassa ihmisiä, jotka haluavat olla lopettamassa silpomisperinteen. Valokuvanäyttelyssä on 24 rohkean ihmisen kuva ja tarina. Mukana silpomisperinnettä lopettamassa on sekä miehiä että naisia, nuoria ja vanhoja, silvottuja ja silpomiselta säästyneitä, opiskelijoita ja uskonnollisia johtajia.

Tyttöjen sukuelinten silpominen on vakava ihmisoikeusloukkaus, joka altistaa tytöt vakaville elinikäisille fyysisille ja psyykkisille terveysvaaroille. Sukuelinten silpominen on kriisi, joka koskettaa tälläkin hetkellä maailmassa noin 200 miljoonaa tyttöä ja naista.

Oli koskettava lukea tarinoita silpomisesta. Toki olen ollut tietoinen silpomisperinteestä, mutta en ollut tajunnut sen laajuutta ja sitä, miten kaikilla tavoilla se vaikuttaa silvottujen naisten elämään. Silpomisen vastainen työ on todella tärkeää. Tämä näyttely avasi silmiäni hyvin paljon.

Näyttely on ilmainen ja se on nähtävissä 22.3. asti.


Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaani. Hetki on itselleni voimavaroja ja hyvinvointia arkeen tuova juttu. Hetki antaa iloa, voimaa tai myös uusia ajatuksia, kuten nämä molemmat näyttelyt toivat.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Hetkessä: ystävien kanssa lounaalla

Mo Cafen buffettipöydän antimia

Minä en ole tänä syksynä kovinkaan paljon käynyt teatterissa tai muissa erityiselämyksissä. Kävin katsomassa kahden ystäväni kanssa Kom-teatterin esityksen "My Baby", joka oli ihan ok, muttei mikään huippukokemus. Syksy on ollut aika kiireinen töiden saralla, mutta siitä olen halunnut pitää koko ajan huolta, että näen ystäviäni.

Olen tavannut pitkin syksyä ystäviäni lounaan tai shoppailukierroksen (lähinnä katselukierroksen) merkeissä. Olemme syöneet ja jutelleet ja samalla parantaneet maailmaa ja omaa olotilaa. Jaettuna moni huoli tuntuu niin paljon pienemmältä.

Sushia Fukussa

Olen nähnyt ystäviäni eri elämänvaiheista. Niitä, joihin tutustuin edellisen työni kautta. Niitä, joihin tutustuin ollessani kotiäitinä. Niitä, joihin tutustuin mindfulness-ohjaajakoulutuksessa. Yhteistä on ollut se, että he ovat kaikki merkityksellisiä minulle ja heidän tapaamisensa saa taas auringon nousemaan elämääni.

Tammikuussa ajattelin, että tänä vuonna olisi kiva käydä kehutussa Mo Cafessa. ja siellä olenkin käynyt nyt jo monta kertaa. Ruoka on ollut maukasta ja seura mitä parhainta. Kivoiksi ruokapaikoiksi olen todennut myös Tikkurilassa olevan Mama Mozzan. Aivan mahtavaa (ja erilaista pizzaa) söin kahden ystäväni kanssa Helsingissä paikassa nimeltä Piece N Love. Harmi, kun vegepizzasta ottamani kuva oli tosi suttuinen (enkä voi sitä siksi tänne laittaa), se pizza oli jotakin tosi erilaista ja maukasta verrattuna muiden paikkojen kasvispizzoihin. Sushilla olen käynyt Fukussa ja Itamae Sushissa.

Ensi keskiviikkona näen vielä yrittäjäystävääni lounaan merkeissä. Ja tiedän, että taas jaetaan iloja, suruja, kuulumisia. Ja syödään samalla maukasta ruokaa.

Hetkessä: Kaikki mieheni - teatteriesitys

Olin kolmisen vuotta sitten katsomassa esityksen "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni" ja pidin siitä todella paljon. Kun viime keväänä näin, että esitykselle on tulossa itsenäinen jatko-osa "Kaikki mieheni", tiesin heti, että haluan nähdä tuon esityksen.

Kaikki mieheni - esityksen teksti pohjautuu Kodin Kuvalehden lukijoiden kertomuksiin naisen suhteesta mieheen. Näiden kertomusten pohjalta Miitta Sorvali, Sanna Stellan ja Minka Kuustonen ovat muokanneet omannäköisen teoksen. Esitys on suunnattu naisille, jotka haluavat ymmärtää miehiä ja miehille, jotka haluavat tietää, mitä naiset heistä ajattelevat.

Kävin katsomassa Kaikki mieheni - teatteriesityksen reilu viikko sitten. Esitys sekä naurattaa että koskettaa. Erityisesti pidin esityksen toisesta puoliajasta. Tykkäsin siitä, kun näyttelijät lukivat Kodin Kuvalehden lukijoiden muistoja omista isistään. Pidin myös Miitta Sorvalin tavasta kertoa omasta isästään ja muistoistaan häneen liittyen. Lisäksi minua nauratti esityksessä ollut kuvaus rakastumisesta lapsen saamiseen ja lopulta eroon. Luulen, että se kuulosti monista tutuilta.

Ennen esitystä kävin katsomassa Tyttöpoikatyttöpoikatyttö - näyttelyn. Sen jälkeen esitys "Kaikki mieheni" tuntui hyvin sukupuolisidonnaiselta ja stereotyyppiseltä, kliseiseltä. Miehiä kiinnostaa autot eivätkä he osaa tehdä kotitöitä, koska heille ei ole niitä opetettu. Jos ei näitten stereotypioitten anna häiritä ja katsoo esitystä ne suodattaen, esitys on ihan hauska - ja ajoittain myös koskettava.

* tämä postaus kuuluu Hetkessä - postausarjaan

Hetkessä: Tyttöpoikatyttöpoikatyttö - näyttelyssä

Luin loppukesästä Hesarin kuukausiliitteestä Selja Ahavasta ja hänen kirjastaan "Ennen kuin mieheni katoaa". Se kosketti paljon. Aviomies onkin aina halunnut olla nainen ja päättää nelikymppisenä toteuttaa tämän halunsa. Jokin aika sitten näin ystävääni, joka kertoi, että hänen poikansa on nyt tyttö. Kun näin mainoksen Tyttöpoikatyttöpoikatyttö - näyttelystä tiesin, että tuo näyttely minun on nähtävä.

Tytttöpoikatyttöpoikatyttö on valokuvaaja Nina Doddin näyttely Galleria Brondan kellarigalleriassa. Näyttelyssä kerrotaan neljän transnuoren tarinat heidän itsensä ja heidän perheidensä kertomina. Ajatus näyttelystä lähti liikkeelle Nina Doddin ensireaktiosta, kun hän kuuli tuttavaperheensä alle 10-vuotiaan pojan ilmoittaneen että hän on tyttö ja alkoi pitämään hametta ulkona.

Perheiden tarinat ovat hyvin koskettavia. Suomessa avun saaminen ei näytä olevan kovin helppoa. Perheet syyttävät sairaalan transpoliklinikoita mielivallasta ja Setan pieni transtukipiste työskentelee äärirajoillaan. Vuonna 2016 101 alaikäistä lasta ja nuorta haki apua transtukipisteestä. Apua tarvitsevista 17 oli 0-6-vuotiaita ja heidän perheitään ja 84 kappaletta oli 7-17-vuotiaita.

Perheiden tarinoista tuli esiin se kaikki epätietoisuus, ammattilaisten ymmärtämättömyys ja järjestelmän joustamattomuus, mitä he ovat joutuneet kohtaamaan. Tuntuu, että Suomessa on vielä liian vähän tietoa, miten kohdata translapsi/nuori tai miten tukea perhettä siinä tilanteessa, kun lapsi ilmoittaakin, että hän uskoo syntyneensä väärän sukupuolen ruumiiseen. Toisaalta esiin tuli myös se, miten osalle sukulaisista ja lasten kavereista oli ihan luontevaa, että tytöstä tulikin poika tai pojasta tyttö.

Näyttely on pieni, mutta perheiden tarinat nostattavat esiin hyvin paljon ajatuksia. Sukupuolesta ja sen moninaisuudesta, ihmisarvosta, kohtaamisesta, onnellisesta elämästä. Ja ihan käytännön asioista: tarvitaanko erikseen tyttöjen ja poikien vessoja vai voivatko vessat olla ihan sukupuolineutraaleja? Teeman pohdinta jatkuu omalla kohdallani, sillä sain juuri kirjastosta luettavaksi Selja Ahavan teoksen "Ennen kuin mieheni katoaa".

* Tämä kuuluu Hetkessä - postaussarjaani
 
Tykkää blogistani myös facebookissa!