sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Eläköön kesäleirit!



Minä liputan kesäleirien puolesta. Meidän perheellä on kokemusta aika monesta kesäleiristä, onhan esikoinen käynyt koulua jo 5 vuotta ja pienempikin jo 3 vuotta. Kesäleirit ovat pelastaneet kesiemme lastenhoito-ongelmia, ne ovat antaneet pojille mahdollisuuden tutustua erilaiseen toimintaan ja myös meille vanhemmille mahdollisuuden päästä näkemään ja kokemaan erilaisia loppunäytöksiä. Tänä kesänä kesäleirit mahdollistavat sen, että pystyn tekemään vielä kesäkuussa kotoa käsin toimistohommia. Tiedän, että on joitakin, jotka ajattelevat, että lasten kannalta on ikävää heti loman alettua jatkaa aikataulutettua leiritoimintaa. Itse en ajattele näin eikä myöskään pojat. Minusta 1-2 kesäleiriä sopii alkukesään hyvin, sen jälkeen jää lapsille vielä monta vapaata viikkoa ennen kuin koulut alkavat.

Pojat olivat kuluneen viikon sirkusleirillä, joka oli päivittäin klo 10-14.30 paikallisessa monitoimikeskuksessa. Juuri passeli aika, muutama tunti ohjattua toimintaa ja kavereita päivän aikana. Ja koska leiri oli lähellä meitä (2.2 kilometrin päässä), pojat pystyivät myös itse fillaroimaan leirille ja sieltä kotiin. Leirin loppunäytöksessä kukin leiriläinen esitti harjoittelemansa sirkusnumeron joko yksin tai parin kanssa. Kuopus on sirkuskoululainen, hän on kaksi vuotta käynyt sirkuskoulua. Esikoinen on kerran aikaisemmin ollut sirkusleirillä, hän ei harrasta sirkusta. Mutta hänellä jos kellä olisi lahjoja siihen, valtavan taitava poika, sen sain loppunäytöstä katsellessa todeta. Vai mitä sanotte, poika osaa kävellä ison pallon päällä ja samalla heiluttelee käsissään huiskia?


Aikaisemmin esikoinen on ollut kolmena kesänä lähikoulun liikuntaleirillä ja myös kuopus on ollut siellä kahtena kesänä. Liikuntaleirillä on ollut tutustumista eri liikuntalajeihin sekä sisällä että ulkona. Viime kesältä pojille jäi mieleen frisbeegolf ja leiriolympialaiset. Liikuntaleiriin on sisältynyt yksi retkipäivä.

Esikoinen on ollut myös Heurekan tiedeleirillä, jossa oli erilaisia työpajoja ja myös rajaton mahdollisuus kiertää näyttelyissä leirin aikana. Leirin viimeisenä päivänä oli loppunäytös, johon vanhemmat oli kutsuttu mukaan. Esikoinen on myös ollut yhtenä kesänä Inkun ideapajan kädentaitojen leirillä, josta kotiin tuli esimerkiksi itse tehtyä saippuaa ja huovutettuja töitä. Mukavat leirimuistot esikoiselle jäi myös luovan toiminnan leiristä, jossa esikoinen oli neljä kesää sitten. Siellä leiriryhmä valmisti näytelmän salapoliisiteemalla. Olen nähnyt sen näytelmän videoituna versiona, itselläni oli loppunäytöspäivänä keuhkokuume ja makasin sängyn pohjalla kotona.


Sirkusleirillä pojat ovat olleet kerran aiemminkin, kaksi kesää sitten. Samaisena kesänä pojat olivat myös Luontoliiton telttaleirillä, joka on ainut kerta, kun he ovat olleet yön yli leirillä. Itse asiassa se oli useammankin yön leiri, maanantaista lauantaihin asti. Luontoliiton leirillä oli luontoleikkejä, melomista, tikkupullan paistamista, leirinuotioita. Olemme olleet kahtena kesänä Luontoliiton perheleirillä, joten paikka oli lapsille tuttu jo ennestään. Itselleni jäi mieleen poikien kesäleiristä se, että he palasivat lauantaina täysin samoissa vaatteissa kuin missä maanantaina aamulla lähtivät. Olin kyllä pakannut kassiin aika monet vaihtovaatteet mukaan...


Ensi viikolla pojat kokeilevat jotain ihan uutta, Pikkuyrittäjät-leiriä. Alun perin ajattelin, että pojat ovat tänä kesänä vain yhdellä päiväleirillä, sirkusleirillä. Näin tuosta Pikkuyrittäjät-leiristä jo vapun aikaan mainoksen ja se jäi pyörimään mieleeni. Tämän viikon alussa tajusin, että minulla on vielä niin paljon töitä tehtävänä, että olisi kaikkien kannalta helpompaa, jos pojille olisi jotain ohjelmaa muutamaksi tunniksi myös kesäkuun toiselle viikolle. Pojat innostuivat Pikkuyrittäjistä ja leirille mahtui vielä mukaan, joten huomenna kohti Hakaniemeä ja Pikkuyrittäjiä.

Pikkuyrittäjissä leiriviikon aikana lapset kehittävät ideoista pikkuyrityksiä. Lapsista muodostuu tiimejä, jotka kehittelevät oman yritysidean ja toteuttavat sen. Tiimit suunnittelevat yritykselleen palvelun tai tuotteen, logon ja mainoslauseen. Viimeisenä leiripäivänä leiriläiset pääsevät kauppaamaan tuotteitaan Hakaniemen torille. Mahtava idea!

Katselin leirin osallistujakorttia, jonka pojat täyttivät ihan itse. Ruoka-allergiakohtaan on kirjoitettu "paha ruoka". Kohtaan "leiriläinen tuo mukanaan kierrätystavaroita kotoa" on rastitettu kyllä ja listattu tavaroita: "lautapeli, lehtiä ja reikiintyneitä sukkia". Jep, yritysideaa ja kierrätystuotteita reikiintyneistä sukista, odotan innolla mitä ensi viikko tuo tullessaan.

Onko teidän lapset olleet kesäleireillä? Millaisia kesäleirikokemuksia teillä on?

4 kommenttia:

  1. Sirkusleiri kuulostaa todella hauskalta, meidän pienemmät pojat varmasti innostuisivat siitä.

    Meillä esikoinen on ollut päiväleireillä jo useampana vuotena ja tänä kesänä keskimmäinen aloitti päiväleiriuransa. Pojat menevät mielellään päiväleireille. Toistaiseksi suosikki on Heureka. Oma lompakko vaan vinkaisee, kun maksu oli tänä kesänä 180€ per lapsi ja ensi kesänä pitää vissiin maksaa kolmesta. Meillä päiväleirit ovat enemmän tai vähemmän pakollista kesäohjelmaa, koska meidän 4 viikon kesälomalla ei mitenkään kateta koululaisten lomaa, vaikka pitäisimme kaiken limittäin. Esikoinen ja keskimmäinen ovat tänä kesänä 3 viikkoa päiväleireillä, 2 viikkoa menee molemmille tutussa paikassa pääosin tuttujen lasten kesken. Lähiseurakunta, joka järjestää myös iltapäivähoitoa, järjestää 2 viikkoa päiväleiriä.

    Meillä kuopus haluaisi urheilulliselle telttaleirille, mutta en uskaltanut vielä päästää. Ehkä sitten jo ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä molemmat pojat ovat tykänneet sirkusleireistä, molemmilla leirikerroilla. Siellä on ollut kivasti ohjattua toimintaa ja myös vapaata sirkusvälineiden kokeilua.

      Meilläkin kesäleirit ovat alkukesän ajan olleet pakollista puuhaa juuri töiden takia. Viime kesänä pojat olivat vain kesäkuun ekan viikon leirillä, kun mulla alkoi piiitkä kesäloma (koska irtisanouduin ja pidin kaikki lomani pois) jo kesäkuun tokalla viikolla. Tänä vuonna kesäleirit pelastavat mun yritystoimintaa, ehdin vielä valmistella ensi syksyn aikatauluja ja suorittaa digitaalisen markkinoinnin kurssin valmiiksi ennen kuin jään lomille. Ja onhan mulla vielä asiakastyötäkin juhannukseen asti.

      Ja tärkeintä on minusta se, että lapset ovat leireillä mielellään eivätkä koe olevansa siellä pakotettuina.

      Poista
  2. Tosi kivan kuuloisia leirejä! Tänä vuonna oli vielä tuo matka rajoittava tekijä, mutta jos ensi vuonna sitten voisi vähän jo matkustaa. Ensi vuonna olen onneksi paaaljon fiksumpi näiden kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaikki kesäleirit ovat olleet onnistuneita kokemuksia, sekä lapsille että vanhemmille. Pojat pystyvät nyt jo matkustelemaan itsekseen ja se helpottaa paljon.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!