perjantai 5. kesäkuuta 2015

Oivallukseni Enneastartti - kurssilta


Osallistuin Enneastartti - ihmistuntemuksen ABC kurssille (blogiyhteistyö). Kurssi sisältää verkkoluentoja, joilla käydään 11 luennon avulla läpi yhdeksän eri persoonallisuustyyppiä. Jokaiseen luentoon liittyy myös yhteenveto ja persoonallisuustyyppiin liittyvä tehtävä, esim. meditaatio.

Olen kuunnellut luennot kaksi kertaa läpi. Kuunneltuani luennot ensimmäisen kerran läpi, olin aivan varma omasta persoonallisuustyypistäni. Kuunneltuani luennot toisen kerran läpi, en enää ollutkaan niin varma. Tunnistan itseäni aika monesta tyypistä. Löysin myös mieheni persoonallisuustyypeistä.


Tunnistan, että minussa on uudistajaa. Näen asioissa kehitettävää ja korjattavaa, perfektionismi on haasteena. Minulla on ollut voimakas sisäinen kriitikko, joka on soimannut minua. Mutta ehkä olen päässyt siitä jo eteenpäin? Tunnistan itsessäni myös rauhanrakentajaa. Haluan, että ihmiset tulevat toimeen keskenään, haluan välttää konflikteja. Tunnistan myös, että minussa on uskollista persoonallisuustyyppiä. Minulla on paljon kysymyksiä ja etsin vastauksia, jotta voisin rauhoittua. Ehkä eniten näen itsessäni auttajan. Minulla on tarve olla hyödyksi ja avuksi muille. Huomaan, että minulla on ollut pitkään haasteena se, etten ole tunnistanut omia tunteitani vaan olen auttanut aina muita, mutta siinäkin suhteessa huomaan isoa kasvua. Oma itse ja omat tunteet ovat tulleet koko ajan tutummiksi.



Mielenkiintoista persoonallisuustyypeissä oli tieto siitä, mikä on persoonallisuustyypin keskeinen haaste ja mikä tunne on tekemisen taustalla, esim. mitä tunnetta persoonallisuustyyppi välttelee. Esimerkiksi uskollinen välttelee pelkoa. Tekeminen lähtee siitä lähtökohdasta ettei pelkoa tarvitsisi kokea. Persoonallisuustyyppi kahdeksikolla, haastajalla, on vaikea sietää heikkoutta ja herkkyyttä. Heikkoutta on vaikea nähdä itsessä ja sietää muissa.

Enneagrammin mukaan persoonallisuustyyppimme on strategia, jonka valitsemme lapsena selviytyäksemme kasvuolosuhteistamme. Me kaikki pidämme omasta strategiastamme kiinni, vaikkei se enää muuttuneissa olosuhteissa vastaisi tarkoitustaan. Tämä juontaa juurensa rakkauteen ja sen puutteeseen. Jokaisella ihmisellä on oma selviytymisstrategiansa. Se on perustana tottumuksellemme reagoida tämän päivän tilanteisiin aina tietyllä tavalla. Ihminen toistaa lapsuudessa omaksumaansa käyttäytymismallia hyvin johdonmukaisesti aina siihen saakka, kunnes hän alkaa tiedostaa, kuinka paljon turhaa siinä on. Tähän tunnistamiseen ja tiedostamiseen tämä Enneastartti kurssi toimii hyvin.

Enneagrammi on matka. Ja matka ei pääty ikinä. Sen huomasin itsekin. Tuli halu tietää lisää, oppia lisää. Tämä oli nimensä mukaisesti starttikurssi. Minusta olisi mielenkiintoista tietää esim. stressityypeistä lisää. Luulen, että tulen tulevaisuudessa osallistumaan myös ihan "livekurssille", on aina mielenkiintoista kuunnella ja osallistua keskusteluihin, joiden kautta teemaa saa syvennettyä.

Aikaisempi kirjoitukseni kurssista löytyy täältä.

4 kommenttia:

  1. Enneagrammi kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mielenkiintoista. Tuli halu päästä uudelle kurssilla ja lukea kirjoja. Täytyy tutkailla, millaista tarjontaa kirjastolla on enneagrammi-kirjojen suhteen.

      Poista
  2. Olipahan mielenkiintoista luettavaa. Uskon täysin strategiaan selviytyy lapsuudesta ja mielenkiintoinen juuri tuo pointti, jatkaa toimintamallia vaikka strategia ei enää palvelisi.

    Tämä herätti paljon ajatuksia ja tätä täytyy pohtia, mitä strategioita itse olen valinnut ja miten paljon hallitsevat vieläkin selviytymistä eri tilanteista.

    En ihmettele, että halu tietää lisää heräsi.

    Upeaa viikonloppua Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jo aikaisemmin Rosen-terapiassa jutellut siitä, että kuinka helposti lapsuudessa omaksutut toimintamallit jää päälle. Jos on lapsuudessa joutunut suorittamaan saadakseen rakkautta, niin toimintamalli jatkuu vaikka elämäntilanne on täysin eri.

      Minullekin tuli halu tietää ja oppia lisää. Omassa itsessä ja omissa reagointitavoissa on aika paljon opittavaa.

      Ihanaa viikonloppua sinullekin! Odotan innolla sun jatkopostauksia Tallinnan lomastanne.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!