keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Naisesta äidiksi ja takaisin naiseksi - workshop



celeb5
(Kuva Babyjoyn sivulta)

Olin reilu viikko sitten sunnuntaina Naisesta äidiksi ja takaisin naiseksi - workshopissa. Workshopissa keskityttiin omaan kasvuun vanhempana ja omaan hyvinvointiin ja sen tärkeyteen. Tavoitteena on kukoistava, hyvinvoiva äiti, jolla on ympärillään voimaannuttavaa verkostoa. Äidin oman kupin pitää olla täynnä, jotta siitä jaksaa jakaa muille. Äitiyteen voi helposti hukkua, unohtaa muut roolit elämässään. Marttyyriäidin kanssa ei kenelläkään ole kivaa.

Workshopissa oli kymmenisen äitiä. Keskustelu oli avointa ja tunnistimme paljon itseämme toistemme puheenvuoroista. Teemat tuntuivat hyvin tutuilta. Keskustelimme esimerkiksi siitä, mikä oli vaikein läpikäytävä asia kun lapsi syntyi, kirjoitimme rakkauskirjeet itsellemme, saimme ajateltavaa maskuliini- ja feminiinienergiasta ja parisuhteesta. Kerroimme toisillemme ääneen mistä olemme ylpeitä itsessämme ja mitkä ovat kolme asiaa, joita haluamme lisää elämäämme. Minun kolme asiaani muotoilin seuraavasti: "Ensi syksynä minulla on työ, josta nautin. Minulla on aikaa itselleni ja olen tyytyväinen elämääni". Kirjoitimme toisillemme pienet voimaannuttavat kortit. Minun kortissani luki niin kauniita asioita, että lähes kyyneleet silmissä luin sitä "vaikutat ihanalta, turvalliselta ja rakastavalta äidiltä ja naiselta...sinulla on kaunis hymy". Tuo kortti on kulkenut koko viikon repussani mukana ja huonolla hetkellä olen lukenut kortin tekstiä ja saanut siitä voimaa.

Muutaman vinkin kirjoitin itselleni ylös muistivihkooni:

* Manifestoi itsellesi hyvää. Älä pelottele itseäsi tulevaisuudella.
* Kolikon kääntäminen - näkökulman vaihto (nyt huonolta tuntuva asia saattaakin lopulta olla elämän paras asia, hyvä käännekohta)
* Aarrekartat
* Positiivisten juttujen lukeminen
* Kiitollisuuspäiväkirja
* Itsen arvostaminen ja rakastaminen

Käytyäni workshopin pääsin mukaan suljettuun fb-ryhmään, jossa jatkamme keskustelua workshopin teemoista. Workshopin vetäjä Tara Lange järjestää muitakin workshoppeja, luentoja, teemapäiviä yms. Käy kurkkaamassa Babyjoyn sivuilta lisää!

2 kommenttia:

  1. "Äidin oman kupin pitää olla täynnä, jotta siitä jaksaa jakaa muille." Juuri näin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Ja kuinka moni äiti jättää omat tarpeet listan viimeisiksi ja on sitten väsynyt ja kiukkuinen, kun voimavarat on käytetty siivoamiseen, ruuanlaittoon jne eikä ole mitään, mikä lataa omia akkuja, edes silloin tällöin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!