sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Hirveä riiviö vai energinen ja kekseliäs poika?

Olen taas muutaman viime viikon aikana ollut tilanteessa, jossa meidän kuopus on joutunut katseiden alle. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa yhdet juhlat. Oletuksena ilmeisesti oli että siellä sekä aikuiset että lapset istuvat kahvipöydässä juoden kahvia ja syöden pullaa ja keskustellen sivistyneesti taiteesta ja jos ei siitä osaa keskustella niin sitten vaikka säätiloista. Kuopus (8 v) on lapsi ja hän käyttäytyy kuten ikäisensä poika. Ei jaksa olla pitkiä aikoja paikallaan, kaipaa toimintaa. Energiaa riittää. Juhlavieraiden mielestä ongelmaksi asti. Heidän katseistaan ja myös puheistaan kävi ilmi, että kuopuksemme herätti pahennusta sillä, että hän juoksenteli pihalla tai tutki synttärisankarin leluja. Oli huoli ettei hän vaan villitse muita lapsivieraita juoksuun tai riko sankarin leluja. Näin kuinka vieraat pyörittelivät silmiään. Minun olisi tehnyt mieli pyöritellä silmiä takaisin. Oli olo, että meidän perhe on kuin norsu posliinikaupassa. Se, mikä omasta mielestäni on ihan normaalia aktiivisen lapsen käytöstä, on joidenkin mielestä ihan järkyttävää riiviöintiä ja tottelemattomuutta.

Voin myöntää, että välillä itseäkin mietityttää, että meneekö kuopuksen käytös jo yli. Esimerkiksi silloin kun kuopus kovaan ääneen ilmoittaa vierailulla ruokapöydässä, että hän haluaisi juoda viskiä. Ja mitä enemmän muut lapset nauravat, sitä enemmän kuopus keksii hassuja juttuja ja hauskuuttaa muita. Ja sitä enemmän minä alan tuntea että kohta kuopuksen kekseliäät sanailut ja pikku toilailut alkavat mennä  joidenkin mielestä yli.

Kuopus itsekin huomaa, että kaikki eivät pidä hänestä. Hän kysyy, että rakastatko sinä äiti minua, rakastatko sinä isä minua. Rakastaako kukaan muu häntä. Ja me vannomme, että kyllä me sinua rakastamme. Olet ihana energinen ja kekseliäs poika. Vaikka moni muu ajattelee, että toi on kyllä maailman rasittavin riiviö eivätkä nuo vanhemmat kyllä osaa yhtään kasvattaa lastaan. Kuopus, meidän Karhunpentu, rakastaa täydellä sydämellä ja hän kokee myös pettymykset täydesti.

Itse(kin) huomaan välillä ärsyyntyväni kuopuksen kanssa. En ihmettele, että joissain perheissä joudutaan negatiivisen vuorovaikutuksen kierteeseen. Unohdetaan kaikki se hyvä, mikä lapsessa on. Nähdään vain huono käytös, tottelemattomuus. Nähdään toisten ihmisten katseet. Ja tunnetaan itsemme huonoiksi vanhemmiksi. Niin minäkin välillä tunnen. Ja koska itse olen sosiaali/terveysalan ammattilainen, niin toki välillä mielessäni käy, että enkä osaa omaa lastani kasvattaa. Mikä minä olen muille neuvomaan, kuinka sitä pitää lasten kanssa olla. Kuopus on tuonut minulle paljon paljon nöyryyttä. Sekä ihmisenä että ammattilaisena.

Meille kuopus on rakastettu ja aktiivinen poika, mutta tuntuu että monissa kyläpaikoissa hän on väärässä paikassa väärään aikaan. Liian kovaääninen, liian nopea. Minusta on ihanaa ettei kuopus ihan taivu samanlaiseen muottiin kuin kaikki muut. Toki toivon, että hän osaa käyttäytyä hyvin toisten seurassa (eikä esimerkiksi kiusaa muita) ja että hän osaa olla  kohtelias. Koulussa hän onkin oikein mallioppilas. Kotona hänen on lupa olla muutakin kuin muottiin tungettu sivistynyt lapsi, jolla on jakaus ojennuksessa. Hänellä on aina pilke silmäkulmassa ja jo syntymästään alkaen hän on tehnyt monet asiat hieman eri tavoin kuin muut. Uskon, että hän tulee pärjäämään elämässään hyvin!

Onko teillä aktiivisia ja vilkkaita lapsia? Miten ympäristö suhtautuu heihin?

23 kommenttia:

  1. Hah hah, tuo tänne meille leikkimään! :D

    Kuulostaa mun korvaan kyllä ihan "tavalliselta" pojalta. Tai ehkä pitäisi sanoa "lapselta", mutta kummasti sitä huomaa noiden poikien olevan enemmän aktiivisia energiapakkauksia, joilla helposti saattaa mennä "yli". Oliko kyse siis lapsen synttäreistä?

    Veikka on aika herkkä, mutta myös erittäin energinen, kekseliäs, käyttää värikkäästi mielikuvitusta ja saa kyllä meteliä aikaiseksi. Tyty tulee hyvänä kakkosena, mutta heti jos mukana on joku poikakaveri, meno vaan kiihtyy entisestään. Pahansuopaista se ei koskaan ole, mutta ehkä jonkun tuntemattoman korvaan, joka ei tunne leikin kulkua, se saattaa näyttää päättömältä kikkailulta ajoittain. Itse taas on oppinut hetlposti huomaamaan,milloin leikki ei ole enää leikkiä ja hommaan on puututtava.

    Mä en oikein voi kuvitella, että meidän mukelot olisivat käyttäytyneet jotenkin toisin kuin teidän poika. Okei, ovathan he 3- ja 4- vuotiaita, odottaminen ei todellakaan ole vasta kuin harjoittelun asteella. Mutta jos vielä nykypäivänä kuvitellaan, että lapsien "täytyy" istua hiljaa ja olla näkymättömiä, niin metsään menee ja pahasti.

    Ja mä en oikein ymmärrä, että jos ollaan kyläpaikassa jossa on lapsia ja LELUJA, niin miksi ei niillä saisi leikkiä? Tai ainakin osalla niistä?

    Meillä käy usein kavereita leikkimässä ja ääntä ja meteliä piisaa. Siinä menee mun raja, että jos aikuiset joutuu puhumaan huutamalla, niin äänentaso on liian kova. Muuten tuollainen aktiivinen leikkiminen ja innostunut äänekäyttö on ihan normaalia lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, metsään menee jos oletuksena on, että kaikki lapset vain istuvat sohvalla näkymättöminä. Meidän esikko ehkä jonkin aikaa menee vierailulla "tavallaan huomaamattomana", mutta tuo pienempi kyllä ottaa paikkansa heti. Eikä esikkokaan jaksa "pyhäkoulutyyliin" pitkiä aikoja vain olla, kyllä hänkin alkaa jossain vaiheessa tutkia ja kirmailla ja etsiä tekemistä. Kuopus aloittaa tuon yleensä saman tien, kun saavumme uuteen paikkaan.

      Kyse oli lapsen synttäreistä. Tytön, joka on ainut lapsi eikä hänestä varmaan meteliä hirveästi tule. Me ollaan Kiljusen herrasväki ja ääntä tulee väistämättä kun meidän perhe porhaltaa paikalle. Harvemmin ollaan tuollaisessa tilanteessa että ollaan ihan täysin eri sfääreissä kuin muut vieraat. Meidän tutut ovat lapsiperheitä, joissa on paaaljon lapsia ja meteliin on totuttu.

      Joillekin lapsille omat lelut ovat pyhiä. Niihin ei saa koskea tai tulee parku. Ja kun tulee parku, lelu pitää antaa heti takaisin (koska se on niin tärkeä eikä siihen saa muut koskea). Jos joku lelu on meidän pojille niin tärkeä etteivät halua muiden niillä leikkivän, ne laitetaan sivuun ennen vieraiden tuloa. Tällaista on kyllä tosi harvoin tapahtunut. Mutta eri perheissä on eri sääntöjä ja vierailuilla toimitaan sitten isäntäperheen säännöillä.

      Poista
  2. Olet hyvin hoksannut tärkeimmän pointin. Lapsi ei kiusaa ketään vaan on vain luonnostaan vauhdikas, hän ei käyttäydy ilkeästi. Osa ihmisistä ei kestä yhtään villimpää lasta ja se on mielestäni tällaisen hyssyttelijän oma päänsisäinen asia kuin lapsen vika. Tärkeintä on tosiaan etteivät vanhemmat lähde negatiiseen kierteeseen lapsensa kanssa. Olen sivusta sellaista seurannut ja se on tehnyt todellista tuhoa lapsen itsetunnolle. Meille on siunaantunut yksi todella ujo lapsi ja yksi todella ulospäinsuuntautunut lapsi. Molemmat todella ihania, vaikka haastavia paikkoja löytyy molempien kanssa. Ehdoitta rakastaminen, sitä vannoin ennen lapsia ja siitä iloitsen, että olen siihen myös pystynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä olen kanssasi!

      Olen kirjoitellut blogitekstiä introverteista ja ekstroverteista lapsista ja luultavasti lähipäivinä sen postaan. Meilläkin on yksi ujompi lapsi ja toinen sitten taas erittäin ulospäinsuuntautunut. Molemmat ihania ja molempien kanssa tosiaan on omat haasteensa.

      Poista
  3. Juhlissa lapset saa juosta pihalla sydämensä kyllyydestä, kunhan emännän kukkapenkistä pysytään poissa. Lelut ovat leikkimistä varten ja ne joilla ei saa leikkiä laitetaan pois näkyvistä. Muu on ihan turhaa nipotusta.

    Meillä on kolme vilkasta poikaa. Ei yleensä käydä koko perheellä kylässä sellaisissa paikoissa joissa ei ole lapsia, paitsi lähisukulaiset. Lapsille tulee aika pitkäksi ja itsellä kiristyy pinna aivan liikaa. Lapsiperhepaikoissa ei ole yleensä ongelmaa, kun kaikilla meidän kavereilla on useampia lapsia ja vähintään yksi poika :)
    Meillä joudutaan valitsemaan ruokapaikat ja kesäretkipaikat sen mukaan, että lapset viihtyvät. Yleensä reissut menee ihan mukavasti. Minä yleensä juoksutan lapset jossain ennen kuin pitäisi pystyä olemaan paikoillaan. Minkäs ne sille mahtavat, kun sitä energiaa riittää koko päiväksi :)

    Oudon vähän olemme saaneet mulkoilua osaksemme. Yhdet virkarouvat kahvilassa kuvasi tilanteen "Sinulla on todella mukavat pojat, mutta on sinulla urakka niiden kanssa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täysin samaa mieltä! Siitä että sellaiset lelut pois, joihin ei saa koskea. Kukkapankkeihin ei mennä, mutta muuten kyllä saa juosta ja touhuta.

      Se on totta, että helposti lapsilla on tylsää ja itsellä kiristyy pinna ihan liikaa, jos ollaan paikassa, missä ei ole lapsia eikä millään tavoin "suvaita" lapsia.

      Meillä on myös tuttavaperheitä, joissa on kaksi "kilttiä" tyttöä ja silloin noiden poikien energia kyllä aiheuttaa kummastusta. Meillä myös retki- ja ruokapaikat valitaan sen mukaan, että ovat lapsiystävällisiä.

      Poista
  4. (Tämä on koe. Koetin lähettää sinulle kommentin, mutta se ei tainnut tulla läpi?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Ok, kommentti ei siis tullut. Tässä uusi yritys. :))

      Tämä oli jotenkin hurjan hyvä ja tietyllä tavalla voimaannuttava kirjoitus. Kiitos, siis!

      Omat lapseni ovat vilkkaita ja rauhallisia - kuten varmasti melkein kaikkien muidenkin lapset. :) Kolmannelle menevä tyttäreni on sosiaalisesti aika helppo tapaus, jolla menee hyvin koulussa ja jonka kanssa on helppoa käydä niin reissussa tai kyläilläkin. Hän totta kai pitkästyy ja alkaa joskus härheltää, mutta kohtuullisesti (ehkä tämä kostautuu sitten teini-iässä, mene ja tiedä! ;)). Nyt koulunsa aloittava poikani, Karhuherra hänkin, on perusluonteeltaan rauhallinen, mutta hänellä on pieniä motorisia haasteita ja aimo annos ujoutta, joka joskus purkautuu tarpeena lyödä asiat ns. läskiksi tai vitsiksi ja muiden hauskuuttamiseksi. Joskus tuskailen tämän kanssa ja toivoisin, että poika istuisi rauhassa esimerkiksi ravintolassa. Mutta sitten tiedän, että hän on omanlaisensa ja ihana omana itsenään. Ja se on lopulta tärkeintä.

      :)

      Sateesta huolimatta mukavaa sunnuntaita!

      Poista
    2. Kiva jos koit kirjoitukseni voimaannuttavana. Minuna oli vaan pakko saada purkaa ajatuksiani, joita olen taas viime viikkoina käynyt läpi.

      Meillä menee ravintolareissut suht hyvin, kunhan ollaan valittu lapsiystävällinen ravintola. Meillä ei ole lapsia totutettu siihen, että olisi kännykät viihdykkeenä ruokaa odottaessa vaan yleensä jutellaan, joskus luen kirjaa pojille. Ruuan jälkeen lapset ovat saaneet mennä leikkipaikalle (jos sellainen on ravintolassa).

      Tuo hauskuuttaminen / vitsiksi laittaminen on asia, jota itsekin mietin paljon, koska sitä meidän Karhulainen tekee aika paljon. Ja hän on tehnyt sitä tosi pienestä alkaen, jopa vauvavuoden lopulta muistan esim. ruokailutilanteita, joissa hän hauskuutti koko perhettä. Minä olen yrittänyt opettaa meidän Karhulaista siihen, että hauskuuttamisessa on raja, ja kun sanon, että "Nyt haluan, että tottelet minua ja lopetat tuon pelleilyn, koska (ja sitten joku häneen/tilanteeseen sopiva perustelu), niin hän on aika hyvin nyt osannut toimia sen mukaan. Samoin olemme jutelleet siitä, miksei hän halua tehdä kuten minä haluan. Yleensä hän sanoo, että koska muut nauravat, niin hän ajattelee sen olevan kaikista hauskaa ja siksi hän haluaa vielä jatkaa toisten hauskuuttamista.

      Poista
  5. Ihana, tavallinen poika teillä on!! Taitavat nämä olla samalla lohdutuksen sanoja myös itselleni, kuullosti tekstisi kuin olisit kirjoittanut meidän 8-v pojasta :). Itse olen myös "alan ammattilainen" ja välillä koenkin fiiliksiä, eikö suutarin lapsella ole kenkiä. Olen kuitenkin aina ajatellut, että mitä sitten tapahtuisi jos tuon energisen, kekseliään, sanavalmiin tyypin tukahduttaisi muottiin johon hän ei sovi. Kuinka hän joutuisi tästä kärsimään, mikä persoona se olisi. Ei hän olisi itsensä. Ja johonkin tuo energia silloin purkautuisi. Meidän kadeksan vee, ei kiusaa koskaan toisia, hän on ystävällinen, iloinen ja sosiaalinen. Toki nämä kaikkia ominaisuudet eivät näy kaikille aikuisille. Kaikki aikuiset eivät todella ymmärrä hänen vitsejään (ja en kyllä minäkään ihan aina jaksa niitä kuunnella), eivätkä näe iloa lapsen ilona, vaan ehkä hallitsemattomana tottelemattomuutena. Olen pohtinut tätä aiemminkin, sillä me olemme myös käyneet kylässä paikoissa joissa lapset eivät saisi "näkyä", ja tullut siihen tulokseen, että voikohan tuolloin olla kyse siitä, ettei aikuiset itse kestä sitä hallitsemattomuutta, jota energinen lapsi ympärilleen viljelee.

    Kyllähän lasten kuuluu liikkua. Mitä vitseihin tulee, olemme harjoitelleet jo pidemmän aikaa sitä missä menee hauskan ja hölmöilyn raja. Sillä meidän kahdeksan vee ei tunnu osaavan lopettaa ajoissa, juuri tuosta syystä kun toiset nauravat, lapset siis. Mutta nyt aika hyvä nyrkkisääntö on ollut kolmen tai neljän vitsin kertominen. Silloin homma pysyy hanskassa eikä yleensä kellään aikuisella ehdi mennä vielä hermo tuohon. :)

    Tsemppiä teille energia pakkauksenne kanssa. Upea lapsi ja mahtava persoona. Aikuisena hän osaa sitten ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuun eikä jää peukaloitaan pyörittelemään vaikeankaan paikan tullen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistäsi! Ei meidänkään kuopus kiusaa muita. Hän on menevä ja vallaton, aina pälkähtää päähän uusia ajatuksia ja ne pitää kokeilla saman tien - monesti ilman harkintaa.

      Meidänkin pitäisi ihan tietoisesti enemmän treenata tuota hauskan ja hölmöilyn rajaa. Meillä se nimittäin menee tosi helposti yli tuolla Karhulaisella.

      Karhunpentu on upea lapsi ja uskon, että hän pärjää elämässään! Kunhan vaan tuo innostus ja energia säilyvät ja kanavoituvat oikein. Itse olen paljon nyt aikuisena "kipuillut" sen kanssa, että minut on lapsena pakotettu "kiltin tytön muottiin" enkä halua että omat lapseni joutuvat olemaan jotain muuta kuin ovat.

      Poista
  6. Minulle on monta kertaa joku pappi tai muu seurakunnan työntekijä sanonut, kun kuopus on pistänyt kirkossa hulinaksi, että eihän se olisi normaali lapsi, jos se olisi hiljaa paikallaan. Meillä tosiaan tuo esikoinen ei ole ihan normaali lapsi ja hän kyllä on aina istunut kirkossa kiltisti penkissä....

    Mutta se varsinainen asia, se ammatillinen identiteetti. Minusta on näin niin kuin ammatillisessa mielessä oikein hyvä, että lapsesi herättää välillä pahennusta. Silloin osaat paremmin kohdata muiden lasten vanhempia: tiedät ihan kokemuksesta, että eivät ne lapset aina käyttäydy niin kuin vanhemmat toivoisivat eikä se ole vanhemmista kiinni. Jos jotain inhoan, niin niitä "ammattilaisia", jotka kertovat kuinka he ovat omien lastensa kanssa toimineet vähän siihen sävyyn, että ottaisit vain minusta mallia, niin ei teilläkään ongelmia olisi. Kun ei se nyt niin mene.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi! Minulle ovat molemmat lapset tuoneet hurjasti ammatillista nöyryyttä. Esikoisen kanssa koin mitä on se kun vauva itkee paljon ja itse käy läpi rajua tunneskaalaa väsymyksen äärirajoilla. Hän oli pienenä aika tulistuva lapsi, nyt aivan erilainen tällä hetkellä. Kuopus oli helppo vauva, mutta nyt taas ollut muutama vuosi hänen kanssaan haastavampi. Olen myös ollut omien lasteni kanssa välillä niin väsynyt, että on ollut todella helppo ymmärtää niitä väsyneitä vanhempia, joita olen kohdannut työssäni paljon.

    Omat lapset ovat kasvattaneet minua todella paljon. Olin päiväkodissa töissä lastentarhanopettajana ja erityislastentarhanopettajana ennen omia lapsia ja oletin silloin kasvatuksen olevan paljon helpompaa kuin se on. Onneksi olen aina osannut toimia ammatillisesti enkä ainakaan muista ikinä tuominneeni vanhempia.

    Ihan parhaita oppaita omat lapset ovat olleet minulle, sekä ihmisenä että ammattilaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin.

      Toisaalta yksi parhaista työntekijöistä, joka meidän lapsiamme on päiväkodissa hoitanut, on itse lapseton ja jo sen ikäinen, ettei lapsia koskaan saa. Kerran kun tästä juteltiin, tuumasin, että minulle työntekijän lapsettomuus ei ole ongelma, mutta helppojen lasten vanhemmat osaavat joskus olla työntekijöinäkin ihan sietämättömiä. Hän sanoi tähän aika osuvasti, että lapsettomuuskin on kriisi.

      Poista
    2. Minäkin olen tavannut näitä helppojen lasten vanhempia. Ja he tosiaan ovat aika sietämättömiä. Ja sitäkin minä mietin usein, mikä tekee lapsesta helpon. Toki osa on rauhallisia ja mukautuvaisia jo temperamentiltaan, mutta itse ainakin olin pienenä ns. helppo lapsi ihan siksi, että mun tunteet tukahdutettiin ja mut pakotettiin helpoksi. Ja sitä työstän edelleenkin, nyt aikuisena.

      Poista
  8. Minusta teidän laps kuulostaa oikeen ihanalta lapsenomaiselta touhukkaalta pojalta. Ja pöh niitä muiden ihmisten katseita. Tuo ärsyttää niin paljon, kun aikuiset ihmiset kehtaa pyöritellä silmiä lapsen nähden ja se kyllä kertoo enempi niistä, kuin 8 vuotiaasta pojastasi jos aikanen ihminen ei anna lapsen olla lapsi. :((( Ennen kaikkea olen itse ajatellut asian niin, että mieluummin lapset saa toteuttaa itseään, kuin että ne "alistettas" istumaan hiljaa vaan sen takia, kun muutkin tekee niin. Oot varmasti ihana äiti ja hyvä kasvattamaan lapsesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Välillä muiden ihmisten katseet vaan tuntuvat niin "murskaavilta". Aina ne eivät sitä ole, mutta oma tunne on sellainen. Joskus ne sitten ihan oikeasti myös ovat sitä. Lapsen pitää olla mauton, hajuton, äänetön ja se on ideaali, jos lapsi vain istuu ja on tyytyväinen eikä sano mitään. Meidän pojat eivät ole sellaisia. Eikä varmaan moni muukaan lapsi.

      Poista
    2. Minulle sanoi esikoisen fysioterapeutti kerran, että hänen asiakkaissaan on paljon sellaisia kilttejä, rauhallisia lapsia, jotka ovat esimerkiksi päiväkotiulkoiluissa nököttäneet hiekkalaatikolla muiden riehuessa. Helposti tällainen lapsi nostetaan jalustalle, mutta se on väärin sekä häntä itseään että muita lapsia kohtaan.

      Poista
    3. Niinpä. Itse mietin toimintaterapeuttina myös sitä, miksi lapsi on nököttänyt hiekkalaatikolla kaikessa rauhassa. Siksikö ettei omat motoriset taidot ole riittäneet toisten kanssa peuhaamiseen ja näin hän on jäänyt vaille kaipaamaansa harjoitusta. Lasta on kiitelty siitä, kuinka rauhallinen ja vaivaton hän on, vaikka hän itse asiassa olisi tarvinnut rohkaisua lähteä toisten kanssa telmimään.

      Poista
    4. Varmaan tuo lähtee osittain ihan temperamentista ja kiinnostuksen kohteista. Ongelmallista minusta tässä on se, että vilkkaita ja vauhdikkaita lapsia kyllä opetetaan päiväkodissa istumaan paikallaan, leikkimään rauhallisia sisäleikkeja tai kuuntelemaan, kun aikuinen lukee kirjaa. Sen sijaan luonnostaan rauhallista lasta ei juuri lainkaan kannusteta liikkumaan, pois mukavuusalueeltaan, paitsi ehkä sen kerran viikossa kun päiväkodissa on jumppahetki. Eihän se riitä mihinkään.

      Poista
    5. Niinpä, olet taas jälleen kerran niin oikeassa. Viisaita sanoja!

      Poista
  9. On ja on :D Leijonanpentu on ihan kirjainyhdistelmään saakka. Mutta vanhempana on ihana huomata, että kun oppii itsekin ennakoimaan ja tuntee lapsensa, niin ei väkisin edes saata lasta sellaisiin tuskastuttaviin tilanteisiin. Varaa kassiin jotain mieleistä puuhaa (lukemista, näperrettäviä leluja tai vaikkapa josku se känny peleineen) ja muistaa omassa mielessään, että näin vain on. Omat odotukset ovat ehkä ne pahimmat jotka tuovat pahan mielen ja pettymyksen. Siis siitä lapsen käyttäytymisestä. Oletus jostain 'normista' johon lapsi ei omassa mielessäni yllä. Muistamatta juuri siinä hetkessä, että jossain toisessa asiassa lapsi on todella taitava.

    Nyt olemme muutaman päivän olleet kesälomalla ilman lääkettä joka hieman helpottaa arkea ja ilokseni olen huomannut, että 8-vuotias on jo itsekin oppinut ohjaamaan omaa toimintaansa eikä ole niin impulsiivinen eikä hyperaktiivinen.

    Mutta Heli kuulostaa ihan normaalilta poikaselta joka on kiinnostunut ympäristöstään :)

    Olet ehtinyt paljon kirjoittelemaan ja näin lomalta hitaan nettiyhteyden ääressä kaikkea mielenkiintoista ei ole vielä ehtinyt lukemaan! Ihania kesäkelejä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ne ovat nimenomaan omat odotukset, jotka usein tuovat pahan mielen ja pettymyksen. Tuolla synttäreillä näin ei kyllä ollut, en odottanut Karhunpennulta mitenkään parempaa käytöstä, hän käyttäytyi siinä tilanteessa ihan normaalisti. Minun mielestäni. Mutta monessa muussa tilanteessa sitä itse odottaa jotain ja sitten lapsi tekee jotain muuta ja itse pettyy.

      Aurinkoisia kesäkelejä teidänkin perheelle! Meillä on ihan pian alkamassa koko perheen yhteinen loma ja sitä olen odottanut paljon.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!