sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kasvata kannustaen (nettiluento)

Jokin aika sitten kirjoitin Perheaikaa -sivustosta ja kuuntelemastani Halaus itselle - opettele itsemyötätuntoa luennosta. Nyt kuuntelin Kasvata kannustaen - nettiluennon. Luento lähtee liikkeelle siitä, mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun. Lapsella on perustarve tulla kokonaisvaltaisesti nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Ilon kokeminen yhdessä vanhempien kanssa on tärkeää.

Luennolla kerrotaan lapsen minäkäsityksen syntymisestä. Jos vanhemmat eivät jaksa olla lapsen kanssa, jos he pitkästyvät hänen kanssaan, lapsi uskoo olevansa ikävystyttävä. Lapsi uskoo olevansa paha tai riittämätön, jos vanhemmat ovat jatkuvasti hänelle vihaisia. Ja lapsi tuntee itsensä ei-rakastettavaksi, jos vanhemmat eivät huomaa häntä tai ryhdy hänen kanssaan vuorovaikutukseen. Lapsen itsetuntoa rakentavat rakastettuna olemisen kokemus, onnistumiset ja saatu kiitos.

Itsetunnon pahin vihollinen on häpeä. Häpeä on tunne ja kokemisen tapa, joka kuuluu ihmisyyteen. Mutta liiallinen häpeä saa tuntemaan itsensä pahaksi ja arvottomaksi. Vanhemmalla syyllisyyden tunne on siinä mielessä hyvä tunne, että se saa meidät muuttamaan käytöstämme. Mutta häpeä on lamauttavaa. Häpeä viriää lapsessa, jos vanhempi ilmaisee vihaa ja kiukkua, epää rakkauttaan tai uhkaa rangaistuksilla.

Luennon keskeisiä asioita on ajatukset siitä, mitä vanhemmassa tapahtuu silloin kun hän suuttuu. Kriisitilanteessa aivojen toimintatila muuttuu, mennään automaattivaihteelle tai taistele ja pakene - tilaan. Hälytystilassa monet aivojen toiminnot kuten moraali, empatia ja järkiperäinen ajattelu kytkeytyvät pois päältä. Lapsen voimakkaat tunteet voivat saada vanhemman hälytystilaan. Vanhemman omat käsittelemättömät tunteet nousevat helposti pintaan lapsen tunteiden herätteleminä. Aikuinen menettää tunteiden hallinnan, taantuu itsekin lapsen tasolle.  Se on lapsen kannalta turvatonta.

Mitä sitten kun hermot meinavat mennä? Arjen ennakointi on yksi tärkeä asia, se että arjessa on rutiineja ja sääntöjä. Näin lapselle rakentuu sisäistyneitä malleja arjen elämisestä. Yksi keskeinen asia on, miten vanhempana haluamme nähdä lapsemme. Ajattelemmeko niin, että lapsi haluaa kiusata meitä käyttäytymisellään vai ajattelemmeko, että lapsi hakee käytöksellään vaikkapa syliä ja lohtua päiväkotipäivän jälkeen. Lapsen myönteinen tulkitseminen on tärkeää!

Oman elämänhistorian miettiminen on myös tärkeää. Millaista hoivaa olemme saaneet osaksemme. On tärkeää pysähtyä tietoisesti miettimään asioita ja miten oma saatu vanhemmuus vaikuttaa omaan vanhemmuuteen. Millainen vanhempi itse haluan olla? Haluanko tehdä samalla tavoin kuin omat vanhempani ovat toimineet vai haluanko kenties tehdä jotain toisin?

Vanhempana on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan, sillä väsymys on usein syynä siihen, että mennään automaattivaihteelle, aivojen paniikkitilaan. Mikä saa sinut voimaantumaan? Mikä auttaa sinua pysymään jaksavana vanhempana?

Tilanteen ollessa päällä, kun ollaan menossa automaattivaihteelle, on tärkeää rauhoittaa itsensä, ottaa tarvittaessa aikalisä. Tunnista suuttumus, hengitä syvään. Pysy aikuisena äläkä mene mukaan tunteeseen. Anna lapsen tunteiden tulla, älä vaimenna niitä tai yritä ratkaista niitä. Älä satuta, ivaa tai nujerra. Älä leimaa lasta tai tunnetta pahaksi. Ota syliin, estä lyönnit,tarjoa turva, jota vasten puskea. Kerro, että fyysinen väkivalta on pahasta. Ei saa purra, potkia tai lyödä aikuista tai toista lasta. Mutta vihainen ja kiukkuinen saa olla!

Kun hyvää tunnepohjaista vuorovaikutusta on paljon, säätelevää rajoja asettavaa vuorovaikutusta tarvitaan vähemmän. Asenteella on väliä, sillä myönteisessä vuorovaikutuksessa lapsen yhteistyöhalu lisääntyy eikä lasta tarvitse pakottaa tottelemaan. Aikuisen leikkisä ja empaattinen asenne lasta kohtaan luovat vahvan pohjan aikuisen ja lapsen väliselle suhteelle.

Jälleen kerran hyvä luento! Itse olen joutunut omassa lapsuudessani sulkemaan tunteita paljon sisääni, en ole saanut olla vihainen. Minusta on tullut reipas ja kiltti suorittaja. Tämän takia minulle on ollut välillä vaikeaa sietää omien lasten voimakkaita tunnereaktioita. Olen saanut tehdä paljon töitä itseni kanssa, jotta pystyn vastaanottamaan lasteni tunteet. Käytän paljon hengittämistä ja mindfulnessia keinoina, jotta saan itseni rauhoittumaan ja jotta en toimi automaattiohjauksella vaan saan ajatteluvälin ja pystyn toimimaan järkevämmin. Meillä esikoinen haastoi meitä ensimmäiset viisi vuotta vanhemmuudessa. Sen jälkeen hänen kanssaan on ollut rauhallista. Kuopus oli ekat viisi vuotta aika helppo, mutta sen jälkeen hän onkin haastanut meitä ihan urakalla. Kuinka paljon olenkaan oppinut itsestäni vanhemmuuden kautta! Lapset kasvattavat minua ihan koko ajan ja he osaavat painella juuri oikeita nappuloita ja auttaa sitä kautta minua kasvamaan.

Millaisia ajatuksia sinussa herättävät luennon teemat?

4 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen luento! Pitäisi tuota tekniikkaa käyttää kyllä tänäkin päivänä. Tulee liian nopeasti aina tiuskittua vaikka ei tarkoittaisikaan pahasti. Elämä on tällä hetkellä niin hektistä pienen vauvan kanssa, että väkisinkin isot pojat saavat minulta liian vähän huomiota :( Pitääkin hengittää ensin muutaman kerran ja sitten vasta vastata tai kuunnella. Eikä suinpäin torjua toista. Kiitos herätyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa jos sait ajateltavaa kirjoitukseni kautta. Välillä vanhemmat tiuskivat, sekin on inhimillistä. Tiuskimisen jälkeen on lasten kanssa hyvä käydä läpi, miksi niin kävi. Minulle tuo hengittäminen syvään auttaa paljon, se tuo itselle miettimisaikaa ennen reagointia.

      Poista
  2. Nuo on kyllä niin tärkeitä asioita ottaa huomioon ja todellakin samaistun tuohon, että lapsi tietyllä tavalla kasvattaa myös minua siinä samalla, kun itse kasvatan häntä:) Monia puolia on tullut esiin. Mä yllättävän hyvin kestän pojan tunnekuohut, jos ollaan kahdestaan tai perheen kesken ja osaan pysyä rauhallisena jne, mutta silloin kun se alkaa kovasti osoittaan mieltään kaupassa ja itkee kuin palosireeni niin silloin tulee hyvin kiusallinen olo, kun ihmiset katsoo (tai en tiiä katsooko mut tuntuu) ja mulla alkaa hermostuttamaan ja tilanne ei tunnu olevan hallinnassa. Siinä pitäis yrittää parantaa, ja unohtaa mitä ne muut ajattelee ja katsooko ne vai ei. Tärkeintä, että siinä on pojan "tukena." Tykkään kovasti sinun blogista ja näistä teksteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että lapsen raivarit julkisella paikalla ovat iso haaste monissa muissakin perheissä. Niin myös itselläni. Kiva jos tykkäät blogistani, tulen jatkossa kirjoittamaan enemmänkin kasvatuksesta ja myös hyvinvoinnista vanhempana.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!