lauantai 10. toukokuuta 2014

Halaus itselle - opettele itsemyötätuntoa (nettiluento)

Törmäsin eilen sattumalta fb-linkkiin, jossa mainostettiin Raisa Cacciatoren nettiluentoa Halaus itselle - opettele itsemyötätuntoa. Olen aiemmin lukenut myötätunnosta itseä kohtaan ja se on ollut myös mindfulness -kurssillani yksi teema. Kiinnostava aihe, ajattelin ja päätin kuunnella luennon. Samalla huomasin, että Perheaikaa sivusto on täynnä kiinnostavia nettiluentoja. Wau!

Luennosta muutama sananen: monilla meillä vanhemmilla on historiallista taakkaa vanhemmuuteen. Itse olen syntynyt 1970-luvulla, jolloin ei ole ollut tyypillistä tunteista puhuminen ja niiden näyttäminen. Piti olla kiltti. Piti olla hiljaa vaikka kuinka olisi kiukuttanut. Piti sulloa tunteet sisälle. Omasta lapsuudesta opituista malleista johtuen monet vanhemmat ovat pulassa läsnäolon ja tunnesäätelyn osaamattomuuden kanssa. Puuttuu malli tyynestä, karismaattisesta vanhemmuudesta. Tärkeää olisi jämäkkä lapsen tunteiden ja omien tunteiden sietäminen.

Tarvitaan arjen myönteisyyden työkaluja. Mistä ne opitaan ja otetaan?  Jokaisen on tärkeä kysyä itseltään, mikä tuo arjen hyvinvointia. Ja nimenomaan itseltä, on tärkeää elää omien arvojen ja ajatusten mukaan, ei toisten unelmien, naapurien tai äitikavereiden ajatusten mukaan.

Itsemyötätunto on omaan itseen suhtautumista lämmöllä. Et haukkuisi hyvää ystävääsi, jos hän mokaa, mutta miksi me haukumme itse itseämme? Miten oman pään sisäinen puhe voisi olla ystävällisempää?

Raisa Cacciatore puhuu luennolla potutusbonuksesta. Kärsimys = vastoinkäyminen + potutus.  Potutusbonus on itsensä ruoskimista. Itsen haukkumista ja syyttelyä.  Joka ei johda muuhun kuin potutusbonukseen, pahan olon kertautumiseen. Mutta jos haluaa pärjätä paremmin vastoinkäymisten ja mokan hetkellä, on tärkeää opetella itsemyötätuntoa.

Itsemyötätunto on sitä, että on itse itsensä paras ystävä. On tärkeää hyväksyä oma harmi ja suhtautua siihen myötätunnolla. Itsemyötätuntoa on hyväsydämisyys ja ystävällisyys itseä kohtaan. Kaikki ihmiset ansaitsevat osakseen myötätuntoa ja ymmärrystä. Myös sinä itse!  Ja nimenomaan sinä itse.

Raisa Cacciatore on hyvä luennoitsija. Ja hyvä kirjailija. Kiukkukirja on ollut minulla kovassa käytössä sekä työssäni että kotona. Nyt kirjahyllyssä odottaa Raisan uusin kirja Mieletön fiilis - hyvän mielen käsikirja. 

Perheaikaa fb-sivusto on täällä. Perheaikaa-nettisivustolta löytyy paljon luentoja esim. parisuhteeseen, adoptioon, vauvan uneen ja ruokailuun liittyen. Luento Halaus itselle - opettele itsemyötätuntoa oli loistava. Voin lämpimästi suositella sitä kelle tahansa vanhemmalle.

8 kommenttia:

  1. Onpa mukava, aito blogi!
    Kiitos vinkistä tuonne "perheaikaa"- sivustolle ja tuo "isänsä poika"- leffa menee kyllä "katsottaviin"- listalle kärkipäähän. Kuulostaa juuri sellaiselta, joka voisi vedota minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt blogini. Ja kiitos kauniista sanoistasi blogini suhteen. Minullekin tuo perheaikaa-sivusto on aika uusi tuttavuus. Töissä olen nähnyt mainoksia siitä, mutten ole koskaan tajunnut että siellä on esim. suuri määrä laadukkaita nettiluentoja.

      Isänsä poika-leffa oli hyvä, toivottavasti se menee vielä jossakin elokuvateatterissa.Minä haluaisin mennä tällä hetkellä katsomaan leffan "The lunchbox", kun vaan jostain löytyisi aikaa sille leffalle.

      Poista
  2. Enpä ollutkaan kuullut tuosta perheaikaa-sivustosta. Täytyy tsekata. Itse arvostan ja pidän kovasti Raisa Cacciatoresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tsekata, itsellekin tämä sivusto on uusi tuttavuus, vaikka työpöydälläni on ollut esite varmaankin jo yli vuoden ajan. En vaan ole tullut tutustuneeksi.

      Raisa on ihan loistava luennoitsija ja kirjailija. Fanitan häntä!

      Poista
  3. Minäkin katsoin tämän ja oli paljon hyvää kyllä! Olenkin sanonut että kiukku kirja kuuluisi antaa kaikille jotka odottaa lasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luento on hyvä. Ja kiukkukirja on loistava kirja! Minulla odottaa Raisan uusin kirja "Mieletön fiilis - hyvän mielen käsikirja" kirjahyllyssäni ja se vaikuttaa sisällysluettelon perusteella todella hyvältä kirjalta.

      Kiva kun tulit vierailulle blogiini!

      Poista
  4. Mielenkiintoiselta vaikuttava blogi. Tosi kivasti olen osannut kirjoittaa myötätunnosta itseään kohtaan. Liian usein ihmiset ovat juuri itselleen armottomia vaikka asian voisi nähdä päinvastaisena. Pitääpä käydä myös tuolla sivustolla ja jatkaa blogisi julkaisuja, kun tänne eksyin tuolta Hannan blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että löysit blogini. Minun täytyy tulla tutustumaan myös sinun blogiisi. Minä olen ollut tosi huono myötätunnossa itseäni kohtaan. Tapaani on kuulunut ruoskia ja mollata itseäni. Vasta ihan viime vuosina olen tajunnut kiinnittää tähän huomiota ja olen muuttanut sisäistä puhettani itselleni armollisempaan suuntaan. Miten tärkeää olisi, että lapset jo mahdollisimman pieninä oppisivat kannustavan sisäisen puheen eikä ankaraa mollaajan ääntä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!