maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kesäinen haaste


Nappasin Kotomo - blogista kesäisen haasteen.

Kysymykset olivat seuraavanlaiset:

1. Kaunein kesäkukka?

Pidän pionista tosi paljon. Muita suosikkikukkiani ovat neilikat, pelargonit ja syysleimut.


2. Mieluisin paikka kuumana kesäpäivänä?

Oma piha, siellä viltin päällä kirjaa lukien varjoisessa paikassa.  Riippukeinu olisi ihana, mutta sellaista meillä ei (vielä) ole.

3. Lempijuomasi helteellä?

Vesi. Joskus juon jääteetä. 



4. Jos pihassasi olisi tilaa vain toiselle, kumpi: kasvimaa vai kukkapenkki?

Pihallamme on sekä kukkapenkkejä että kasvimaa, mutta ehkä priorisoisin kukkapenkin. Rakastan kukkia ja niiden väriloistoa. Ehkä sekin kertoo jotain, että tein pihallemme kukkapenkit ennen kasvimaata.


5. Viikon loma kaksin miehen kanssa Venetsiassa vai koko perheen kanssa kanarialla? 

Tämä on täysin teoreettinen kysymys. Loma kaksin onnistuisi ehkä vasta kahdeksan vuoden päästä (meillä ei ole saatavilla lapsenvahtia edes yhden yön yli reissuihin). Perheloma ehdottomasti, mutta ei Kanarialle. Me ei olla rantalomailijoita. Perheloma Venetsiaan kuulostaisi hyvältä.

Haasteeseen kuuluisi keksiä tähän viisi uutta kysymystä ja jatkaa haaste eteenpäin viiteen blogiin. Voit jatkaa halutessasi haastetta näillä kysymyksillä. Ja jos joku nappaa haasteen mukaansa, laittakaa kommenttiboxiin viestiä niin tiedän käydä lukemassa vastaukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!