maanantai 26. toukokuuta 2014

Käsityökortteli - kiertue

Viime viikonloppuna oli paljon tapahtumia Helsingissä. Oli Maailma kylässä - festarit, siivouspäivän kirppistapahtumia, Naisten kymppi ja Käsityökortteli. Piipahdin  Käsityökorttelissa sunnuntaina. Se oli aikamoinen läpijuoksu, sillä olin matkalla work shopiin eikä aikaa ollut kunnon kierrokseen.

Paljon oli ihania käsitöitä tarjolla. Vaatteita, leluja, kortteja, printtejä, koruja.

Nämä vanhoilla tapeteilla päällystetyt Maheka Designin hatturasiat ovat hurjan suloisia.


Jussakalla oli tarjolla esimerkiksi onnenavaimia. Keskellä oleva turkoosi onnenavainketju on nyt meillä, tuomassa minulle onnea tulevaisuuden haasteisiin.


Kipriikka möi hauskoja yrttipussukoita ja yrttikeinuja. Ostin meille yhden yrttikeinun. Jos en olisi jo aiemmin ehtinyt ostaa poikien opettajille lahjoja, olisin ostanut yrttipussukan ja siihen yrtin.

Onnenavaimen ja yrttikeinun lisäksi ostin Paapiin helistimen kummityttöni pikkuveljelle ja Susannan työhuoneen Lempiriepun meille kotiin.

Kiva tapahtuma! Tykkään tukea suomalaisia käsityöyrittäjiä. Mieluummin ostan käsityönä tehtyä ja suomalaista kuin jotain ison ketjun massatuotantoa. Toivon tapahtumalle jatkoa.

Käsityökortteli - tapahtuma on Seinäjoella 7.6.2014. Ennen Helsinkiä kiertue on käynyt jo Jyväskylässä ja Tampereella.

8 kommenttia:

  1. Ihania hankintoja. Tuo Paapiin helistin on kyllä supersuloinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minun mielestäni ostokseni ovat ihania.Paapiin helistin on tosi kiva, itsekin olisin mieluusti ottanut meille tuollaisen lasten ollessa pieniä.Onnenavain tuntuu toimivan minulla tällä hetkellä "onnenankkurina": kun katson onnenavainta, tunnen saman tien suurta onnea ja kiitollisuutta tästä elämäntilanteesta.

      Poista
  2. Olipas ihanan näköisiä juttuja :) Makee tuo onnenavain ja paapiin helistin on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Onnenavain tuo minulle paljon hyvää mieltä ja toivon tuon helistimen tuovan iloa sille pikku pojalle kenelle se on menossa.

      Poista
    2. Olipa ihana postaus! Kiva bongata oma rakas kauppa-autokin kuvista :)

      Poista
    3. Jasmiina, onpa hauska, jos satuin kuvaamaan juuri sinun kauppa-autosi. Se olikin tosi hauskan näköinen!

      Kiva kun vierailit blogissani ja tervetuloa toistekin!

      Poista
  3. Itselläni samoja kotiintuomisia: yrttipussi ja onnenavain! Ja noita rättejä tietysti on täällä miljoona. :D

    Kiitos postauksesta ja käynnistä Käsityökorttelissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityökortteli on hieno tapahtuma, toivottavasti jaksat olla jatkossakin mukana järjestämässä (mutta hei, ei enää yksin vaan yhdessä muiden kanssa)!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!