lauantai 7. helmikuuta 2015

Ajatusjunat


Termi ajatusjuna on tullut tutuksi minulle mindfulnessin kautta. Minkä ajatusjunan kyytiin lähdet? Mille asemalle se vie? Onko jokaisen ajatusjunan kyytiin hypättävä? Voinko jättäytyä asemalle tästä ajatusjunasta?

Ajatukset vaikuttavat elämään. Ne voivat lisätä ylivireystilaa ja stressiä tai laskea tai nostaa mielialaa. Ne ovat samaa sisäistä puhettamme, jota koko ajan puhumme ääneti itsemme kanssa. Pahimmassa tapauksessa sisäinen puhe voi pahoittaa mielemme. 


Omien ajatusjunien (ja jumien) tunnistaminen auttaa sinua pääsemään sille asemalle, mille haluat. Kun tunnistaa omat ajatusjunat, on vapaa valitsemaan, minkä kyytiin lähtee. Lähdenkö sen ajatusjunan kyytiin, joka hokee, "ettei tästä päivästä tule mitään" tai "mikä ihmeen surkimus sinä oikein olet, kun et ole saanut mitään tänään tehdyksi?" Joskus saatamme lähteä esimerkiksi ahdistavan ajatusjunan kyytiin. Se saattaa pysähtyä asemilla pelko tai epätoivo. Silloinkin on hyvä tunnistaa, mihin on päätynyt ja miten ihmeessä päädyinkään tämän ajatusjunan kyytiin.

Saapui sitten mille asemalle tahansa, sitä ei tarvitse paeta. Kun tunnistat, mitä on tapahtunut, se riittää. Ajatus ja tunne menevät ohi itsestään kun annat mennä niiden ohi. Jos jäät vellomaan niihin, kaivat kuoppaa vielä syvemmäksi. Jatkoyhteydet voivat johtaa katkeruuteen ja kateuteen asti.

Minkä ajatusjunan kyytiin sinä tänään lähdet? "Tästä tulee hyvä päivä ja minulla on uusia mahdollisuuksia" vai että "miksi ylipäänsä heräsin tähän päivään?"

8 kommenttia:

  1. Minulla ajatusjunat kulkevat yleensä aika positiivista rataa. Joskus on sellaisia uhkajunia, että nyt tämä menee tuossa kohtaa niin ja näin pieleen ja ei apua. Niihin yleensä auttaa sellainen järkipohdinta pahimman vaihtoehdon suhteen. Perusarjessa tapahtumat ovat yleensä sellaisia, että se pahinkaan vaihtoehto ei ole kovin paha. Sitten voikin jo lopettaa stressaamisen ja todeta, että joskus asiat saattavat sujua enemmän vaikea kautta kuin toivoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa, että sinun ajatusjunasi kulkevat yleensä positiivista rataa. Minullakin useimmiten on niin tai ainakin saan käännettyä ajatusjunat helposti takaisin positiiviselle radalla. Sitten on päiviä, joihin vaikuttaa esim. pms, unenpuute tai sairastelu, jolloin ajatusjunat melko helposti lähtevät toisenlaisille, pessimistisille raiteille. Ja välillä tuntuu, että liiankin lujaa mennään siellä ja vaikka kuinka yrittää kääntää junaa, niin se juna vaan jurruttaa sitä pessimististä raidetta.

      Poista
  2. Itse pyrin ajattelemaan positiivisesti ja tuo juna-ajattelu sopisi omalle kohdallekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä juna-ajattelu on aika kuvaavaa. Mitä raidetta junat ajavat, mille asemalle pysähtyvät. Minkä ajatusjunan kyytiin hyppäät. Minulla on tänään vaihteeksi ollut tahmeampi päivä ja olen vähän väliä miettinyt, minkä junan kyytiin nyt meinaan lähteä.

      Poista
  3. Kiinnostava postaus, kiitos tästä! Se vahvistaa käsitystäni, että tiedostaminen on kaiken A ja O. Jos tiedostaa tunteitaan ja ajatustensa taustalla vaikuttavia tekijöitä, ei vain ajaudu paikasta toiseen tiedostamattomien tunteiden varassa, vaan elämästä saa paremmin otteen omasta elämästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus oli kiinnostava. Nimenomaan tiedostaminen on kaiken a ja o. Tiedostaminen ja sen tajuaminen, että itse voi vaikuttaa ajatuksiinsa ja sitä kautta koko elämäänsä. Minulla tämä on ollut viime vuosien iso oivallus. Voin itse miettiä, miten suhtaudun asioihin. Voin itse muuttaa suhtautumista uskomuksiini jne.

      Poista
  4. Loistava termi tuo ajatusjuna, niin nopeastihan se pienikin ajatus lähtee paisumaan, varsinkin se negatiivinen. Minä herättelen usein aamulla sanoin "mitähän ihanaa tänään tapahtuu", on mukavampi päivä tiedossa, kun on edes aamulla hypännyt positiivisen ajatusjunan kyytiin, vaikka sitä välillä päivällä käväisisikin toisessa junassa ;).

    Iloa sinun päivääsi! Ja hei, olenko koskaan sanonut, että sinulla on hieno blogi, kirjoitat hienosti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo ajatusjuna on hyvä termi. Ihana tapa aloittaa aamu: "Mitähän ihanaa tänään tapahtuu?". Ja kiitos sanoistasi blogini suhteen! Sinulla on myös hieno blogi.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!