Teen luentodioja kursseilleni. Kirjaan ajatuksia lapsista, kasvatuksesta, myönteisyydestä. Kirjaan
* Lapsen pitäminen tärkeänä
- olemassaolonsa, ei vain tekojensa vuoksi
- "kiitos, että olet elämässäni"
- "ihanaa pitää sua kädestä"
* Joka päivä
- kerro lapsellesi, miten uskomaton onni sinua on kohdannut,
kun olet saanut näin upean, kauniin ja ihanan lapsen
* Ajattele itsestäsi ja lapsestasi aina positiivisesta ja kunnioittavasti
Olenko itse saanut kuulla noita lauseita lapsena? No en ole. Olen 1970-luvun kasvatti eikä silloin kait kehuminen ollut tapana. Ettei vaan lapsi ylpisty. Luule itsestään liikoja. Sain toki joskus kehuja. Silloin kun olin kiltti. Ja kun sain kokeesta kympin. Sellainenhan minä olinkin, kiltti kympin tyttö.
Rakastanko itseäni? Kyllä, tällä hetkellä. Mutta näin ei ole ollut todellakaan aina. Olen tehnyt paljon töitä asian eteen. Käynyt kursseilla, lukenut kirjoja, opetellut tutustumaan itseeni. Jotta voisin kokea, että olen ihana ja että itseäkin voisi rakastaa. Edelleenkin minulle usein tulee olo, että muut ovat parempi kuin minä. Ei minusta ole mihinkään. Ja sitten taas järkevä mieli hiljentää sisäisen papattajan ja toteaa, että kyllä sinä olet hyvä. Olet juuri niin hyvä kuin sinun kuuluukin olla. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen
Toivon, että omilla lapsillani tie itsensä rakastamiseen ja hyvään itseluottamukseen on helpompi kuin minulla. Siksi sanon heille: Olet rakas, olet tärkeä, olet parasta mitä minulla on. On ihanaa, kun juuri sinä synnyit minun esikoiseksi ja juuri sinä synnyit minun kuopukseksi.
Olet ihana juuri sellaisena kuin olet. Täydellisen ihana!
Olipa ihana hvyänmielen postaus <3 Tykkäsin!
VastaaPoistaKiitos sanoistasi!
PoistaJuuri näin! Itse olen kyllä tässä aika hyvä. Kerron jatkuvasti pojilleni (ja aika tiuhaan myös miehelleni), miten ihania ja tärkeitä he ovat. Tästä tulikin vanhemman sukulaisnaisen kanssa juttua, kun lirkuttelin pojalle hänen ollessaan vauva, kuinka hän on maailman paras ja ihanin pieni poika. Tämä vanhempi rouva sanoi, että eihän noin voi sanoa! Hänen lapsensa ovat juuri 70-luvun lapsia. Minä siihen, että tottakai voi, ja kukas niin ajattelisi ja sanoisi, jos ei juuri oma äiti :) Mutta ennen on ajateltu, että sitä vielä ylpistyy, jos liikaa kehutaan, ja toki muutenkin kiusaannuttu kaikesta ylenpalttisesta tunteiden osoittamisesta ;)
VastaaPoistaMieheni ei ole useimmissa jutuissa tyypillisen oloinen suomalainen mies, mutta hänkin on usein vähän sillä linjalla, että jos on kerran sanonut rakastavansa, niin se riittää, ja hän "kertoo sitten jos se muuttuu" :D Mutta onneksi on kuitenkin tunteellinen, muistaa vuosipäivät (minua paremmin...) ja muut merkittävät hetket.
Pojasta olen muuten huomannut, että nyt kun hän on ruvennut puhumaan ja tykkää kovasti treenata sitä, niin hän ilahtuu ihan hirveästi aina (usein), kun sanon, että " onpa kiva jutella sinun kanssa, ja onpa tosi kivaa, kun juttelet äidin kanssa niin paljon". Hän innostuu siitä aina hurjasti puhumaan lisää :)
Oi miten ihanan kommentin kirjoitit! Minun mies edustaa samaa linjaa kuin sinun miehesi. Minäkin toitotan lapsilleni jatkuvasti miten ihania he ovat. Rakkaita ja tärkeitä. Sanon niitä sanoja, mitä en itse ole koskaan vanhemmiltani kuullut.
PoistaPaljon hyvää on ollut tämän sukupolven kasvatus-asioissa, ja äitini on edelleen paras ystäväni.Mut kyllä tuo nöyräksi ja vaatimattomaksi kasvattaminen on minuunkin seitkytlukulaiseen jälkensä jättänyt.Samahan oli silloin aikoinaan koulussa,kunhan olet hiljainen ja aina kiltti,tulet pärjäämään.
VastaaPoistaKun omat aarteet alkoi ilmoittaa tulostaan tein vakaan päätöksen siitä, että jokainen heistä saa olla juuri omanlaisensa yksilö,ja itsetunnon kasvattaminen terveelle pohjalle on yksi tärkeimmistä ja vaativimmista haasteista vanhempana.
Oppia entisestä ja soveltaa tähän päivään,siinäpä tekemistä. Vaan kun sini-tukkainen teinimme tulee halaamaan rankan opisto-viikon jälkeen, tiedän tehneeni jotakin oikein <3
Se on totta, että kyllä paljon hyvää on ollut minunkin kasvatuksessani. On ollut rajat ja minusta on tullut yritteliäs ja sinnikäs. En lannistu helposti. Koulusta minulla on joitain ihan kammottavia muistoja, minulla oli ihan järkyttävä opettaja vitos- ja kutosluokilla. Hän nöyryytti oppilaita ja nauroi heidän virheilleen. Kamalaa.
PoistaOma itsetunto on ollut kovin heikko välillä, siksi koen omien lasteni kohdalla tosi tärkeäksi sen, että heillä olisi toisenlaiset eväät oman minäkuvan ja itsetunnon rakentamiseen kuin itse olen saanut.
Ihanalta kuulostaa, että teini tulee halaamaan viikon jälkeen, sitä minäkin toivon, kun siihen vaiheeseen meidän elämässä päästään.
Ihana postaus, tätä lukiessa tuli hyvä mieli :)
VastaaPoistaKiva juttu!
PoistaOi, minä niin tykkään näistä sun kasvatuspostauksista ja ajatuksista ja siitä, että teet töitä niiden jakamiseksi myös muille. Ajattelen niin monesta samalla tavalla - ja taas sen oman lapsuuden kautta koen jääneeni monista näistä paitsi. Meilä sanotaan osoitetaan rakkautta kyllä päivittäin - ja sitä osoitetaan aika pitkälti muulla kuin "kurilla ja järjestyksellä". Rakkautta, kehua, sen sanomista, halimista, vieressä nukkumista <3
VastaaPoistaKiva kuulla, että pidät näistä kasvatuspostauksista. Luulen, että tämän tyylisiä tulee lisääkin.
Poista