Nostalgiamatkalla Leppävaarassa

Vietimme aurinkoista ja lämmintä kesäpäivää Leppävaarassa. Leppävaara on minulle tärkeä paikka, sinne liittyy paljon muistoja. Leppävaarassa asuimme noin neljä vuotta ja niiden vuosien aikana menin kihloihin mieheni kanssa ja myöhemmin myös naimisiin ja noiden vuosien aikana syntyi myös esikoinen ja opiskelin toimintaterapeutiksi. Siitä on jo nyt yli 11 vuotta, kun muutimme pois Leppävaarasta, mutta lämmöllä muistelen niitä vuosia, jotka siellä asuimme. Nytkin mieleeni nousi paljon muistoja. Tuossa on se Alepa, jossa kävin ruokaostoksilla esikoisen kanssa. Sinne meinasin kerran unohtaa ostokset, kävelin vaunujen kanssa ulos ja vasta myyjän huuto "hei, ostokset unohtuivat" sai minut havahtumaan, että todellakin, minähän ostin ruokaa ja maksoin ne. Taisin olla Vähän Väsynyt.

Meidän pääkohteemme kesäisessä retkipäivässämme oli seikkailupuisto Huippu ja sinnekin matkalla tuli mieleen muistoja. Näillä poluilla työntelin esikoista vaunuissa (tosin muistan senkin ettei hän hirveästi viihtynyt vaunuissa ja monesti nostin hänet kantoliinaan, mikä oli kesähelteillä välillä aika tukalaa). Näimme sen talon, jossa kävin esikoisen kanssa työväenopiston musiikkiliikuntatunneille. Ja uimahallin salissa ohjasin itsekin jumppatunteja. Vallikujalla (heh, sananmuunnos) ei käyty, siellä mies joskus työnteli esikoista vaunuissa aamuyöllä, jotta minä sain nukuttua edes vähän ja jaksoin mennä tekemään viimeiset opintoihini kuuluvat tentit.

Olemme käyneet Virossa parissakin eri seikkailupuistossa, viime kesäisellä Tarton reissulla pojat kiipeilivät kauppakeskuksen katon rajassa. Nyt on vihdoinkin pääkaupunkiseudulle saatu muutama seikkailupuisto. Viron reissuillamme olen monesti miettinyt, että miksi tämä trendi ei leviä Suomeen. Huippu osoittautui ihan kivaksi paikaksi. Esikoinen tosin valitti, että suojakypärä kiristi päätä ja valjaat taas kiristivät kuopusta. Mutta kiipeilijöinä he ovat todella näppäriä, he lähes juoksivat ratoja läpi. Paikalle sattui aika monta muutakin kiipeilijää samaan aikaan ja välillä pojat joutuivat jonottelemaan.

Minä arvostan sitä, että retkikohteeseen pääsee helposti julkisilla kulkuneuvoilla, meillä kun ei yksityisautoilua harrasteta. Arvostan myös sitä, että retkikohde ei ole rakennettu "keskelle ei mitään", koska minusta on kiva, että samalla reissulla voi tehdä muutakin kuin mennä kohteeseen, viettää pari-kolme tuntia seikkailuradalla / sisäleikkipuistossa / muussa kohteessa ja sitten taas palata kotiin. Leppävaarassa Huipun läheltä löytyi urheilupuiston nurmikko, jossa vietimme pienen lepotauon eväitä syöden. Pihi kun olen, meillä kulkee lähes aina eväät mukana retkillämme. Ja minusta se tuo myös kivaa tunnelmaa, kun levitetään viltti, istahdetaan sille ja nautitaan eväistä.

Evästauon jälkeen kävimme vielä urheilupuiston vieressä olevassa Angry Birds-teemaisessa puistossa ja matkan varrelta löytyi vielä myös pari pienempää leikkipuistoa, jossa oli kivat telineet, jotka sopivat vähän isommillekin lapsille.
Kävimme vielä ennen kotimatkalle lähtöä Sellossa syömässä jäätelöt.

Mukava retkipäivä, joka toi paljon muistoja mieleen 12 vuoden takaa. Oletteko te käyneet seikkailupuistoissa kiipeilemässä? Uskaltauduitko itse kiipeilemään vai olitko tukevasti maan pinnalla valokuvailemassa kuten minä olin?

ps. Muistuttelen vielä Mindfulness cd-levyarvonnasta, se päättyy huomenna.