perjantai 10. lokakuuta 2014

Maailman mielenterveyspäivä 10.10.: Anna lapselle huomiota ja halauksia


Tänään, perjantaina 10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Tänä vuonna Suomessa kiinnitetään huomiota erityisesti esikoulu- ja alakouluikäisten mielenterveyden edistämiseen. Mielenterveysseuralaiset toimittavat materiaalipaketteja kouluihin ja päiväkoteihin askartelutuokiota varten. Askarteluhetkessä keskitytään myönteisiin asioihin, jotka tuovat hyvää mieltä arkeen, lisäävät hyvää oloa ja vahvistavat mielen hyvinvointia. Lapsi saa kotiin vietäväksi vihkosen, jossa vanhempia muistutetaan kiireettömästä yhdessäolosta ja kohtaamisesta lapsen kanssa.

Lapsella on oikeus myötäelävään ja rohkaisevaan aikuiseen kasvunsa tueksi. Asiat, jotka tuntuvat ehkä pieniltä arkisilta, merkitsevät paljon lapsen kasvun ja kehityksen kannalta.

Mielenterveyden taitoja voi opettaa ihan pienillekin. Varttumisen varrella kaikki voivat kohdata vaikeuksia. Lapsuudessa saadut mielen hyvinvoinnin taidot kannattelevat lasta ja ovat käytössä olevia vahvuuksia myös nuoruudessa ja aikuisuudessa.

Oi, olisipa kivaa jos pojat tulisivat tänään kotiin ja kertoisivat, että ovat koulussa askarrelleet myönteisten asioiden tiimoilta. Ja että heillä olisi repussa mukana vihkonen, josta voitaisiin lukea kiireettömästä yhdessä olosta ja kohtaamisesta lapsen kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Kiireettömyyttä ja kohtaamisia. Iloa ja läsnäoloa. Myönteisiä asioita.

Lisätietoa Maailman mielenterveyspäivästä voi lukea täältä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, ja kiitokset kun nostat tämänkin asian esille. Lapsena rakennettu perusta on se ,mikä kantaa sitten myöhemmini. Toisilla talo pysyy pystyssä, osalla vetää ovista ja ikkunoista,ja valitettavan monella repsottaa se perustuskin... Pidetään huolta jälkikasvuistamme, ja koitetaan muistaa,että se, minkä tänään teet,kantaa hedelmänsä vuosien kuluttua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin. Voi kuinka kommenttisi olikaan osuva. Minäkin olen työskennellyt paljon perheiden parissa, joilla perusta on aika hatara. Toivottavasti olen saanut työlläni vähän tilkittyä niitä aukkoja, joita perustuksessa on ollut.

      Niin se on, minkä tänään teet, se kantaa hedelmää myöhemmin. Vanhempien pitää muistaa, että heidän arkensa on lasten lapsuus. Erittäin tärkeä aika elämässä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!