Taitava emäntä?

Sain ystävältäni muutama vuosi sitten lahjaksi Taitava emäntä - taulun. Se tsemppaa minua keittiössä. Yritän sen avulla uskotella itselleni, että olen taitava. Mutta pikemminkin tunnen itseni keittiötumpeloksi. Haastavan tilanteestamme tekee se, että mies on vielä enemmän tumpelo. Hänen bravuurit kuten näkkärilasagne (jossa lasagnelevyt on korvattu näkkäreillä) ja turkinpippurikiisseli eivät innosta muuta perhettämme. Perheemme jäsenillä on myös muistissa se sima, johon mies laittoi hiivaa ensin kokonaisen palan ja sitten vielä pari kuivahiivapussia päälle (koska sehän nyt on ihan naurettavan vähän laittaa hiivaa herneen kokoinen pala....)

Haluan syödä itse ja tarjota muulle perheellemme pääasiassa kotiruokaa sen ravintoarvon ja lisäaineettomuuden vuoksi, joten sitä vaan pitää yrittää jaksaa päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen keksiä ja tehdä maittavaa ruokaa. Ja minusta tuntuu hämmentävältä se, että olen ollut nyt 15 vuotta perheemme ruokavastaava ja silti minun keittiötaidot eivät ole kovin kummoisiksi kehittyneet. Harvoin ruuanlaitto tuntuu helpolta ja huolettomalta.

Olen jo aiemminkin kirjoittanut, etten leivo. Tai no, leivonhan minä. Ehkä neljä-viisi kertaa vuodessa. Ne kerran osuvat lasten synttäreihin, jouluun, kevääseen ja syksyyn. Meillä on paljon raparperia, joten joka kevät leivon pari raparperipiirakkaa. Syksyisin meillä on reilusti omenoita, joten meillä leivotaan omenapiirakkaa. Monina vuosina omenoita on ollut niin runsaasti, että sitä on upotettu kaikkeen mahdolliseen. Muistan leiponeeni myös sämpylöitä, joissa on raastettua omenaa. Yleensä leipomukseni onnistuvat ihan hyvin. Silti en tee sitä kovin usein. Koska se tuntuu niin työläältä. Ja monesti se on niin, että nimenomaan tuntuu. Kun piirakka on uunissa paistumassa, tulee olo, että eihän tämä nyt ollutkaan yhtä iso suoritus kuin patikointi maapallon ympäri. Mutta omassa päässä se tuntuu siltä. Se tilanne, kun leipominen pitäisi aloittaa tuntuu yhtä tuskaisalta ja isolta kuin että minun pitäisi perustaa yritys. Paitsi olenhan minä senkin jo tehnyt.

Luon positiivisia ajatuksia ruuanlaittoon ja leipomiseen. Ajattelen, että "onni asuu arjessa ja arjen pienissä puuhissa", "ruuanlaitto on mukavaa ja helppoa" ja "onpa kivaa puuhastella keittiöpuuhia". Vaikka kuinka luon positiivisia ajatuksia, ne eivät saa tuntumaan ruuanlaittoa ja leipomista helpolta ja mukavalta.

En myöskään ole mikään kotityönero. Ihailen niitä, joilla on antaa jotain soodavinkkejä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kun laitat soodaa vessanpönttöön, niin johan puhdistuu. Tai että kun lisää etikkaa ruokalusikallisen tiskiveteen, niin rasvaiset astiat puhdistuu helpommin. Itse olen ihan pihalla kaikesta tällaisesta. Pyykit kyllä pesen ja pidän kodin siistinä. Kukatkin hoidan ja ne pysyvät yllättävän hyvin hengissä. Mutta minusta ei saa kodinhengetärtä tekemälläkään. Ehkä minun vahvuuteni ovat jossakin muualla?

Onko muita kotitumpeloita, jotka tumpeluudestaan huolimatta laittavat ruokaa ja hoitavat kodin? Miten olet saanut jalostettua taitosi tumpeluudesta seuraavalle tasolle? Marttakurssille tai talouskouluunko minun pitäisi mennä?

ps. tosin en minä mikään täystumpelo ole. Olen aina osannut paistaa kananmunat paistinpannulla enkä suoraan liedellä. Olen myös aina osannut lyhentää housunlahkeet ihan ompelukoneella enkä nitojan avulla...ihan vaan muistelen, mitä miehen teekkariaikojen kaverit ovat kertoneet tehneensä....