keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ei-niin-hehkeää-blogiarkea (sis. hiiren)

Mietin, että olisi ihanaa blogata joskus siitä, että siemailinpa glögiä. Istuin nojatuolissa, päälläni oli mukavat lutuiset kotivaatteet (ei mitään pieruverkkareita, vaan jotain trendikästä...eli ei mulla itseasiassa mitään sellaisia kotivaatteita ole). Olisin juuri tupsutellut ihanaa uutta hajuvettä (paitsi enhän minä käytä hajuvettä kun saan siitä migreenin) ja lukenut kivaa kirjaa (jotain klassikkoa tai Finlandia-voittajaa). Pöydällä olisi muutama kynttilä palamassa (eikä mies hokisi ollenkaan, että mikä täällä oikein käryää - minkä hän aina toteaa, jos poltan kynttilöitä) Tästä sitten nappaisin muutaman tunnelmallisen kuvan blogiini.

Mutta. Juuri kun tällaista miettii, huomaa jotain kummallista silmäkulmassa. Mikä se oli? Uudelleen. Vielä kerran. Iik! Se on hiiri! Meillä on hiiri sisällä! Iik (suoraa huutoa!!). Juuri kun tunnelmoit ja olet käymässä nukkumaan, toteat, että sisällä on hiiri. Mies tulee paikalle ja toteaa, että vaimo on tainnut kajahtaa, ei täällä mitään hiirtä ole. Aikamme kun siirtelemme huonekaluja, hiiri säntää esiin jääkaapin alta. Iik! Meillä on hiiri sisällä! Ensimmäinen ajatus on häätää se ulos, mies jahtaa hiirtä imurin kanssa ja minä olen valmiina avaamaan ulko-oven. Ei onnistu, hiiri on meitä vikkelämpi, häviää jonnekin. Tässä vaiheessa kuopus herää (minun huutooni kait). Kello on 22.45 ja kuopus alkaa huutaa. Hän huutaa, että "aamupalaa,  olen myöhässä koulusta...". Toteamme, että et ole myöhässä koulusta, nyt on ilta ja mene vaan uudelleen nukkumaan, me jahtaamme hiirtä.

Niin, taisin unohtaa mainita, että minä olin jo aiemmin hakenut kumpparit jalkaani, koska pelkäsin, että hiiri tarrautuu kiinni varpaisiini. Olen siis pyjama päällä, kumpparit jalassa ja jahtaan hiirtä sen sijaan, että istuisin sensuellisti nojatuolissa, siemailisin glögiä ja lukisin kirjaa. Tai että olisin nukkumassa.

Hiiri on kadoksissa. Menemme nukkumaan. Kuinka moni on yrittänyt saada unta tietoisena siitä, että kodissa vilistää hiiri? Voin sanoa, että minulle oli hankalaa nukahtaa. Aina kun olin nukahtamassa, näin mielessäni jättimäisen hiiren, joka syö meidän ruokamme, meidän huonekalut ja meidät...Tai sitten näin joukon pikkuhiiriä tai kokonaisen hiiriyhteisön, joka on muuttanut meille asumaan. Samalla muistin, että edellisenä yönä olin kuullut hiiren rapistelua. Meillä kuuluu vintiltä aika ajoin hiiren rapistelua. Muistan tuolloin yöllä ajatelleeni, että ellen tietäisi hiirten olevan vintillä, voisin ajatella niiden olevan ihan tässä lähellä. Ja luultavasti hiiri oli meillä jo silloin. Ehkä hyvinkin lähellä. Kääk. Iik.

Seuraavana aamuna hiirtä ei näy. Lähdin ohjaamaan liikuntaleikkitunteja ja koko ajan toivoin, että kun tulen kotiin, mies sanoo, että on saanut houkuteltua hiiren ulos ja ongelma on ohitettu. Mutta ei. Mies ei ole tehnyt asian eteen mitään. Eli hiiri on meillä edelleen. Pitää ottaa käyttöön Plan b: hiirenloukut. Onneksi niitä sai ihan lähikaupasta. Eläinaktivisteille tiedoksi, että pidämme eläimistä, meillä ei esim. syödä lihaa ja yritimme saada hiiren ulos kodistamme ensin elävänä, mutta mun hermot ei vaan enää kestäneet hiirtä. Oli pakko ottaa järeämmät keinot käyttöön.

Vielä tiistai-iltana hiiri ei jäänyt loukkuun. Eikä hiiri antanut mitään merkkiä itsestään. Mutta tänä aamuna tassutellessani keittiöön hiiri oli nalkissa. Vähän kävi sääliksi, mutta suuri helpotuksen huokaus tuli sisältäni. Koti on taas meidän ja vain meidän. Voin nukkua hyvin ja kulkea taas paljain jaloin. Pääsen elämään hehkeää blogiarkea tällaisen arkirealityn sijaan. Paitsi onkohan meillä sellaista blogiglamouria koskaan....

Ei aavistustakaan, mistä hiiri meille tuli. Ehkä ulko-ovi oli joskus jäänyt liian pitkäksi aikaa auki ja hiiri oli päässyt livahtamaan lämpimään. Toivon ettei meillä ole mitään hiirikoloa ulos, josta meille alkaa säännöllisesti tulla hiiriä. Tuttavani (joka asuu neljännessä kerroksessa kerrostalossa) kertoi, että heille on tullut hiiriä sisälle jonkun ilmastointikanavan kautta. Ei kivaa.

Ja tänään tietenkin joka puolella kuulen hiiristä. Aamulla junassa eräs perheen isä kertoi ystävälleen, että heiltä oli kuollut lemmikkihiiri ja hän oli ostanut nopeasti uuden etteivät lapset olisi huomanneet mitään. Ja mitäs jumppia minä menen ohjaaman tänä iltana? Ohjelmassa lukee: hiirenhäntää ja muita naruleikkejä.

ps. kuvia ei ole. Voisihan tässä kuvata itsensä pyjama päällä ja kumpparit jalassa, mutta säästän teidän nyt siltä.

14 kommenttia:

  1. Täällä yksi suuri jyrsijäfoobikko ja vieläpä maalta, olisin varmaan tilanteessa pyörtynyt. En pysty katsomaan rottia edes telkkarista... silmät kiinni haen polttopuut liiteristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en pyörtynyt, mutta huusin kyllä kovaa. Mietinkin, että itse olen myös maalta ja mökillä meillä saattoi välillä olla hiiriä sisällä. Olen myös jonkin verran nukkunut teltassa ja hiiriä rapistellut ympärillä. Mutta nyt olen selvästi kaupunkilaistunut, niin primitiivisen huutoreaktion hiiri sai minussa aikaan.

      Poista
  2. Tsemppiä hiirijahtiin!
    Olisi voinut päästä kiljaisu minultakin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hiiri tosiaan on jo saatu kiinni ja siirtynyt hiirien taivaaseen. Kiljaisu pääsi ja toinenkin ja toivon ettei meille tule enää hiiriä sisälle.

      Poista
  3. Yäh. Voin kuvitella. Meillä joku juoksee välillä yläpohjassa, mies sanoo että se on orava katolla, mutten ole varma. Muutettuamme kaksi vuotta sitten, mies kävi läpi ilmastointikanavat ja eristykset ja löysi saunan ilmanvaihtoluukun ääreltä hiiren papanoita. Ihana lämmittelypaikka. No arvata saattaa, että nyt on eristetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kuuluu rapinaa vintiltä. Tai jostakin. Luulen, että jatkossa menee entistä enemmän kylmät väreet, jos rapinaa kuuluu.

      Poista
  4. Tää oli tosi hieno teksti. En tiä miksi, varmaan se vain oli niin aidon arkinen, rehellinen, glamouriton. Tavallinen kuvaus tavallisen perheen huikeasta hiirijahdista. Loppua lukuunottamatta melkein lastenkertomustavaraa. Lastenkertomuksessa hiiri toki olisi löytänyt uuden kodin pihalta männyn suojista, jossa se käpertyisi omaan pikkuiseen petiinsä. Mutta tämä aikuisten versiokin oli varsin viihdyttävä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallinen kuvaus melko epätavallisesta tapahtumasta. Me olemme asuneet tässä kodissa kohta 11 vuotta eikä hiiriä ole aikaisemmin sisällä ollut. Muistan, että lapsuudenkodissani oli kerran hiiri, mutta kissamme nappasi sen kiinni.

      Hauska tuo lastenkertomusvertaus. Joo, tämän hiiren loppu oli karu. Tämä oli todellista realitya, ehkä vähän huumorilla siloteltua. Huumori oli kyllä siinä vaiheessa kadoksissa, kun seisoin olohuoneessamme kumpparit jalassa ja huusin. Mutta nyt asiassa näkee jo huvittavuutta. Ainakin tuli imuroitua sellaisten kaappien takaa, joita ei normaalissa viikkosiivouksessa siirtele mihinkään!

      Poista
  5. uhh.
    Kyllä hiukan harmitti, kun ei ollut kuvaa hiirijahdista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se ollut hyvä veto mun ottaa kamera esille siinä vaiheessa, kun seison olkkarissa kumpparit jalassa, huudan ja mies jahtaa hiirtä imurilla. Heh. Tai ottaa kuva siitä hiirestä, joka raukkareppana on jäänyt hiirenloukkoon. Ihan ei vielä mun bloggaaminen ole sillä tasolla, että kaiken kuvaisin....

      Poista
  6. Voi, aika hurjaa kyllä! Minäkin olisin takuulla pannut kumpparit jalkaan enkä olisi saanut nukuttua silmäystäkään. Ihailen kyllä hyvää ironiaasi hiirijumpan ja sen junakeskustelun tiimoilta. Mikä sattuma!

    Hiiret kai pyrkivät sisälle nyt ilmojen viilennettyä. Yksi kaverini kertoi, että heillä oli hiiri kurkistanut vessanpöntöstä.

    Toivottavasti talonne on jatkossa hiirivapaata vyöhykettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiri kurkkaamassa vessanpöntössä kuulostaa kamalalta. Huutaisin. Ja kovaa. Itse asiassa sekin oli yksi kauhukuva sinä yönä, kun lopulta kävin nukkumaan tietoisena siitä, että hiiri on meillä sisällä. Kuva siitä, että jättihiiri kurkkaa vessanpöntöstä ja puraisee takapuolesta.

      En toivo kenellekään hiiriä sisälle. Ja toivon, että meilläkin tämä jäi ainutlaatuiseksi kokemukseksi. On tästä nyt jo nauruakin saatu. Kuopus matkii kuinka minä huusin ja miehen kanssa ollaan vitsailtu, että tässähän tuli nyt imuroitua sellaistenkin kaappien takaa, joita ei olla siirrelty pitkään aikaan.

      Poista
  7. Muistan lapsuuden ihanalta mökiltä sen öisen rapinan ja kipityksen kun hiiret vipelsi... isäni niitä jahtaamassa ja luonnonsuojelija täti isää moittimassa! :D Itse kallistuisin kyllä siihen hiirien karkoittamiseen myös. ja äkkiä.
    Hiirenhäntä-jumppa kuullostaa juuri sopivalta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan mökiltä hiirten rapistelun. Meillä lapsuudenkodissani kyllä hiiret tapettiin suruttomasti joko kissan toimesta tai hiirenloukun voimalla. Itse olisin tykännyt siitä, että olisimme saaneet hiiren elävänä ulos, mutta se ei nyt tällä kertaa onnistunut. Toivon, ettei toista kertaa edes tule.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!