sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Viikko yrittäjän elämästä: Perjantaista sunnuntaihin


Viimeinen postaus Yrittäjän viikko - postaussarjaani. Ajattelin, että tästä tulee jonkinlainen rutiini. Eli muutaman viikon päästä on tarkoitus tehdä samanmoinen postaussarja, ihan siksikin että itselle jää mieleen jotain näistä yritystoiminnan alkuajoista.

Perjantai 3.10.

Herään aamulla seitsemän pintaan, kun esikoinen tulee ilmoittamaan, että kello on seitsemän ja hän haluaa aamupalaa. On se hyvä, kun meillä on tuo aamuvirkku esikko, hän pitää huolen siitä, että ehtii kouluun ajoissa. Poikien lähdettyä kouluun jään itse pyjama päällä tietokoneen ääreen. Tsekkaan meilit, facen ja blogin. Päätän varata meille syyslomaa varten bussiliput Mikkeliin, Onnibussiin. Varailen matkat. Varaan myös joulun alle liput Talvisirkukseen, siellä ollaan käyty jo monena vuonna peräkkäin. Se kuuluu meidän perheen jouluperinteisiin. Maksan myös ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojeni koulutuslaskun (1600 euroa...auts) ja kun olen nämä kaikki maksanut en edes katso paljonko tililleni jää rahaa.


Minulle on tulossa Rekolan Raikkaan jumppien laskutus ja meilailen muutaman meilin kyselläkseni vielä tarkennuksia laskutukseen. Laskupohja on erilainen kuin se, mitä itse muuten käytän ja siksi tarvitsen vielä vähän neuvoja. Laitan Keravan Opistoon kurssiehdotukset ensi keväälle. Kirjoitan luentokalvoja "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" kurssin viimeiselle luentokerralle. Luen Ruuhkataidot - kirjaa.

Kirjoitan postauksen vauvahieronnasta Kasvun Taika - blogiin. Meilailen ratkaisukeskeinen valmentaja opintojeni harjoitusvalmennettavalla seuraavasta ajasta. Teen ruokaa, siivoan alakerran esikoisen avustuksella. Illalla katson Vain elämää - ohjelman, se on ihan lempparini. Paitsi Vesa-Matti Loirista en kyllä tykkää, vaikka moni muu näyttää nimenomaan hänen lauluistaan pitävän erityisen paljon.


Lauantai 4.10.

Olen jo aiemmin päättänyt, että pidän perhekeskeisen, yritysvapaan viikonlopun. Mutta eihän se yritysvapaa nyt ihan täysin onnistu. Aamulla laitan facebookin mainoksen yrityksestäni parille palstalle, tämä poikii muutaman face-tykkäyksen. Laitan myös muutaman sähköpostin aamupäivän aikana yrityksen asioissa. Kirjoitan ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojeni oppimispäiväkirjaa. Mietin vauvahierontakurssin ja aarrekarttakurssin markkinointia. Täytynee tehdä esitteet ja kiikuttaa niitä paikallisiin neuvoloihin, kauppojen ilmoitustauluille ja muihin lapsiperhepaikkoihin.

Käymme uimassa koko perheen voimin ja tämä on kiva reissu. Tosin sen jälkeen olimme kaikki aika uuvahtaneita. Päivään kuuluu lisäksi tavallisia lauantaipuuhia. Ruokakaupassa käyntiä, ruuanlaittoa. Pojat pelailevat viikonlopun pelivuoronsa wiillä ja leikkivät Star Wars-leikkejä.


Illalla postaan blogiini Taavi Kassilan ajatuksia kasvatuksesta. Sitä varten kävin läpi vanhoja valokuvia pojista. Luen sängyssä "Ruuhkataidot" kirjaa ja käyn nukkumaan noin klo 23.

Sunnuntai 5.10.

Aamupäivällä teen kurssiani "Voimavaroja vanhemmuuteen" ja totean, että se alkaa olla suht valmis. Kirjoitan "Myönteisiä keinoja kasvatukseen" kurssiin vielä Kati-Pupita Mattilan ajatuksia lapsen vahvistavasta kohtaamisesta. Teen kasvissosekeittoa ruuaksi.

Käyn poikien kanssa katsomassa Sirkus Finlandian tämän vuotisen esityksen. Hevosia, lintuja, ihmistykinkuulaa, trampoliinitemppuja. Ehkä jäin vähän kaipaamaan kunnon taikashowta ja ilma-akrobatiaa. Mutta hyvä esitys, tykkäsimme kaikki.


Illalla viestittelen yhdestä perhekahvilatapaamisesta ensi vuoden puolelle. Päätän tarjota aarrekarttakurssia lauantaina 8.11. Laitan sen "myyntiin" facebookissa.

Laitan laskutuksen Rekolan Raikkaan jumpista, olen viimeinkin saanut vastaukset epäselvyyksiin, joita minulla oli tähän laskutukseen liittyen. Olen laskenut, että pystyn nostamaan palkkaa heti yritystoimintani alusta alkaen. Ja tämä on hienoa. En mitään hurjia summia, mutta kuitenkin sen verran, että starttiraha ja palkat yhdessä takaavat sen, että perhe pysyy ruuassa ja on mahdollisuus käydä teatterissa tai sirkuksessa lasten kanssa. Itselleni en mitään uutta pysty ostamaan varmaan koko syksynä. Eikä toisaalta ole tarvettakaan.


Päätin jo aiemmin kuluneella viikolla, että viikonloppuna myös lepään ja vietän perheaikaa. Ettei käy kuten näille kukille kävi hyvin nopeasti. Lakastuivat. Haluan olla elinvoimainen ja jaksava. Mutta vielä tässä vaiheessa yritystoimintaa ei onnistu pelkkä lepo vaan pieniä yrityshommia on pakko tehdä eteenpäin myös viikonloppuisin.

Sellainen oli kuvaus yhdestä viikosta yrittäjänä. Minulla pyörii vakkaristi nuo liikuntaleikkiryhmät viikoittain ja sitten on vaihtelevasti muita kursseja esim. aikuisopistoissa syksyn aikana. Joitain omia kursseja järjestän myös syksyn aikana, mutta enemmän niitä tulee varmasti vasta ensi talvena ja keväänä. Tämän syksyn tavoitteena on saada kerättyä asiakaspohjaa ja lisäksi saada tehtyä eri kurssimateriaalit valmiiksi. Ja pysyä itse hyvässä vireessä!

Nyt menen lukemaan Ruuhkataidot - kirjaa ja yritän käydä nukkumaan ajoissa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Kiva postaus yrittäjän viikostasi. Minusta nuo vanhemmille tarkoitetus kurssit ovat kaikki mielenkiintoisen kuuloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tyytyväinen noihin luomiini vanhemmuuteen liittyviin kursseihin. Niitä on nyt tarjolla joissakin opistoissa, mutta tarkoitus on myöhemmin alkaa myydä niitä myös esim. MLL:n paikallisyhdistyksille, vanhempainyhdistyksille jne.

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin vaikken ole ennättänyt (enkä osannut) kommentoida. :) Toivottavasti saat asiakaspohjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit postaussarjasta! Aion muutaman viikon välein toistaa tämän, ihan siksikin, että itselle jää muistiin jotain näistä yritystoiminnan alkuajoista. Uskon, että asiakkaita alkaa pikku hiljaa tulla. Minulla on onneksi olemassa nuo vakkaritunnit, josta tulee palkkaa, vaikka vielä yksityisiä asiakkaita ei olekaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Jatkoa seuraa myöhemmin.

      Poista
  4. Kiva postaussarja! Ja mukavan oloinen viikko ollut sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät postaussarjasta. Viikko oli mukava sisälsi monenlaista liikuntaleikkituntien ohjaamisesta ja luennoinnista laskutukseen ja markkinointiin saakka.

      Poista
  5. Postaussarja on tosiaan mielenkiintoinen. Mukava kuulla, millaisissa merkeissä aika kuluu ja mitä kaikkea päiviisi yrityksenkin suhteen kuuluu :) Ideat kursseista kuulostavat mielestäni hyviltä ja herättävät varmasti kiinnostusta muissakin. Energistä viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että kurssini saavat kiinnostuneita osallistujia jatkossa. Mukavaa viikon alkua teillekin!

      Poista
  6. Mukava kuulla yrittäjän arjestasi :) Kiva jos pystyt nostamaan itsellesi edes vähän palkkaa starttiraha lisäksi. Miltä yrittäjyys on nyt tuntunut? (en ole kaikkia postauksiasi ehtinyt lukemaan, joten voi olla että olet jo aiheesta kirjoittanutkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hienoa, että pystyn nostamaan heti palkkaa. Tiedän että monikaan yrittäjä ei alkuvaiheessa tähän pysty. Yrittäjyys on herättänyt hyvin monenlaisia tunteita, äärilaidasta toiseen. On ollut epätoivon hetkiä (lähinnä byrokraattisten asioiden tiimoilta). Mutta kaikkiaan on tuntunut hyvältä. Enkä vaihtaisi tätä tällä hetkellä mihinkään muuhun!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!